Keskustellaanko teillä ruokapöydässä

Tottakai keskustellaan, sehän on se hetki päivässä jolloin vaihdetaan kuulumiset perheen kesken.

Ei keskustella, eikä meillä syödä yhdessä päivällistä. Ollaan kaikki kotiin tullessa väsyneitä ja halutaan omaa rauhaa. Olen koko päivän rupatellut, enkä tuntiin-pariin työpäivän jälkeen jaksa yhtään mitään seurustelua, ei jaksa mieskään eikä lapsetkaan.  Jokainen syö sen mitä syö sitten kun on nälkä, jääkaapissa on aina terveellistä kotiruokaa jos sitä haluaa ottaa. Vasta iltaa myöten aletaan oikeasti olla sosiaalisia. Varsinaiset keskustelut meillä käydään illalla, lapset laitetaan aina nukkumaan niin, että heillä on siinä tunnin verran kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa ja siinä voi sitten kertoa ajatuksiaan. Ne on hyviä hetkiä.

Yritin jonkin aikaa ylläpitää tällaista kasvatusoppaiden ihmehetkeä, jossa kannan ehtoisana emäntänä pöytään parsaa ja paahtopaistia ja kaikilla on hyvä mieli ja lapset pyytävät kohteliaana että saisinko lisää maitoa, kiitos. Se meni vituralleen ihan siitä syystä, että meillä ollaan liian väsyneitä ja nälkäisiä ollaksemme kovin hyväntuulisia ja sivistyneitä siinä vaiheessa, kun kotiin on selvitty kaupan ja päiväkodin kautta, saatu se ruoka tehtyä ja koira pissatettua. Totesin että ruoka on vaan ruokaa, tässä elämässä on tärkeämpääkin tekemistä kuin tehdä siitä numeroa.

Omassa lapsuuskodissani päivällishetki oli pyhä hetki joka päivä, ja se oli yhtä helvettiä. Koska myös me olimme silloin väsyneitä ja nälkäisiä. Minä ja veli nahistelimme, kunnes isä tuli kotiin kuin myrskyn merkki, paasasi koko ruokahetken ajan monologina työasioistaan ja arvosteli meitä lapsia milloin mistäkin.  Milloin otettiin ruokaa liian vähän tai liian paljon tai ei arvostettu kotimaisia marjoja joita hän selkä hiessä oli meille poiminut ja milloin ei syöty itse kasvatettua salaattia joka on hirveän terveellistä ja milloin muuten vaan tehtiin jotain väärin. Ja kun isän verensokeri oli noussut ja hän oli taas oma, mukava itsensä, meillä kaikilla muilla oli niin paha mieli ettei koko loppuiltana halunnut nähdä koko äijää.

Kyllä keskustellaan .

Tietenkin. Päivällinen meillä on noin kello 19.00 ja ruokapöydässä istutaan uutisiin saakka.

Lapsuudenperheessä syötiin missä sattuu, itse menin yleensä omaan huoneeseen syömään. Sopi mulle ihan hyvin. Vanhempiin on hyvät välit ja illemmalla tuli juteltua iltapalan aikaan. Vähän niinkun jollain toisella tässä ketjussa.

Miks hemmetissä monet syövät päivällistä niin aikaisisin heti töistä tultuaan? Missään muualla kuin Suomessa ei niin tehdä vaan päivällisaika on joskus seitsemän ja kymmenen välillä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:48"]

Miks hemmetissä monet syövät päivällistä niin aikaisisin heti töistä tultuaan? Missään muualla kuin Suomessa ei niin tehdä vaan päivällisaika on joskus seitsemän ja kymmenen välillä.

[/quote]

Varmaan tottumiskysymys, mutta minä en halua enkä pysty syömään mitään raskaampaa enää kuuden jälkeen. Olen sille päivälle energiani sekä syönyt että kuluttanut. Jos joskus olen syönyt jotain raskasta iltaa vasten, nukun huonosti, herään aamulla ähkyssä, aamiainen ei maistu mut kuitenkin on vähän nälkä jne. 

Mulle on ihan sama milloin muut syövät, mutta tämä on syy miksi itse haluan syödä "ajoissa".

Kysyn ihan vaan siksi että olen alkanut ihmetellä kun lapsuudenkodissani ei koskaan keskusteltu ruokaillessa eikä ateria ollut sellainen perheenyhdessäolo hetki. Yhdessä siis oltiin mutta hiljaa, vain ruokailuääneet kuuluivat. Vanhempani eivät edelleenkään puhu. Olen joskus sanonut kaipaavani keskustelua mutta näköjään saan aina keskustella yksinäni. Tilanne on tämä silloinkin jos joskus harvoin olemme ulkona syömässä. Viereisissä pöydissä jutellaan, meidän pöydässä ollaan hiljaa. Halusin vain tietää onko tämän ihan tavallista. Ilmeisesti ei.

Kyllä yritän, mutta puolisoni tulee oloista joissa viimeinen on joutunut tiskaamaan, joten heillä ruokailutavat ovat sitten mitä ovat.

Lapsena meillä oli tapana syödä kukin silloin, kun ehti/halusi. Sunnuntaisin (jos äiti oli sopivassa työvuorossa) syötiin yhdessä. Meidän keskustelut tosin oli vaan pientä "rakastavaa" kinastelua ja ihan vaan höpötystä.

Nykyään, jos menen käymään äitini luona, syödään vähän useammin keskenään, äiti, veljet ja minä. Mutta keskustelun taso on pysynyt suht samana.:D Paitsi, että välillä saatetaan lähteä vähän henkevämmille poluille, mutta äkkiä taas taannutaan takaisin.

Ei yleensä. Meillä luetaan tavallisesti kirjoja ruokapöydässä, ja välillä niistä irtoaa jotain kommentteja, mutta yleensä syödessä saa olla hiljaa. Se on ihanaa se. En kaipaa ollenkaan lapsuudenkotini kälätystä.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:39"]

Tietenkin. Päivällinen meillä on noin kello 19.00 ja ruokapöydässä istutaan uutisiin saakka.

[/quote]

Miksi ihmeessä näin? :O

Kuulostaa kauhealta, anteeksi vain.

[quote author="Vierailija" time="23.06.2015 klo 16:48"]Miks hemmetissä monet syövät päivällistä niin aikaisisin heti töistä tultuaan? Missään muualla kuin Suomessa ei niin tehdä vaan päivällisaika on joskus seitsemän ja kymmenen välillä.
[/quote]

Koska on hirvee nälkä kun töistä ja koulusta kerkee kotiin