nöyryyttävä tilanne, jossa olet ollut

Oltiin siskoni kanssa noin 14- vuotiaita, kun erään pihatalkoopäivän jälkeen lähdettiin palkinnoksi jonottamaan McDonaldsin autokaistalle isämme kanssa ruokaa. Taakse ajoi kaksi poikaa, joitten kanssa oltiin käyty yhdessä ulkona ja kotibileissä muutamaan kertaan ja tekstailtu useita viikkoja. Valuttiin siskoni kanssa penkkejä alemmas ettei pojat huomaisi meitä rönttövaatteissa ilman meikkiä. Isämme sitten huomasi tilanteen ja kysyi "ketä noi pojat on? miks meette piiloon?" ja rullasi samaan aikaan ikkunan auki yskien ja köhien ja huusi ikkunasta ulos "HYI HELVETTI MIKÄ HAJU Maija ja Ritva, KUMPI TEISTÄ PIERAS?"

- Tapauksesta on nyt jo lähes 10 vuotta mutta voin sanoa että oli sen astisen elämän noloimpia hetkiä.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin siskoni kanssa noin 14- vuotiaita, kun erään pihatalkoopäivän jälkeen lähdettiin palkinnoksi jonottamaan McDonaldsin autokaistalle isämme kanssa ruokaa. Taakse ajoi kaksi poikaa, joitten kanssa oltiin käyty yhdessä ulkona ja kotibileissä muutamaan kertaan ja tekstailtu useita viikkoja. Valuttiin siskoni kanssa penkkejä alemmas ettei pojat huomaisi meitä rönttövaatteissa ilman meikkiä. Isämme sitten huomasi tilanteen ja kysyi "ketä noi pojat on? miks meette piiloon?" ja rullasi samaan aikaan ikkunan auki yskien ja köhien ja huusi ikkunasta ulos "HYI HELVETTI MIKÄ HAJU Maija ja Ritva, KUMPI TEISTÄ PIERAS?"

- Tapauksesta on nyt jo lähes 10 vuotta mutta voin sanoa että oli sen astisen elämän noloimpia hetkiä.

Sori mutta mua naurattaa tää ihan hirveesti :D

Vierailija kirjoitti:

Pitkän ja vaikean kaksosraskauden jälkeen jouduttiin päätymään sektioon. Menetin paljon verta ja olin vähällä kuolla. Kun pääsin tarkkailusta osastolle, sain jonkun järkyttävän allergia- tms. reaktion ja olin täynnä vesirakkuloita. Oli juuri se kauhea kolmas päivä synnytyksestä, jolloin kaikki on sekaisin muutenkin, kun hoitaja kysyi, voisinko tulla ihottumani kanssa jonnekin ihotautilääkäreiden konferenssiin. Olin niin sekaisin, että lupauduin. Olin tullut sairaalaan jossain kauheassa miehen vanhassa collegepaidassa ja verkkareissa, kun en enää ollut muihin vaatteisiin mahtunut. Ne puin päälleni ja minut kärrättiin pyörätuolissa taksiin ja sillä Meikkuun. Konferenssin osallistujat istuivat auditoriossa ja minut pyydettiin eteen. Sitten tapaustani selostettiin ja pyydettiin ottamaan vaatteet, ne karmeat retkut,  pois. Olin siis niissä Kättärin verkkoalkkareissa vesirakkulaisena ja raskausarpisena roikkumahana sektiohaavasiteineni siinä lavalla, ja lopulta osanottajat tulivat oikein käsikopelolla tarkastelemaan lähempää tuota mielenkiintoista ihottumaa. 

Se oli karmeaa, hirveää ja järkyttävää. Olin ollut siihenastisen elämäni se kaunis tyttö, jonka meikit ja vaatteet olivat aina tiptop. Kyllä kolisi ja lujaa...

Eikä nöyryytys loppunut tähän. Muutaman vuoden kuluttua halusin poistaa pienen kauneuspilkun kasvoistani, ja lääkäri sanoi mietteliäästi, että tunnun jotenkin tutulta... Tunnistin hänet oitis. Sanoin kuivasti, että olemme varmaan tavanneet joskus ihotautilääkärien kansainvälisessä konferenssissa.

OH-MY-GOD!! Vähän kuin jostain unesta mutta totta!

Vierailija kirjoitti:

Oltiin siskoni kanssa noin 14- vuotiaita, kun erään pihatalkoopäivän jälkeen lähdettiin palkinnoksi jonottamaan McDonaldsin autokaistalle isämme kanssa ruokaa. Taakse ajoi kaksi poikaa, joitten kanssa oltiin käyty yhdessä ulkona ja kotibileissä muutamaan kertaan ja tekstailtu useita viikkoja. Valuttiin siskoni kanssa penkkejä alemmas ettei pojat huomaisi meitä rönttövaatteissa ilman meikkiä. Isämme sitten huomasi tilanteen ja kysyi "ketä noi pojat on? miks meette piiloon?" ja rullasi samaan aikaan ikkunan auki yskien ja köhien ja huusi ikkunasta ulos "HYI HELVETTI MIKÄ HAJU Maija ja Ritva, KUMPI TEISTÄ PIERAS?"

- Tapauksesta on nyt jo lähes 10 vuotta mutta voin sanoa että oli sen astisen elämän noloimpia hetkiä.

hahahahahahaha 😂😂 Tipuin

Ei varsinaisesti nöyryyttävä, koska ei minua haitannut.

Olin juhlissa, jossa kaikki olivat yliopisto-opiskelijoita. Rentoa keskustelua jne. yksi sitten kysyi minulta mitä teen työkseni. Vastasin, olen varastomies. Sen jälkeen tuli vaivautunut hiljaisuus, vielä kun joku olisi sanonut "awkward" niin hetki olisi ollut täydellinen. Tilanne taisi purkautua niin, että joku sanoi "no jostainhan se on leipä hankittava".

Tämä ei tapahtunut minulle mutta kirjoitan sen nyt kuitenkin tähän ketjuun. Viidennellä luokalla eräs tyttö puhui opettajan mielestä liian hiljaa. Ensin opettaja pyysi tyttöä toistamaan vastauksen kovemmalla äänellä. Sekään ei kelvannut vaan seuraavaksi pyysi sanomaan saman seisten. Sen jälkeen käski tytön nousemaan tuolille seisomaan. Vieläkään tyttö ei opettajan mielestä puhunut riittävän kovalla äänellä ja lopulta tytön piti seistä vielä pöydän päällä. Tämän jälkeen vastaus sitten kelpasi.

Tyttö ei alunperinkään puhunut edes mitenkään hiljaa vaan ihan tavallisella äänellä. Moni muu luokassa puhui ihan samalla tavalla tai jopa hiljempaakin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei tapahtunut minulle mutta kirjoitan sen nyt kuitenkin tähän ketjuun. Viidennellä luokalla eräs tyttö puhui opettajan mielestä liian hiljaa. Ensin opettaja pyysi tyttöä toistamaan vastauksen kovemmalla äänellä. Sekään ei kelvannut vaan seuraavaksi pyysi sanomaan saman seisten. Sen jälkeen käski tytön nousemaan tuolille seisomaan. Vieläkään tyttö ei opettajan mielestä puhunut riittävän kovalla äänellä ja lopulta tytön piti seistä vielä pöydän päällä. Tämän jälkeen vastaus sitten kelpasi.

Tyttö ei alunperinkään puhunut edes mitenkään hiljaa vaan ihan tavallisella äänellä. Moni muu luokassa puhui ihan samalla tavalla tai jopa hiljempaakin.

7 kirjainta, alkaa ässällä ja loppuu "adisti". Miks tuollaisia ihmisiä toimii opettajana?

Ollessani ekalla luokalla osa luokkalaisista harjoitteli joulujuhlaan esityksen, jossa kukin vuorollaan sanoi jotain. Muistan vieläkin oman repliikkini "Uskontoa, laskentoa, lukemista ja laulua. " Pari päivää ennen joulujuhlaa opettaja päätti, etten minä sovikaan esitykseen ja valitsi tilalle toisen oppilaan.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin siskoni kanssa noin 14- vuotiaita, kun erään pihatalkoopäivän jälkeen lähdettiin palkinnoksi jonottamaan McDonaldsin autokaistalle isämme kanssa ruokaa. Taakse ajoi kaksi poikaa, joitten kanssa oltiin käyty yhdessä ulkona ja kotibileissä muutamaan kertaan ja tekstailtu useita viikkoja. Valuttiin siskoni kanssa penkkejä alemmas ettei pojat huomaisi meitä rönttövaatteissa ilman meikkiä. Isämme sitten huomasi tilanteen ja kysyi "ketä noi pojat on? miks meette piiloon?" ja rullasi samaan aikaan ikkunan auki yskien ja köhien ja huusi ikkunasta ulos "HYI HELVETTI MIKÄ HAJU Maija ja Ritva, KUMPI TEISTÄ PIERAS?"

- Tapauksesta on nyt jo lähes 10 vuotta mutta voin sanoa että oli sen astisen elämän noloimpia hetkiä.

Haah haah, faijasi on huumorimiehiä :D

Olin tapaillut pari viikkoa erästä miestä ja olin jo ihastunutkin häneen ja hehkuttanut häntä kavereilleni. Yhtenä päivänä eräs näistä kavereista kertoi parhaalle kaverilleni että yksi kaverimme oli saanut kaveripyynnön Facebookissa tältä mieheltä vaikka he eivät ole koskaan nähneet toisiaan. Kyllä, juttu kiersi kolmen ihmisen kautta korviini, mikä teki tilanteesta vielä nöyrryttävämmän. Itse tulkitsin asian niin (ja luultavasti muutkin vaikkeivat kehdanneet sitä minulle sanoa) että mies kiinnostui kauniista kaveristani ja siksi lähestyi häntä. Kaikki olivat ihmeissään miehen toiminnasta. Kysyin selitystä mieheltä, vastaus oli:"ajattelin että on hyvä että meillä on yhteisiä kavereita facebookissa". Ja paskat!

Vierailija kirjoitti:

Olin tapaillut pari viikkoa erästä miestä ja olin jo ihastunutkin häneen ja hehkuttanut häntä kavereilleni. Yhtenä päivänä eräs näistä kavereista kertoi parhaalle kaverilleni että yksi kaverimme oli saanut kaveripyynnön Facebookissa tältä mieheltä vaikka he eivät ole koskaan nähneet toisiaan. Kyllä, juttu kiersi kolmen ihmisen kautta korviini, mikä teki tilanteesta vielä nöyrryttävämmän. Itse tulkitsin asian niin (ja luultavasti muutkin vaikkeivat kehdanneet sitä minulle sanoa) että mies kiinnostui kauniista kaveristani ja siksi lähestyi häntä. Kaikki olivat ihmeissään miehen toiminnasta. Kysyin selitystä mieheltä, vastaus oli:"ajattelin että on hyvä että meillä on yhteisiä kavereita facebookissa". Ja paskat!

Myös eräs toinen miespuolinen kaverini pyysi tätä samaista kaveriani samoihin aikoihin kaveriksi facebookissa(hekään eivät olleet koskaan nähneet). Se oli nöyryyttävää, koska tuntui että itse en ole tarpeeksi viehättävä jotta miehet pystyisivät pitäytymään pelkästään minussa eivätkä kiinnostuisi kavereistani pelkkien fb-kuvien perusteella...

Olin käynyt lenkillä kaverini kanssa. Tulin kotiin ja isä kysyi mitä olemme tehneet tänään. Kerroin että kävimme lenkillä. Isä kysyi sitten "pysyitkö perässä?" Olin ihmeissäni, miten niin? Olimme molemmat ihan hyvässä kunnossa. Isä tokaisi siihen että "katsoin että kaverisi on vähän solakampi kuin sinä".

Kerran olimme kiipeilemässä kaveriporukalla ja mainitsin isälle sen olleen aika rankkaa. Isä siihen että "se on rankkaa jos on painoa." Nieleskelin kyyneleitä molemmissa tilanteissa.

Eräänä jouluna minulla oli valkoinen asu päällä. Isäni naureskeli sohvalla äidilleni että "katsopa kuinka hoikka tuo meidän tyttö on, on se niin hoikka!" Hämmennyin kunnes tajusin että hän pilkkasi minua. Sitten hän sanoi että "jos haluat näyttää lihavalta niin tuo vain päälle" ja naureskeli vielä että " tuo kyllä vankistaa sinua". Koko perheen kuullen, tietysti. Siinä vaiheessa olin jo niin turtunut ainaisiin painosta vihjailuihin (vaikka olen 165cm/65kg) että aloin vain nauramaan hysteerisesti. Veljeni tokaisi, että "onpa hassua kun sä naurat, ennen sä aina itkit ku sun painosta puhuttiin!" Isällä ja veljinä oli myös tapana kutsua minua amatsooniksi ja se oli heidän mielestään hirveän hauskaa. Kerran kaupassa minua vastaan käveli mies jka tokaisi kohdallani "oi mikä amatsooni". Olin ärtynyt ja nöyryytetty, nyt jo tuntemattomatkin kutsuvat minua amatsooniksi, olenko todella niin isokokoinen?!

Näitä olisi vaikka kuinka paljon lisää. Olen isälle sanonut ja osoittanut että nuo vihjailut loukkaavat mutta hän ei ikinä ota opikseen.

Asuin pari kuukautta ulkomailla ja tutustuin siellä erääseen mieheen. Ihastuimme toisiimme ja näimme lähes päivittäin. Viimeisenä aamuna minun oli lähdettävä töihin hänen luotaan, mutta hän lupasi tulla hyvästelemään minut asunnolleni kun illalla lähden lentokentälle. Odotin koko päivän että saisin jälleen nähdä hänet. Olin ostanut kaksi romanttista korttia ja mietin kavereideni kanssa kumman niistä annan hänelle "muistoksi" koska tiesin ettemme koskaan enää näe toisiamme (aivan liian pitkä välimatka) Raapustin kortin taakse vielä jotain säälittävää lässynläätä. Minuun iski pelko ettei hän tulisikaan, ja kaverini lohduttivat että kyllä hän tulee kun tietää että näkee minut viimeisen kerran. Sovitun ajan koittaessa soitin hänelle - hän ei vastannut. Soitin uudestaan ja laitoin viestiäkin. Olin jo hädissäni, ajattelin että en kestä sitä, jos hän ei tule. Kun taksin lähtöön oli enää 10 minuuttia, hän vastasi ettei voi tulla koska hänellä on niin paljon töitä(paperitöitä jotka olisi voinut tehdä myöhemminkin). Se hetki oli nöyryyttävin ikinä. Olin odottanut monta tuntia hänen saapumistaan. Tuntui kuin veistä olisi käännetty rinnassa ja että kaikki hänen puheensa hänen tunteistaan olisivat olleet pelkkää sanahelinää. Lähdin murtuneena ja itkien ja väitin kaikille että minun tulee niin ikävä tätä kaupunkia.

Huomaatteko, kuinka nöyryyttäminen ottaa joskus huumorin viitan? En kyllä anna yhtään peukkua isälle, joka nolaa tyttärensä poikaystävien edessä. Enkä sille, joka koko ajan vinoilee lapsensa painosta. Minusta kyseessä on ilkeys, jollaista ei omia lapsia kohtaan saisi osoittaa.

Olin 15 ja kokoonnuttiin viettämään juhannusta naapureiden kanssa. Mukana oli vanhempieni ja pikkuveljeni lisäksi mm. toinen perhe, johon kuului vanhemmat, ikäiseni tyttö (minun ja veljeni kaveri) ja perheen äidin vanhemman tyttären n. nelivuotias lapsi. Molempien perheiden vanhemmat ovat aina olleet suht viinaanmeneviä, juhlissa siis ja niinpä viina virtasi. Me neljä lasta vietettiin siis juhlia keskenämme sivummalla, maalla kun oltiin niin seikkailtiin metsänrajassa jne, vähän sen nelivuotiaan armoila. En muista mistä syystä tämän kaverini isä tuli luoksemme, varmaan bongasi meidät ulkohuussireissulla, mutta hän tuli humalaisena tykö, laittoi kätensä paitani alle (ei tisseille, onneksi) ja sanoi innoissaan nelivuotiaalle: "Katso 'Untamo', pistin kädet 'Ellun' paidan alle!". Äänensävy oli jotakuinkin "oletko kateellinen, koska kannattaisi olla". Pikkuveljeni ja kaverini katsoivat suu auki vieressä ja tuijottivat minua, mun ilme oli varmaan samanlainen. Sitten kaverini isä lähti pois ja me jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jo muistaakseni ennen tätä, ja melkein aina jälkeen, tällä miehellä oli tapana tervehtiä mua lässyttämällä "molo mulu". Oksettavaa.

Mieheni tuijottelee ja kuolaa muiden naisten perään. Se on aina yhtä nöyryyttävää.

Yläasteella poika johon eka ihastukseni alkoi koulukiusaajakseni. Haukkui lesboksi ja valehteli minusta sadistisella tavalla muille. Kai harmaahiirulainen olemukseni ärsytti häntä ja hänen jengiään. Pari tyttöä joiden kanssa hän hengasi kannustivat muitakin kiusaamaan. Muut pojat puhuivat minusta sukunimellä ihan kuin olisin ollut sukupuoleton möykky jolla ei ollut tunteita. Muuten fiksu ja luokan paras poika mutta täysi kusipää.

Se että oli juoksuissa viimeinen ja muut "kannustivat" ja opettaja ei sanonut mitään. Teeskenteli ettei tajunnut tilannetta. Tuo viimeiseksi valitseminen kaikkeen ja kun joukkueet alkavat tuhahdella ja tapella kumpi ottaa "ton vammasen" satutti. Varsinkin kun olin jalkavammainen.....

Jos teki YHDENKÄÄN virheen tai sanoi väärän sanan niin muut muistuttivat siitä vuosien jälkeen ivallisesti. Ja kaikki kerääntyivät ympärille nokkimaan kuin kanat sen heikomman kuoliaaksi.

Länsi-Porin yläaste ysärin lopulla voi haistaa vitun.

[/quote]

Jos teki YHDENKÄÄN virheen tai sanoi väärän sanan niin muut muistuttivat siitä vuosien jälkeen ivallisesti. Ja kaikki kerääntyivät ympärille nokkimaan kuin kanat sen heikomman kuoliaaksi.

Länsi-Porin yläaste ysärin lopulla voi haistaa vitun.[/quote]

Voi että kuulostaa tutulta. Kävin Kuninkaanhaan yläasteen - Porissa sekin - liki 10 vuotta myöhemmin, ja meininki samaa. Mitään ei saanut sanoa tai tehdä, pukeutuminen ei saanut olla pikkuhiukkasenkaan persoonallista tai teloitusjengi (koulukiusaajani) oli ympärillä raakkumassa ja nokkimassa. Sanomattakin selvää, että nöyryyttävien tilanteiden sarja oli loputon.

Terveisin se, joka ei osannut käyttää bussikorttia ja sai kuulla päiviä myöhemminkin. Yläasteaika oli perseestä.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni tuijottelee ja kuolaa muiden naisten perään. Se on aina yhtä nöyryyttävää.

Niin onkin, mutta kun se tuijottelu ei riitä vaan pitää aina muistaa ääneen kertoa miten hyvännäköinen nainen kadulla kävelee tai teeveessä esiintyy. Ja jos huomaa että loukkasi minua niin sanoo että älä nyt suutu, katso kun en minä voisi koskaan parempaakaan saada kuin sinä.

Voiko tuo olla vain tyhmyttä vai onko ihan ilkeyttä ja toisen alaspainamista varten.

Riparilla meidät oli jaettu pienryhmiin ja jokaisella pienryhmällä oli aina näitä keskinäisiä kokoontumisia jossa lätistiin niitä näitä. Yhden pienryhmäkokoontumisen päätteeksi omalla ryhmälläni jäi vielä ylimääräistä aikaa käytettäväksi ja isonen keksi, että jokaisesta ringissä istuvasta kaikki muut sanoo vuorollaan jotain hyvää. Muiden vuoro meni ja tuli, hyviä puoli virtasi ja kaikki sai kehuja ties mistä. Sitten tuli mun vuoro. Jäätävä ja kiusallinen hiljaisuus, joka tuntui kestävän ainakin ikuisuuden. Lopulta joku toinen riparilainen sai mumistua että "no... sä et paljoo puhu mut sit ku puhut nii se on iha fiksuu juttuu".

Tuntui aika väkisin väännetyltä ja se jäikin ainoaksi kehuksi, jonka sain.