nöyryyttävä tilanne, jossa olet ollut

Vierailija kirjoitti:

Bussikuskit - suomalaiset ainakin, ja etenkin Helsingissä - ovat just sellaisia ylipainoisia, elämäänsä kyllästyneen oloisia keski-ikäisiä äijiä. Kohteliaisuutta on turha odottaakaan; eivät tervehdi takaisin, ja jos vain mahdollista, niin tokaisevat jotakin tylyä. Liekö työ niin puuduttavaa ja matkustajat niin hankalia, että purkautuu noin? Itse ainakin tervehdin kuskeja oikein yli-iloisesti ja nautin, jos niiden yrmynaama rypistyy vieläkin enemmän.

Tultiin kerran kaverin kanssa baarista aamun pikkutunneilla. Nousimme bussiin, ja kuski oli (kas kummaa) tyly ja naama oli mitä syvimmällä norsunvitulla. Äyski kyytiin nouseville ja painoi kaasua pohjaan niin että matkustajat kaatuilivat. Jäimme lähelle istumaan, ja suulas kaverini kysäisi tältä jossain vaiheessa matkaa: "ootko ollut jo kauan näissä hommissa?"

Kuski äyskäisi, että pari kuukautta, mihin kaveri: "no meinaatko olla vielä pitkäänkin?"

Koska tämä tapahtui? 20 vuotta sitten?

En saanut tiukkaa urheilutoppia päälleni koska olin lihonut. Kaveri vain nauroi vieressä. Todella nöyryyttävää.

Pikkusiskona olen aina katsonut 4 vuotta vanhempaa veljeäni ylöspäin, ja lapsena myös näytin sen. Olisin seurannut häntä yli-innokkasti kaikkialle, ja ymmärrän tietysti nyt, kuinka ärsyttävää se hänestä varmaan oli.

Kun olin ehkä 6 tai 7, veli oli kavereineen talomme viereisellä pellolla pelaamassa hernesotaa. Pyysin päästä mukaan, mihin veljeni ei vastannut oikein mitään. Hänen kaverinsa taas sanoivat että saan tulla, jos vain haen ensin sisältä lisää "ammuksia". Onneni kukkuloilla juoksin talollemme, mutta kun tulin takaisin ulos herneiden kanssa, ei poikia näkynyt mailla halmeilla. Olin hämmentynyt ja pettynyt. Pian kuitenkin löysin heidät pyörineen läheisestä leikkipuistosta, ja menin kiukkuisena kysymään, miksi he lähtivät ilman minua. Veli kivahti minulle "Anna jätä meidät rauhaan, sä oot niin nolo", ja kaverit vain nauroivat. Menin sitten itku kurkussa kotiin. Juttu on jäänyt minulle mieleen, sillä veli ei ikinä muuten nolannut tai kohdellut minua inhottavasti. Olen huomauttanut hänelle tuosta pari kertaa vuosia myöhemmin, mutta hän ei ole koskaan myöntänyt tuota tapahtumaa vaan väittää, että se on omaa keksintöäni. 

Vierailija kirjoitti:

Olin ekalla luokalla iltapäiväkerhossa. Siellä oli ohjaajana vähän sellainen vanhempi nainen, joka ei tykännyt siitä jos sanoi esimerkiksi "hitsi", "vitsi" tai muita vastaavia mitkä ei ole mitään oikeita kirosanoja. Käytin noita silloin paljon ja monesti vahingossa sen tädin kuullen ja hän sanoi että "on kauheaa kun pienet tytöt puhuu noin." Kerran koko ryhmä istui sohvalla rivissä ja tämä nainen kysyi että eikös "nimeni" puhukin rumasti. Kaikki vastasi kuorossa "joooo." Se tuntui tosi nöyryyttävältä. Olin arka ja ei ollut tarkoitus kiroilla sanan oikeassa merkityksessä.

Taisi se vitun ämmä olla todella todella vanha, kun piti noita sanoja karmeina. Sen verran noiden hitsin ja vitsin etymologiasta, että ne olivat muinaisessa Suomessa todella rumia kirosanoja, koska niissä yhdityi sekä vittu että hiisi.

Olisi varmaan parempi ollut sanoa ihan vaan pelkästään vittu.

Vierailija kirjoitti:

Yläasteella halusin kovasti kuulua yhteen tyttöporukkaan. Välillä kelpasin heidän seuraansa, välillä minut taas jätettiin ulkopuolelle. Tytöt harrastivat myös monenlaista piilov*ttuilua ja -nälvimistä. Näin jälkeenpäin minun on todella vaikea ymmärtää, miksi roikuin itsepintaisesti sen porukan perässä.

Kerran joku näistä tytöistä pyysi minua mukaan johonkin harrastusjuttuun, jossa he olivat alkaneet käydä. Menin koulun jälkeen tuohon jutskaan mutta siellä vaistosin kyllä, että tytöt käyttäytyivät oudosti eivätkä selvästikään halunneet minun olevan siellä. Seuraavana päivänä he ilmoittivatkin minulle, etteivät halua minua sinne. Ystävällisesti vieläpä kertoivat tämän asian minulle lapulla kesken oppitunnin. Tuntui aika pahalta.

Kun ilmaisin mielipahaani jollain tavalla verbaalisesti, tytöt raahasivat minut koulun jälkeen koulukuraattorille juttelemaan. Siellä sitten puitiin porukalla minun henkilökohtaisia asioitani ja ongelmiani, jotka eivät kuulunut noille tytöille pätkääkään. Siellä mm. todettiin, että minun pitäisi harrastaa enemmän kodin ulkopuolisia juttuja, niin olisin pirteämpi ja voisin paremmin. Jälkeenpäin olen tajunnut, miten nöyryyttävä tuo tapahtumasarja kokonaisuudessaan oli, ja kuraattorikäynti oli nöyryyttämisen huippu. Jälkeenpäin olen myös todennut, että kärsin silloin masennuksesta, joka todennäköisesti johtui vuosia kestäneestä kiusaamisesta, jota eri tahot luokallamme harrastivat. Noiden tyttöjen käytös, ulkopuolelle sulkeminen ja ristiriitaiset viestit ("oo meidän kanssa" - "mee pois") ei ainakaan parantanut oloani.

Lienee sanomattakin selvää, että tuon "tosi kivan ja terapeuttisen" kuraattorikäynnin jälkeen ulkopuolelle jättäminen ja nälviminen jatkui entisellään.

Tytöt on tyttöjä. Sellasta sen on. Ei voi mitään. Älä välitä. Lässyn lässyn.

Pitkän ja vaikean kaksosraskauden jälkeen jouduttiin päätymään sektioon. Menetin paljon verta ja olin vähällä kuolla. Kun pääsin tarkkailusta osastolle, sain jonkun järkyttävän allergia- tms. reaktion ja olin täynnä vesirakkuloita. Oli juuri se kauhea kolmas päivä synnytyksestä, jolloin kaikki on sekaisin muutenkin, kun hoitaja kysyi, voisinko tulla ihottumani kanssa jonnekin ihotautilääkäreiden konferenssiin. Olin niin sekaisin, että lupauduin. Olin tullut sairaalaan jossain kauheassa miehen vanhassa collegepaidassa ja verkkareissa, kun en enää ollut muihin vaatteisiin mahtunut. Ne puin päälleni ja minut kärrättiin pyörätuolissa taksiin ja sillä Meikkuun. Konferenssin osallistujat istuivat auditoriossa ja minut pyydettiin eteen. Sitten tapaustani selostettiin ja pyydettiin ottamaan vaatteet, ne karmeat retkut,  pois. Olin siis niissä Kättärin verkkoalkkareissa vesirakkulaisena ja raskausarpisena roikkumahana sektiohaavasiteineni siinä lavalla, ja lopulta osanottajat tulivat oikein käsikopelolla tarkastelemaan lähempää tuota mielenkiintoista ihottumaa. 

Se oli karmeaa, hirveää ja järkyttävää. Olin ollut siihenastisen elämäni se kaunis tyttö, jonka meikit ja vaatteet olivat aina tiptop. Kyllä kolisi ja lujaa...

Eikä nöyryytys loppunut tähän. Muutaman vuoden kuluttua halusin poistaa pienen kauneuspilkun kasvoistani, ja lääkäri sanoi mietteliäästi, että tunnun jotenkin tutulta... Tunnistin hänet oitis. Sanoin kuivasti, että olemme varmaan tavanneet joskus ihotautilääkärien kansainvälisessä konferenssissa.

Oli kesällä lenkillä shortseissa. Kaksi nuorta tyttöä kommentoi selkäni takana kuuluvasti et mun ei pitäisi käyttää shortseja, kun on selluliittia reisissä, ihan hirveetä. Käännyin kattoo, niin nämä neidot oli todella lihavia. Itse olin normaalipainoinen, mutta sellua tosiaan on. Tuntui ikävältä ja oudoltakin ku he itse olivat tosi tuhteja. Aattelin et lenkillä sentään sais olla ns. epäedustava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerran paikallisbussissa jouduin maksamaan 20€ setelillä. Matkakortin omistan mutta töiden puolesta lähdin liikkumaan ja työpaikalta sain tuon kyseisen setelin jolla maksaisin Helsingin sisäisen lipun ja asiat jotka minut laitettiin hoitamaan. Kun pääsin bussiin, kuski karjaisi että eikö sitten yhtään isompaa seteliä läytynyt. Kaikki matkustajat kääntyivät tietty heti katsomaan minuun, ja piipitin siinä sitten kuskille että no töistä tää kakskymppiä annettiin. No kuskihan alkoi siinä paiskomaan vaihtorahoja niin että kolikot sinkoili lattioille, ja keräsin niitä siitä ja itkua jo pidättelin. Jos ei olisi firman rahoja olleet niin olisin jättänyt siihen, nyt tietty tarvitsin kuitit ja täsmällisen rahan viedä takaisin. Lopuksi kuski äsähti vielä, että takiani nyt ollaan myöhässä ja että myy minulle kalliimman seutulipun kun pienempää en voinut antaa. Ja kaikki matkustajat tuijotti ja yksi nainen vielä sätti erikseen kuinka olen oikea maanvaiva kun tällä tavalla kierrän busseja hidastamassa. Ja tietenkin tässä vaiheessa olin ihan häpeissäni ja itkuissani ja naama punaisena.

Tiedän että 20€ on iso raha maksaa kolmen euron lippu mutta tiedän myös että se käy maksuvälineenä. Ei tämä varmaan kirjoitettuna kauhean dramaattiselta kuulosta mutta tuntui siltä kyllä!

Itse olisin tehnyt bussiyhtiöön valituksen tuosta kuskista. Sekopää >:( ja miksi on noitakin ihmisiä jotka alkavat vielä hieroa suolaa haavoihin, ikään kuin tilanne ei olisi jo muutenkin tarpeeksi ikävä?

Täälläpäin missä asun, kahdenkympin setelillä maksaessa, kuski heittää pihalle tai päästää ilmaiseksi, jos ei vaihtorahaa ole antaa. Meidän lapset on päässeet joskus "alennuksella" kun raha ei riittänytkään.

Valitus vaan, hullu oli kuski. Olisi joku matkustajakin puuttua vaikkei se toki heidän velvollisuutensa olekaan.

Yksi viimeaikaisimmista: ex-kaverini ivasivat minua yhteisessä illanvietossa tapailemani miehen edessä. Naama punaisena kuuntelin kommentteja ulkonäöstäni, kyllä hävetti.

Vierailija kirjoitti:

Pitkän ja vaikean kaksosraskauden jälkeen jouduttiin päätymään sektioon. Menetin paljon verta ja olin vähällä kuolla. Kun pääsin tarkkailusta osastolle, sain jonkun järkyttävän allergia- tms. reaktion ja olin täynnä vesirakkuloita. Oli juuri se kauhea kolmas päivä synnytyksestä, jolloin kaikki on sekaisin muutenkin, kun hoitaja kysyi, voisinko tulla ihottumani kanssa jonnekin ihotautilääkäreiden konferenssiin. Olin niin sekaisin, että lupauduin. Olin tullut sairaalaan jossain kauheassa miehen vanhassa collegepaidassa ja verkkareissa, kun en enää ollut muihin vaatteisiin mahtunut. Ne puin päälleni ja minut kärrättiin pyörätuolissa taksiin ja sillä Meikkuun. Konferenssin osallistujat istuivat auditoriossa ja minut pyydettiin eteen. Sitten tapaustani selostettiin ja pyydettiin ottamaan vaatteet, ne karmeat retkut,  pois. Olin siis niissä Kättärin verkkoalkkareissa vesirakkulaisena ja raskausarpisena roikkumahana sektiohaavasiteineni siinä lavalla, ja lopulta osanottajat tulivat oikein käsikopelolla tarkastelemaan lähempää tuota mielenkiintoista ihottumaa. 

Se oli karmeaa, hirveää ja järkyttävää. Olin ollut siihenastisen elämäni se kaunis tyttö, jonka meikit ja vaatteet olivat aina tiptop. Kyllä kolisi ja lujaa...

Eikä nöyryytys loppunut tähän. Muutaman vuoden kuluttua halusin poistaa pienen kauneuspilkun kasvoistani, ja lääkäri sanoi mietteliäästi, että tunnun jotenkin tutulta... Tunnistin hänet oitis. Sanoin kuivasti, että olemme varmaan tavanneet joskus ihotautilääkärien kansainvälisessä konferenssissa.

Anteeksi, mutta tämä on kaikessa surkuhupaisuudessaan hykerryttävän koomista. Sopisi johonkin leffaan :D

Olin salilla ystäväni kanssa. Teimm jalkalihaksia eräässä pohjelihaslaitteessa. En osannut tekniikkaa, enkä saanut laitetta edes liikkeelle vaikka kaikkeni yritin. Eräs nainen katsoi touhuani ivallisesti virnuillen. Tämä oli todella nöyryyttävää. Ei kai kukaan ole seppä syntyissään!

Myöhemmin olimme lähdössä salilta pois. Menin samaisen naisen ohi, joka katsoi minua pilkallinen ilme kasvoillaan. Todella lapsellista mielestäni.....

Minullakin nuo koulun tanssitunnit, kun kukaan ei halunnut koskea minuun ja opettaja tuli huutamaan kaikkien kuullen minulle, että minun pitäisi pakottaa se pari tanssimaan kanssani. Ihan kuin ei olisi kuullut siinä pienessä liikuntasalissa ihan kirkkaasti niitä huuteluita, että olen niin ruma ja oksettava, että minuun ei voi edes koskea.

Samoin koulussa ryhmätyöt, joissa minulle ei koskaan ollut ryhmää ja opettajan mukaan piti vain reippaasti mennä kysymään, että saanko mennä johonkin ryhmään ylimääräiseksi. Kaikki oppilaat tuijottavat siinä inhoten ja pelkäävät, että tulen kysymään heiltä, ihan kuin en muka tajuaisi, etteivät he halua olla missään tekemisissä kanssani. Enkä itse edes nähnyt tässä tilanteessa silloin mitään väärää, koska olinhan niin ruma ja oksettava, että minuun ei voi edes koskea. Eli tietysti muiden reaktio oli tuollainen.

Oli melko pitkät kouluvuodet. Enkä vieläkään voi kertoa esimerkiksi miehelle tai ystäville näitä juttuja, koska tuntuu siltä, että peittelen vain omaa oksettavuuttani heiltä ja jos he saavat sen selville, niin siihen loppuu se parisuhde tai ystävyys.

Vierailija kirjoitti:

Olin salilla ystäväni kanssa. Teimm jalkalihaksia eräässä pohjelihaslaitteessa. En osannut tekniikkaa, enkä saanut laitetta edes liikkeelle vaikka kaikkeni yritin. Eräs nainen katsoi touhuani ivallisesti virnuillen. Tämä oli todella nöyryyttävää. Ei kai kukaan ole seppä syntyissään!

Myöhemmin olimme lähdössä salilta pois. Menin samaisen naisen ohi, joka katsoi minua pilkallinen ilme kasvoillaan. Todella lapsellista mielestäni.....

Itsekkään en ymmärrä moisia ihmisiä. Minusta tämän olisi pitänyt tulla sinulle neuvomaan miten laitetta käytetään. Itsellenikin on tullut tilanne vastaan, missä kaksi ihmistä keskustelee melkein vieressäni miten käytän laitetta x ja miten väärin käytän laitetta y, ihan kuin olisin muka kuuro. Tuo nyt on ollut hyvin pientä siihen verrattuna, kun yhtenä päivänä tein loppulämmittelyä ja hikoilin kun pentele. Takana oleva mies meni toiseen huoneeseen ( jossa ei ollut ovea) ja alkoi hirveään ääneen huutamaan kanssaolijalleen kuinka haisen pahalle ja yritti selitellä kenestä puhuu ( olin ainoa joka sopi hänen puheeseen). Kyllä siinä oli mieli maassa ja hävetti kun oli muitakin paikalla. Oikein tienny miten olisi pitänyt asiaan reakoida. Oudointa asiassa oli, ettei tyyppi itsekkään miltään ruusulta haissut kun minun ohi kulki.

Vierailija kirjoitti:

Kerran paikallisbussissa jouduin maksamaan 20€ setelillä. Matkakortin omistan mutta töiden puolesta lähdin liikkumaan ja työpaikalta sain tuon kyseisen setelin jolla maksaisin Helsingin sisäisen lipun ja asiat jotka minut laitettiin hoitamaan. Kun pääsin bussiin, kuski karjaisi että eikö sitten yhtään isompaa seteliä läytynyt. Kaikki matkustajat kääntyivät tietty heti katsomaan minuun, ja piipitin siinä sitten kuskille että no töistä tää kakskymppiä annettiin. No kuskihan alkoi siinä paiskomaan vaihtorahoja niin että kolikot sinkoili lattioille, ja keräsin niitä siitä ja itkua jo pidättelin. Jos ei olisi firman rahoja olleet niin olisin jättänyt siihen, nyt tietty tarvitsin kuitit ja täsmällisen rahan viedä takaisin. Lopuksi kuski äsähti vielä, että takiani nyt ollaan myöhässä ja että myy minulle kalliimman seutulipun kun pienempää en voinut antaa. Ja kaikki matkustajat tuijotti ja yksi nainen vielä sätti erikseen kuinka olen oikea maanvaiva kun tällä tavalla kierrän busseja hidastamassa. Ja tietenkin tässä vaiheessa olin ihan häpeissäni ja itkuissani ja naama punaisena.

Tiedän että 20€ on iso raha maksaa kolmen euron lippu mutta tiedän myös että se käy maksuvälineenä. Ei tämä varmaan kirjoitettuna kauhean dramaattiselta kuulosta mutta tuntui siltä kyllä!

Sanon aina että pienempää ei sieltä automaatista saa. Siinäpä laskee vaihtorahoja, on osa sen työnkuvaa

Pieraisin vahingossa työkaverini (miehen) edessä ja käyttäydyin kuin en olisi tehnyt mitään. Teen osa-aikatyötä tuolla ja käyn vain pari kertaa viikossa, mutta tiedän että hän on kertonut siitä kaikille muille työntekijöille, koska välillä saan sellaisia huvittuneita katseita ja välillä jotkut nuoremmat työntekijät kuiskailevat toisilleen ja katsovat minuun päin :( Ihan normaali asia, mutta nöyryyttävää kun ihmiset eivät tunnu unohtavan sitä. Ehkä se oli vähän koomista työkaverin mielestä, sillä olen nätti ja siro nuori nainen, sai selän takana nauraa sitten työkavereidensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin ekalla luokalla iltapäiväkerhossa. Siellä oli ohjaajana vähän sellainen vanhempi nainen, joka ei tykännyt siitä jos sanoi esimerkiksi "hitsi", "vitsi" tai muita vastaavia mitkä ei ole mitään oikeita kirosanoja. Käytin noita silloin paljon ja monesti vahingossa sen tädin kuullen ja hän sanoi että "on kauheaa kun pienet tytöt puhuu noin." Kerran koko ryhmä istui sohvalla rivissä ja tämä nainen kysyi että eikös "nimeni" puhukin rumasti. Kaikki vastasi kuorossa "joooo." Se tuntui tosi nöyryyttävältä. Olin arka ja ei ollut tarkoitus kiroilla sanan oikeassa merkityksessä.

Taisi se vitun ämmä olla todella todella vanha, kun piti noita sanoja karmeina. Sen verran noiden hitsin ja vitsin etymologiasta, että ne olivat muinaisessa Suomessa todella rumia kirosanoja, koska niissä yhdityi sekä vittu että hiisi.

Olisi varmaan parempi ollut sanoa ihan vaan pelkästään vittu.

Haha, kuusikymppinen se oli. :D Jäi seuraavana vuonna eläkkeelle. Hienostunut tapaus kyllä.

Valitin miehelleni, että ärsyttää kun perääni aina vislataan, kun olen pyörä- tai juoksulenkillä ja mies ihmetteli, että ei kyllä hänellä tulisi mieleenkään kenenkään perään vislailla vaikka olisi kuinka hyvä kroppa. No minä sitten vannoin, että kyllä semmoisia tyyppejä vain tuntuu riittävän. Seuraavana päivänä olin lähdössä treeneihin autolla ja tiesin että mieheni oli tulossa pyörällä töistä kotiin. Ajelin siinä ja huomasin, että tuossahan se mieheni onkin fillaroimassa kotia kohti...hetken mielijohteesta avasin autonikkunan hänen kohdallaan ja vislasin oikein äänekkäästi. Sitten laitoin ikkunan tyytyväisenä kiinni ja jatkoin matkaani. Kun olin ajanut muutaman minuutin, niin vastaan tulee pyöräilijä, joka vilkuttaa ja lähettelee lentosuukkoja innokkaasti ja hymyilee leveästi -minun mieheni!!! Samalla hetkellä minulle selviää, että olin juuri äsken vislannut törkeästi jollekkin täysin tuntemattomalle kaverille :D Hävetti ja nauratti yhtä aikaa...mahtoi siinä tyypin itsetunto kohota kummasti, veikkaan kuitenkin että miesten perään harvemmin vislaillaan :D

Olin varmaan ala-asteen viidennellä ja kaveerasin luokan rääväsuu tytön kanssa. Itse olin aika helposti vietävissä ja aika hiljainen ja seurasin vain tätä toista tyttöä, hän sen sijaan naureskeli ja pilkkasi muita luokan oppilaita ja aiheutti vain yleistä pahennusta. Yhtenä päivänä juuri ennen välituntia luokan suosituin eli kiltein ja fiksuin tyttö jakoi kutsuja syntymäpäivilleen. No tämä luokan rääväsuu tyttö ei kutsua saanut ja meni suoraan synttärisankarin luokse huutamaan ja räyhäämään ja lopulta huusi ettei haluaisi juhliin ollenkaan. Itsekään en ollut kutsua saanut joten siinä vain myötäilin että onpas epäkohteliasta. Marssittiin pois paikalta ja välitunnin jälkeen oma kutsuni odotti pöydälläni. Nöyränä menin kiittämään kutsusta ja juhlatkin oli oikein kivat. En enää viettänyt tämän ongelmia aiheuttavan tytön kanssa aikaa mutta kyllä hävetti kun menin mukaan riehumaan siitä ettei kutsua ollut tullut ja heti perään tyttö sitten jakoi minulle kutsun.

Vierailija kirjoitti:

Yksi viimeaikaisimmista: ex-kaverini ivasivat minua yhteisessä illanvietossa tapailemani miehen edessä. Naama punaisena kuuntelin kommentteja ulkonäöstäni, kyllä hävetti.

Oon kokenut samaa... Olin seurustellut poikaystäväni kanssa puolisen vuotta, ja lopulta tulin hänen kanssaan kavereidemme yhteiseen illanviettoon - nämäkin kun olivat jo pitkään halunneet tavata hänet. Kaveriporukkaamme kuuluu muuan tyttö (tai nainen, ollaan kaikki parikymppisiä), jonka kanssa tulen vaihtelevasti toimeen hyvin tai huonosti. Toisinaan hänellä on tapana nolata minua muiden edessä kommentoimalla sanomisiani tai tekemisiäni. Nytkin hän yhtäkkiä totesi poikaystävälleni "hei, tätä juttua (nimeni) ei oo sulle varmaan kertonutkaan", ja alkoi selittää jotain kolme vuotta vanhaa, noloa juttua. Noloa siis nimenomaan minulle.

Hän olisi jatkanut ties kuinka pitkään, ellei eräs toinen kavereistani olisi tokaissut "Miia, lopeta nyt jo", ja poikaystävänikin totesi "niin, mä en nyt oikein tajunnut miten tuo juttu liittyi mihinkään". Kun lähdimme illalla takaisin kämpälleni, hän sanoi minulle "te ette taida olla tuo Miian kanssa mitään parhaita kavereita". Onneksi hän oli ymmärtäväinen, eikä lähtenyt mukaan naureskeluun. Kaverin käytös suututti silti, en ymmärrä miksi hän käyttäytyy noin kun en ole ikinä tehnyt hänelle mitään.

Yritin saada omaa miestäni harrastamaan seksiä kanssani, mutta miehellä ei seisonut kunnolla. Yritin olla ymmärtäväinen ja nieleskelin kyyneleitä. Mies nukahti, ja itse menin suihkuun jossa romahdin sitten ihan täysin. Katselin peilistä, miltä näyttää maha kolmen raskauden jälkeen, ja rinnat imetysten jälkeen. Hiukset harventuneet ja kiillottomat, naama harmaa ja silmien alla valtavat pussit. Ei edes kynsiä lakattuna. Ei ihme, että miestä ei seksi kiinnostanut.

Vauva vielä valvotti sen yön, ja seuraava aamu oli kamala. Riideltiin miehen kanssa isompien lasten nähden. Sitten päätin että kyllä tämä tästä, isommat meni kouluun ja eskariin ja päätin lähteä vauvan kanssa piipahtamaan keskustassa asioilla. Päätin että haen pöytään kukkia ja jostain delistä terveellisen lounaan ja itselle vaikka uuden huivin. 

Bussipysäkillä näin tutun naisen kävelevän ohi, joka ihan aikuisten oikeasti mittaili minua päästä varpaisiin ja hymyili ja sanoi jotain että taitaa olla rankka vauvavuosi? Bussissa sitten huomasin, että paitani oli likainen. Alkoi hävettää etten ollut edes meikannut, saati katsonut peiliin ennen kuin lähdin. Jäin parin pysäkin päästä pois, kävelin kotiin ja itkin kunnes koululainen tuli koulusta. Hänelle sanoin, että hitsin siitepölyallergia.

Tuo oli siis eilen :(

Tänään en millään haluaisi poistua edes kotoa, mutta kun pakko.