Mies tekemässä kotitöitä -suurikin ihme ?
Mistäköhän sekin sitten johtuu, että joillekin ihmisille se, että mies tekee jotain kotitöitä -kuten nyt vaikka tiskaa tai siivoaa tai mitä tahansa muuta, minkä kenen tahansa aikuisen ihmisen olettaisi osaavan sukupuolesta riippumatta- on niin suuri ihastelun aihe, että miestä täytyy ihan erikseen kittää ja kehua
Kommentit (41)
Enpä ole koskaan tuollaiseen ihmiseen törmännyt.
Minusta on ihan mukavaa kiittää ja kehua miestäni hänen tekemisistään. Niin hänkin tekee minulle ja kehuu ihan arkipäiväisistäkin asioista.
Kodassa tulee helposti huono tunnelma jos perusasioista ei kiitetä.
Eihän kiittäminen ja kehuminen mitään maksa. Toisaalta ymmärrän pointtisi - harvaa naista kehutaan kotitöiden tekemisestä tai töissä käymisestä.
Huvitti kyllä miten yksi kerta täälläkin rouva oli ihan otettu kun mies oli paistanut sinä aikana lettuja kun rouva oli myrkyssä lenkittämässä koiraa. Ennen mies olisi ollut herrasmies ja lenkittänyt sen koiran ja nyt se oli hellan vieressä.
Äitini kyllä aina kehuu ja ihmettelee, jos mieheni tekee ruokaa tai jopa leipoo pullaa. Minun renkaitten vaihto taas on jotenkin itsestään selvää(tuo oman autonsakin). Anoppi taas kehuu, kun selvitän tietokoneongelmia. Että onhan noita ihmettelijöitä, yleensä vanhempia. Nauretaankin usein miehen kanssa että minun äiti kehuu häntä ja hänen äitinsä minua.
Mulla on mies joka tekee kotihommia siinä missä minäkin jos ei enemmänkin. Kyllä kiitämme toisiamme mutta jalustalle ei tarvitsee nostaa sukupuolen takia.
Vierailija kirjoitti:
Äitini kyllä aina kehuu ja ihmettelee, jos mieheni tekee ruokaa tai jopa leipoo pullaa. Minun renkaitten vaihto taas on jotenkin itsestään selvää(tuo oman autonsakin). Anoppi taas kehuu, kun selvitän tietokoneongelmia. Että onhan noita ihmettelijöitä, yleensä vanhempia. Nauretaankin usein miehen kanssa että minun äiti kehuu häntä ja hänen äitinsä minua.
Olisikohan tällä mitään tekemistä ihmiskunnan historian kanssa? Itse olen syntynyt kahden eri ajan vaikutuksesta, ajan jolloin naiset olivat vaimoja ja miehet perheenpäitä sekä ajan jolloin feminismi ja girlpower olivat vahvimmillaan. Olen varhaisen lapsuuteni kasvanut sellaisessa ympäristössä ja ajassa, jossa naiseus vielä määritettiin ulkomuoto- sekä käytösseikkojen mukaan mutta teini-iässä sekä aikuisuuden kynnyksellä olen omaksunut uuden roolin naiseudessa, vahvan itsenäisen naisen roolin eli minua edeltänyt sukupolvi on elänyt hyvin eri ajassa kuin minä.
N46
Mulla on tapana kiittää vaimoa. Miksi ei kiittäis?

Nykynainen elää nyt tuota girlpower aikaa ja etuoikeutettuna heillä ei ole käsitystä siitä mitä esim 60-luvun naiset on tehneet heidän eteen. Se itsenäisyys on noussut päähän eikä heillä riitä ymmärrystä heille jotka on elänyt hyvin erilaisessa ajassa.
Minä olen kotirouva, mies työnarkomaani ja harrastaa paljon. Meillä käy siivooja kerran viikossa. Siitä huolimatta jos mies huomaa tekemättömiä kotitöitä hän tekee ne automaattisesti ja mitään nurisematta. Hoituu niin tiski, pyykkien viikkaus, lattian pesut ja pöydän luuttuaminen ihan käden käänteessä. Ei odota mitään kiitoksia, enkä minäkään. Yhteinen koti tämä on josta yhdessä huolehditaan.

Sinä olet kotirouva ja teillä käy siivooja? Ja silti miehesi luuttuaa lattioita ja tiskaa? Mitä sinä sitten teet? Ja se siivooja?

Ei kiitoksia erikseen tule odotettua, mutta on niitä ihana saada. On hyvä jakaa kiitosta.

Hyvä kysymys teille kaikille äideille jotka luettelette niitä kotitöitänne ja metatöitänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kotirouva, mies työnarkomaani ja harrastaa paljon. Meillä käy siivooja kerran viikossa. Siitä huolimatta jos mies huomaa tekemättömiä kotitöitä hän tekee ne automaattisesti ja mitään nurisematta. Hoituu niin tiski, pyykkien viikkaus, lattian pesut ja pöydän luuttuaminen ihan käden käänteessä. Ei odota mitään kiitoksia, enkä minäkään. Yhteinen koti tämä on josta yhdessä huolehditaan.
Sinä olet kotirouva ja teillä käy siivooja? Ja silti miehesi luuttuaa lattioita ja tiskaa? Mitä sinä sitten teet? Ja se siivooja?
Siivoan n 1,5h käytännössä joka ikinen päivä. Eikä mies lähellekään joka viikko tee mitään, koska yleensä nämä asiat on hoidossa. Mutta esim viime viikolla kun tytär kaatui ja sai aivotärähdyksen, oli kotihommia tekemättä parinakin päivänä keskittyessäni vain tyttäreen.
Siivooja pesee esim uunia, jynssää kylpyhuoneen ja vessan, pesee ikkunoita yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kotirouva, mies työnarkomaani ja harrastaa paljon. Meillä käy siivooja kerran viikossa. Siitä huolimatta jos mies huomaa tekemättömiä kotitöitä hän tekee ne automaattisesti ja mitään nurisematta. Hoituu niin tiski, pyykkien viikkaus, lattian pesut ja pöydän luuttuaminen ihan käden käänteessä. Ei odota mitään kiitoksia, enkä minäkään. Yhteinen koti tämä on josta yhdessä huolehditaan.
Ei kiitoksia erikseen tule odotettua, mutta on niitä ihana saada. On hyvä jakaa kiitosta.
Se kiitollisuus näkyy myös teoissa, eikä siihen silloin tarvita niitä sanoja.
Sukupuolista riippumatta, minusta voi kiittää jos toinen tehnyt jotain kotihommia itsekseen. Paljon voidaan tehdä ja tehdäänkin yhdessä. Fiksu ihminen huomioi toisen tekemiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kotirouva, mies työnarkomaani ja harrastaa paljon. Meillä käy siivooja kerran viikossa. Siitä huolimatta jos mies huomaa tekemättömiä kotitöitä hän tekee ne automaattisesti ja mitään nurisematta. Hoituu niin tiski, pyykkien viikkaus, lattian pesut ja pöydän luuttuaminen ihan käden käänteessä. Ei odota mitään kiitoksia, enkä minäkään. Yhteinen koti tämä on josta yhdessä huolehditaan.
Ei kiitoksia erikseen tule odotettua, mutta on niitä ihana saada. On hyvä jakaa kiitosta.
Se kiitollisuus näkyy myös teoissa, eikä siihen silloin tarvita niitä sanoja.
Ihmiset antavat aivan liian vähän kiitosta. Töissäkin ajatellaan, että mitä tuosta kiittämään, sehän on hänen työnsä. Kiitos ei paljon vaadi ja se ilahduttaa. Se kertoo konkreettisesti, että toinen on huomannut vaivannäkösi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kotirouva, mies työnarkomaani ja harrastaa paljon. Meillä käy siivooja kerran viikossa. Siitä huolimatta jos mies huomaa tekemättömiä kotitöitä hän tekee ne automaattisesti ja mitään nurisematta. Hoituu niin tiski, pyykkien viikkaus, lattian pesut ja pöydän luuttuaminen ihan käden käänteessä. Ei odota mitään kiitoksia, enkä minäkään. Yhteinen koti tämä on josta yhdessä huolehditaan.
Sinä olet kotirouva ja teillä käy siivooja? Ja silti miehesi luuttuaa lattioita ja tiskaa? Mitä sinä sitten teet? Ja se siivooja?
Siivoan n 1,5h käytännössä joka ikinen päivä. Eikä mies lähellekään joka viikko tee mitään, koska yleensä nämä asiat on hoidossa. Mutta esim viime viikolla kun tytär kaatui ja sai aivotärähdyksen, oli kotihommia tekemättä parinakin päivänä keskittyessäni vain tyttäreen.
Siivooja pesee esim uunia, jynssää kylpyhuoneen ja vessan, pesee ikkunoita yms.
Ja siivooja putsaa uunin ja ikkunat kerran viikossa? Onko sinulla joku OCD?
No onneksi ei meillä ainakaan. Enkä sellaista miestä edes olisi ottanutkaan.