Te joiden vanhemmat huusivat teille paljon lapsena ja nuorina, millaisia aikuisia teistä kasvoi?

Pelokas. Arka. Kaikkia konflikteja välttelevä ja siten helposti jopa hyväksikäytettävä mm. taloudellisesti.

Riitatilanteessa dissosioin.

Olen mielenterveyssyistä sairaseläkkeellä, minut huudettiin ja hakattiin hulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Pelokas. Arka. Kaikkia konflikteja välttelevä ja siten helposti jopa hyväksikäytettävä mm. taloudellisesti.

Riitatilanteessa dissosioin.

Olen mielenterveyssyistä sairaseläkkeellä, minut huudettiin ja hakattiin hulluksi.

Täsmennän: masennus, ahdistus ja stressi.

Elin myös melko aikuiseksi kun ymmärsin että keskustelen ihmisille väärin. Puhuin heille, kuten kotona oli puhuttu minulle ja muille. Onneksi opin ettei se ole normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Esim riitatilanteissa jos ahdistaa liikaa "ulkoistan" itseni, eli olen hiljaa enkä reagoi mihinkään.

Toisaalta itken myös herkästi ja jos huomaan että alan hermostua, yritän pidätellä sitä joka päättyy yleensä huutamiseen tai pahimmillaan järkyttävään raivariin.

Ärsyttää niin paljon ettei mulle opetettu tunteiden halluntaa. No ei vanhempanikaan osanneet muuta kuin huutaa ja hallita pelolla. Pahinta on että siirrän tän varmaan eteenpäin omille lapsilleni vaikka kuinka koitan käyttäytyä oikein.

Kärsin samasta. Dissosiointia. Vaatii paljon ”korjaantua”.

Hiljainen, arka, masentuva ja liian kiltti.

En oikein osannut hallita tunteitani, itkin todella helposti ja saatoin myös itsekin huutaa ja raivota. Vasta paljon vanhempana opin itsereflektiotaitoja ja esim. meditoinnin avulla olen oppinut saavuttaman suht rauhallisen suhtautumistavan erimielisyyksiin ja surunkäsittelyyn.

Arka, ujo, hiljainen ja näkymätön. Ahdistun todella paljon, jos joku korottaa ääntä tai suuttuu. Jähmetyn enkä uskalla sanoa mitään. En halua riidellä enkä osaa, kuin miellyttää muita. Liian kiltti olen.

Olisi pitänyt komentaa ja huutaa enemmän. Minut lellittiin piloille ja olen aggressiivinen, kun en saa aikuisena haluamaani. Vanhemmat olivat hyssyjä hölmöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim riitatilanteissa jos ahdistaa liikaa "ulkoistan" itseni, eli olen hiljaa enkä reagoi mihinkään.

Toisaalta itken myös herkästi ja jos huomaan että alan hermostua, yritän pidätellä sitä joka päättyy yleensä huutamiseen tai pahimmillaan järkyttävään raivariin.

Ärsyttää niin paljon ettei mulle opetettu tunteiden halluntaa. No ei vanhempanikaan osanneet muuta kuin huutaa ja hallita pelolla. Pahinta on että siirrän tän varmaan eteenpäin omille lapsilleni vaikka kuinka koitan käyttäytyä oikein.

Kärsin samasta. Dissosiointia. Vaatii paljon ”korjaantua”.

Enpäs oo tiennytkään että tolle on oma sanansa. Opinpahan jotain uutta. Koen kyllä että tuo sulkeutunut tila on "hyvä", koska silloin pääsee pakoon sitä ikävää tilannetta. Mutta ilmeisesti se ei ole ihan normaalia.

Tuli vielä mieleen monessa vastauksessa käsitelty mielipiteen esille tuomisen vaikeus. En osaa olla eri mieltä koska pelkään konfliktia.