Mihin muuttaa Oulussa?
Miehen työt alkamassa Elektroniikkatiellä eli kaupungin pohjoispuolella ja itsellä homma yliopistollisella sairaalalla. Missä kannattaisi asua? Kaksi lasta. Muutetaan ihan Oulun ulkopuolelta eli ei tunneta alueita. Kaipaisimme asumismuodoksi rivaria/omakotitaloa ja alkuun voitaisiin kyllä olla vuokralla. Suositelkaa siis alueita joista olisi hyvät kulkuyhteydet.
Kommentit (40)
Patelasta pääsee hyvin pyörällä kesät talvet elektroniikkatielle. Bussilla pääsee hitaasti Oysiin. Autolla paras kulkea.
Rauhallinen asuinalue.
Kannattaa myös katsoa onko koulut kuinka täynnä..,
Ottakaa huomioon, että vaikka Oulussa on surkea joukkoliikenne niin varsinkin kesällä pyöräily on erittäin joutuisaa ja turvallista. Hyviä asuinalueita on jo ehdoteltu ja komppaan myös että ainakaan Veri-Toppilaan ei kannata muuttaa. Tosin ei siellä taida rivareita ollakkaan.
Oulun pohjoispuolella on kaksi aluetta, joihin ei kannata muuttaa: Haukipudas on Oulun jätetunkio, jossa lapsia ei kannata kasvattaa ja Rajakylässä on kerrottu olevan paljon rikollisuutta. Muut alueet ovat ihan OK. Toppila on hieman aneeminen, mutta jos betoninen ympäristö ei haittaa, niin sekin menee.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 20:29"]Oulun pohjoispuolella on kaksi aluetta, joihin ei kannata muuttaa: Haukipudas on Oulun jätetunkio, jossa lapsia ei kannata kasvattaa ja Rajakylässä on kerrottu olevan paljon rikollisuutta. Muut alueet ovat ihan OK. Toppila on hieman aneeminen, mutta jos betoninen ympäristö ei haittaa, niin sekin menee.
[/quote]
En nyt ihan jätetunkioksi hpudasta nimittäisi, mutta en nyt itsekään sinne asti muuttaisi. Ja Toppila ei ole ok.
Häh? En kyllä tunnista Haukipudasta miksikään jätetunkioksi, ihan ok paikka on ja nopeat yhteydet Oulun suuntaan.
Me asutaan kuivasrannassa ja ollaan tykätty kovasti. Mies käy töissä elektroniikkatiellä. Bussillakin melko hyvät kulkuyhteydet sillä suurin osa yliopistolle kulkevista linjoista kulkee myös tästä.
Meri-Toppila, Rajakylä, Kaijonharju, Kaukovainio - siinä pahimmat paikat. Vältä jos suinkin voit.
Mikä tahansa lähellä sijaitseva kaupunginosa on hyvä, myös Rajakylä ja Toppila, kunhan välttää ostareiden vieressä olevia + kaupungin vuokrakerrostaloja. Merkitse mieluummin nämä alueet karttaan ja valitse rivari tai omakotitalo, joka sijaitsee niistä kaikkiin suuntiin mahdollisimman kaukana.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 20:59"]
Meri-Toppila, Rajakylä, Kaijonharju, Kaukovainio - siinä pahimmat paikat. Vältä jos suinkin voit.
[/quote]
Niin ja Itä-Tuirahan on jo legenda - eikä nyt positiivisessa mielessä. Siellä voi saada kirveestä päähän kuten viime talvena
Koskela, Välivainio ja Alppila myös mukavia alueita pohjoispuolella. Noista pääsee kätevästi sekä keskustaan että Elektroniikkatielle.
Mitkäs kokoontumisajot täällä on?
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 20:18"]Välttäkää ainakin toppilaa ja rajakylää. Hyviä alueita ainakin kuivasjärvi ja sen lähiympäristö. Lyhyt matka elektroniikkatiellekin (pari kilsaa).
jos eteläpuolelta kämppää haluaa katsella niin ainakin kastelli, knuutilankangas, knuutilanranta, lämsänjärvi. Oys:iin lyhyt matka näistä paikoista.
[/quote]
Rajakylän omakotitalo ja rivitaloalue on hyviä nukkumalähiöitä lapsiperheille ja todella lähellä miehesi työpaikkaa ja bussi menee suoraan oysiin.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 20:25"]Kannattaa myös katsoa onko koulut kuinka täynnä..,
[/quote]
Ritaharjussa on syksystä lähtien parakkikouluja koulun pihalla kun oppilaille tehtiin alunperinkin liian pieni koulu.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 20:29"]Oulun pohjoispuolella on kaksi aluetta, joihin ei kannata muuttaa: Haukipudas on Oulun jätetunkio, jossa lapsia ei kannata kasvattaa ja Rajakylässä on kerrottu olevan paljon rikollisuutta. Muut alueet ovat ihan OK. Toppila on hieman aneeminen, mutta jos betoninen ympäristö ei haittaa, niin sekin menee.
[/quote]
Rajakylä on hyvä paikka kunhan välttää kerrostaloaluetta. Sama homma kuin missä tahansa Oulun lähiössä. Rajakylä on lähellä yliopistoa siksipä asukkaissa paljon yliopiston henkilökuntaa.
Iinatti/Maikkula. Rauhallista ja hyvät kulkuyhteydet ainakin OYSiin. Paljon lapsiperheitä :)
Maikkula hemmetin kaukana elektroniikkatieltä.Itä-Tuiraa kannattaa välttää,liekkä ees rivareita.
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 21:32"]Iinatti/Maikkula. Rauhallista ja hyvät kulkuyhteydet ainakin OYSiin. Paljon lapsiperheitä :)
[/quote]
Ei muuten ole rauhallista.
Onko omat autot käytettävissä? Jos on, niin sitten kaupungin pohjoispuoli: Kuivasranta, Ritaharju, Patela. Nopea yhteys moottoritielle, eikä Elektroniikkatie ole kaukana. Jos vain yksi auto, eikä mies halua talvella pyöräillä, niin sitten on hankalampi, koska Oulun julkinen liikenne on iso vitsi.
Välttäkää ainakin toppilaa ja rajakylää. Hyviä alueita ainakin kuivasjärvi ja sen lähiympäristö. Lyhyt matka elektroniikkatiellekin (pari kilsaa).
jos eteläpuolelta kämppää haluaa katsella niin ainakin kastelli, knuutilankangas, knuutilanranta, lämsänjärvi. Oys:iin lyhyt matka näistä paikoista.