Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Läheisen kuolema ja muistokirjoitukset somessa
22.06.2015 |
Sisareni menehtyi tapaturmaisesti viime vuoden puolella. Tietysti nuoren ihmisen kuolema koskettaa itse kutakin, mutta minua suoraan sanottuna ihmetyttää muutamat muistokirjoitukset somessa.
Mielestäni tekopyhyyden huippu on se, kun siskoani lähes tulkoon vihannut ihminen kirjoittaa omalle fb-seinälleen postauksen "Sydämestäni puuttuu palanen. (särkynyt sydän) Minulle tärkeä ihminen on nyt paremmassa paikassa, lepää rauhassa taivaan kaunein enkeli." Siis... Anteeksi mitä? Tuo kaikki sellaisen henkilön fb-päivityksessä, joka arvosteli ja haukkui siskoani sekä haastoi hänen kanssaan riitaa jatkuvasti.
Lisäksi jotkut henkilöt, jotka ovat oletettavasti olleet sisarelleni täysin tuntemattomia, menevät hieman yli muistokirjoitustensa kanssa. Itselleni ei tullut mieleenkään kirjoittaa omalle seinälleni saati sitten sisareni profiiliin romaania siitä, miten "tärkeä" hän minulle oli. Eikä varsinkaan, jos en todellisuudessa olisi edes tuntenut menehtynyttä, kuten näiden tuntemattomien(?) kohdalla on.
En pystynyt avaamaan Facebookia muutamaan kuukauteen tapaturman ja kirjoitusten lukemisen jälkeen. On kohteliasta ottaa osaa, mutta minua ainakin näin läheisen näkökulmasta satutti lukea sellaisten ihmisten "Olit niin tärkeä, en koskaan unohda sinua jne"-kirjoituksia, joille siskoni ei todellisuudessa merkinnyt - karusti sanottuna - paskan vertaa.
Sisareni kuolemasta on päälle puoli vuotta ja vasta nyt pystyn puhumaan aiheesta edes täällä netissä. Itkettää ja raivostuttaa, joidenkin mielestä ehkä täysin turhamainen asia, mutta mielestäni tuo on niin tekopyhää.
Anteeksi tekstin sekavuudesta, toivottavasti pointti tuli kuitenkin esille.
Kommentit (13)
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:03"]
Oliko nää jotain teinejä? Olen havainnut samaa juurikin sen ikäisiltä. Ja jotkut kehtaa vielä myöntää että " Ei tunnettu hyvin, mutta lepää rauhassa rakas" tms
[/quote]
Parikymppisiä, mutta henkisesti ehkä vielä teini-ikäisen tasolla. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen joskus miettinyt asiaa, että mitenkään olisi kun itse joskus kuolen. Uskon että kukaan ei tiedä kuinka paljon minulla on työni kautta tuttuja, puhumattakaan että tietäisi keitä he ovat. Useiden kanssa olen tekemisissä lähes päivittäin, mutta esim miehelleni he olisivat täysin randomihmisiä. Ikävää, että olet kokenut asian noin, jaksamista suruusi!
Ihmiset nyt vaan sekoaa, kun joku kuolee traagisesti ja ennenaikaisesti. Yritä olla lukematta näitä.
Lämmin halaus sinulle ja osanottoni rakkaasi menetyksen johdosta.
Kuolema on nykyihmisille vieras asia mm. kehittyneen lääketieteen ansiosta. Ennen vanhaan se taas oli ihmisille niin normaalia, ettei siitä tarvinnut tehdä suurta numeroa toisin kuin nykyään.
Aika samoja kokemuksia, tosin siskoni kuolemasta on aikaa seitsemän vuotta.
Eräs hänen entinen luokkalaisensa, joka ei siskosta tämän eläessä edes pitänyt, veti niin sanotusti överiksi. Hän päivitti somessa varmaan 2vk tapahtuman jälkeen joka päivä jotain ylikaihoisia muistolurituksia. Kamalampaa oli kuitenkin se, miten tämä henkilö levitti valheellista tietoa mm. siskon kuolinsyystä. Ja muut ihmiset uskoi sen...
Se oli aika julmaa luettavaa, kun toinen kirjoitti jotain tuollaisia. Ihmiset kyseli kuolinsyytä, tietysti. Tämä kirjoittaja vastasi niille sydänkohtaus :'''''''(((8" tai "sairaskohtaus". No vittu, eikä ollut. Mutta ihmiset uskoi ja otti osaa ja yhtyi siihen itkukuoroon.
Kerran kommentoin, että että ei pidä paikkaansa, voitko poistaa nuo väärät tiedot. Omaan kommenttiini hyökkäsi kymmeniä tämän kirjoittajan ystäviä ja kavereita "et voi sanoo vitunhuara noin ku et tuntenu ees!!! Ella tietää, se oli sen paraskaveri!!!!!!!!".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veljeni siirtyi rajan taa jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta yksi muistokirjoitus tuntuu vieläkin pahalta. Muuan toimittaja, joka oli harrastuspiirien kautta veljeni tuttava, kirjoitti lehteen lyhyen kirjoituksen, jonka sävy oli törkeä. Vanha ohjehan sanoo, ettei vainajasta pitäisi sanoa tai kirjoittaa mitään pahaa, mutta tämä kirjoittaja kyllä moitti oikein olan takaa. Emme kukaan jälkeenjääneistä jaksaneet reagoida juttuun millään tavalla. Olisi kuitenkin pitänyt, niin se ei ehkä enää sitten korventaisi mieltä ainakaan yhtä paljon. No, nyt on kirjoittajakin keväällä siirtynyt sinne samaan paikkaan kuin veljenikin.
En ylipäätään ymmärrä miksi pitää heti someen laittaa joku kirjoitus. Itse en pystynyt, enkä tänäkään päivänä pystyisi. No, meistä on moneen junaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.06.2015 klo 17:41"]
Veljeni siirtyi rajan taa jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta yksi muistokirjoitus tuntuu vieläkin pahalta. Muuan toimittaja, joka oli harrastuspiirien kautta veljeni tuttava, kirjoitti lehteen lyhyen kirjoituksen, jonka sävy oli törkeä. Vanha ohjehan sanoo, ettei vainajasta pitäisi sanoa tai kirjoittaa mitään pahaa, mutta tämä kirjoittaja kyllä moitti oikein olan takaa. Emme kukaan jälkeenjääneistä jaksaneet reagoida juttuun millään tavalla. Olisi kuitenkin pitänyt, niin se ei ehkä enää sitten korventaisi mieltä ainakaan yhtä paljon. No, nyt on kirjoittajakin keväällä siirtynyt sinne samaan paikkaan kuin veljenikin.
[/quote]
Haluatko vähän kertoa?
Mua ärsyttää facepäivittävät ihmiset, jotka ei ole ihan menehtyneen perhettä, mutta sukua kumminkin. Lähimmät eivät ehdi/halua postata asiasta mitään, mutta tää sukulainen itkee asiaa facessa, niinpä itkuvirsi lävähtää lähiomaisenkin seinälle. Sisältäen pitkät pätkät suruvalitteluja ja kommentteja, joista paljastuu, etteivät kommentoijat tunne kuollutta ollenkaan (esim esitetään hyvinkin uskonnollisia sanoja ateistille jne). Mun mielestä voisi odottaa ihan lähiomaisen päivitystä tai päivittää vaikkapa reilusti hautajaisten jälkeen.
Toinen case oli kummitäti, joka julkaisi lapsen nimen ennen kuin äiti/isä. Kivaa juoruilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se ongelma silloin, kun sattuu omalle kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Serkkuni rinnakkaisluokalla yläkoulussa oli kiusattu tyttö, jolla ei ollut yhtään ystäviä. Kesäloman aikana tämä oli päätynyt itsemurhaan. Meni hetki, ennen kuin tytön pahimmat kiusaajat kuulivat kuolemasta ja sen jälkeen heillä alkoi hirveä surkuttelu siitä, miten rakas ystävä oli kuollut ja olivat tekstien mukaan koittaneet parhaansa estääkseen tytön itsemurhan teon. Kirjoittelivat tuolloin kaikenlaisia muistorunoja IRC-galleriaan. Olisi mielenkiintoista tietää, surivatko ja katuivatko kiusaajat oikeasti vai tekivätkö he sen vain koska oli hienoa kirjoittaa kuolleesta ihmisestä kauniita tekstejä ja saada niiden myötä huomiota.
Alue: Aihe vapaa
Oliko nää jotain teinejä? Olen havainnut samaa juurikin sen ikäisiltä. Ja jotkut kehtaa vielä myöntää että " Ei tunnettu hyvin, mutta lepää rauhassa rakas" tms