Lue keskustelun säännöt.
Tsemppiketju yksinhuoltajille
10.02.2022 |
Mikä teidän mielestä on parasta ja pahinta yksinhuoltajuudessa? Kysyn nyt teiltä, jotka ovat päävastuussa kaikesta, en viikko-viikko vanhemmilta, vaan "aidoilta" yksinhuoltajilta, ja niiltä lähivanhemmilta, joiden lapset käyvät joka toinen viikonloppu kyläilyllä toisella vanhemmallaan.
Olen ollut jo vuosia yh. Paras puoli on se, että tässä saa todella elää omilla ehdoillaan. Minua on ahdisti vaimon rooli, ja se, että entisessä perheessämme äidin piti palvella myös miestä ja hoitaa suurin osa perheen pyörittämisestä ja kotitöistä. Jos kaikki ei ollut hyvällä mallilla, syy on aina minun. Tiedän, ettei kaikissa perheissä ole sellaista, mutta meillä oli (ja oli paljon muitankin ongelmia). Tuntui tosi raskaalta, että kun perhe-elämä oli vaikeaa, mies, anoppi ja jopa äitini syyttivät vain minua. Pikkulasten kanssa voi olla raskasta, ja jos päälle on huono suhde ja joutuu tekemään kaikki kotityöt, ei tunnu kovin hyvältä. Minusta alkoi tuntua, että minua todella alistettiin ja pidettiin roskan arvoisena. Jos olisi ollut joku siivousrobotti, jolla ei ole mitään tunteita, niin ehkä se olisi sujunut.
Nyt kun olen yh, tuntuu että ulkopuoliset paineet ovat vähentyneet tosi paljon. En tunne mitään velvollisuutta olla joku mallikelpoinen äiti ulospäin, eli koulujen myyjäisiin osallistumisen tapaiset asiat ja muut hienon perhe-elämän kulissien ylläpidot eivät tunnu tärkeiltä. Lapset pärjäävät hyvin koulussa ja se riittää minulle, en tarvitse mitään statuksen merkkejä esittämään, että olemme joku kunnollinen ja oikeanlainen perhe. Eli jokin henkinen vapaus tuntuu hyvältä tässä yh-elämässä. Voin todella keskittyä vain itseeni ja lapsiin. Itsetuntoni on parantunut ja tiedän, että selviän kaikesta.
Yksin tuntuu kuitenkin välillä myös tosi yksinäiseltä ja joskus voi vähän pelottaa. Joskus katselen muita perheitä ja mietin, että jos vaikka tuokin nainen sairastuisi, niin hoitaisikohan tuo mies lapset kouluun ja veisi heidät hammaslääkäriin ja harrastuksiin ja laittaisi ruuan pöytään. Tiedän, että joillain tutuillani on sellaista, ja voin sanoa, että osallistuva puoliso on yksi suurimmista onnenpotkuista, mitä ihmiselle voi elämässä tulla eteen. Pystyn ja jaksan tehdä kaiken, mutta kun ei ole paljon tukiverkkoja, niin tuntuu kyllä tosi surulliselta, että jos väsyn tai saan vaikka flunssan, lapset joutuvat hakemaan vain jääkaapista eineksiä. Eivät he siihen kuole, mutta tiedostan kyllä, että kunnon isä toisi lapsille varmasti paljon henkistäkin turvaa. Ja olisihan ihanaa, jos joku hyvää palkkaa nostava, reipas isä veisi koko köörin johonkin hauskalla lomamatkalle, eikä se olisi aina sitä, että minun pitää maksaa, kehittää ja suunnitella ja organisoida kaikki ja tehdä vielä se reissuun lähtemiseen liittyvä säätö ja tunnetyö.
Mikä teistä on yksinhuoltajuudessa parasta ja vaikeinta ja onko mitään vinkkejä, miten homman saisi parhaiten toimimaan? Tsemppiä kaikille yksinhuoltajille! Kyllä tämä saattaa keskimäärin olla se paras perhemalli, ainakin jos on kunnon tukiverkot.
Kommentit (7)
Suurkul kirjoitti:
Mitäs levittelit!
Siis mitä levittelin? Eivät minun lapseni ole mitään vahinkoja, jos sitä tarkoitit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta on se, että saa päättää itse kaikesta ja lapsi on kaikki juhlapyhät minun kanssani. Ei tarvitse kiistellä ex-miehen kanssa. Lapsen kasvatus on juuri sellaista, kuin haluan.
Pahinta on väsymys, kun ei ole koskaan vapaapäivää. Ei saa nukkua pitkään yhtenäkään aamuna. Tämä asia toki helpottaa, kun lapsi kaavaa. Lisäksi se, kun itse tulee kipeäksi: on tosi rankkaa huolehtia lapsesta kipeänä. Pahimmassa tapauksessa molemmat ollaan oksennustaudissa tai kovassa kuumeessa.
Sairaan lapsen kanssa lääkäriin meno on myös hankalaa yksin. Myös omat lääkärikäynnit ovat hankalia, kun lapsi pitää jättää käytävälle yksin.
En ole myöskään pystynyt seurustelemaan kenenkään kanssa yli kahdeksaan vuoteen. Ei ole sellaista vapaapäivää, että voisin huoletta olla miesystävän luona yötä. Eli seurustelu ja oikeastaan myös ystävyyssuhteet ovat jääneet.
Tunnen olevani sekä isä että äiti. Joudun repeämään moneksi. Aina en riitä, lapsi kaipaisi enemmän fyysisiä leikkejä, en vain jaksa. Välillä maksan yhdelle miespuoliselle tutulle, että käy pelaamassa lapsen kanssa jotain kentällä. Monesti joudun olemaan jokapaikan höylä, teen ruokaa ja samalla ratkoo tietoteknisiä ongelmia.
Olen lapseton sinkku, jonka elämä jakautuu eri mantereiden välille, mutta haluan vain lähettää paljon tsemppiä teille yh:lle! Ap kuvasi elävästi elämäntilanteen hyviä ja huonoja puolia. Kiinnostaa tutustua eri tavalla elävien ihmisten arkeen, ja tämä ketju avaa sitä minulle. Jään seuraamaan.
Ps. Jätetään nää typerät dissauskommentit omaan arvoonsa. Ei varmaan kantsi kommentoida niihin mitään, koska juuri reaktiotahan nämä tyypit toivovat.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen olevani sekä isä että äiti. Joudun repeämään moneksi. Aina en riitä, lapsi kaipaisi enemmän fyysisiä leikkejä, en vain jaksa. Välillä maksan yhdelle miespuoliselle tutulle, että käy pelaamassa lapsen kanssa jotain kentällä. Monesti joudun olemaan jokapaikan höylä, teen ruokaa ja samalla ratkoo tietoteknisiä ongelmia.
Miten tuo mies voi olla niin dorka että ottaa rahaa siitä kun vie lapsesi pelaamaan? Luulisi tajuavan, ettei yh:lla usein ole mitenkään valtavasti ylimääräistä.
T. Lapseton sinkku
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidin yksin kaikki asiat perheessä. Mies ulkoisti itsensä jopa saunaremontista, pojan mopon ostosta ja kaikesta. Ei ollut ollenkaan kiinnostunut lapsista edes heidän tullessa teini-ikään. Ei sitten enää ollut kiinnostunut minustakaan. Olin aina yksin, minulle ei puhuttu eikä minuun koskettu. Erosin 20 vuoden yhdessä olon jälkeen, ja taakka putosi harteilta.
Erosta on muutama vuosi. Yksi lapsista on vielä alaikäinen. Isä ei juuri lasten elämässä ole mitenkään. Itse en halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Elatusapu on jatkuvasti myöhässä, nytkin kahden kuukauden maksut maksamatta. Lapset eivät ole käyneet isänsä luona moneen vuoteen.
Olen tyytyväinen elämääni. Tiedän, että lapset kärsivät siitä ettei isä ole elämässä. Suoraan eivät ole sanoneet, mutta olen se jostain sanomisista huomannut. Sille en mitään voi. Eihän isä ollut lasten elämässä mukana ollessamme ydinperhe. Minä olin silloin äiti ja paikkailin isän tehtäviä. Nyt voin olla pelkästään äiti.
Mitäs levittelit!