Kissan käytös muuttunut yllättäen..
Aivan kuin olisi eri kissa kotona! Entinen juro ja oman arvonsa (ja tilan tarpeensa) tunteva vanha herra on muuttunut hempeileväksi sylikissaksi. Siis hyppää syliin, tulee kylkeen kiehnäämään ja uusimpana yllätyksenä että tuo kissa osaa kuin osaakin naukua.
Mikähän tässä voisi olla takana? Kissa on jo 17 vuotta vanha että en hirveitä persoonan muutoksia enää ole pitkään aikaan odottanut..
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Kissa on hylännyt on hylännyt kaikki entiset alustansa. Jostain olin lukevinani ettei kissalla saisi olla lämmitettyä alustaa, mutta liekö väärää tietoa.
Kaikki entiset ja tutut paikat tuntuvat olevan kissalle ilmaa vain. Nukkuu mielestäni oudoissa paikoissa
Kyllä tuo sairaudelta vaikuttaa. Kissa yhdistää vanhat paikat mielessään epämiellyttävään oloon tai kipuun.
Mutta ei täällä varmaan sen viisaampia olla kuin eläinlääkärissä, eikä pystytä diagnoosia antamaan. Mitä kaikkea käynnillänne tutkittiin?
Sille vain ei voi mitään, että kissatkin ikääntyy ja sairauksia tulee. Tulee sairauksia toki joskus muutenkin, mutta iän myötä yleensä lisää.
Anna kissallesi sitä, mitä se nyt pyytää.
Noista kissan alustoista vain se, että lämpötyynyn käyttöohjeessa sanotaan, ettei se sovi eläinten käyttöön. Mietin vain, mita kissan kynnet laitteelle tekevät! Sehän voi mielihyvästi kipristellä varpaitaan ja kynsiä alustaa (ns. leipominen). Eli siksi en antaisi, sähköturvallisuuden takia. Kavereiden kissa kumminkin mielellään makaili lämpötyynyn päällä, eikä siitä mitään ongelmaa tullut, ei kissaan eikä tyynyyn.
Eläinlääkärissä käytiin kun huolestuin kissan uudesta sylielämässä. Siellä tehtiin ihan perustutkimus vain, eli kissan paino, suu ja hampaat tarkastettiin, sydänääniä yritettiin kuunnella mutta rontti päätti kehrätä joten se ei onnistunut ja otettiin verikokeet perusjutuista (mukaanlukien kilpirauhanen) ja kissan vatsa ja suoliston alue tunnusteltiin käsin. Mitään poikkeavaa ei löytynyt, toki vanhan kissan ikä näkyi, mutta ei mitään sairauteen viittavaa.
Ehkä perusteellisempi tutkimus voisi olla paikallaan.. ap
Maallikkona nopeasti ajateltuna ihanaa kun kissa vihdoin 15 vuoden jälkeen haluaa tulla lähelle (kissa tuli meille aikuisena, päälle 2 vuotiaana) mutta sen verran kissojen kanssa olleena kaikki yllättävät muutokset nostavat huolikertoinen potenssiin tuhat. Nyt en vain kerta kaikkiaan saa päähäni mikä voisi olla vialla.
Muistisairautta mietin, mutta toistaiseksi en ole huomannut kissan eksyvän tai unohtavan tuttuja asioita. Ruoka-ajankin muistaa joka päivä sekunnin tarkuudella vaikka aikoisikin vain saapua paikalle ilmoittamaan että päivän ruoka ei kelpaisi edes hiirille.
Ap
Se on vaan vanha ja väsyny niin kaipaa hellyyttä ja lohtua.
Sen kun vaan paijaat viimiset vuodet. Jos syö ja liikkuu normisti niin ei sitä ny lekurille tartte rahdata sen takia et on vaan vanhus.
Kauheaa, kun aloitin lukemaan tätä ketjua niin ajattelin kuinka ihanaa, kun vanha kissa muuttunut sylikissaksi, mutta ketjun edetessä olenkin nyt vaan surullinen sairaasta kissaparasta 😢
Enkä edes tykkää kissoista pahemmin 😅
Ap:lle toivotan onnea ja ihania hetkiä kissansa kanssa ja toivon, että kyse ei ole mistään vakavasta.
Vielä viimeisille kommentoijille että viimetarkastuksessa (tammikuu) kissa ei aristanut mitään kohtaan eikä epämääräistä massaa tunnustelemalla löytynyt. Hiekkalaatikolla käy normaalisti.
Nyt tosin mielessäni on kauhukuva kasvaimesta ja mahdollisesta sydänviasta kun sitä ei saatu kuunneltua.. ap