Sosiaalityö 2022
Kommentit (1389)
Sossuja ei voi ottaa ulkomailta, koska Suomessa on oma lainsäädäntö, jota ei ole muissa maissa ja joka pitäisi osata. Samoin kaikki viranomaiskäytännöt ja järjestelmän tuntemus. Aika harvassa maassa edes on Suomen tasoista yliopistokoulutusta, vaan sosiaalityötä tekevät sosionomin tasoiset tai useimmiten vielä vähemmän koulutetut henkilöt. Sosionomitkin ovat varsin hyvin koulutettuja Suomessa, eli täällä sosiaalialaa arvostetaan sen verran, että pidetään koulutuksesta huolta, vaikka sitten palkkaa ei haluta maksaa kunnolla. Suomalaiset myös haluavat sosiaalialan töihin, koska hakijoita riittää sekä sosiaalityöhön että sosionomeiksi. Ne maat, joissa on Suomen tasoinen sosiaalityöntekijöiden koulutus, ovat pääsääntöisesti Suomea rikkaampia ja siellä sossuilla on luonnollisesti sitten parempi palkkakin yleensä. Voisi siis tulla aika kalliiksi tuoda sossuja ulkomailta.
Onko kellään tietoa aiemmilta vuosilta, että tehdäänkö maisterihakujen valinnat myös vasta kesällä vai voisivatko ne tulla jo ennen pääsykoetta? Jotenkin semi-turhauttava tilanne kun ei ole 100 % varmuutta pääseekö maisterihaussa sisälle ja nyt sitten lukee myös pääsykokeisiin..
Ei maisterihaun tulokset tule ennen pääsykoetta. Maisterihaussa on yleensä paljon vaikeampi päästä, joten kannattaa vain nyt suosiolla lukea niihin pääsykokeisiin, jos opiskelupaikka kiinnostaa, ettei sitten kesällä tarvi harmitella.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään tietoa aiemmilta vuosilta, että tehdäänkö maisterihakujen valinnat myös vasta kesällä vai voisivatko ne tulla jo ennen pääsykoetta? Jotenkin semi-turhauttava tilanne kun ei ole 100 % varmuutta pääseekö maisterihaussa sisälle ja nyt sitten lukee myös pääsykokeisiin..
Pääsin viime vuoden maisterihaussa ja silloin tulos tuli kesä- ja heinäkuun vaihteessa, eli valitettavasti tuskin tulee ennen pääsykoetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sossuista on pulaa, joten voi olettaa että palkkoja pitää vähitellen nostaa.
Sossuja ulkomailta, ei tarvi nostaa palkkoja. Jos sairauteen liittyvä keskustelu ei ole tärkeää suomeksi, miten voisi olla mikään muukaan?
Noh, Suomesssa on aika tiukat pätevyyskriteerit, toisin kuin monissa muissa maissa.
Yksi suuri ongelma palkkojen suhteen on se, että sosiaalityö nähdään kutsumustyönä. Silloin ei tarvitse maksaa riittävää korvausta vaikeasta ja arvostetusta työstä, kun kutsumusjengille kelpaa lähinnä lämmin käsi.
Itse olen sosiaalityöntekijä ja nyt kun ysityisellä maksetaan parhaimmillaan 5000 e / kk (toki todella vaativasta ja monialaisesta sosiaalityöstä, mutta rivisosiaalityöntekijälle, ei johtavalle), niin aletaan olla lähellä sitä, johon julkisellakin puolella on pyrittävä. Toivotaan, että sote-uudistus tosiaan nostaa palkkoja, muuten se on kallista lystiä jo työvoiman vaihtuvuudenkin kannalta.

Vau, mikä palkka! Kiinnostaisi tietää tarkemmin, että missä yksityisellä voi saada noin hyvää palkkaa? Mikä sun työnkuva on?Mun palkka julkisella puolella on ollut enintään 3600e (lasussa).
Mitä veikkaatte, milloin sosiaalityön todistusvalinnan tulokset tulevat?

Yksityistet palveluntuottajat maksavat näitä, kun kunnat eivät ole saaneet houkuteltua sosiaalityöntekijöitä, on lakisääteinen velvoite ja sitten se pitää ottaa törkyhintaan yksityiseltä.
Toki on niin vihonviimeistä koiranhommaa, että en tekisi sellaista edes kymppitonnilla kuussa :D. Teet yksin KAIKEN. Aivan KAIKEN. Ilman minkäänlaista tukea ja jossain hevonkorvessa 100 km päässä lähimmästä kaupungista.
Mutta yhtä kaikki, tuohon summaan olisi hyvä päästä perussosiaalityössäkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte, milloin sosiaalityön todistusvalinnan tulokset tulevat?
Tähän mennessä todistusvalinnat ovat aina tulleet ennen pääsykokeita kaikilla niillä aloilla, millä se on ollut mahdollista. Eli pääsykoe ei ole ollut liian aikaisin.
Mites lukemiset sujuu? :) millä tavalla olette opiskelleet?
Vierailija kirjoitti:
Mites lukemiset sujuu? :) millä tavalla olette opiskelleet?
Vähän junnaa nyt kyllä.. Kuun alussa oli varhaiskasvatuksen lakko ja koska olen yksinhuoltaja, eikä lapseni päässyt tuolloin päiväkotiin, niin en oikeastaan päässyt silloin lähes yhtään käsiksi artikkeleihin. Nyt taas on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän tuottoisia päiviä. Ajattelin että menisin pääsykokeisiin takuuvarmalla tiedolla, aineistojen asiantuntijana, mutta nyt enemmänkin fiilikset että tuurilla mennään enimmäkseen. Saa nähdä miten käy. Onneksi vielä pari viikkoa aikaa lukea ja artikkelit oli ainakin kiinnostavia ja helppoja! Tsemppiä kaikille
Tuursi kirjoitti:

Sattuipa tosiaan huonoon kohtaan tuo lakko :/ millä tavalla olet lukenut? Muistiinpanoja, mindmapei?
Pää on aivan puhki opiskelusta. Tänäänkin luin 8h (toki tauottaen). Pyhitin tämän päivän rasismille ja rodullistamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Tuursi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites lukemiset sujuu? :) millä tavalla olette opiskelleet?
Vähän junnaa nyt kyllä.. Kuun alussa oli varhaiskasvatuksen lakko ja koska olen yksinhuoltaja, eikä lapseni päässyt tuolloin päiväkotiin, niin en oikeastaan päässyt silloin lähes yhtään käsiksi artikkeleihin. Nyt taas on ollut välillä enemmän, välillä vähemmän tuottoisia päiviä. Ajattelin että menisin pääsykokeisiin takuuvarmalla tiedolla, aineistojen asiantuntijana, mutta nyt enemmänkin fiilikset että tuurilla mennään enimmäkseen. Saa nähdä miten käy. Onneksi vielä pari viikkoa aikaa lukea ja artikkelit oli ainakin kiinnostavia ja helppoja! Tsemppiä kaikille
Sattuipa tosiaan huonoon kohtaan tuo lakko :/ millä tavalla olet lukenut? Muistiinpanoja, mindmapei?
Luin ensin artikkelit vaan läpi ja sit kokeilin vähän eri tekniikoita, mutta päädyin tekemään vaan kattavat digimuistiinpanot kaikista aineistoista. Sit loppuajan käyn vaan läpi muistiinpanojani ja ehkä teen toiset vielä tiiviimmät muistiinpanot jos jää aikaa. Ehkä voisi myös harjoitella esseen kirjoittamista jostain aineistoja läheltä koskevasta aiheesta. Miten itse olet lukenut? 😊

Luin ensin aineistoin, seuraavaksi luin uudelleen ja tein tärkeistä asioista alleviivaukset, nyt teen muistiinpainoja ja seuraavaksi rakennan mindmapit. Tämä on ollut itselleni toimiva ratkaisu aiemmissa opinnoissa ja pääsykokeissa, toivottavasti nytkin :)

Kuulostaa hyvältä! Voisin itsekin harkita vielä mindmapin tekemistä.
Mulla tämä on ensimmäinen kerta kun edes haen korkeakouluun, joten en vielä hirveästi tiedä mikä toimii. Tässä on samassa tullut opiskeltua siis aineistojen lisäksi myös opiskelutekniikoita

Kyllä se oma tekniikka sieltä löytyy ja helpottaa sitten korkeakouluopinnoissa :) joillekin myös auttaa, jos lukee ääneen artikkelit samalla nauhottaen sen lukemisen ja kuuntelee sitä äänitystä

Kiitos vinkistä! Sit voisi kuunnella sellaisinakin hetkinä kun lukemiseen ei pysty, niin kuin vaikka kotitöitä tehdessä. Pitää laittaa tämäkin kokeiluun jos vaan aika sallii
Hakeeko joku todistuksella? Miten kävi?