Shetlanninlammaskoiran omistajat hoi!
Meillä on kyseinen rotu hankinnan alla, olisi kiva kuulla kokemuksia muilta :)
Kommentit (53)
Me miehen kanssa haettiin kanssa pitkään leikkissää, aktiivista, omistajaansa kiintyvää, tervettä ja suht helposti koulutettavaa pienehköä rotua. Lopulta finaaliin pääsivät sheltti ja bichoni. Näitä vertaillessa päädyimme lopulta bichoniin juurikin sen takia että se karvan määrä oli tuntemissani sheltriperheissä ihan järjetön. Ja enkä voisi olla tyytyväisempi valintaan. Toki bichonin turkki vaatii vähän enemmän hoitoa pesuineen ja kuivauksineen, mutta meilläkin koira on kaikki kesät ajeltuna, jolloin puunata tarvitsee kerran kuukaudessa. Talvella vaatii pidemmässä turkissa vähän useammin harjaamista, mutta ei koiraa todellakaan viikoittain laiteta, ehkä juuri kerran kuussa. Katsoo vain että takkuja ei tule ja leikkaa naamakarvat jos alkaa mennä silmiin. Ei irtokarvoja tai kuolaa. Rakastaa niin pitkiä lenkkejä, leikkimistä kuin sylissä makoilua ja telkkarin katsomista. Sateella ei tarvitse kuin lyhyen lenkin, mutta jaksaa helposti hyvällä säällä vaikka kymmenen. Koulutus suht helppoa, koska miellyttämisenhalua löytyy. Leimautuu omistajaansa syvästi. Lisäksi bichonit ovat yksi terveimmistä roduista ja keski-ikä on lähempänä 15 vuotta. En vaihtaisi meidän karvapalloa mihinkään.
Siinä yksi vinkki kun kysyit myös muita ehdotuksia. :).
Mun lapsuudenperheessä oli bichoni ja meillä ainakin se karva oli ihan kamala.. Takkuuntui älyttömän helposti varsinkin kainaloista ja mahasta vaikka miten olisi harjannut :D ja lisäksi koiralla oli ihottumaongelmia, jotka ovat ilmeisen yleisiä tuollaisilla valkeilla koirilla, joilta ei irtoa karvaa. Mutta tosiaan takkujen tilalle valitsen mielummin irtokarvat :D
Ap
Ei ole iho-ongelmat yhtään sen yleisempiä näillä roduilla. Lisäksi allergioita on vähemmän kuin muilla roduilla, vaikka toki näitäkin kaikista roduista ja lajeista löytyy.
Ja toki yksiköissä on eroja, mutta ei bichonien turkki mitenkään vaikeimmasta päästä ole. :)
Ja 51 jatkaa vielä että me harjataan ehkä kerran viikossa ja takkuja on harvoin kun on niin lyhyessä turkissa. Ja takkujen sattuessa yleensä leikkaan ne pois mieluummin kun revin pehmeää karvaa auki pitkän aikaa. :)
Meillä on 4-vuotias shelttineiti, ja hän on kyllä oikein hurmaava tapaus :) haukkuherkkyytä oli jonkin verran varsinkin erotilanteissa aluksi, mutta sitkeällä koulutuksella helpottui!
Kaverilla oli. Todella vaikea oli luonteeltaan. Mitään ei oppinu ja oli aika uppiniskainen ja laiska. Hellyyttävä tapaus. Kyllä sen kanssa toimeen tuli kun ei ollu aggressiivinen.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:15"]Kaverilla oli. Todella vaikea oli luonteeltaan. Mitään ei oppinu ja oli aika uppiniskainen ja laiska. Hellyyttävä tapaus. Kyllä sen kanssa toimeen tuli kun ei ollu aggressiivinen.
[/quote]
Jännä tapaus, oon kuullut että sheltit ois tosi miellyttämisenhaluisia ja sen takia helposti koulutettavissa.. Mutta hyvä ettei kys. koira ollut aggressiivinen, se on paha!!
Up, lisää kokemuksia kaivataan!
Ap
Meillä oli, eli pitkään, terve koira
Helposti oppii, touhukas. Terve ja pitkäikäinen rotu. Meillä 2 shelttiä ollut.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:15"]Kaverilla oli. Todella vaikea oli luonteeltaan. Mitään ei oppinu ja oli aika uppiniskainen ja laiska. Hellyyttävä tapaus. Kyllä sen kanssa toimeen tuli kun ei ollu aggressiivinen.
[/quote]
Jos näin älykästä ja miellyttämisenhaluista koiraa ei saa koulutettua, vika on ihmisessä. Kaverisi ei taida olla koiraihminen :)
Toivottavasti tykkäätte imuroimisesta. Kaverilla on sheltti ja siltä ainakin lähtee ihan tuhottomasti karvaa.
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:26"]Helposti oppii, touhukas. Terve ja pitkäikäinen rotu. Meillä 2 shelttiä ollut.
[/quote]
Kuulostaa juuri siltä mitä haluaisin...
Olen käsittänyt että sheltti ei kuitenkaan ole liikunnallisesti älyttömän vaativa rotu? Toki täytyy "perus"lenkit saada päivittäin ja joskus jotain ekstraa.. Tarkoitan siis sitä ettei tarvitse tuntitolkulla lenkittää päivittäin, juoksuttaa säännöllisesti vapaana metsässä jne vaan on tyytyväinen ns tavalliseen ulkoiluun?
Ap
[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 21:28"]Toivottavasti tykkäätte imuroimisesta. Kaverilla on sheltti ja siltä ainakin lähtee ihan tuhottomasti karvaa.
[/quote]
Voivoi tuo karvanlähtö kyllä arveluttaa vähän.. Osaatko sanoa helpottaako harjaus asiaa?
Ap
Meidän sheltiltä lähtee karvaa oikeastaan vaan keväällä paljon, muuten ihan yksittäisiä. Tosin meillä harjataan paljon, ei tiedä vaikuttaako asiaan.
Kuten joku edellisistä vastaajista jo taisi mainita; shelteillä voi olla ongelmia herkkähaukkuisuudessa. Oma shelttini haukkuu enemmän kuin toinen koirani, mutta ei sekään räksytä. Koska ei saa. Pennusta saakka kannattaa olla tarkka, ettei koira saa äänellään huomiota tai tahtoaan läpi.
Shelttien luonteissa on paljon vaihtelua; on rämäpäistä rohkeaa koiraa, sekä omistajan jaloissa kauhuissaan kököttävää arkajalkaa. Kannattaa kiinnittää huomiota, millaisia pennun vanhemmat sekä kasvattaja ovat.
Sheltti on luonteeltaan ihana. Oma koirani harrastaa aktiivisesti, mutta pärjää tarvittaessa myös vähemmällä aktivoinnilla. Sheltti on sopeutuva rotu; sillä ei yleensä ole dominanssia ja vaikka se rotumääritelmän mukaan on pidättyväinen vieraita kohtaan, arka tai aggressiivinen sen ei kuulu olla.
Sheltit on lähellä sydäntä, joten vastaan mielelläni lisäkysymyksiin :)
13, kerro vaan mitä ikinä mieleen tulee! :) ihan mitä vaan on kiva kuulla.
Me ollaan nuori pariskunta, asutaan kerrostalossa mutta on kuitenkin reilusti ulkoilumahdollisuuksia remmilenkkeilyn sijaan; mökillä riekkuminen, ok-talon pihalla leikkiminen, jäällä lenkkeily jne. Koulutuksesta uskon että selvitään johdonmukaisuudella, kiellettyjä juttuja ei tulla hyväksymään kertaakaan. Molemmat olemme suht aktiivisia liikkumaan, mutta töiden ja opiskelujen vuoksi koiran tulisi välillä pärjätä hieman vähemmällä aktivoinnilla/liikkumisella ja jonkin aikaa yksinään. Minun lapsuudenperheessäni on ollut koira, tämä olisi kuitenkin ensimmäinen oma :)
Ap
:) sheltti on paras rotu!!