Olen oravanpyörässä :(

Joskus nuorena aloin pönkittämään egoani irtosuhteilla ja seksillä. En siis muille leveillen, vaan omaa itseäni varten. Tapa oli säälittävä mutta se muuttui aina vain säälittävämmäksi oravanpyöräksi.

Seksistä tuli kuin polttoainetta minulle. Ilman sitä tunsin olevani huono, etten kelpaa ja seksi oli asia, jossa tiesin olevani hyvä ja sen avulla sain oloni taas elinvoimaiseksi - vaikka tiedänhän minä, etten ole ainoa joka miehen tyydyttää ja ettei se ole edes vaikeaa. Silti se oli minulle eräänlainen meriitti.

Osittain se on ollut hauskaakin. Jännittävää ja aina intohimoista, etenkin kun kumppanit vakiintuivat muutamaan pysyvään panokaveriin. Tuttu mies, josta tietää 100% mistä tykkää. Aina, kun mies ilmaisi halunsa, tuli perhosia mahaan ja päinvastoin itse sain usein aina miehen (yllättäen...) haluamaan lähes aina.

Mutta samalla se vitutti. Suretti, veti minut maahan, polki ja murskasi. Se tunne, kun seksin jälkeen on tyhjä olo ja peseytyessään miettii, että tätäkö tämä on. Kun miehen seuraavat vihjailut lähinnä oksettavat, haluan eroon, haluan karjua että mene nyt helvettiin siitä vonkaamasta. Mutta samalla kaipaan niitä kehuvia viestejä, sitä tunnetta mikä tulee kun saan miehen tyydyttymään.

Olen säälittävä reppana enkä pääse tästä oravanpyörästä pois. Mielialani vaihtuvat jatkuvasti, hetkittäin haluan eroon kaikista maailman miehistä, seuraavassa hetkessä haluan vaan jonkun uuden sänkyyni. Haluan olla seksuaalisesti haluttava, taitava ja "paras", mutta samalla halveksin itseäni koska olen ja tulen aina olemaan pelkkä pillu, reikä josta saa hetken nautinnon.

Kyllä, käyn terapiassa pahojen itsetunto-ongelmien takia ja teen parhaani päästäkseni tästä eroon. Miehet eivät ole minulle enää ihmisiä, he ovat peniksiä joita tarvitsen kipeästi ollakseni kokonainen. Ja se on todella, todella alhaista.

Halusin vain avautua, koska rintaa puristaa ja kaikki tuntuu pahalta juuri nyt...