Onko täällä muita pariskuntia, joilla ei ole kaveripariskuntia?

Ette ole ainoita.Meillä onsama juttu,en oikeen siedä mieheni kavereita ja taas minun puolelta ei oikeestaan pariskuntia edes ole.Tosin mieheni kaverit harvemmin muutenkaan juhlivat muijiensa kanssa.

Jonkun pitäisi perustaa Kaverinvälitys firma. Netin kautta saisi tilattua seuraa illaksi, päiväksi tai vaikka viikonlopuksi. Saisi valita onko mies vai nainen. Kiinnostuksen kohteet, business, taide, urheilu.

Meillä on sama. Tosin meillä kummallakaan ei ole paljoa omiakaan kavereita. Ollaan niin paljon töissä, ettei ehditä muuta. Ollaan kyllä päätetty, että lomien jälkeen vain aletaan kutsua kylään sellaisia pariskuntia, joita jompikumpi tuntee ja katsotaan, tuleeko heistä kaveripariskuntia! Välitysfirma olisi myös kiva! :)

Meillä täällä sama. Tosin mies ei tunnu olevan edes kiinnostunut luomaan uusia ystävyyssuhteita. 

Meillä on monia kavereita, mutta ei kaveripariskuntia. Enpä ole ennen ajatellutkaan moista. Onhan se kiva viettää aikaa omien ystävien ja rakkaan kanssa.

Täällä. Me ollaan kummatkin erakoita eikä meillä ole edes kavereita kummallakaan. Eikä haluta. 

On meillä ollut, mutta ajan saatossa ja lapsien syntyessä tällaiset illat ovat loppuneet kokonaan. Mulla on paljon kavereita ja ystäviä, mutta mieheni on hiljaisempi tapaus ja ei kestä meidän kalkatusta ollenkaan, joten tapaan heitä yksin. Kaveriperheissä on käynyt lähivuosina myös aikamoinen eroaalto ja en oikein itsekään tunne uusia tulokkaita. En osaa kuitenkaan kaivata enää mitään kaveripariskuntia yhteisiin peli-iltoihin, niitä ehti olla aikaa ennen lapsia jo monta vuotta ja aika on nyt eri.

Meillä on jokunen ollut, mutta kun koko ajan yksipuolisesti syötät ja juotat kaapit tyhjäksi ja vastineeksi kysytään, että milloin me voidaan taas tulla, niin ei paljon jaksa. Kerran kuultiin vahingossa, kun yksi pariskunta myhäili toisilleen, että täältähän me ei ihan hevillä lähdetä. Ei ollu meillä kuin kerrostalokolmio, jonka parvekkeella tämän sanoivat, mutta tuli kyllä tukala olo, varsinkin kun olivat jo yhden yön olleet.

Mies oli ukon työ- ja lapsuudenkaveri, joten uskalsin pyytää kylään. Muitakin miehen kavereita on käynyt, mutta huomasin, että halveksivat minua jotenkin, vähätellen. Yksi kaveri hajotti paikkoja, toisen koira piti mut kiireisenä koko illan ulos vinkuessaan ja halutessaan ilmeisesti kotiin ym. Sitten on nämä "mennään panemaan, ei se saa tietää, kun se on sammunut"-tyypit vielä erikseen. Viina saa fiksunkin sekaisin. Huhhuh. Ei enää.

Meillä ei ole, tuntuu niin teennäiseltä viettää näitä pariskuntailtoja että hohhoijaa. Tottakai käydään molempien ns omien kavereiden luona ja he käy meillä. puolisot saa tulla mukana jos haluavat.

Meillä oli eksän kanssa tämä ongelma. Yleensä se meni niin, että mä tulin kyllä ihan kivasti toimeen miehen kavereiden kanssa ja hän mun, mutta ne puolisot olivat kertakaikkiaan ankeaa seuraa.  Olimme yhdessä 12 vuotta, eikä meille löytynyt sinä aikana kaveripariskuntia, joiden molempia osapuolia molemmat olisivat voineet kutsua kavereiksi.

Meillä on paljon kaveripariskuntia, nykyisin emme vaan näe enää juuri ketään, kun pariskunnista on tullut perheitä ja pitkien välimatkojen ja lasten kanssa on hankalampi matkustaa. Harmittaa kyllä, tykkäisin kaveriperheistä myös, olis kiva laittaa porukalla ruokaa, istua iltaa ja ottaa pari lasillista kun lapset on nukkumassa. Ehkä sit taas kun muksut on meillä kaikilla vähän isompia?

Olemme seurustelleet lähemmäs kolme vuotta, eikä meillä ole edes yhteisiä kavereita, kaveripariskunnista puhumattakaan.

Kaveripariskuntia? Kuulostaa ahdistavalta... mun kaveripiiri pysyy ihan samana miehestä ja lapsista huolimatta.

Oli, mutta ei enää. Kaikki muut on eronnu.

Meillä ei ole. Ja jotenkin musta on tosi kiva olla kotona ihan vain perheen kanssa. Olen sosiaalinen kyllä ja työ on sellainen, ettei hetkeäkään rauhaa ole. Joudun työssäni olemaan niin monen ihmisen kanssa koko ajan tekemisissä, että vapaalla oikein kaipaa oman kodin ja perheen rauhaa.

Musta tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sen tärkeämmäksi kodin rauha on minulle tullut. Nuorena olin koko ajan menossa, milloin missäkin.

Meillä mieheni kavereista on tullut minunkin kavereita ja toistepäin. Vietämme aikaa niin pariskuntakavereiden kuin sinkkukavereidenkin kanssa. Grillaamme, otamme viiniä, pelaamme, juttelemme, käymme piknikeillä, veneilemmme, mökkeilemme, jne.

Olisipa tylsää jos ei olisi ympärillä ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa koko perheenä. En jaksaisi nyhjätä vaan oman perheen kesken aina, vaikka se parasta seuraa onkin :)

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 15:01"]Kaveripariskuntia? Kuulostaa ahdistavalta... mun kaveripiiri pysyy ihan samana miehestä ja lapsista huolimatta.
[/quote] eikai ne uudet kaverit oo mistään pois? Lähinnä siis mies on tutustunut mun kavereihin, ja niiden miehiin, ja vastaavasti minmä miehen kavereihin ja heidän puolisoihin. Joskus isommalla emäntäporukalla miestn saunoessa mietittiinkin, että pakko on miesten olla ihan ok, kun niillä on niin hyvät naiset ;).

[quote author="Vierailija" time="18.06.2015 klo 14:00"]Meillä ei ole, tuntuu niin teennäiseltä viettää näitä pariskuntailtoja että hohhoijaa. Tottakai käydään molempien ns omien kavereiden luona ja he käy meillä. puolisot saa tulla mukana jos haluavat.
[/quote]
Mitä teennäistä siinä on? Meillä ainakin on ihan mielettömän kivaa aina :)

Siis mä tykkään myös kodin rauhasta ja nautin oman perheen kanssa olemisesta, mutta nyt kun pienin lapsista alkaa olla isompi ja voisi mennä mummolaan yökylään, huomaan että kaipaisin jotain illanistujaista. Olisi ihanaa järjestää miehen kanssa vaikka grillibileet. Mutta ei ole ketään ketä kutsua. Meidän kaverit yheen miksattuna olisi kaaos. Exän kanssa ei ollut tätä ongelmaa, ehkä siksi tämä tuntuu ongelmalta. Oikeesti, meidän ainut "kaveripariskunta" on miehen vanhemmat, ja se jos mikä on säälittävää.. ap

Meillä on 2 kaveripariskuntaa "jäljellä" joiden kanssa puolin ja toisin kyläillään. Muut ovat jääneet syystä tai toisesta pikku hiljaa meidän elämästä pois...ero, muutto kauas, liian erilaiset elämät ym. 

Ei kovin paljon ole ystäviä muutenkaan mutta minulle tämä on ok koska olen näin 40+ muuttunut vähän city erakoksi. Viihdyn parhaiten yksin ja muista ihmisistä en saa energiaa vaan väsähdän jos on kauhea rumba ja häslinki.