Mummi ei suostu hoivakotiin, vaan uhriutuu ja vaatii että perheen pitäisi hoitaa

"Ei mitään eettistä eikä juridista ongelmaa, kun tämän päätöksen voi tehdä vain ITSENSÄ kohdalla silloin kun on vielä oikeustoimikelpoinen. Muilla on silloin velvollisuus tätä tahtoa noudattaa."

Oikeustoimikelpoisuus ei sinällään velvoita ketään toteuttamaan henkilön X kuolintoivetta. Ihanaa käsitteellistä sekoilua täällä.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoisä halusi asua kotonaan ja vastusti henkeen ja vereen hoivakoteja. Hän kaatui 88v iässä ja joutui pariksi päiväksi terveyskeskussairaalaan. Olivat keskiviikkona kotiuttamassa, mutta mun äiti sai vakuuteltua, että menee viikonloppuun asti paikalliseen yksityiseen hoivakotiin, missä oli paikka - ja kun tulemme viikonloppuna, niin katsotaan sitä kotiin menoa sitten. 

 

Kun lauantaina pääsimme isoisän luo, hän sanoi tyytyväisenä "tämä on paras paikka, missä olen ollut" ja jäi sinne pariksi viimeiseksi vuodekseen. Jakoi huoneen kahden muun miehen kanssa, joista toinen oli sotatuttu - enää ei ollut yksin kotona, vaan oli vihdoin juttuseuraa ja ruoat tuli valmiina pöytään. 

 

Eli sairaalakeikka voi auttaa hoitokotiin sopeutumisessa.

Millähän vuosikymmenellä tämä tapahtui? Nykyään ei enää ole usean hengen huoneita vanhustentaloissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla kyllä. Kirjoittaja sanoo, että kolme vanhusta oli samassa huoneessa hoivakodissa. Yleensä vain pariskunnat sijoitetaan samaan huoneeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistetään mummo hoitokotiin ja myydään asunto, saadaan rahaa.  Noin yksinkertaista se on. Kun ajattelee sen olevan noin helppoa.  

Kalliimpaahan se asuminen siellä hoivakodissa on kuin kotona.

Mutta  kuinka paljon maksaa yhteiskunnalle eli veronmaksajille . Jos kotona joutuu hoitaja käymään 4-5  kertaan vrk: ssa , on se yhtä kallista kuin todelliset hoitokotikulut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoisä halusi asua kotonaan ja vastusti henkeen ja vereen hoivakoteja. Hän kaatui 88v iässä ja joutui pariksi päiväksi terveyskeskussairaalaan. Olivat keskiviikkona kotiuttamassa, mutta mun äiti sai vakuuteltua, että menee viikonloppuun asti paikalliseen yksityiseen hoivakotiin, missä oli paikka - ja kun tulemme viikonloppuna, niin katsotaan sitä kotiin menoa sitten. 

 

Kun lauantaina pääsimme isoisän luo, hän sanoi tyytyväisenä "tämä on paras paikka, missä olen ollut" ja jäi sinne pariksi viimeiseksi vuodekseen. Jakoi huoneen kahden muun miehen kanssa, joista toinen oli sotatuttu - enää ei ollut yksin kotona, vaan oli vihdoin juttuseuraa ja ruoat tuli valmiina pöytään. 

 

Eli sairaalakeikka voi auttaa hoitokotiin sopeutumisessa.

Millähän vuosikymmenellä tämä tapahtui? Nykyään ei enää ole usean hengen huoneita vanhustentaloissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla kyllä. Kirjoittaja sanoo, että kolme vanhusta oli samassa huoneessa hoivakodissa. Yleensä vain pariskunnat sijoitetaan samaan huoneeseen.

VÄÄRIN. Kyllä on useita, siis ainakin 2, henkilöä samassa huoneessa Helsingin kaupungin ylläpitämässä hoivakodissa.

Turha väittää vastaan, voin viedä katsomaan sukulaistani niin näet. Ei saa oma huonetta vaikka kuinka haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edunvalvontaan ja hoivakotiin.

Joo, tämä se ratkaisu on, valitettavasti.

No ei varmaan ole!!! Jos on ulkopuolinen edunvalvoja ja on hoitokodissa niin rahat häviää sen siliän tien. 

Hoitokotiin voi mennä, mutta raha ja omaisuus asiat pitää selvittää ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taaperon hoitaminen on oma valinta ja vanhemman velvollisuus. Ei sitä voi verrata mummon hoitamiseen. Mummon hoitaminen ei ole kenenkään velvollisuus. Olen tällä hetkellä 70 v. Pärjään hyvin yksikseni. Ruumis ja järki pelaavat. Mutta ihminen vanhenee. Toivottavasti vanheneminen ilmenee minussa vain ruumiintoimintojen heikentymisenä eikä luonteen muutoksena. Toivon etten höpsähdä,  dementoidu ja varsinkaan muutu ilkeäksi. Sellaista ei ole suvussa mutta mistäpä tuon tietää.

 

Olen jo nyt sanonut jälkikasvulle että jos muutun vanhuudenhöperöksi mummolapseksi joka luulee olevansa maailman napa, jos sekoan  ja alan vaatia mahdottomia, kuten että rupeatte omaishoitajikseni ja omistatte elämänne minusta huolehtimisen, niin kärrätkää minut hoitolaitokseen.  Muistakaa silloin että se kiukutteleva vaatelias hirviömummo en ole minä vaan se on sairaus minussa. Te ette ole minusta vastuussa. Teillä on oma elämä. 

Sinne hoitolaitokseen ei niin vaan kärrätä ketään. Paikkoja on rajattu määrä ja niitä varten täytyy laittaa hakemus sisään.

Rahalla toki pääsee varmaan yksityiselle, jos varaa maksaa tyyliin viisi tonnia kuussa.

Ihme, että ihmiset vain lampaina maksaa niitä yksityisen tarjoamia hoivakotipaikkoja, ja kaikki vaan tyytyy siihen, että niitä julkisia ei vain ole kuin harvoille ja valituille. Eikö kellään soi hälytyskellot, että miksi ne julkisen puolen paikat on ajettu alas? Olisko tilanteesta hyötyvillä, eli yksityisten hoitopaikkojen omistajilla ollut näppinsä pelissä silloin kun asiasta päätettiin? Nythän tilanne on se, että nuo yksityiset paikat on vain rahan pumppauslaitoksia eikä asiakkaista oikeasti välitetä ollenkaan. Viimeaikoinakin on ollut lehdistössä juttuja kuoleman tapauksista ja väärinkäytöksistä ja ne lehtiotsikot on oikeasti vaan jäävuoren huippu. Suurin osa väärinkäytöksistä lakaistaan maton alle ja hyvin nopeasti. Suomessa on oikeasti olemassa korruptiota laajalla skaalalla, mutta kukaan ei vaan tunnista sitä, koska ollaan tuudittauduttu siihen, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistetään mummo hoitokotiin ja myydään asunto, saadaan rahaa.  Noin yksinkertaista se on. Kun ajattelee sen olevan noin helppoa.  

Kalliimpaahan se asuminen siellä hoivakodissa on kuin kotona.

Mutta  kuinka paljon maksaa yhteiskunnalle eli veronmaksajille . Jos kotona joutuu hoitaja käymään 4-5  kertaan vrk: ssa , on se yhtä kallista kuin todelliset hoitokotikulut. 

Voi olla kalliimpaakin kuin hoitokodin kulut.  Todennäköisesti onkin, koska jos tarve on tuota luokkaa joutuu hoitokotiin. Jos vaan paika löytyy ja se ei ole lainkaan varmaa näinä aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edunvalvontaan ja hoivakotiin.

Joo, tämä se ratkaisu on, valitettavasti.

Miettikääpä tyttäret, että tulette olemaan tuo mummo itse vielä jonain päivänä....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoisä halusi asua kotonaan ja vastusti henkeen ja vereen hoivakoteja. Hän kaatui 88v iässä ja joutui pariksi päiväksi terveyskeskussairaalaan. Olivat keskiviikkona kotiuttamassa, mutta mun äiti sai vakuuteltua, että menee viikonloppuun asti paikalliseen yksityiseen hoivakotiin, missä oli paikka - ja kun tulemme viikonloppuna, niin katsotaan sitä kotiin menoa sitten. 

 

Kun lauantaina pääsimme isoisän luo, hän sanoi tyytyväisenä "tämä on paras paikka, missä olen ollut" ja jäi sinne pariksi viimeiseksi vuodekseen. Jakoi huoneen kahden muun miehen kanssa, joista toinen oli sotatuttu - enää ei ollut yksin kotona, vaan oli vihdoin juttuseuraa ja ruoat tuli valmiina pöytään. 

 

Eli sairaalakeikka voi auttaa hoitokotiin sopeutumisessa.

Millähän vuosikymmenellä tämä tapahtui? Nykyään ei enää ole usean hengen huoneita vanhustentaloissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla kyllä. Kirjoittaja sanoo, että kolme vanhusta oli samassa huoneessa hoivakodissa. Yleensä vain pariskunnat sijoitetaan samaan huoneeseen.

VÄÄRIN. Kyllä on useita, siis ainakin 2, henkilöä samassa huoneessa Helsingin kaupungin ylläpitämässä hoivakodissa.

Turha väittää vastaan, voin viedä katsomaan sukulaistani niin näet. Ei saa oma huonetta vaikka kuinka haluaisi.

Jaa. Helsingissä on niin paljon elätettäviä, ei rahat riitä hoivakoteihin. Minun kokemus on Iisalmesta ja Jyväskylästä, niissä on yleensä omat huoneet.

Täällä Espoossa anakinpitää odottaa paikkaa  yksi  vuosi, voi olla silloin jo varapaikassa, minne ei  vakitusesti pääse, paikan omistaa Mehiläinen.  Stiten kunsaa päätöksen  hoidon tarpeesta  voi omauset valita Ara  tai Ei  Ara -kelpoisen potilaan hoitopaikan. Ei Ara  kelpoinen  tarkoittaa pariskuntaa joilla on   omaisutta.  Kallis asunto, kesämökki,  sijoitusasuntoja  talletuksia  ja monen tonnin eläkkeet. Hoitomaku on sitten  4 000--- 5 000 euroe / kk.  päälle tulee  lääkkeet n . 100--200 e / kk...ja muut  tablettitietsika ja  älypuhelin, parturi ja  jalkojen hoito ym    Sill      oin  saa huoneen isolla parvekkella  ja a kylpyhuoneella.  Se pitää itse kalustaa. En tiedä mihin köyhät pannan.

No missä se aloittajan empatia luuraa? Piilossako? Mietipä, olisiko kotoa "hauskaa" muuttaa??? Vaikka tarvetta olisi, niin tottahan toki ihmiselle tuo on vaikea paikka. Vähän ymmärrystä nyt kehään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoisä halusi asua kotonaan ja vastusti henkeen ja vereen hoivakoteja. Hän kaatui 88v iässä ja joutui pariksi päiväksi terveyskeskussairaalaan. Olivat keskiviikkona kotiuttamassa, mutta mun äiti sai vakuuteltua, että menee viikonloppuun asti paikalliseen yksityiseen hoivakotiin, missä oli paikka - ja kun tulemme viikonloppuna, niin katsotaan sitä kotiin menoa sitten. 

 

Kun lauantaina pääsimme isoisän luo, hän sanoi tyytyväisenä "tämä on paras paikka, missä olen ollut" ja jäi sinne pariksi viimeiseksi vuodekseen. Jakoi huoneen kahden muun miehen kanssa, joista toinen oli sotatuttu - enää ei ollut yksin kotona, vaan oli vihdoin juttuseuraa ja ruoat tuli valmiina pöytään. 

 

Eli sairaalakeikka voi auttaa hoitokotiin sopeutumisessa.

Millähän vuosikymmenellä tämä tapahtui? Nykyään ei enää ole usean hengen huoneita vanhustentaloissa, terveyskeskusten vuodeosastoilla kyllä. Kirjoittaja sanoo, että kolme vanhusta oli samassa huoneessa hoivakodissa. Yleensä vain pariskunnat sijoitetaan samaan huoneeseen.

Hesassa ainakin on tällaisia vanhoissa hoivakodeissa.

Olisipa hyvä, jos Suomen perintökaareen tulisi jämäkkä muutos. Eli että ns rintaperillisen perintöoikeus poistuisi eikä mitään lakiosuuksia enää saisi. Mummot ja papat saisivat sujuvammin ilmaista tahtonsa siitä, mihin/kenelle mahdollinen omaisuus jää. Saattaisi ääni muuttua kellossa.

Kukahan siinä vaiheessa alkaisi 'uhriutua'....

Pitäisi keskustella mummin kanssa asioista. Mummi pystyy lopettamaan kotihoidon palvelut omalla päätöksellään eikä edunvalvontaa saa ilman asian mukaista diagnoosia. Saati palvelukoti paikkaa. Siksi mummomle pitäisi kertoa vaihtoehdot ja tehdä hoito ja edunvalvontatestamentit niin kuin kaikille meille. yms etukäteen, että missä tilanteessa asiat etenevät ilman hänta. Ottaisin yhteyttä palveluohjauseen tilanteen ratkaisemiseksi, koska nyt mummon päätöstä ei voi ohittaa.

Ohitan. Samanlaisia ketjuja

on ollut valtavasti. Näistä löytyy 

neuvoja pilvin pimein

jokaiselle anopin/mummin

muistisairauden kanssa painiskelevalle.

Hoivakotiin siellä hyvä olla.Saa nähdä miksi tilanteet muuttuu,vaivaiskodit takaisin. Joku. Katsoo perään muut asiat hoitaa yhteiskunta palvelut ,siihenkö mennään.

Jos yhtään on muistisairas niin ympärivuorokautinen hoito on se paikka, eihän sellaista ihmistä voi jättää yksin ollenkaan. Voi tulla tulipalo tai sitten lähtee ulos ja eksyy. Hengenvaarallista.

Sitten jos järki toimii voi tilata kaupasta ruuat ja ostaa siivouksen, liikaa ei pidä alkaa passaamaan tai kohta ei onnistu mikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistetään mummo hoitokotiin ja myydään asunto, saadaan rahaa.  Noin yksinkertaista se on. Kun ajattelee sen olevan noin helppoa.  

Kalliimpaahan se asuminen siellä hoivakodissa on kuin kotona.

Mutta  kuinka paljon maksaa yhteiskunnalle eli veronmaksajille . Jos kotona joutuu hoitaja käymään 4-5  kertaan vrk: ssa , on se yhtä kallista kuin todelliset hoitokotikulut. 

Voi olla kalliimpaakin kuin hoitokodin kulut.  Todennäköisesti onkin, koska jos tarve on tuota luokkaa joutuu hoitokotiin. Jos vaan paika löytyy ja se ei ole lainkaan varmaa näinä aikoina.

Naapurissa nuoruutensa asunut ja sieltä maailmalle opiskelemaan ja töihin lähtenyt sairastui vanhoilla päivillään Parkinsonin tautiin. Vaimo oli jo menehtynyt aikaisemmin joten asui yksin.
Alkuun hoitaja kävi 4-5 kertaa kotona hoitamassa päivittäin. Pikku hiljaa lisääntyi 8 kertaan vuorokaudessa.
Siinä vaiheessa kun ei kymmenenkään kertaa riittänyt niin löytyi hoitopaikka. Tuo kahdeksan käyntiä oli vielä reippaasti halvempi päivää kohti kun hoitokodin päivän taksa. Näin kertoi kaverin nuorempi sisko.
Hoitokotiin pääsyyn on erittäin tiukat kriteerit hyvinvointi alueilla. Ei sinne niin vaan mennä!
Lapsethan voisivat sanoa mummolle, maksat hoidostasi saman verran palkkaa mitä saan töistä niin hoidetaan kotiin!

Surullista, että mietit sitä noin. Pitää muistaa  aina että  mitä  itse  miettisit  jos sinä olisit itse se mummi, miltä tuntuu kun jotkut  hoputtavat  hoitokotiin? Varsinkin nyt kun hoitokodit ei ole turvallisia, joissa pääsee hengestään helposti,   jää  vuodepotilaaksi, ja vanhuksen rahat viedään yrittäjien  kukkaroon, ilman että saa  mitään tilalle.

Kuinka paljon mummi on aikanaan panostanut sinuun olemalla sinulle se mummi, rahallisesti, ajallisesti ym?

Tämäkö on kiitos hänelle, että  et saa mitenkään mummia  menemään hoitokotiin, paikkaan jossa ihmisarvoa ei ole?  Olisitko itse ilomielellä sinne menossa?  Sinä haluat itsellesi helppoa elämää, heittämällä mummisi pois  elämästäsi,  ja käymällä vaan pakollisesti vastenmielisesti  katsomassa  kerran kuussa hetkellisesti? 

Kannattaa miettiä, asioita myös omalta kantilta, ja etsiä muita vaihtoehtoja. Hoitokodit ei ole nykyisin  enää niitä ihania paikkoja mitä ne oli ennen, vaan nyt ne ovat pelottavia paikkoja, joissa  rahan takia  säilytetään vanhuksia. Päättäjien kauniita juhlapuheita kerran vuodessa joilla ei ole muuta  tarkoitusta kun antaa ymmärtää että valheellisesti kaikista välitetään ja  vanhukset ovat ansainneet arvokkaan vanhuuden.  On se kummallista, että ihmisestä  halutaan eroon kun hän on vanha ja tarvitsee apua, vaikka on aikanaan tehnyt töitä ja sinunkin eteen  ja sua hoitanut. Siinäpä se nykyajan kiitos on. Muistakaa se,  miten oman vanhuutenne haluatte menevän, ilomielinkö menette hoitolaitokseen  jossa sinä et ole enää yhtään mitään?

Vierailija kirjoitti:

Käy sääliksi mummisi. Ymmärrän häntä täysin siinä, että haluaisi omassa kodissaan asua loppuun asti.

Teen kaikkeni, että minä pysyn niin hyvinvoivana kuolemaan asti, että voin kotonani asua ilman yhtään hoitajaa.

Ihan hyvä suunnitelma, jos ilman yhtäkään  hoitajaa tarkoittaa ettet velvoita lapsiasiasi hoitamaan itseäsi. Heillä on oma elämä.