Lue keskustelun säännöt.
G:Kauanko kestää onni ja "helppous"?
17.06.2015 |
Olen aina epäonnistunut ihmissuhteissani. Olen kiintynyt vääränlaisiin ihmisiin. Naimisiin en ole uskaltanut, tosin lapsia minulla kuitenkin on, mikä on tavallaan vielä suurempi sitoumus. Eronnut olen siksi, että suhteesta on tullut maanpäällinen helvetti ja näin jo kaksi kertaa. Onnellisia päiviä parisuhteissa en juuri muistakaan.
Kuinka kauan "normaaleilla" ihmisillä kestää "normaalissa" parisuhteessa, että arki alkaa, että tulee ristiriitoja, riitoja ja jonkinlaista vääntämistä? Itse en osaa helppoa ja ihanaa edes kuvitella, koska mies on aina ollut se ylimääräinen huollettava, jota on tarvinnut pelätä ja josta on täytynyt huolehtia. Olen nyt totaaliyksinhuoltaja ja kerran vakavasti seurustellut, mutta lapset eivät niin intensiivisesti olleet tervetulleita, joten loppui sekin. Olisi pitänyt olla helpompaa.
Kommentit (14)
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 12:38"]
Takana toistakymmentä vuotta, ja molemmat ollaan sitä mieltä että koko ajan menee vain onnellisemmaksi ja helpoksi. Alkuun oli vähän opettelemista, kun oltiin molemmat nuoria ja ihmissuhdetaidot hakusassa, ja silloin tilanteet pääsivät melko usein kehittymään riidoiksi, kun emme osanneet käsitellä niitä rakentavammin.
[/quote]
Meillä aika samalla lailla mennyt. Ihme ettei erottu silloin aikanaan. Tulevaisuudesta ei voi ikinä tietää. Vähän sama kuin raha-asioiden kanssa. Jos oikeasti olet vuosien ja vuosikymmenien myötä vaurastumassa sen tulee olla aina vain helpompaa. Ei vaikeampaa. Joskus sellaistakin jotkut kirjoittavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ole ylpeä itsestäsi, että olet molemmilla kerroilla osannut irrottautua noista vaikeista suhteista. Itse olen vähän sellainen viimeiseen asti yrittäjä oman hyvinvointini kustannuksellakin (ei väkivaltaa, mutta tinkimistä, joustamista, myönnytyksiä), nyt juuri kipuilen toisesta pidemmästä suhteesta eroon. Minä en pelkää arkea enkä hankaluuksia, mutta kun niitä ei päästä kunnolla edes sopimaan saati elämään pidempää tasaista arkea, niin tässä vaiheessa suhde on jo enemmän taakka kuin ilonaihe. Parisuhteenhan pitäisi nimenomaan tuoda ihmiselle voimaa, eikä imeä sitä.
Vai siis, ymmärsinkö oikein, että teit lapset yhdessä vaikeassa suhteessa ja toisessa lapset eivät olleet tervetulleita?
Ymmärtääkseni oikean ihmisen kanssa se onni ja helppous voi jatkua kymmeniäkin vuosia. Itse en ole vielä päässyt niin pitkälle, mutta kyllä mun parisuhde on vielä viidenkin vuoden jälkeen aivan upea.
Kumpaninvalintakysymys. Meillä takana 10 vuotta, 0 riitaa. Ei tulisi mieleenkään pilata tätä pettämällä tai muulla typeryydellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 12:31"]
Kumpaninvalintakysymys. Meillä takana 10 vuotta, 0 riitaa. Ei tulisi mieleenkään pilata tätä pettämällä tai muulla typeryydellä.
[/quote]
Käsittämätöntä minulle. En ole osannut valita oikein. Olen päätynyt suhteisiin, joissa en uskalla olla oma itseni saati joissa olisin saanut laittaa rajoja toisen käytökselle, joka on ollut täysin sairasta.
Takana toistakymmentä vuotta, ja molemmat ollaan sitä mieltä että koko ajan menee vain onnellisemmaksi ja helpoksi. Alkuun oli vähän opettelemista, kun oltiin molemmat nuoria ja ihmissuhdetaidot hakusassa, ja silloin tilanteet pääsivät melko usein kehittymään riidoiksi, kun emme osanneet käsitellä niitä rakentavammin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 12:36"]
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 12:31"]
Kumpaninvalintakysymys. Meillä takana 10 vuotta, 0 riitaa. Ei tulisi mieleenkään pilata tätä pettämällä tai muulla typeryydellä.
[/quote]
Käsittämätöntä minulle. En ole osannut valita oikein. Olen päätynyt suhteisiin, joissa en uskalla olla oma itseni saati joissa olisin saanut laittaa rajoja toisen käytökselle, joka on ollut täysin sairasta.
[/quote]
Joo, minä olen hyvin tarkka omista rajoistani, enkä suostu mihinkään, mitä en oikeasti halua tehdä. Tämä rajaa kumppaniehdokkaita. Ymmärtääkseni dominoivat ihmiset hakevat alistuvia kumppaneita. -5
niin, aina se vika on toisessa.
ja monella on todella epärealistinen kuva elämästä.
kun hyväksyy, että ei se prinssi valkosella hevosellaan karauta koko ajan viemään neidolta jalkoja alta, niin ollaan jo pitkällä.
elämä on laiffii, ei muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tulee jotenkin kaihoisan onnellinen olo puolestanne, ketkä olette pitkissä ja hyvissä parisuhteissa. En tiedä onko se koskaan itselleni saavutettavissa, mutta elätän toivoa. Kunpa osaisin itsekin vaatia enemmän sen sijaan, että lähtisin heti myöntymään ja antamaan periksi. Ystävät aina ohjeistavat, kuinka "nyt et vaan siedä tota paskaa, sano sille", mutta kun ei jumalauta naisessa ole munaa. Molemmat miehet ovat tietysti alkuun, ensimmäiset vuodet tuntuneet sopivilta, sitten lähtee se rajojen koittelu ja niitä rajoja paukutellaan aina pidemmälle, kun meitsi vaan ottaa vastaan. Jumalauta, kuinka sen selkärangan saisi kasvatettua...? =(
nro 2
[quote author="Vierailija" time="17.06.2015 klo 12:40"]
niin, aina se vika on toisessa.
ja monella on todella epärealistinen kuva elämästä.
kun hyväksyy, että ei se prinssi valkosella hevosellaan karauta koko ajan viemään neidolta jalkoja alta, niin ollaan jo pitkällä.
elämä on laiffii, ei muuta.
[/quote]
En ole ainakaan sanonut, että vika on aina toisessa. Ennemmin minussa, koska olen sellainen nössö, joka sietää, kai se on vaivatonta ottaa niitä omia oikeuksia, kun minä en osaa vastaankaan panna. En itsekään arvostaisi varmaan tällaista ihmistä - toisaalta, en lähtisi myöskään jallittamaan.
2/10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli varmaan noin kaksi vuotta alkuhuumaa ja kaikki toimi hyvin. Sen jälkeen oli noin vuosi vähän rankempaa tapeltiin aika paljon ja lyötiin päätä seinään. Nyt ollaan oltu viitisen vuotta yhdessä ja kko ajan vaan helpottuu oleminen. En edes muista millon ollaan riidelty viimeksi. Eihän tää nyt pitkä aika ole verrattuna 20 vuotta yhdessä olleisiin. Mutta hyvin meillä on meillä on mennyt, vaikka onkin molempien ensimmäinen parisuhde.
Mun mielestä onni on muun elämän sivutuote, jotain jota tuntee erimittaisia aikoja kaiken muun lomassa. Ei siis mikään määränpää, johon päästyä kaikki pysyy muuttumattomana ja samana. Riidat ja ristiriidat kuuluvat elämään itsestäänselvästi (ja myös onneen), siinä missä mielipaha, siuru, ilo, nolous, intoilu, tyytyväisyys ja se onnikin. Elämä, ja varsinkaan ihmissuhteet, eivät ole mikään suorite, jossa on tietynmittaisia etappeja ja josta saa numeroita.
Kulttuuri, ja varsinkin viihdeteollisuus, on esittävinään kaikenlaisia onnistumisen malleja, mutta minusta ne ovat ihan höpöä. Ihminen ei ole kone eikä eläminen mikään prosessikaavio.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 18 v. ja meillä on kolme lasta. Kaikkea mahdollista tähän aikaan on mahtunut, hyvää ja pahaa. Mitään takeita ei ole, että hyvä yhteinen elämämme jatkuu. Yritämme vain elää yhdessä, hoitaa lapset ja eteen tulevat vaikeudet. Ei paskempi elämä.
Riidat eivät tosiaankaan kuulu elämään "itsestäänselvästi". Miksi riidellä, kun asiat voi ratkaista yhdessä keskustelemalla? -5