Lue keskustelun säännöt.
Mistä teidän mielestä kertoo se, että lapsi lopettaa kutsumasta isäänsä isäksi?
07.02.2022 |
Lapsi on lopettanut isäksi kutsumisen ollessaan 11-vuotias. Ei siis puhuttele tätä ihmistä isänään, eikä muutenkaan puhu tai viittaa häneen mitenkään sanalla isä tai jotain muuta vastaavaa.
Tämän lapsen isä on tunteeton, etäinen, sadistinen ja välinpitämätön ihminen.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minulta. Lopetin kutsumasta isää isäkseni kun olin 10v., kun minusta oli jo vuosien ajan tuntunut, ettei minulla ole mitään isää. Tämä isäkseni itseään kutsuva ihminen oli narsistinen, väkivaltainen, vallanhaluinen ja hänestä koko maailman ja muiden piti toimia hänen mielensä mukaan. Käytännön isyys ei kuitenkaan merkinnyt hänelle yhtään mitään. Hän ei osallistunut lastenhoitoon mitenkään oma-aloitteisesti ja toimi niin vastuuttomasti, ettei äiti meitä hänen vastuulleen edes uskaltanut jättääkään. Hän vetäytyi mieluummin lähellä asuvan oman äitinsä luo ja vietti siellä kaiken vapaa-aikansa. Silti hän kohteli meitä, kuin hän olisi ollut joku suuri perheenpää, joka päättää aina ja kaikesta. Aikuisena olen kertonut kaikille asian esiin noustessa olevani isätön, koska se on kuvannut tilannettani parhaiten koko elämäni.
kiittämätön pentu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tällä foorumilla on niin paljon porukkaa ketkä haukkuu vanhempiaan, milloin meidän 70-luvulla syntyneiden äidit saa kuulla kunniansa, nyt haukutaan isät, mitä seuraavaksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minulta. Lopetin kutsumasta isää isäkseni kun olin 10v., kun minusta oli jo vuosien ajan tuntunut, ettei minulla ole mitään isää. Tämä isäkseni itseään kutsuva ihminen oli narsistinen, väkivaltainen, vallanhaluinen ja hänestä koko maailman ja muiden piti toimia hänen mielensä mukaan. Käytännön isyys ei kuitenkaan merkinnyt hänelle yhtään mitään. Hän ei osallistunut lastenhoitoon mitenkään oma-aloitteisesti ja toimi niin vastuuttomasti, ettei äiti meitä hänen vastuulleen edes uskaltanut jättääkään. Hän vetäytyi mieluummin lähellä asuvan oman äitinsä luo ja vietti siellä kaiken vapaa-aikansa. Silti hän kohteli meitä, kuin hän olisi ollut joku suuri perheenpää, joka päättää aina ja kaikesta. Aikuisena olen kertonut kaikille asian esiin noustessa olevani isätön, koska se on kuvannut tilannettani parhaiten koko elämäni.
kiittämätön pentu
Sinulla ei selkeästi ole mitään kokemusta siitä, millaista on olla tuollaisen lapsi. Ehkäpä sinä voi silti olla kiitollinen omille vanhemmillesi? Tai vaikka tällekin mahtavalle isälle?
Pelkkä siittäminen ei tee kenestäkään isää, vaan isänä oleminen. Isyys ei ole pelkkää helppoa hauskuutta, vaikka moni niin kuvitteleekin. Siksi kaikista ei iseiksi ole. Eikä täten kaikilla ole mitään velvollisuutta pitää näitä ihmisiä isänään.
Vierailija kirjoitti:
Me kuvittelimme opettavamme lapset käyttämään vain etunimiä vanhemmista. Jostain syystä minä olinkin "Äiti" ja mieheni "Teemu".
Uteliaisuuttani kysyn, että miksi olisitte halunneet opettaa lapset käyttämään teistä vain etunimiä?
Vierailija kirjoitti:
Miten tällä foorumilla on niin paljon porukkaa ketkä haukkuu vanhempiaan, milloin meidän 70-luvulla syntyneiden äidit saa kuulla kunniansa, nyt haukutaan isät, mitä seuraavaksi...
Kunhan on vaan hyvä vanhempi, niin ei pitäis olla mikään ongelma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoo siitä, että on ottanut mallia kavereistaan.
Joillekin se oli aikoinaan muotijuttu, että isää ei enää sanottu isäksi, vaan faijaksi, ukoksi tai kutsuttiin suoraan isää etunimellä.
Tapansa kullakin, niitä lasten ja varhaisteinien juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minulta. Lopetin kutsumasta isää isäkseni kun olin 10v., kun minusta oli jo vuosien ajan tuntunut, ettei minulla ole mitään isää. Tämä isäkseni itseään kutsuva ihminen oli narsistinen, väkivaltainen, vallanhaluinen ja hänestä koko maailman ja muiden piti toimia hänen mielensä mukaan. Käytännön isyys ei kuitenkaan merkinnyt hänelle yhtään mitään. Hän ei osallistunut lastenhoitoon mitenkään oma-aloitteisesti ja toimi niin vastuuttomasti, ettei äiti meitä hänen vastuulleen edes uskaltanut jättääkään. Hän vetäytyi mieluummin lähellä asuvan oman äitinsä luo ja vietti siellä kaiken vapaa-aikansa. Silti hän kohteli meitä, kuin hän olisi ollut joku suuri perheenpää, joka päättää aina ja kaikesta. Aikuisena olen kertonut kaikille asian esiin noustessa olevani isätön, koska se on kuvannut tilannettani parhaiten koko elämäni.
kiittämätön pentu
Sinulla ei selkeästi ole mitään kokemusta siitä, millaista on olla tuollaisen lapsi. Ehkäpä sinä voi silti olla kiitollinen omille vanhemmillesi? Tai vaikka tällekin mahtavalle isälle?
Pelkkä siittäminen ei tee kenestäkään isää, vaan isänä oleminen. Isyys ei ole pelkkää helppoa hauskuutta, vaikka moni niin kuvitteleekin. Siksi kaikista ei iseiksi ole. Eikä täten kaikilla ole mitään velvollisuutta pitää näitä ihmisiä isänään.
Äpäräkakara
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tällä foorumilla on niin paljon porukkaa ketkä haukkuu vanhempiaan, milloin meidän 70-luvulla syntyneiden äidit saa kuulla kunniansa, nyt haukutaan isät, mitä seuraavaksi...
Vastako sinä tuon huomaat.
Se johtuu siitä, että tällä palstalla on niin paljon huonoista lähtökohdista olevia ihmisiä kommentoimassa.
Nämä luuserti ovat perheistä, joissa on alkoholismia, väkivaltaisuutta, avieroja, rikoksia ja kaikkea paskaa mitä nyt vain voikin olla.
Johan se käsittää siitäkin, että heillä on aikaa olla täällä päivät pitkät, koska ovat itsekin syrjäytyneitä, vetävät sätkää posket lommolla ja kittaavat siideriä ja olutta ja makaavat kaikki sängyn pohjalla, tupakalle haisevassa kämppässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa minulta. Lopetin kutsumasta isää isäkseni kun olin 10v., kun minusta oli jo vuosien ajan tuntunut, ettei minulla ole mitään isää. Tämä isäkseni itseään kutsuva ihminen oli narsistinen, väkivaltainen, vallanhaluinen ja hänestä koko maailman ja muiden piti toimia hänen mielensä mukaan. Käytännön isyys ei kuitenkaan merkinnyt hänelle yhtään mitään. Hän ei osallistunut lastenhoitoon mitenkään oma-aloitteisesti ja toimi niin vastuuttomasti, ettei äiti meitä hänen vastuulleen edes uskaltanut jättääkään. Hän vetäytyi mieluummin lähellä asuvan oman äitinsä luo ja vietti siellä kaiken vapaa-aikansa. Silti hän kohteli meitä, kuin hän olisi ollut joku suuri perheenpää, joka päättää aina ja kaikesta. Aikuisena olen kertonut kaikille asian esiin noustessa olevani isätön, koska se on kuvannut tilannettani parhaiten koko elämäni.
kiittämätön pentu
Sinulla ei selkeästi ole mitään kokemusta siitä, millaista on olla tuollaisen lapsi. Ehkäpä sinä voi silti olla kiitollinen omille vanhemmillesi? Tai vaikka tällekin mahtavalle isälle?
Pelkkä siittäminen ei tee kenestäkään isää, vaan isänä oleminen. Isyys ei ole pelkkää helppoa hauskuutta, vaikka moni niin kuvitteleekin. Siksi kaikista ei iseiksi ole. Eikä täten kaikilla ole mitään velvollisuutta pitää näitä ihmisiä isänään.
Äpäräkakara
Voi että, kunpa olisinkin!
Epäilemättä elämäni olisi ollut paljon onnellisempaa, jos tämä ihminen ei olisi koskaan elämäni aikana ollut missään tekemisissä kanssani. Olisi ollut kotona ainakin turvallinen ilmapiiri, eikä koko ajan olisi tarvinut kävellä varoen varpaillaan, että mistä asiasta yksi keksii seuraavaksi räjähtää, rähjätä ja kiukutella muille. Mykkäkoulut oli ehkä siten parempia, että ei tarvinut kuunnella huutoa, mulla silloinkin näki nyrpällään olevan naaman ja ovien paiskominen kävi korviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopetin isäksi ja äidiksi kutsumisen kun se alkoi teini-iässä tuntua jotenkin lapselliselta. Eipä nekään minua lapseksi koskaan sanoneet vaan kutsuivat aina nimellä. Mistään kunnioituksen puutteesta ei ollut kyse.
Tyypillisiä syitä:
Aspergerit/autistit usein tekevät niin.
Jos äiti ei kutsu isää isäksi, ei lapsikaan opi sitä käyttämään.
Kuulostaa minulta. Lopetin kutsumasta isää isäkseni kun olin 10v., kun minusta oli jo vuosien ajan tuntunut, ettei minulla ole mitään isää. Tämä isäkseni itseään kutsuva ihminen oli narsistinen, väkivaltainen, vallanhaluinen ja hänestä koko maailman ja muiden piti toimia hänen mielensä mukaan. Käytännön isyys ei kuitenkaan merkinnyt hänelle yhtään mitään. Hän ei osallistunut lastenhoitoon mitenkään oma-aloitteisesti ja toimi niin vastuuttomasti, ettei äiti meitä hänen vastuulleen edes uskaltanut jättääkään. Hän vetäytyi mieluummin lähellä asuvan oman äitinsä luo ja vietti siellä kaiken vapaa-aikansa. Silti hän kohteli meitä, kuin hän olisi ollut joku suuri perheenpää, joka päättää aina ja kaikesta. Aikuisena olen kertonut kaikille asian esiin noustessa olevani isätön, koska se on kuvannut tilannettani parhaiten koko elämäni.