12v ylipainoinen tytär alkanut piilottaa herkkuja huoneeseensa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei kotona saa herkkuja niin ne pitää hankkia itse.

Tuota käytöstä on jatkunut jo kauan, mitä silloin tapahtui? Murrosikä ehkä alkoi tai menkat.

tuohon liittyen.. kun mulla alkoi murrosikä ja kropan muutokset, mä häpesin ihan tajuttomasti ja lopetin kaiken liikunnan. lihoinkin sitten tietenkin.

Ihmiset kuvittelevat tuon liikunnan olevan jokin ihmelääke painonhallintaan. 95% painonhallinnasta on syömistä, ei liikuntaa. Yksi suklaalevy ja se on 5h rankkaa liikuntaa aikuiselta, lapselta vielä enemmän.

Yksi asia, joka on ratkaiseva tekijä jatkon kannalta, eli jos mahdollista, kannattaisi vanhempien pyrkiä viettämään enemmän aikaa lapsen kanssa. Jos mahdollista, lähteä yhdessä ulos tekemään jotakin kivaa. Ei painostaen, mutta yhteisen tekemisen kautta. Käykää vaikka hoplopeissa tai aktiviteettipuistoissa, jos niitä on lähellä, mutta muuten vaikka uimaan, luontopoluille, luistelemaan, hiihtämään tai vaikka vain kävelemään. Sitten sen 1h liikunnan jälkeen jokin terveellisempi "herkku" palkinnoksi. Eli ei kielletä kokonaan, mutta se saadaan sitten jonki naktiviteetin jälkeen.

OK. Täältä netin syövereistä on helppo neuvoa ja olette varmaan miettineet tätä vaikka hurumycket. Ehkä jos jonkun "pinnallisemman" kaverin kanssa voisi lähteä? Kerta viikossa pari tuntia hoplopissa kuluttaa aika hyvin energiaa ja sen päälle vaikka laskettelemaan joku toinen päivä? Kaiken liikunnan ei tarvitse olla pakkopullaa. Pääasia, jos löytäisi jotakin mistä tyttö nauttii ja sitten lisää sitä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, joka on ratkaiseva tekijä jatkon kannalta, eli jos mahdollista, kannattaisi vanhempien pyrkiä viettämään enemmän aikaa lapsen kanssa. Jos mahdollista, lähteä yhdessä ulos tekemään jotakin kivaa. Ei painostaen, mutta yhteisen tekemisen kautta. Käykää vaikka hoplopeissa tai aktiviteettipuistoissa, jos niitä on lähellä, mutta muuten vaikka uimaan, luontopoluille, luistelemaan, hiihtämään tai vaikka vain kävelemään. Sitten sen 1h liikunnan jälkeen jokin terveellisempi "herkku" palkinnoksi. Eli ei kielletä kokonaan, mutta se saadaan sitten jonki naktiviteetin jälkeen.

OK. Täältä netin syövereistä on helppo neuvoa ja olette varmaan miettineet tätä vaikka hurumycket. Ehkä jos jonkun "pinnallisemman" kaverin kanssa voisi lähteä? Kerta viikossa pari tuntia hoplopissa kuluttaa aika hyvin energiaa ja sen päälle vaikka laskettelemaan joku toinen päivä? Kaiken liikunnan ei tarvitse olla pakkopullaa. Pääasia, jos löytäisi jotakin mistä tyttö nauttii ja sitten lisää sitä.

Ihmiset eivät ole koiria, herkuilla ei pitäisi koskaan palkita koska siihen ei pitäisi luoda mitään tunneyhteyttä. Terveellistä ruokaa ja muuta tekemistä kuin herkkujen ajattelua.

Itselläni ei nyt ole ihan tuollaista, mutta erittäin ongelmallinen suhde ruokaan ja jonkinlaista ruokariippuvuuttakin. Opin syömään salaa jo lapsena kun oli muka karkkipäivä, jolloin vain olisi saanut syödä yhtään mitään herkkuja. Herkkujen suhteen oltiin tiukkoja, mutta silti itseni lisäksi myös äitini ja siskoni söivät salaa. Aina kun kaapeissa oli jotain vierasvaroja söimme ne itse. Äiti yritti ratkaista ongelmaa leipomalla pakkaseen ja kyllä nuo sitten säilyivät.

Elämäni on ollut hyvin vaikea. En pelaa uhkapelejä ja olen absolutisti, mutta ruoasta ja herkuista on sitten muodostunut kohdallani se riippuvuuden aiheuttaja, jolla yritän hoitaa ahdistusta. Tietenkään se ei auta. Samalla tavoin kaikki riippuvuudet kuitenkin menevät niin myös tämä. Olen sentään iloinen, että olen onnistunut sentään pysymään päihteistä kaukana, sillä tiedän, että jos edes kerran käyttäisin olisi lopputulos kamala. Edes Buranaa en pikkuvaivoihin ota. Herkkuja ilmankin pärjää, mutta ei kokonaan ilman ruokaa.

Vaikuttaa siltä, että ap:nkin tapauksessa kyse on nimenomaan riippuvuudesta tai yrityksestä hoitaa ahdistusta. Luultavasti jotain ikävää on tapahtunut, jota ei pysty muuten käsittelemään tai pakenemaan. Tuskin monet herkut edes maistuvat hyviltä, eikä niitä edes haluaisi syödä, mutta tämä vahingollinen käytös vain ottaa vallan. Ihan turhaa on myös vaatia lupaamaan ja vannomaan, että lopettaa vahingollisen käytöksen, sillä vaikka sitä oikeasti haluaisikin on se oikeasti yhtä tyhjän kanssa, eikä ongelma katoa pelkästään tuollaista vannomalla. Tämä pätee sitten siis ihan kaikkiin riippuvuuksiin. Myöskään rahan antamisen lopettaminen ei ehkä ole oikea tapa, sillä pahimmillaan sitten varastaa tai velkaantuu. Itse olen köyhä työtön ja suurin osa ainoasta tulostani kuluu juurikin ”ruokaan” tai siis herkkuihin, joilla korvaan ”oikeaa ruokaa”. Nyt olen kuitenkin taas parina viikonloppuna tehnyt sitä ”oikeaa ruokaa” itse joidenkin einespakasteiden sijaan ja kyllä monessakin mielessä on tuokin vähän jo paremmalta tuntunut.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ei nyt ole ihan tuollaista, mutta erittäin ongelmallinen suhde ruokaan ja jonkinlaista ruokariippuvuuttakin. Opin syömään salaa jo lapsena kun oli muka karkkipäivä, jolloin vain olisi saanut syödä yhtään mitään herkkuja. Herkkujen suhteen oltiin tiukkoja, mutta silti itseni lisäksi myös äitini ja siskoni söivät salaa. Aina kun kaapeissa oli jotain vierasvaroja söimme ne itse. Äiti yritti ratkaista ongelmaa leipomalla pakkaseen ja kyllä nuo sitten säilyivät.

Elämäni on ollut hyvin vaikea. En pelaa uhkapelejä ja olen absolutisti, mutta ruoasta ja herkuista on sitten muodostunut kohdallani se riippuvuuden aiheuttaja, jolla yritän hoitaa ahdistusta. Tietenkään se ei auta. Samalla tavoin kaikki riippuvuudet kuitenkin menevät niin myös tämä. Olen sentään iloinen, että olen onnistunut sentään pysymään päihteistä kaukana, sillä tiedän, että jos edes kerran käyttäisin olisi lopputulos kamala. Edes Buranaa en pikkuvaivoihin ota. Herkkuja ilmankin pärjää, mutta ei kokonaan ilman ruokaa.

Vaikuttaa siltä, että ap:nkin tapauksessa kyse on nimenomaan riippuvuudesta tai yrityksestä hoitaa ahdistusta. Luultavasti jotain ikävää on tapahtunut, jota ei pysty muuten käsittelemään tai pakenemaan. Tuskin monet herkut edes maistuvat hyviltä, eikä niitä edes haluaisi syödä, mutta tämä vahingollinen käytös vain ottaa vallan. Ihan turhaa on myös vaatia lupaamaan ja vannomaan, että lopettaa vahingollisen käytöksen, sillä vaikka sitä oikeasti haluaisikin on se oikeasti yhtä tyhjän kanssa, eikä ongelma katoa pelkästään tuollaista vannomalla. Tämä pätee sitten siis ihan kaikkiin riippuvuuksiin. Myöskään rahan antamisen lopettaminen ei ehkä ole oikea tapa, sillä pahimmillaan sitten varastaa tai velkaantuu. Itse olen köyhä työtön ja suurin osa ainoasta tulostani kuluu juurikin ”ruokaan” tai siis herkkuihin, joilla korvaan ”oikeaa ruokaa”. Nyt olen kuitenkin taas parina viikonloppuna tehnyt sitä ”oikeaa ruokaa” itse joidenkin einespakasteiden sijaan ja kyllä monessakin mielessä on tuokin vähän jo paremmalta tuntunut.

Omalla kohdallani suurin este kunnollisen ruoan laittamisella on se, miten paljon vaivaa ja aikaa tuo vaatii. Lisäksi koska tiskikonetta ei ole joudun vielä tiskaamaankin sotkemani astiat. Huonona kokkina on vielä suuri riski siihen, että menee pieleen. Eihän se mikään ihme sitten olekaan, että pakaste-einekset, nuggetit, makkarat jne. vievät voiton. Ja, kyllä itselläni ruokaan ja nimenomaan herkkuihin liittyy vahvoja tunteita. Jos elämäni olisi tasapainossa ja kokonaisuudessaan kunnossa ei tämä olisi ihan tällaista.

Yleensä ahmijat on laiskoja luonteeltaan menevät sieltä missä aita on matalin. -sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, joka on ratkaiseva tekijä jatkon kannalta, eli jos mahdollista, kannattaisi vanhempien pyrkiä viettämään enemmän aikaa lapsen kanssa. Jos mahdollista, lähteä yhdessä ulos tekemään jotakin kivaa. Ei painostaen, mutta yhteisen tekemisen kautta. Käykää vaikka hoplopeissa tai aktiviteettipuistoissa, jos niitä on lähellä, mutta muuten vaikka uimaan, luontopoluille, luistelemaan, hiihtämään tai vaikka vain kävelemään. Sitten sen 1h liikunnan jälkeen jokin terveellisempi "herkku" palkinnoksi. Eli ei kielletä kokonaan, mutta se saadaan sitten jonki naktiviteetin jälkeen.

OK. Täältä netin syövereistä on helppo neuvoa ja olette varmaan miettineet tätä vaikka hurumycket. Ehkä jos jonkun "pinnallisemman" kaverin kanssa voisi lähteä? Kerta viikossa pari tuntia hoplopissa kuluttaa aika hyvin energiaa ja sen päälle vaikka laskettelemaan joku toinen päivä? Kaiken liikunnan ei tarvitse olla pakkopullaa. Pääasia, jos löytäisi jotakin mistä tyttö nauttii ja sitten lisää sitä.

Ihmiset eivät ole koiria, herkuilla ei pitäisi koskaan palkita koska siihen ei pitäisi luoda mitään tunneyhteyttä. Terveellistä ruokaa ja muuta tekemistä kuin herkkujen ajattelua.

Tuo olisikin kai optimaalista, mutta ei ehkä realistista. Jokaisella meillä on jonkinlainen tunneyhteys ruokaan. Sitä ei voi vain "katkaista". Tai no, on minulla yksi tuttu, joka sanoo että hänelle syöminen on mekaanista energian lataamista ja hänelle ei ole juuri väliä, onko edessä pohjaan palanutta kaurapuuroa vai Ruijanpallasta Chez Dominiquesta, kunhan nälkä lähtee. Onko tämä sitten hyvä asia, en tiedä? Jokainen, jolla on lapsia, on huomannut että yrittämisen ja tekemisen saa usein lapsella ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun homman päälle saa jonkin herkun. Ei tarvitse olla Mega-sipsipussi ja 2-packi kokista, mutta meillä toimii hyvin pirkka jätski tai popcornit kerran viikossa.

Homma pitää vain ohjata siihen suuntaan, että on jotakin mielekästä tekemistä sen sijaan, että kotona mutustaa sängyn alla herkkuja masennukseen. Siihen taas ei ole mitään taikasauvakonstia, vaan jokaiselle ihmiselle pitää ne omat vivut löytää ongelman ratkaisuun. Täällä moni yrittää tarjota heidän mielestään hyviä ohjeita ja keinoja, mikä on hyvä. Ehkä jonkun kirjoitus saa AP:n mielessä AHAA-elämyksen ja siitä lähtee kerä purkautumaan. Sitä me emme täällä tiedä, mutta voimme yrittää tukea.

Tyttöllö on jo addiktio, ei ole helppoa päästä siitä eroon kun lapsi vielä kyseessä.

Hänellä on impulssikontrollin häiriö. Liittyy usein esim. Adhd tai voi olla muuten vain tunnesyöppö. Menkää hänen kanssaan psykologille ja ravitsemusterapeutille juttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, joka on ratkaiseva tekijä jatkon kannalta, eli jos mahdollista, kannattaisi vanhempien pyrkiä viettämään enemmän aikaa lapsen kanssa. Jos mahdollista, lähteä yhdessä ulos tekemään jotakin kivaa. Ei painostaen, mutta yhteisen tekemisen kautta. Käykää vaikka hoplopeissa tai aktiviteettipuistoissa, jos niitä on lähellä, mutta muuten vaikka uimaan, luontopoluille, luistelemaan, hiihtämään tai vaikka vain kävelemään. Sitten sen 1h liikunnan jälkeen jokin terveellisempi "herkku" palkinnoksi. Eli ei kielletä kokonaan, mutta se saadaan sitten jonki naktiviteetin jälkeen.

OK. Täältä netin syövereistä on helppo neuvoa ja olette varmaan miettineet tätä vaikka hurumycket. Ehkä jos jonkun "pinnallisemman" kaverin kanssa voisi lähteä? Kerta viikossa pari tuntia hoplopissa kuluttaa aika hyvin energiaa ja sen päälle vaikka laskettelemaan joku toinen päivä? Kaiken liikunnan ei tarvitse olla pakkopullaa. Pääasia, jos löytäisi jotakin mistä tyttö nauttii ja sitten lisää sitä.

Ihmiset eivät ole koiria, herkuilla ei pitäisi koskaan palkita koska siihen ei pitäisi luoda mitään tunneyhteyttä. Terveellistä ruokaa ja muuta tekemistä kuin herkkujen ajattelua.

Tuo olisikin kai optimaalista, mutta ei ehkä realistista. Jokaisella meillä on jonkinlainen tunneyhteys ruokaan. Sitä ei voi vain "katkaista". Tai no, on minulla yksi tuttu, joka sanoo että hänelle syöminen on mekaanista energian lataamista ja hänelle ei ole juuri väliä, onko edessä pohjaan palanutta kaurapuuroa vai Ruijanpallasta Chez Dominiquesta, kunhan nälkä lähtee. Onko tämä sitten hyvä asia, en tiedä? Jokainen, jolla on lapsia, on huomannut että yrittämisen ja tekemisen saa usein lapsella ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun homman päälle saa jonkin herkun. Ei tarvitse olla Mega-sipsipussi ja 2-packi kokista, mutta meillä toimii hyvin pirkka jätski tai popcornit kerran viikossa.

Homma pitää vain ohjata siihen suuntaan, että on jotakin mielekästä tekemistä sen sijaan, että kotona mutustaa sängyn alla herkkuja masennukseen. Siihen taas ei ole mitään taikasauvakonstia, vaan jokaiselle ihmiselle pitää ne omat vivut löytää ongelman ratkaisuun. Täällä moni yrittää tarjota heidän mielestään hyviä ohjeita ja keinoja, mikä on hyvä. Ehkä jonkun kirjoitus saa AP:n mielessä AHAA-elämyksen ja siitä lähtee kerä purkautumaan. Sitä me emme täällä tiedä, mutta voimme yrittää tukea.

Meillä ennemmin palkitaan lapsia lisäkierroksella lautapeliä tai juoksukisalla vanhemman kanssa. Ei todellakaan ruoalla.

Ohis

Tärkeintä nyt on, ettet suutu tai syyllistä. Kerro, että haluat ymmärtää ja auttaa. Yksin ei tarvitse pärjätä. Vahvimmatkin kaatuvat joskus, joten tytön ei tarvitse hävetä mitään, ei itseään eikä tekojaan.

Painon jättäisin nyt kokonaan huomiotta ja keskittyisin vaan mielenterveyden hoitoon. Se paino seuraa mukana, kun asiat alkavat järjestyä.

Minä olin tuollainen lapsi. Kotona oli todella ahdistava ilmapiiri ja koska kavereita ei voinut tuoda kotiin ja olin muutenkin arka ja kiusattu huonoissa vaatteissani, syöminen oli ainoa asia, mistä sain lohtua. Elämäni alkoi vasta, kun pääsin muuttamaan kotoa pois ja makean ahmiminenkin loppui, paino putosi ja minusta tuli lopulta aikuinen, jolla ei ole syömisen kanssa ongelmia. Yksi syy makeanhimoon oli varmasti myös se, että kotona ei ikinä saanut mitään hyvää, ankeaa perusruokaa vaan. Sain joskus sukulaisilta lahjarahoja, jotka käytin herkkuihin ja kotona saatoin syödä vaikka sokeripaloja tai sekoittaa jonkun mössön voista, jauhoista ja sokerista, jos muuta ei ollut.

En rajoittaisi ruokailua, mutta lisäsin liikuntaa, ilmoita vaikka tassitunneille pari kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, joka on ratkaiseva tekijä jatkon kannalta, eli jos mahdollista, kannattaisi vanhempien pyrkiä viettämään enemmän aikaa lapsen kanssa. Jos mahdollista, lähteä yhdessä ulos tekemään jotakin kivaa. Ei painostaen, mutta yhteisen tekemisen kautta. Käykää vaikka hoplopeissa tai aktiviteettipuistoissa, jos niitä on lähellä, mutta muuten vaikka uimaan, luontopoluille, luistelemaan, hiihtämään tai vaikka vain kävelemään. Sitten sen 1h liikunnan jälkeen jokin terveellisempi "herkku" palkinnoksi. Eli ei kielletä kokonaan, mutta se saadaan sitten jonki naktiviteetin jälkeen.

OK. Täältä netin syövereistä on helppo neuvoa ja olette varmaan miettineet tätä vaikka hurumycket. Ehkä jos jonkun "pinnallisemman" kaverin kanssa voisi lähteä? Kerta viikossa pari tuntia hoplopissa kuluttaa aika hyvin energiaa ja sen päälle vaikka laskettelemaan joku toinen päivä? Kaiken liikunnan ei tarvitse olla pakkopullaa. Pääasia, jos löytäisi jotakin mistä tyttö nauttii ja sitten lisää sitä.

Ihmiset eivät ole koiria, herkuilla ei pitäisi koskaan palkita koska siihen ei pitäisi luoda mitään tunneyhteyttä. Terveellistä ruokaa ja muuta tekemistä kuin herkkujen ajattelua.

Tuo olisikin kai optimaalista, mutta ei ehkä realistista. Jokaisella meillä on jonkinlainen tunneyhteys ruokaan. Sitä ei voi vain "katkaista". Tai no, on minulla yksi tuttu, joka sanoo että hänelle syöminen on mekaanista energian lataamista ja hänelle ei ole juuri väliä, onko edessä pohjaan palanutta kaurapuuroa vai Ruijanpallasta Chez Dominiquesta, kunhan nälkä lähtee. Onko tämä sitten hyvä asia, en tiedä? Jokainen, jolla on lapsia, on huomannut että yrittämisen ja tekemisen saa usein lapsella ihan uusiin ulottuvuuksiin, kun homman päälle saa jonkin herkun. Ei tarvitse olla Mega-sipsipussi ja 2-packi kokista, mutta meillä toimii hyvin pirkka jätski tai popcornit kerran viikossa.

Homma pitää vain ohjata siihen suuntaan, että on jotakin mielekästä tekemistä sen sijaan, että kotona mutustaa sängyn alla herkkuja masennukseen. Siihen taas ei ole mitään taikasauvakonstia, vaan jokaiselle ihmiselle pitää ne omat vivut löytää ongelman ratkaisuun. Täällä moni yrittää tarjota heidän mielestään hyviä ohjeita ja keinoja, mikä on hyvä. Ehkä jonkun kirjoitus saa AP:n mielessä AHAA-elämyksen ja siitä lähtee kerä purkautumaan. Sitä me emme täällä tiedä, mutta voimme yrittää tukea.

Meillä ennemmin palkitaan lapsia lisäkierroksella lautapeliä tai juoksukisalla vanhemman kanssa. Ei todellakaan ruoalla.

Ohis

Juu, ja lastenne suurin herkku on höyrytetty parsakaali...

Netissä joka toisessa perheessä asiat on näin, todellisessa maailmassa en ole ikinä tavannut lasta, jota olisi palkittu juoksukisalla vanhemman kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli teillä rajoitetaan herkkuja. Lapset vaistoavat nämä asiat nopeasti. Ei ole siis mikään "hätähuuto", eikä merkki mielenterveyden häiriöstä.

Se on geeneistä kiinni. Meillä on kaksi lasta. Toinen syö maltillisesti sekä ruokaa että karkkia. Toisen kaikki ajatukset pyörivät pääasiassa vain herkkujen ympärillä. On aina ollut pullea ja toinen hoikka. Me haimme lapselle apua terapiasta, ei saanut apua. Onneksi lapsi on liikunnallinen ja nauttii siitä todella, joten olemme buukanneet hänelle mahdollisimman paljon muita kivoja ja mukavia asioita elämään joita tehdä herkkujensyönnin sijaan. Karkkipäivä on kerran viikossa.

herkkujen kieltäminenhän vaan lisää himoa niihin!

Mutta jos herkkuja olisi vapaassa jaossa, hän söisi niitä kunnes oksentaisi jonka jälkeen söisi lisää. Hän olisi jo 10-vuotiaana lähemmäs 100kg jos saisi syödä niinkuin haluaisi. Nyt on vain reilu 40kg, eli vain hiukan pullukka

jos herkkuja olisi oikeasti vapaassa jaossa ilman kyttäystä ja saarnausta ja laihuudellaan loistavaa äitiä, niihin kyllästyisi..

Vaadi, että syö terveellisen aamiaisen ja kouluruoan sekä hyvän vaikka smoothievälipalan, jollon ei ole tarvettä sokerirasvamättöihin. Päivällisen ja läksyjen jälkeen käytte iltalenkillä vaikkapa tunnin. Keskustelkaa uusista harrastuksista ja uusista vaatteista. Tyttö kasvaa vielä pituutta, joten mitään ei ole menetetty lopullisesti.

Koulukiusaaminen pitäisi ottaa esille koulun kanssa yhteistyössä. Lapset ovat todella ajattelemattomia, vaikka tarkoitus olisi olla vain "vitsikäs".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan on 25kg ylipainoa. Luulisi että kouluterveydenhuolto olisi puuttunut asiaan.

Ei kai nyt ihan noin paljoa sentään! No, joka tapauksessa hyvä on tässä vaiheessa puuttua asiaan ennen kuin asiat ovat vielä huonommalla tolalla.  Mitä enemmän painoa kertyy, sitä vaikeampi on elämäntapoja muuttaa. Sokeriaddiktio  on voimakas addiktio.  Suola ja rasva samoin. 

Ai ei ole ylipainoa 25kg? 12v?

155cm ja 55kg painavakin 12v on ihan jytäkkä tyttö. Helposti osa 12v painaa tuossa pituudessa esim. 40kg. Enkä sano, että kaikkien pitäisi, mutta kyllä nyt 74kg tyttö olisi ihan normaalipainoinen, jos painaisi 49kg.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli teillä rajoitetaan herkkuja. Lapset vaistoavat nämä asiat nopeasti. Ei ole siis mikään "hätähuuto", eikä merkki mielenterveyden häiriöstä.

Se on geeneistä kiinni. Meillä on kaksi lasta. Toinen syö maltillisesti sekä ruokaa että karkkia. Toisen kaikki ajatukset pyörivät pääasiassa vain herkkujen ympärillä. On aina ollut pullea ja toinen hoikka. Me haimme lapselle apua terapiasta, ei saanut apua. Onneksi lapsi on liikunnallinen ja nauttii siitä todella, joten olemme buukanneet hänelle mahdollisimman paljon muita kivoja ja mukavia asioita elämään joita tehdä herkkujensyönnin sijaan. Karkkipäivä on kerran viikossa.

herkkujen kieltäminenhän vaan lisää himoa niihin!

Mutta jos herkkuja olisi vapaassa jaossa, hän söisi niitä kunnes oksentaisi jonka jälkeen söisi lisää. Hän olisi jo 10-vuotiaana lähemmäs 100kg jos saisi syödä niinkuin haluaisi. Nyt on vain reilu 40kg, eli vain hiukan pullukka

jos herkkuja olisi oikeasti vapaassa jaossa ilman kyttäystä ja saarnausta ja laihuudellaan loistavaa äitiä, niihin kyllästyisi..

Miksi ihmeessä kuvittelet että meillä saarnataan, kytätään tai loistetaan laihuudella? Olen itse laihduttanut suolistohormonilla itseni lihavasta normaalipainoiseksi. Meillä ei ole koskaan sanottu kotona sanaa kalori eikä puhuttu kenenkään painosta. Lapsi on onnellinen vartalossaan niinkuin kuuluukin. Geenit ovat kuitenkin ratkaisevassa asemassa, ei mikään herkkuihin kyllästyminen ja tärkeää on pitää lapsi niin lähellä normaalipainoa laihduttamatta kuin kykenee.

Minä suosittelisin, että teet nyt ekaksi selväksi tytölle, että rakastatte häntä vaikka mikä olisi tilanne.

Sitten toiseksi selvität, että paljonko ja keille on velkaa ja maksat kavereille, ja sanot tytällö, että saa pikkuhiljaa kuitata sulle summan viikkorahoista tai ylimääräisillä kotitöillä. Kolmanneksi kysyt tytäötä, että onko huolia, ja sitten mietitte yhdessä ajanvaraamista jonnekin juttelemaan.

Ensisijassa ei kannata keskittyä painoon, eikä tytölle kannata sanoa sanaakaan painosta. Vaan tärkeintä olisi nyt lähteä swlvittämään psykologista puolta, kuinka hän voi ja kuinka häntä voisi tukea.

Painoasia selviää luultavasti sitä kautta.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ahmijat on laiskoja luonteeltaan menevät sieltä missä aita on matalin. -sivusta

itse olet laiska. nälvit lihavia ja sairaita. se on niin helppoa, menet mistä aita on matalin.

ryhdistäydy nyt vähän! käytä aivojasi trolli!