Mt-ongelmista kärsivä ystävä "jätti" - mitä tästä pitäisi ajatella?

Vai että mt-ystävä jätti. Pääset nyt helpommalla. Ja ehkä ystäväkin on parantumassa, kun teki noin radikaalin muutoksen.

Eräs koronarokottautuja ei halua tavata minua, koska en ole ottanut piikkejä. Helpotus kummallekin.

Kun olin vakavasti masentunut koin olevani ihan eri planeetalla kuin muut ihmiset. Siis ei mitään yhteistä tai yhteyttä. En pystynyt olemaan tekemisissä kenenkään muun kuin perheeni kanssa. Kun vointi koheni palasin samalle planeetalle ja tilanne normalisoitui. Toki kuulostaa siltä, että ap:n ystävä saattaa voida ihan kovin huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onneksi te kaikki kommentoijat taidatte olla 100 % varmoja, ettei satu omalle kohalle tuo niin vastenmielinen heikkous kuin mt-ongelma. Onneksi olette terveitä, tasapainoisia, positiivisia, ymmärtäväisiä ja onnellisia. Ainakin nyt. Onnea! 💝

ei tässä nyt ole kyse siitä, että mt-ongelmat ois joku heikkous. vaan siitä, ettei niiden varjolla voi kohdella omaa ystävää huonosti, joka yrittää olla tukena.

Tämähän on vaan aloittajan versio tapahtuneesta, mistä me tiedämme mitä oikeasti on tapahtunut?

Vierailija kirjoitti:

Ootte kyllä mahtavia ystäviä kun netissä haukutte ihmisiä joilla on vaikeaa elämässä. Älkää unohtako nostaa itseänne jalustalle.

Wtf? 🙄 Tässä ole haukuttu yhtään ketään vaan on kyse siitä ettei keneltäkään tarvitse loputtomasti sietää p*skaa käytöstä.

T. Epävakaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onneksi te kaikki kommentoijat taidatte olla 100 % varmoja, ettei satu omalle kohalle tuo niin vastenmielinen heikkous kuin mt-ongelma. Onneksi olette terveitä, tasapainoisia, positiivisia, ymmärtäväisiä ja onnellisia. Ainakin nyt. Onnea! 💝

Jos ystävä, jolla on mt-ongelmia, osaa kohdella lähimmäisiään kunnioittavasti, ei siinä ole mitään ongelmaa. Joskus voi mieliala horjua ja ystävä käyttäytyä ikävästi, kuten ihminen muutenkin saattaa, mutta ymmärretään pahoitella ja ottaa toinen huomioon. Jos taas ystävä käyttää toista lähinnä oman pahan olonsa likasankona jatkuvasti, niin ei sellaista tarvitse kenenkään kestää minkään sairauden varjolla.

Sain kerran tällaisen likasankokommentin. Sen jälkeen lopetin puhumasta aloitteellisesti omista ongelmistani kyseiselle ihmiselle. En koskaan ajatellut, että asioideni kertominen läheiselle ystävälleni olisi niiden kaatamista hänen päällensä, vaan oman elämäni luottamuksellista jakamista. Valitettavasti niistä elämän ongelmista usein juuri haluaa läheisille avautua. Aivan kuten hänkin tekee jatkuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootte kyllä mahtavia ystäviä kun netissä haukutte ihmisiä joilla on vaikeaa elämässä. Älkää unohtako nostaa itseänne jalustalle.

Wtf? 🙄 Tässä ole haukuttu yhtään ketään vaan on kyse siitä ettei keneltäkään tarvitse loputtomasti sietää p*skaa käytöstä.

T. Epävakaa

Varsinkaan miltään mt-potilaalta, olisit vielä lisännyt että hän on läski ja tyhmä.

Ystäväsi teki kaikkensa sietääkseen oikkujasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onneksi te kaikki kommentoijat taidatte olla 100 % varmoja, ettei satu omalle kohalle tuo niin vastenmielinen heikkous kuin mt-ongelma. Onneksi olette terveitä, tasapainoisia, positiivisia, ymmärtäväisiä ja onnellisia. Ainakin nyt. Onnea! 💝

Jos ystävä, jolla on mt-ongelmia, osaa kohdella lähimmäisiään kunnioittavasti, ei siinä ole mitään ongelmaa. Joskus voi mieliala horjua ja ystävä käyttäytyä ikävästi, kuten ihminen muutenkin saattaa, mutta ymmärretään pahoitella ja ottaa toinen huomioon. Jos taas ystävä käyttää toista lähinnä oman pahan olonsa likasankona jatkuvasti, niin ei sellaista tarvitse kenenkään kestää minkään sairauden varjolla.

Sain kerran tällaisen likasankokommentin. Sen jälkeen lopetin puhumasta aloitteellisesti omista ongelmistani kyseiselle ihmiselle. En koskaan ajatellut, että asioideni kertominen läheiselle ystävälleni olisi niiden kaatamista hänen päällensä, vaan oman elämäni luottamuksellista jakamista. Valitettavasti niistä elämän ongelmista usein juuri haluaa läheisille avautua. Aivan kuten hänkin tekee jatkuvasti. 

Tämä. Ihmisillä on järkyttävä, harhainen kuvitelma siitä, että jos ei kärsimyksestä ja surusta puhuta, sitä ei ole. Tai että siitä puhuminen olisi jotenkin toisen käyttämistä. Minä olen myös saanut joskus tällaisen ”en ole terapeuttisi” kommentin, ja erityisen loukkaava se oli siksi, että henkilö kyllä tiesi minun käyvän terapiassa, ja niin sairas minäkään en sentään ole, että kuvittelisin opistoinssin pystyvän tunne-elämäanalyysiin. Tosin tuo heitto olikin tarkoitettu loukkaukseksi ja yritykseksi nöyryyttää.

Pahoittelut, en jaksa lukea ketjua. Minulla on myös mt-ongelmista kärsivä ystävä. Joka kerta psykoottisten oireiden pahentuessa hän on muuttunut äkkipikaisemmaksi ja epäluuloisemmaksi. Ajattelu muuttuu harhaisemmaksi, mutta kun esittää huolensa onkohan kaikki on, suuttuu ja lopulta on katkaissut välit. Kyse on aina ollut sairauden pahenemisesta. Hoitoa saatuaan ja paremmin voidessaan on ottanut aina uudestaan yhteyttä.

Nykyään pidän itse tarkasti huolen omista rajoistani ja valitettavasti ystävyys on puoleltani nykyään kevyempää, enhän voi luottaa hänen olevan tukenani, kun saattaa välillä kadota. En myöskään enää käytä runsaasti voimavarojani hänen auttamiseensa. Terveinä jaksoinaan ystäväni kanssa on kuitenkin ihan kiva hengailla.

Mulla on 2 psykooseista kärsivää ystävää.

Toinen hylkäsi ja toinen on ihan mahdottoman karsee riesa. Hänellä on harhoja ja välillä uhkaileekin minua. Eroon en pääse millään.

Mulla oli pari-kolmekymppisenä ympärilläni useita mt-henkilöitä. He olivat rakkaita minulle, kuten äiti ja pari ystävääkin nuoruudesta. Oman äidin rinnalla kasvaminen oli vaikeaa ja hän voi onneksi nykyisin hyvin, kun sai hoitoa ja aikaa on tuostakin jo vuosia. Hän omaa hämmentävän realistisen elämännäkemyksen ja edelleen hänen arkiviisautensa on ihailtavaa. Mt voi ajoittain heiketä elämän aikana kenellä tahansa, ja se on ihan normaalia. Mutta juurikin se, mitä tässäkin ketjussa on täsmennetty, sillä on merkitystä kuinka toisia ihmisiä kohdellaan. Ei omaa huonoa käytöstä voi oikeuttaa diagnoosin kautta, on kyse sitten sairaudesta tai muusta diagnosoidusta ominaisuudesta.

Koin aina kotona, että minua on arvostettu ja kotiin on aina ollut ihana mennä. Ihana myös nähdä äidin voivan hyvin.

Niin, ne ystävät. Valitettavasti osasta jouduin luopumaan heidän päihteidenkäyttönsä vuoksi. Se teki ikävää ja olen edelleen pahoillani, mutta valitettavasti minun tarvitsi keskittyä oman elämäni hallintaan ja tulevaisuuteni. Vaikka olen itse onneksi välttynyt vielä mt-sairauksia, se ei ole taustallani aivan itsestäänselvyys, kuten hyvin harvat asiat ovat. Itselläni on diagnosoitu ADHD, joten reittejä mennä vikaan on tullut kohdalleni useita. En ole aina ollut ihan helppo itsekään, mutta vastavuoroisuus läheisten kanssa sekä rehellisyys, läsnäolo ja arvostus ovat ne ominaisuudet, jotka ihmissuhteitani on kannatellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onneksi te kaikki kommentoijat taidatte olla 100 % varmoja, ettei satu omalle kohalle tuo niin vastenmielinen heikkous kuin mt-ongelma. Onneksi olette terveitä, tasapainoisia, positiivisia, ymmärtäväisiä ja onnellisia. Ainakin nyt. Onnea! 💝

Jos ystävä, jolla on mt-ongelmia, osaa kohdella lähimmäisiään kunnioittavasti, ei siinä ole mitään ongelmaa. Joskus voi mieliala horjua ja ystävä käyttäytyä ikävästi, kuten ihminen muutenkin saattaa, mutta ymmärretään pahoitella ja ottaa toinen huomioon. Jos taas ystävä käyttää toista lähinnä oman pahan olonsa likasankona jatkuvasti, niin ei sellaista tarvitse kenenkään kestää minkään sairauden varjolla.

Sain kerran tällaisen likasankokommentin. Sen jälkeen lopetin puhumasta aloitteellisesti omista ongelmistani kyseiselle ihmiselle. En koskaan ajatellut, että asioideni kertominen läheiselle ystävälleni olisi niiden kaatamista hänen päällensä, vaan oman elämäni luottamuksellista jakamista. Valitettavasti niistä elämän ongelmista usein juuri haluaa läheisille avautua. Aivan kuten hänkin tekee jatkuvasti. 

Tämä. Ihmisillä on järkyttävä, harhainen kuvitelma siitä, että jos ei kärsimyksestä ja surusta puhuta, sitä ei ole. Tai että siitä puhuminen olisi jotenkin toisen käyttämistä. Minä olen myös saanut joskus tällaisen ”en ole terapeuttisi” kommentin, ja erityisen loukkaava se oli siksi, että henkilö kyllä tiesi minun käyvän terapiassa, ja niin sairas minäkään en sentään ole, että kuvittelisin opistoinssin pystyvän tunne-elämäanalyysiin. Tosin tuo heitto olikin tarkoitettu loukkaukseksi ja yritykseksi nöyryyttää.

Joillekin toisten raskaat asiat voi olla vaikeita käsitellä, vaikka ne eivät mitenkään itseä koskisi. Myötätuntouupumus on todellista. Likasankona olemiseen voi liittyä myös osakseen saamaa ikävää kohtelua (mistä alunperin ap:n jutussa oli kyse) sekä yksipuolista ystävyyttä, jossa toinen on vain toisen tarpeita varten.

Olen ollut itse henkilö, joka on oksentanut kaiken pahan olon toiselle. Jotenkin en edes huomannut tilanteessa, kuinka yksipuolista se "ystävyys" oli. Valitettavasti mt-sairaudet, kuten keskivaikea masennus on aika itsekäs sairaus. Ihminen vain on niin itsessään ja niissä vellovissa ajatuksissaan, ettei osaa oikein keskustella muusta, kun ei käy oikein missään. Se on sellainen sotkuinen lankakerä, josta ei löydy päitä. Opiskelukaverini katkaisi minuun tuolloin välit, kun hän sai uudelta asuin paikkakunnaltaan hyviä ystäviä. Sitä kyllä huomaa, kun yhteydenotot vähentyvät ja vaikka itsekin yritti pitää yhteyttä niin tapaamisia perutaan tai ei ehditä.

En tietenkään syytä tästä tuolloista ystävääni. Harmittelen vain, pidin hänestä :)

Nyt on mennyt vuosia paremmin ja sotkuinen lankakasasin löysin päänsä, josta sitä ajan kanssa sotkuja selvitellen sai kerittyä ensin hienon lankakerän ja nyt siitä on saanut neulottuakin jotain ;)

...mutta tiedättekö, muistan vieläkin sen hetken, kun vitutti oikein kovaa! Tunsin eläväni. Ei mennyt kauaakaan, kun aloin nauramaan. Nykyisin en anna periksi, vaikka joku kommentoi, että "ei aina voi olla hyvällä tuulella". Ei voikaan, mutta jäin paljon elämälle hykertelyvelkaa, jota kuron ;)

Mulle kävi nuorena lukioaikoihin sillä tavalla, että kuvittelin minulla olevan ensimmäistä kertaa elämässäni kavereita ja pari todellistakin ystävää. Olin tukena ja kannustajana muiden nuorten kaverina nuorten normaaleissa murheissa. Sitten itselleni kävi toai köpelösti ja mielenterveyteni järkkyi aika pahasti, en syönyt, en nukkunut. Lapsuus ja nuoruus oli ollut paljon rajumpaa kuin näillä muilla vaikken sitä ollut murehtinut tai muita kuormittanut, olin vain se porukan ainoa "tosi köyhä". Omasta mielestäni en odottanut liikaa ystäviltä kun toivoin, että edes joku heistä kiinnittäisi minuun huomiota tai utelisi perään. No ei kiinnittäneet, ei välittäneet. Silloin ajattelin, että aika yksipuolista oli ollut meidän ystävyys ja feidasin kaikki. Tuli mieleen kun hesarissakin (joo puhelinmyyjä myi tän kakkalehden vuodeksi) oli juttua miksi ystävä ghostasi. Vastauksia oli tullut toimitukselle monta sataa, mutta toimittaja osasi nostaa esimerkiksi aika yhtenevät tapaukset ja että pahalta tuntuu. Tuli vaan mieleen kun siinäkään ei ollut tätä vaihtoehtoa, että ehkä se kaveri vaan todellakin totesi, ettei häntä arvosteta.

Varmaan pitää olla tyytyväinen ja voit poistaa yhteystietonsa. Toki ymmärrän että harmittaa. Jatkossa ei kannata sietää ilkeilyä.

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi nuorena lukioaikoihin sillä tavalla, että kuvittelin minulla olevan ensimmäistä kertaa elämässäni kavereita ja pari todellistakin ystävää. Olin tukena ja kannustajana muiden nuorten kaverina nuorten normaaleissa murheissa. Sitten itselleni kävi toai köpelösti ja mielenterveyteni järkkyi aika pahasti, en syönyt, en nukkunut. Lapsuus ja nuoruus oli ollut paljon rajumpaa kuin näillä muilla vaikken sitä ollut murehtinut tai muita kuormittanut, olin vain se porukan ainoa "tosi köyhä". Omasta mielestäni en odottanut liikaa ystäviltä kun toivoin, että edes joku heistä kiinnittäisi minuun huomiota tai utelisi perään. No ei kiinnittäneet, ei välittäneet. Silloin ajattelin, että aika yksipuolista oli ollut meidän ystävyys ja feidasin kaikki. Tuli mieleen kun hesarissakin (joo puhelinmyyjä myi tän kakkalehden vuodeksi) oli juttua miksi ystävä ghostasi. Vastauksia oli tullut toimitukselle monta sataa, mutta toimittaja osasi nostaa esimerkiksi aika yhtenevät tapaukset ja että pahalta tuntuu. Tuli vaan mieleen kun siinäkään ei ollut tätä vaihtoehtoa, että ehkä se kaveri vaan todellakin totesi, ettei häntä arvosteta.

Ei se ghostaaminen silti ole hyvä tapa jättää

Vierailija kirjoitti:

Vai että mt-ystävä jätti. Pääset nyt helpommalla. Ja ehkä ystäväkin on parantumassa, kun teki noin radikaalin muutoksen.

Eräs koronarokottautuja ei halua tavata minua, koska en ole ottanut piikkejä. Helpotus kummallekin.

Niin.  Teidän tapauksessa sinä olet se mt-tapaus.

Mä olen myös vetäytynyt ihmissuhteista mt-ongelmien takia, mutta olen kyllä suoraan sanonut, että tarvitsen aikaa itselleni. Sinuna ap antaisin ystävän nyt olla, kun ei kerran vastaa viesteihin. Jos ottaa taas yhteyttä, sanoisin empaattisesti mutta suoraan, miltä susta hänen käytöksensä tuntuu. Ei tuollaista soutamista ja huopaamista varmaan kukaan jaksa pidemmän päälle eikä tarvitsekaan jaksaa.

Ihan älytöntä, että tässä ketjussa kritisoidaan siitä, jos ei jaksa läheisensä masennusta yms. Minusta se on täysin ymmärrettävää, että läheinen kuormittuu. Olen itse sairastanut masennuksen kahteen kertaan, mutta myös ollut masentuneen läheinen. On oikeasti raskasta olla masentuneen läheinen, jos masentunut purkaa oman pahan olonsa sinuun. Omalla kohdalla tunnistin, että olisin myös herkästi purkanut oloani toisiin. Siispä suoraan sanoin, että otan nyt masennuksen takia etäisyyttä ja palataan taas pitämään yhteyttä, kun oma olo helpottaa. Ei minun paha oloni oikeuta olemaan toisille ilkeä.

Ehkä jatkossa ei kannata kestää mitään piikittelyjä ja kohdella aikuista ihmistä kuin uhmaikäistä lasta. Ei sellainen ainakaan ystävyyteen kuulu.

Miksi ystäväsi haluaisi olla kanssasi, jos et pidä häntä tasavertaisena itsesi kanssa vaan tarvitsee mielestäsi erityiskohtelua ?

Itse en ainakaan kestäisi sellaista ystävyyttä missä mua pidetään jotenkin vajaana ja asioista ei puhuta suoraan.