Menee hermot Sonera rahoitukseen
Ostinpa viime syksynä puhelimen Sonera rahoituksen kautta kolmen vuoden sopimuksella, 14€/kk. Eräpäivä on aina kuun lopussa ja opiskelijana kun opintotuki tuli kuun alussa, makselin jokaisen kuukausierän hyvissä ajoin, eli silloin kun opintotuki tuli, vaikkei vielä sen kuun erälaskua ollut spostiin tullutkaan. Ajattelin ettei ole merkitystä tuolla, kun kuitenkin joka laskussa oli sama viitenumero.
Eli jokaisen laskun olen maksanut ajoissa. No, sitten huhtikuussa tuli postissa maksukehotuskirje myöhästymismaksuineen. Selvitin asiaa Soneran asiakaspalvelijan kanssa ja tämä sitten totesi maksukehotuksen olleen aiheeton ja sanoi että voin hyvin maksaa vaan sen 14€:n vähimmäismäärän siinäkin kuussa.
No toukokuussa paukahtikin postilaatikkoon sitten uusi muistutuskirje, tällä kertaa summa oli jo yli 40€! Selvitin asiaa taas puhelimessa Soneran asiakaspalvelijan kanssa joka tällä kertaa kiven kovaan intti että olen jättänyt jonkun erän maksamatta. Ei uskonut millään että olen maksanut jokaisen maksun ajallaan ja ilmoitti että jollen maksa tuota maksukehotusta niin se menee perittäväksi koska kyseessä on toinen maksukehotus jo.
No, olin uudestaan asiakaspalvelijaan yhteydessä kun pääsin tietokoneen ääreen. Listasin tälle jokaisen päivän koko tältä ajalta kun olen tuota puhelinta maksanut, jolloin raha on lähtenyt heille tilille ja jolloin se on kirjautunut heidän systeemiinsä: eli jokainen erä oli ENNEN eräpäivää heillä. No, sitten tämä asiakaspalvelija selvitti asiaa ja kertoi että maaliskuussa olin maksanut sen 14€:n erän niin ajoissa että sen kuun laskua ei ollut ehtinyt vielä muodostua joten heidän järjestelmässään se näkyi niin että en ollut sen kuun laskua maksanut eikä siinä auttanut muu kuin maksaa tuo maksukehotus. Harmitti kyllä aikalailla moinen, kun olin huolehtinut tosiaan maksut ajallaan ja yhtäkkinen 40€ maksu teki kuukausibudjettiin aika loven!
Ja jotta tässä ei olisi vielä tarpeeksi kettuuntumisen aihetta niin jatkoa seuraa vielä.
Mies sitten makseli tuon 40€:n maksukehotuksen omalta tililtään (op) eräpäivänä, kun yleensä kun itse olen maksanut rahoituksen laskut omalta nordean tililtä, on mennyt pari päivää että maksu on näkynyt heidän järjestelmässään. No, tuo eräpäivä oli sitten perjantai 29.5 ja kun tuossa yksi päivä kävin Soneran rahoituksen omilla sivuilla niin eiköhän siellä näkynyt maksun saapuneen VASTA 4.6 heille ja taas oli tullut muistutusmaksu, laskutusmaksu ja myöhästymismaksua! Tällä kertaa oli laskussa sitten ollutkin Nordean pankkitili heillä. -.- Selvitin asiaa asiakaspalvelijan kanssa jälleen ja tämä lupasi kyllä hyvittää tuon 5€ myöhästymismaksun puhelinlaskussa, mutta mietityttää vaan että mahtaako tuo nyt kumminkin tulla perintätoimiston kautta tuo seuraava lasku jos se heidän systeemissään näkyy tosiaan kolmantena myöhästyneenä maksuna..?
Kyllä kyrsii tämmönen kun kyse ei ollut mistään maksun laiminlyömisestä alunperinkään. Tekisi mieli maksaa koko pska pois eikä enää ikinä koskea koko rahoitukseen kun tämmöistä sähläystä on. Vaan opiskelijabudjetilla kun on, niin ei siihen koko höskän maksuunkaan oikein olisi varaa. :&
Kommentit (19)
[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 22:33"]
Et olisi tuossa tilanteessa, jos olisit tutustunut saamiisi luoton ehtoihin. "Ylimääräinen" maksusuoritus kuittaa luoton kokonaissummaa loppupäästä/lyhentää luoton pituutta. Näin ollen olet jatkuvasti maksanut kuukausierän myöhässä, mistä johtuen maksumuistutuskulut ovat aiheellisia.
[/quote]
Tiedän tuon kyllä että ylimääräinen maksusuoritus kuittaa luoton kokonaissummaa loppupäästä, mutta jos olen yleensä maksanut ihan samoihin aikoihin sen kuukausierän (eli kuun alkupuolella) ja kunkin kuukauden erän eräpäivä on ollut 29. päivä niin maksu on tullut ajallaan. Jostain syystä (ilmeisesti siksi, kun helmikuu on lyhyempi kuukausi ja helmikuun erän eräp. oli maaliskuun 2. pvä), maaliskuun kohdalla kävi noin toimiessa rahoituksen järjestelmän mukaan niin että en maksanut maaliskuun erää. Maksoin siis helmikuun alussa jo sen helmikuun erän jolla eräp. 2.3 ja maaliskuun alussa maaliskuun erän.
En vain tiennyt sitä, että järjestelmä on niin pska Soneralla että se maksu pitäisi maksaa _vasta_ kun kunkin kuun lasku on tullut sähköpostiin jolloin se maksu kirjautuu järjestelmään maksettuna vähimmäiskuukausieränä. Ja koska viitenro on sama joka laskulla, ajattelin ettei sillä ole merkitystä että maksanko kunkin kuukausierän jo ko. kuun alussa enkä vasta lopussa/sen jälkeen kun lasku on ilmestynyt sinne spostiin.
Ja toinen veemäinen asia Soneran rahoituksessa on tuo, että maksumuistutus ja tästä seuraavat kulut tulee jos maksu on ihan vain kolme päivää myöhässä eräpäivästä: Siis tuossa minun tapauksessani tuo systeemi on todella veemäinen koska maksu suoritettiin eräpäivänä ja eri pankista johtuen ja siitä että viikonloppu oli välissä, tuo psska järjestelmä taas tulkitsi maksun myöhässä maksetuksi!
Ap
[/quote]
Tiesit, että liikasuoritus lyhentää maksuaikaa, mutta et tiennyt, että huomattavasti liian aikaisin eräpäivään suhteutettuna maksamasi suoritus ei kohdistu laskulle mitä ei ole, toisinsanottuna tuo juuri on liikasuoritusta. Havaitsen pienen ristiriidan tässä :) Erikoista on myös laittaa asia järjestelmän piikkiin, vaikka tässä(kin) asiassa vika ei ole esim. tuossa "psskassa" järjestelmässä, vaan maksajassa.
[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 21:46"]
Ostinpa viime syksynä puhelimen Sonera rahoituksen kautta kolmen vuoden sopimuksella, 14€/kk. Eräpäivä on aina kuun lopussa ja opiskelijana kun opintotuki tuli kuun alussa, makselin jokaisen kuukausierän hyvissä ajoin, eli silloin kun opintotuki tuli, vaikkei vielä sen kuun erälaskua ollut spostiin tullutkaan. Ajattelin ettei ole merkitystä tuolla, kun kuitenkin joka laskussa oli sama viitenumero. No, olin uudestaan asiakaspalvelijaan yhteydessä kun pääsin tietokoneen ääreen. Listasin tälle jokaisen päivän koko tältä ajalta kun olen tuota puhelinta maksanut, jolloin raha on lähtenyt heille tilille ja jolloin se on kirjautunut heidän systeemiinsä: eli jokainen erä oli ENNEN eräpäivää heillä. No, sitten tämä asiakaspalvelija selvitti asiaa ja kertoi että maaliskuussa olin maksanut sen 14€:n erän niin ajoissa että sen kuun laskua ei ollut ehtinyt vielä muodostua joten heidän järjestelmässään se näkyi niin että en ollut sen kuun laskua maksanut eikä siinä auttanut muu kuin maksaa tuo maksukehotus. Harmitti kyllä aikalailla moinen, kun olin huolehtinut tosiaan maksut ajallaan ja yhtäkkinen 40€ maksu teki kuukausibudjettiin aika loven!
Mies sitten makseli tuon 40€:n maksukehotuksen omalta tililtään (op) eräpäivänä, kun yleensä kun itse olen maksanut rahoituksen laskut omalta nordean tililtä, on mennyt pari päivää että maksu on näkynyt heidän järjestelmässään. No, tuo eräpäivä oli sitten perjantai 29.5 ja kun tuossa yksi päivä kävin Soneran rahoituksen omilla sivuilla niin eiköhän siellä näkynyt maksun saapuneen VASTA 4.6 heille ja taas oli tullut muistutusmaksu, laskutusmaksu ja myöhästymismaksua! Tällä kertaa oli laskussa sitten ollutkin Nordean pankkitili heillä. -.- Selvitin asiaa asiakaspalvelijan kanssa jälleen ja tämä lupasi kyllä hyvittää tuon 5€ myöhästymismaksun puhelinlaskussa, mutta mietityttää vaan että mahtaako tuo nyt kumminkin tulla perintätoimiston kautta tuo seuraava lasku jos se heidän systeemissään näkyy tosiaan kolmantena myöhästyneenä maksuna..?
Kyllä kyrsii tämmönen kun kyse ei ollut mistään maksun laiminlyömisestä alunperinkään. Tekisi mieli maksaa koko pska pois eikä enää ikinä koskea koko rahoitukseen kun tämmöistä sähläystä on. Vaan opiskelijabudjetilla kun on, niin ei siihen koko höskän maksuunkaan oikein olisi varaa. :&
[/quote]
Moikka!
Tässä on sattunut monta harmillista yhteensattumaa. Ymmärrän tuohtumuksesi! Olet maksanut ajoissa laskun, mutta järjestelmän toiminta ei ole reagoinut ennakkosuoritustasi vaan on aivan kuten yllä aiemmin mainittiin niin vähentänyt loppupäästä. Lisäksi pankkipäivät toki maksusuorituksissa maksaessa yritysten suuntaan vievät muutaman päivän. Vaikka maksaisit esim. osuuspankin tililtä osuuspankkiiin niin suoritukset eivät siirry yhtä nopeasti kuin kuluttajalta toisellle. En sanoisi järjestelmän olevan p*ska vaikka tässä tilanteessa ehkä hieman kankea onkin. Sen voin tunnustaa. :) Pyydämme asiakkaita toimimaan ohjeitten mukaan, jotta vastaavanlaisia tilanteita ei syntyisi. Välitän palautteesi ja tapauksesi eteenpäin asiaa hoitavalle taholle rahoituksen puolella. Toimikoon hyvänä esimerkkinä, että vastaavanlaisiakin tapauksia tulee vastaan. :)
Jari@SoneraPartio
Mikä on SoneraPartio?
Mikä on Telia Partio? Lue lisää täältä ja anna meille palautetta.
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 19:00"][quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 23:05"]
[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 22:33"]
Et olisi tuossa tilanteessa, jos olisit tutustunut saamiisi luoton ehtoihin. "Ylimääräinen" maksusuoritus kuittaa luoton kokonaissummaa loppupäästä/lyhentää luoton pituutta. Näin ollen olet jatkuvasti maksanut kuukausierän myöhässä, mistä johtuen maksumuistutuskulut ovat aiheellisia.
[/quote]
Tiedän tuon kyllä että ylimääräinen maksusuoritus kuittaa luoton kokonaissummaa loppupäästä, mutta jos olen yleensä maksanut ihan samoihin aikoihin sen kuukausierän (eli kuun alkupuolella) ja kunkin kuukauden erän eräpäivä on ollut 29. päivä niin maksu on tullut ajallaan. Jostain syystä (ilmeisesti siksi, kun helmikuu on lyhyempi kuukausi ja helmikuun erän eräp. oli maaliskuun 2. pvä), maaliskuun kohdalla kävi noin toimiessa rahoituksen järjestelmän mukaan niin että en maksanut maaliskuun erää. Maksoin siis helmikuun alussa jo sen helmikuun erän jolla eräp. 2.3 ja maaliskuun alussa maaliskuun erän.
En vain tiennyt sitä, että järjestelmä on niin pska Soneralla että se maksu pitäisi maksaa _vasta_ kun kunkin kuun lasku on tullut sähköpostiin jolloin se maksu kirjautuu järjestelmään maksettuna vähimmäiskuukausieränä. Ja koska viitenro on sama joka laskulla, ajattelin ettei sillä ole merkitystä että maksanko kunkin kuukausierän jo ko. kuun alussa enkä vasta lopussa/sen jälkeen kun lasku on ilmestynyt sinne spostiin.
Ja toinen veemäinen asia Soneran rahoituksessa on tuo, että maksumuistutus ja tästä seuraavat kulut tulee jos maksu on ihan vain kolme päivää myöhässä eräpäivästä: Siis tuossa minun tapauksessani tuo systeemi on todella veemäinen koska maksu suoritettiin eräpäivänä ja eri pankista johtuen ja siitä että viikonloppu oli välissä, tuo psska järjestelmä taas tulkitsi maksun myöhässä maksetuksi!
Ap
[/quote]
Tiesit, että liikasuoritus lyhentää maksuaikaa, mutta et tiennyt, että huomattavasti liian aikaisin eräpäivään suhteutettuna maksamasi suoritus ei kohdistu laskulle mitä ei ole, toisinsanottuna tuo juuri on liikasuoritusta. Havaitsen pienen ristiriidan tässä :) Erikoista on myös laittaa asia järjestelmän piikkiin, vaikka tässä(kin) asiassa vika ei ole esim. tuossa "psskassa" järjestelmässä, vaan maksajassa.
[/quote]
Ei tuossa ole yhtään mitään ristiriitaa kun ihan samoihin aikoihin kuukaudesta olin maksanut laskun pois jo puhelimen hankinnasta lähtien, ilman mitään ongelmia mutta sitten helmi-/maaliskuun kohdalla se systeemi ei ollut noteerannut maaliskuun erää maksetuksi kun ei ollutkaan laskua vielä muodostunut.
Taitaa siellä kirjoitella joku Soneran työntekijä kun pitää inttää kokoajan samaa eikä lukea ajatuksella tekstejä normaalia maalaisjärkeä käyttäen. :D
Ap
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 22:38"][quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 19:00"][quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 23:05"]

Ja kun _en tiennyt_ että laskua ei ollut muodostunut koska aiemmin maksaminen ennen laskun kilahtamista sähköpostiin oli sujunut ilman ongelmia.
Edelleen ap

ihan normaalia toimintaa, koska rahoitusta hoitaa (veroparatiisi)yhtiö nimeltään Lindorff
Miksi sitä summaa ei voi siirtää syrjään ja maksaa laskun saavuttua?
Vierailija kirjoitti:
Sonera vaan on paska.
Jos itse mokaa miten se tekee Sonerasta paskan? Samalla tavalla muutkin mokasta rokottaa.
Mulla Soneran rahoitus ja mitään ongelmia. Laskun maksa vasta sitten, kun lasku tulee.
Et kyllä sä ap nyt säädät liikaa. Ja lopeta ajoissa ja maksat laskun vasta kun se tulee sulle sähköpostiin.
TotuusOn kirjoitti:
ihan normaalia toimintaa, koska rahoitusta hoitaa (veroparatiisi)yhtiö nimeltään Lindorff
Tämäkin toimii hyvin, ei mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla Soneran rahoitus ja mitään ongelmia. Laskun maksa vasta sitten, kun lasku tulee.
Et kyllä sä ap nyt säädät liikaa. Ja lopeta ajoissa ja maksat laskun vasta kun se tulee sulle sähköpostiin.
Tai otat e-laskuna. Ja summan siirrät syrjään siitä opintotuesta siksi aikaa. Ei se niin vaikeaa ole.
t.toinen opiskelija
Rouva on nyt ihan itse sählännyt ja säätänyt.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="16.06.2015 klo 22:51"]
Sonera vaan on paska.
ja kallis!
Köyhä huutelee
Kyllä jäi paskan maku suuhun, sonera rahoituksen hommasta. Maksoin loput puhelimen hinnasta sen mukaan mitä soneran oma palvelu nettisivu ilmoitti. Tässä tapauksessa. 249,40€. Maksoin sen pois, sa ajattelin että kaikki on nyt hoidettu. MUTTA EI! 2kk päästä tulee taas uutta laskua ja kuulemma on jäänyt n. 22€ maksamatta?
Itse olen ollut Sonera Rahoituksen asiakas jo melkein kolme vuotta ja maksanut noin puolet kerroista 2-3 pankkipäivää myöhässä, eikä ikinä ole tullut myöhästymismaksua tai muutakaan..
Tapsa kirjoitti:
Kyllä jäi paskan maku suuhun, sonera rahoituksen hommasta. Maksoin loput puhelimen hinnasta sen mukaan mitä soneran oma palvelu nettisivu ilmoitti. Tässä tapauksessa. 249,40€. Maksoin sen pois, sa ajattelin että kaikki on nyt hoidettu. MUTTA EI! 2kk päästä tulee taas uutta laskua ja kuulemma on jäänyt n. 22€ maksamatta?
Moikka Tapsa! Nyt on näkemättä hieman haastava arvioida, että mitä tässä on käynyt, mutta yksi juttu tuli mieleen. Eli kun maksaa laitteen kerralla pois, vaikka eriä vielä olisi, tulisi maksaa ns. loppuvelka + kyseisen laskun summa. Eli laskun summa ei ole sisällytetty loppuvelkaan.
Voisiko kyse olla tästä?
Jos kyse on jostain muusta, tai jokin ei nyt täsmää, ota ihmeessä yhteyttä Asiakaspalveluumme, niin päästään tarkemmin käsiksi!
Niina@SoneraPartio