Tuttavaperhe ihmeissään nuoren kanssa

Meillä on uusperheessä vähän samanlainen tilanne. Kaikki lapset ovat kasvaneet yhdessä sisarusten tavoin vuosikausia ja elämä mennyt muutenkin hyvin samanlaisia ratoja aina tuonne 15-16-vuotiaaksi asti. Yläasteen jälkeen tapahtui jotakin yhdelle. En vain käsitä, eivät käsitä sisaruksetkaan.

Mikä mätti että yhden piti innostua ryyppäämään, kokeilemaan kaiken maailman mömmöjä, ihannoimaan rentoa pilvenpolttoa, angstaamaan siinä välissä? Miksi yksi putosi kelkasta pois, kun muut jatkoivat urheilullista elämäntapaa ja opiskeluitaan?

Yksi syrjäytyy, hän on jo ihan pohjalla alle 25-vuotiaana. Ei tahdo katkolle, ei tahdo hoitoon minnekään, mihinkään ei saa puuttua. Hän ei edes halua lopettaa, vaan jotenkin "elämöntapahuonoilee". JOtenkin kummasti elåmånsisältö on siinä, että voi maksimoida kurjuuttaan ja vuodattaa sitä muille, mutta mitään järkeviä ehdotuksia asioiden korjaamiseksi ei halua kuunnella. Ei halua töiin, ei minnekään neljän seinän sisältä.

Olen pohtinut tätä itse paljon ammattiaisen avulla myös, mutta en keksi vastauksia. Sisarus sanoo, että kaiken samankaltaisuus loppui kaveripiirin valintaan, tämä yksi lähti erilaisten porukoiden kelkkaan. Ammattilainen sanoo, että hänellä on luultavasti ihan syntymästää erilainen "hermosto", persoonan rakenne. Ja vaikka häntä on erityisesti huomioitukin suuressa huomioiduksi tulemisen tarpeessaan, mikään ei vain ole hänelle riittänyt. Joskus niin vain on.

Kädet pystyyn, ei voi tehdä enää mitään.

Jos aikuinen ei halua tulla autetuksi, se on sitten siinä.

Voi voi, nuoretkin ovat ihmisiä ja sen myötä yksilöitä. Yhdellä on voimakkaampi ja myöhäisempään ikään sijoittunut murrosikä kuin toisella. Varmaan harmittaa tässä vaiheessa että oma nuori temppuilee, mutta ei tulevaisuuteenkaan voi nähdä miten molemmilla elämä menee myöhemmin. Toivottavasti vanhemmat jaksavat tukea ja mahdollisuuksiensa mukaan asettaa rajoja tälle nuorelleen, aika suurella todennäköisyydellä se palkitsee myöhemmin parantuneena käytöksenä ja keskinäisenä luottamuksena.

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 19:26"]

Meillä on uusperheessä vähän samanlainen tilanne. Kaikki lapset ovat kasvaneet yhdessä sisarusten tavoin vuosikausia ja elämä mennyt muutenkin hyvin samanlaisia ratoja aina tuonne 15-16-vuotiaaksi asti. Yläasteen jälkeen tapahtui jotakin yhdelle. En vain käsitä, eivät käsitä sisaruksetkaan.

Mikä mätti että yhden piti innostua ryyppäämään, kokeilemaan kaiken maailman mömmöjä, ihannoimaan rentoa pilvenpolttoa, angstaamaan siinä välissä? Miksi yksi putosi kelkasta pois, kun muut jatkoivat urheilullista elämäntapaa ja opiskeluitaan?

Yksi syrjäytyy, hän on jo ihan pohjalla alle 25-vuotiaana. Ei tahdo katkolle, ei tahdo hoitoon minnekään, mihinkään ei saa puuttua. Hän ei edes halua lopettaa, vaan jotenkin "elämöntapahuonoilee". JOtenkin kummasti elåmånsisältö on siinä, että voi maksimoida kurjuuttaan ja vuodattaa sitä muille, mutta mitään järkeviä ehdotuksia asioiden korjaamiseksi ei halua kuunnella. Ei halua töiin, ei minnekään neljän seinän sisältä.

Olen pohtinut tätä itse paljon ammattiaisen avulla myös, mutta en keksi vastauksia. Sisarus sanoo, että kaiken samankaltaisuus loppui kaveripiirin valintaan, tämä yksi lähti erilaisten porukoiden kelkkaan. Ammattilainen sanoo, että hänellä on luultavasti ihan syntymästää erilainen "hermosto", persoonan rakenne. Ja vaikka häntä on erityisesti huomioitukin suuressa huomioiduksi tulemisen tarpeessaan, mikään ei vain ole hänelle riittänyt. Joskus niin vain on.

Kädet pystyyn, ei voi tehdä enää mitään.

Jos aikuinen ei halua tulla autetuksi, se on sitten siinä.

[/quote]

Täysin samaa tarinaa kuin kerroin aloituksessa, tai hengenheimolainen tälle pojalle. Olisiko se heti ensi juomisesta puhjennut riippuvuus kaikkiin pähiteisiin? Ne ovat nyt elämän sisältö ja rakkaus.

siis päihteisiin

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 19:15"]

Sai kortin, sai auton, ajoi humalassa ja linttasi sen, ei tosin jäänyt kiinni, niin ei kortti mennyt. Mutta koko ajan ryyppäilee, sekoilee ja möhlii, kotiväelleen raivoaa, niin että poliisit on vieneet putkaankin. Vanhempia kyrsii, kun heidän naapurissaan asuu samanikäinen, ylioppilaaksi päässyt työteliäs poika ja heillä tuollainen retu. Mistähän moinen ero johtuu, molempien poikien vanhemmat sinänsä tasaväkiset ja rahaa on?

[/quote]

POJAT ON POIKIA!

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 19:58"]

[quote author="Vierailija" time="15.06.2015 klo 19:15"]

Sai kortin, sai auton, ajoi humalassa ja linttasi sen, ei tosin jäänyt kiinni, niin ei kortti mennyt. Mutta koko ajan ryyppäilee, sekoilee ja möhlii, kotiväelleen raivoaa, niin että poliisit on vieneet putkaankin. Vanhempia kyrsii, kun heidän naapurissaan asuu samanikäinen, ylioppilaaksi päässyt työteliäs poika ja heillä tuollainen retu. Mistähän moinen ero johtuu, molempien poikien vanhemmat sinänsä tasaväkiset ja rahaa on?

[/quote]

POJAT ON POIKIA!

[/quote]

ei tosiaan näin ole, tuo sanonta kuuluu huonon kasvattajan sanavarastoon

Ehkä se päihdeherkkyys on tosiaan yksi selitys. Siinä missä muut ovat teininä maistelleet känninsä ja todenneet, ettei ole mun juttu (sisarukset eivät välitä alkoholista ollenkaan), yksi sitten koukahti siihen nopeasti. Ehkä hänellä on addiktioherkät aivot ja kemiallinen palaute humalasta niin ihana, ettei siitä halua eroon, vaikka selvänä olo onkin sitten tuskaa.

Hyvin tietää miten tuhoaa terveytensä muutamassa vuodessa tuolla menolla, mutta ei piittaa siitä. Tärkeintä on juoda, kun se poistaa yleistä tuskaa, mutta kun se juominen pahentaa ahdistuneisuutta, niin ollaankin kierteessä. Josta hän ei halua pois. Ei vieroitukseen, ei minnekään, suuttuu vain psykiatrille ehdotuksestakin.