Onko täällä muita joille elämä on aikamoinen pettymys?
En tiedä mitä olen aikoinani edes odottanut elämältä, mutta kaikki tuntuu vain niin lässähtäneeltä.
Kommentit (18)
Nope. Olen tosi hienosti osannut laittaa lähestulkoon joka elämänosa-alueen solmuun
No joo, en todellakaan ajatellut parikymppisenä että olisin keski-ikäisenä perheetön, yksin ja yksinäinen ja vielä samassa työssä kuin silloin.
Kylläpä mitä kuvittelin peruskoululaisena 1980-luvulla, niin massiivinen pettymys on elämä ollut, jo heti 90-luvun alun lamasta lähtien :/ Silloin jos olisi kuollut, niin ei olisi kyllä menettänyt oikeastaan mitään merkittävää.
Kyllä sitä nuorena ajatteli että olisi naimisissa ja olisi lapsia ainakin pari jo kolmekymppisenä. Nyt viisikymppisenä olen vieläkin yksin sairaseläkkeellä eikä ole kuin joitain hyvänpäiväntuttuja joita joskus näkee. Ihan sama vaikken olisi syntynytkään.
Olen pettynyt monissa asioissa, joita luulin itsestäänselviksi. Olen kuitenkin löytänyt myös uusia kivoja asioita, joita en voinut kuvitellakaan.
Et ole ainoa, mutta oma elämäni on ihan priimaa. Ainoa mikä nyt juuri vähän latistaa tunnelmaa on tämä meneillään oleva jääkausi.
joka päivä mietin miksi täällä ollaan ja miksi kaikki riippuu rahasta.
Ens vuonna ku täytän kahdeksantoista alan etsiä sitä syytä elää. Pelottavaahan se on poiketa muista, mutta en kyllä tätä elämän halua vievää p@sk@@ alakattelee.
Muutenki kuolen joskus nii miksi en nuorena jo etsisi sitä unelma elämääni ku vielä jotenkin jaksaa.
Ei ole elää kovin hääppöistä. Nuorempana ongelmat sivuutti alkoholilla, nyt lähes 40v olen absolutisti. Löytyy toki aviomies, muutama koira, rahaa niin että pärjää ainakin tällä hetkellä, velaton rupuasunto. Mutta ei ole elämä sellaista mitä sen pitäisi olla tämän ikäisenä. Kyllä itsemu*ha on yksi vaihto ainakin itselleni.
No 37 v miehenä luulin että saisin parisuhteen ja kihloissa mutta ei ole naista ja sinkkuna yksinäisenä miehenä mennään. Ainaski on työpaikka alla ja mennään sillä.
Vierailija kirjoitti:
No 37 v miehenä luulin että saisin parisuhteen ja kihloissa mutta ei ole naista ja sinkkuna yksinäisenä miehenä mennään. Ainaski on työpaikka alla ja mennään sillä.
Kyllä naisen kosketusta ja läheisyyytä kaipaa todella.
Kaikki kunnia feministeille maailman tuhoamisesta.
Siinä mielessä joo, että se oli pelottavaa ja traumatisoivaa alusta alkaen, ja on vaatinut ja vaatii hemmetisti työtä kääntää se voitoksi. Mutta toivo elää, niin minäkin...
Maailma on piloilla. Kiitos vihervassarit!
No olen 33-vuotias opiskelija (wuhuu) lapseton, työtön, naimaton (kumppani toki löytyy) , taloton ja koen että en saavuta/ole saavuttanut elämässä mitään..No maisteri sentään olen, mutta tuntuu vaan katkeralta että siitä huolimatta en ole onnistunut saamaan edes vakityötä.
Lasten ja omia sairauksia, taloudellisia vaikeuksia, totaalinen uupuminen.
Tekisi mieli pistää naru kaulaan, mutta lasten takia on kai rämmittävä loppuun asti.
Luulin nuorena, että olisin pitkässä parisuhteessa viimeistään kolmekymppisenä ja olisi oma perhe, mutta todellisuudessa melkein 36 vuotiaana mun pisin "vakava" tapailu on ollut vain 3kk ja siitäkin aikaa jo vuosia.
Naisia on äärimmäisen vaikea saada kiinnostumaan romanttisesti.
Et todellakaan ole ainoa.