miten laittaa murheet oikeaan mittasuhteeseen?

up

Lapseni kuoli 3 vuotiaana. Se on pahinta mitä minulle on sattunut. Toisaalta se toi tullessaan kummallisen vapauden. En pelkää enkä murehdi enää mitään, pahin on jo sattunut

Kiitos todella hyvistä vastauksistanne!  tämä auttoi jo paljon ja tallensin tämän sivun, jotta voin lukea ajatuksella läpi näitä huomenna sekä muutenkin tulevaisuudessa kun murhe iskee. olette ihania, kiitos! Lisääkin saa toki laittaa :) näistä voi muutenkin olla apua muillekin, jotka googlella päätyvät tänne saman ongelman saattelemana. Hyvää yötä nyt kaikille. :) t. ap

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 23:21"]

Lapseni kuoli 3 vuotiaana. Se on pahinta mitä minulle on sattunut. Toisaalta se toi tullessaan kummallisen vapauden. En pelkää enkä murehdi enää mitään, pahin on jo sattunut

[/quote]

Kauheaa. Olen todella pahoillani ja otan osaa suruusi oli se sitten tuore tai jo vanhempi. Tälläinen toki palauttaa omat murheet omaan mittasuhteisiinsa, mutta en koskaan haluaisi käyttää näitä "apuna" siinä, sillä tilanne on niin kauhea etten sellaisesta haluaisi "hyötyä" (toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan). Kauheinta mitä voi käydä. Toivon sinulle paljon onnea ja valoa elämääsi sekä että olet jo päässyt/pääsemässä tilanteeseen, jossa olet oppinut elämään surun kanssa ja saanut sen välillä taka-alalle. Tuollainen suru ei koskaan katoa. Ystäväni menetti lapsensa vuosi kausia sitten lapsen ollessa 17-vuotias, mutta suru on aina taustalla ja saattaa yllättää vieläkin koska vaan. Onneksi hän on siinä vaiheessa että pystyy jo myös nauramaan ja hymyilemään poikansa muistoille, kyynelten läpikin. Halaisin sinua lämpimästi jos voisin <3 t.ap

Tutustu mindfulness- meditaatioon. Lue esim. Kimmo Takanen: Päästä irti- Vapaudu tunteiden vallasta
Läsnäolon taitoa voi harjoitella ja siitä on todella paljon hyötyä elämän eri osa-alueilla. Meidän aivomme oppivat tai ehdollistuvat jollain tavalla ketjuttamaan niitä ajatuksia, jolloin yksi ajatus tai tunne johtaa seuraavaan ja murehtimisen kierre on taas pyörähtänyt käyntiin. Harjoittelemalla katkaisemaan tämän alkuunsa ja keskittymällä siihen hetkeen, jossa parhaillaan on, voi lisätä omaa onnellisuuttaan todella paljon.

Minulla on keino, jonka opin, kun koin elämässäni oikeasti järkyttävää. Ristin käteni yhteen ja sanon mielessäni jotenkin näin: "Jumala, auta minua ja anna minulle rauha ja anna minulle anteeksi. Tapahtukoon sinun tahtosi." Se rukous auttaa, vaikka ennen olin ateisti. En vain tiennyt, että voisin joutua niin kovaan paikkaan, että joudun turvautumaan yläkertaan. Anteeksi, jos ärsytän, ei ole tarkoitus. 

Mä mietin aina näkemääni tsunami- dokumenttia ja se pistää useimmiten omat ongelmat uuteen mittakaavaan.

Vielä tuosta ajatusten hallitsemisesta... 

Ensinnäkin että se onnistuu, täytyy olla tietoinen ajattelustaan. Ap onkin, koska kerran on pystynyt "kuin ulkopuolelta" huomaamaan että hän usein murehtii asioita silti, vaikkei siitä murehtimisesta ole mitään hyötyä ja se ainoastaan ahdistaa häntä. 

Mutta silti jos ei ole harjoitellut tietoisena pysymistä, ajoittain voi päästä käymään niin että sitä uppoutuu niin paljon ajatuksiinsa, ettei edes huomaa että tässä minä taas märehdin näitä murheitani, ei tiedosta ajattelevansa vaan on ikään kuin yhtä ajatustensa kanssa. Jossain vaiheessa kyllä yleensä siitä tilasta herättää ahdistus, joka kasvaa suureksi, ja heti kun huomaa että minulla on nyt ajattelua joka aiheuttaa ahdistuksen, niin on mahdollisuus saada kierre poikki.

Mitä sitten voi tehdä kun on juuri tullut tietoiseksi ahdistavasta tai muuten tarpeettomasta ajattelusta jonka ei tiedä johtavan mihinkään hyvään vaan olevan vain "melua päässä"? Jos on kokenut ajatusten hallitsija, ajattelumylly katkeaa automaattisesti kun ajattelun tiedostaa, ja tilalle tulee hiljaisuus, josta sitten ajallaan nousee jotain muita ajatuksia. 

Mutta jos on vielä kokematon näissä asioissa, niin ajattelu ei välttämättä tahdo niin vain loppua. Jos järki selittelee miksi  oikeastaan PITÄISI ajatella sitä, niin sitten sille tehdään tiukasti selväksi että miksi ei. Esimerkiksi että minä olen pyöritellyt tämän saman asian jo niin moneen kertaan, eikä se pyörittelemällä lisää ratkea. Tai että huomaan että tämä ajattelu ei johda mihinkään konkreettiseen toimintaan minkään asian hyväksi, ja lisäksi se ahdistaa, joten on ainoastaan järkevää lopettaa tämä - miksipä kukaan haluaisi tuottaa itselleen ahdistusta ilman mitään hyötyä? Voi myös päättää esim. pitää joka ilta huoli-puolituntisen jolloin sallii itsensä miettiä huolestuttavia asioita, mutta jos niitä tulee mieleen muina aikoina, sanoa itselleen että ei nyt, illalla käsittelen tämän.

Sitten kun mieli hyväksyy sen että asian ajattelu tosiaan on nyt turhaa, niin jos ei osaa vielä hiljentää ajatteluaan, niin usein on helpompi siirtyä ajattelemaan jotain muuta, tai keskittyä täysin johonkin toimintaan niin että ajatus katkeaa sen myötä. Toisille on helpompaa hypätä toisiin ajatuksiin ilman konkreettista tekemistä, toisilla taas esim. lenkille lähtö, tehokkaasti siivoamaan alkaminen, musiikin kuuntelu tms auttaa paremmin saamaan ajattelun poikki. Mutta aina lopulta tavoite on se, että ihminen hallitsee mieltään, että mieli on työkalu eikä herra. 

t. 4

vielä kerran nostelen..

Opettelemalla hallitsemaan omia ajatuksia. Se on ihan täysin mahdollista. Siis seurata mitä siellä päässä pyörii, ja jos huomaa että nyt pyörii taas sitä masentavaa moskaa, niin sanoo että EI, en pyörittele tätä enää, ajattelen jotain muuta tai en ajattele mitään. Sille ei aina voi mitään mitä päähän "pulpahtaa", mutta se on aina valittavissa jatkaako sen asian pyörittelyä vai ei. Ei automaattista ajattelua pidä päästää riivaajan asemaan, niin että se automaattisesti pyörii ja piinaa ihmistä.

Minä en ainakaan tunnu pääsevän tuosta eroon...

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 22:53"]

Opettelemalla hallitsemaan omia ajatuksia. Se on ihan täysin mahdollista. Siis seurata mitä siellä päässä pyörii, ja jos huomaa että nyt pyörii taas sitä masentavaa moskaa, niin sanoo että EI, en pyörittele tätä enää, ajattelen jotain muuta tai en ajattele mitään. Sille ei aina voi mitään mitä päähän "pulpahtaa", mutta se on aina valittavissa jatkaako sen asian pyörittelyä vai ei. Ei automaattista ajattelua pidä päästää riivaajan asemaan, niin että se automaattisesti pyörii ja piinaa ihmistä.

[/quote]

kiitpos hienosta vastauksesta :) ap.

Miei, mitä ajattelet asiasta vuoden päästä? Entä viiden vuoden päästä? Tai jos sinulla olisi vain puoli vuotta elinaikss, mitä murehtisit? Minulle tämä elämän rajallisuuden muistaminen toimii aina hankalissa tilanteissa.

Mulla on murheita ja stressiä niin paljon että se menee "yli". Silloin se katoaa. Olen yrittäjä ja joudun ottamaan välillä kaikki tai ei mitään riskejä. Uskon että se on joku elimistön puolustusmekanismi.