Lue keskustelun säännöt.
Kohtalotovereita? Mulla on kai ollut aika erikoinen elämä
14.06.2015 |
Aloitetaan vaikka siitä että mun isä hakkasi mua ja mun sisaruksia. Usein. Syynä ei tarvinnut olla muutakuin se jos piti meteliä. Se vain riitti saamaan isäni raivon valtaan. Muistan vieläkin kun isä pyöritti mua ilmassa, hiuksista, ja se sattui. Ja myös kepillä hakattiin, kauan. Tätä jatkui siihen asti kun vanhemmat erosi. Aloitin ala-asteen vieraassa paikassa. Sitten tulikin toinen juttu: äiti alkoi ryyppäämään, usein. Aina kun äidillä töistä vapaata, niin joi ja paljon. Muistan vielä kun olin ala-asteella, ja isosisko muutti kotoa pois opiskelemaan. Se oli rankkaa aikaa. Musta tuntui ettei mulla ollut enää ketään joka huolehtii, pitää huolta. Äiti vain joi, aina kun oli kotona. Ja ei se kotona paljon viihtynyt, meidän lasten kanssa. Aina piti päästä baariin. Se turvattomuuden tunne kun äiti huiteli ties missä, oli valtava. Jopa hänen miesystävänsä soitteli meille kysyäkseen missä hän on. Mietin usein että eikö äiti välitä meistä sen vertaa?
Ja sitten ne tulokset lapsuudesta alkoi näkymään myös koulussa. Kun ei edes äitiä oikein napannut mun koulunkäynti. Ajattelin että miksi edes yritän kun ei edes oma äiti kannusta? Ja se näkyi todistuksessa. Ja ylipäätään se välinpitämättömyys oikein huokui äidistä, ei se kuunnellut, ollut oikeasti läsnä. Mietin nyt aikuisena että johtuiko isästä kaikki tämä vai eikö sitä vaan kiinnostanut?
Isäni takia näin pitkään painajaisia ja muuttunut hän ei ole yhtään. Sen hän todisti kun lasteni kanssa hänen luonaan kävimme. Potkaisi lastani :( Hullu hän on, enää en aio olla missään yhteydessä häneen. Nyt riitti.
Ja nykyään, tunnen ajoittaista riittämättömyyden tunnetta ja yritän päästä siitä irti ja ajatella että mä oon hyvä just tällaisena kun olen.
Haluaisin tietää onko kohtalotovereita?
Kommentit (11)
Olen pahoillani sinun ja itseni puolesta. Sitä samaa tarinaa kannan minäkin. Viinaa ja väkivaltaa. Äidin mukana baarissa kaljalla, houkutteli että saan pizzan. Poliiseja ja putkaa isälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti kohtalontovereita löytyy aivan liikaa.. Itsellänikin suhkoht samanlaiset taustat alla. Järkyttäväähän se on asua sellaisessa tilanteessa ja itse koittaa ymmärtää ja kasvaa samalla.Uskoisin menneiden silti vaikuttaneen minuun myös hyvällä tavalla tuntuu että osaan arvostaa asioita ehkä eritavalla ja miettiä asioita erikantilta. Miten paljon mietitte menneisyyttänne tai vaivaaako se teitä? Itse saatan miettiä samoja asioita päivästä toiseen mutta osaan kuitenkin olla pirteä ja oikeasti nauttia mutta välillä sitä suorastaan romahtaa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 03:02"]Valitettavasti kohtalontovereita löytyy aivan liikaa.. Itsellänikin suhkoht samanlaiset taustat alla. Järkyttäväähän se on asua sellaisessa tilanteessa ja itse koittaa ymmärtää ja kasvaa samalla.Uskoisin menneiden silti vaikuttaneen minuun myös hyvällä tavalla tuntuu että osaan arvostaa asioita ehkä eritavalla ja miettiä asioita erikantilta. Miten paljon mietitte menneisyyttänne tai vaivaaako se teitä? Itse saatan miettiä samoja asioita päivästä toiseen mutta osaan kuitenkin olla pirteä ja oikeasti nauttia mutta välillä sitä suorastaan romahtaa.
[/quote]
Mietin todella paljon. Ja tuntuukin ettei ole päässyt puusta pitkälle. Ikään kuin eläisin niissä vieläkin. Niitä on niin vaikea unohtaa ja tämä on muokannut elämääni todella paljon.
3
Rikosilmoitusta mietin kyllä, mutta sillä hetkellä parempi ratkaisu oli että pysytään mahd. kaukana siitä ihmisestä. Olis tullu todella raskas taistelu sitä hullua vastaan, joka pystyy vakuuttamaan muut omasta erinomaisuudestaan/syytömyydestään. Ja sitä en jaksa, juuri kun on oma elämä/ vapaus.
Ja sinulle kellä samoja kokemuksia, oletko joutunut menemään terapiaan tms? Itse en ole ole asiasta missään "kuulutellut". Nyt vain tuli tunne että pakko vihdoin päästää lapsuuden " demonit " irti.
Miehestäni ei kuuntelijaksi ole koska hänellä pahimmanlaatuinen masennus, joutui suljetulle osastollekin jokin aika sitten ja siinä sitten olin usean lapsen kanssa ihan yksin. Vaikeaa aikaa oli ja kyllä siinä itku tuli, pari viikkoa olin lasten kanssa. Ei hän tosin koskaan mikään parhain kuuntelija ollut, jotenkin sen vaan aina kesti ettei kuuntelijaa ollut. Tosin nyt on alkanut miettimään juurikin jotain terapiaa tms kun ne lapsuuden asiat kuitenkin mietityttää niin usein. Eikä niistä niin vaan kavereille puhuta, kun ei ne välttämättä oikeasti kuuntele/ymmärrä. Ei ole helppoa, mutta periksi ei anneta. Lapsien takia jaksan tätä kaikkea.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös miettinyt että voiko huono itsetunto,itseluottamus''kuoreen vetäytyminen'' ja väsymys heijastaa lapsuuden kokemuksiin? Surullisinta on se miten moni kokee tätä päivittäin. Mutta hyvin on selviydytty tännekkin asti kyllä tämä tästä on tämä yhtä kamppailua pysyä vahvana.
Niinpä! Samaa miettinyt itsekin. Kamppailua tämä todellakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan käynyt terapiassa olen kyllä aina miettinyt että helpottaakohan se oikeasti monet ovat sanoneet niin ristiriitaisia kokemuksia. Itselle koen parhaimmaksi keskustella samoja asioita läpikäyneiden kanssa.
Rakkaat ihmiset, jotka avauduitte raskaista kokemuksistanne! Muistattehan aina tämän: Vaikka olisitte joutuneet kokemaan hyvinkin raskaita asioita, niin siitä huolimatta olette aina arvokkaita, rakkaita ja tärkeitä ihmisiä!
Saanko myös rohkaista ottamaan liikaa miettimättä vastaan kaiken avun tai tuen - olipa kyseessä terapeutti, psykologi, seurakunta, vertaistukiryhmä... taakkaansa kannattaa yleensä aina jakaa. Ja lopuksi, kaikkeen tuohon kuvailemaanne kaltoinkohteluun, sisäisiin haavoihin, pelkoon ja rakkaudettomuuteen toivon teille lääkkeeksi kokemusta sellaisesta rakkaudesta, joka on täysin turvallista ja kestävää, ja joka ei ikinä hylkää :) Seuraavassa linkissä on pieni video, joka mielestäni todella koskettavasti kuvailee tuollaista rakkautta, suosittelen lämpimästi:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon selvinnyt kääntämällä lapsuuden traumat voimavaraksi. Toki terapiaa ja oman mielensä tutkimista on tarvittu paljon. Tällä hetkellä olo on sellainen, että selviän mistä tahansa, vaikka huonoja kausiakin on aika ajoin.
Rikosilmoitus lapsen potkaisusta.