Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuuntelin juuri koko illan baariin lähtöä tekeviä pelimiehiä. Tässä huomioita.

Vierailija
14.06.2015 |

Miehet olivat avomieheni kavereita. Komeita, lihaksikkaita ja fiksuja (!) alfauroksia, joille naiset suorastaan tyrkyttävät itseään. Ja ovat he kaikki naisia myös kaataneet kuin heinää. Miehillä oli tänään harvinaisen avoimet ja syvälliset keskustelut, joissa ruodittiin tietenkin naisia. Kävi ilmi, että jokainen miehistä haluaisi löytää sen unelmiensa naisen, jonka kanssa voisi asettua aloilleen ja mahdollisesti perustaa perheen. Kaikki miehet olivat yksimielisiä siitä, että tämän unelmien naisen tulisi olla ulkonäöltään vähintään nätti ja pitää itsestään huolta, mutta tärkein oli luonne. Naisen on oltava kiltti, mukava, huumorintajuinen, lämmin ja empaattinen. Yksimielisiä oltiin myös siitä, että baarista mukaan lähtevät naiset eivät ole vaimomateriaalia, vaan heidän kanssaan vain pidetään hauskaa ja unohdetaan sen jälkeen. Miehet nauttivat naisten metsästyksestä, mutta liian helpot naiset torpedoivat mahdollisuutensa syvempään suhteeseen. Merkittävä huomio oli myös vastaavasti se, että miehet haluavat tulla hyväksytyiksi ja rakastetuiksi sellaisina kuin sisimmässään ovat. Naisella, joka pystyy näkemään todellisen miehen komean ulkokuoren ja lihasten takana, on paljon paremmat mahdollisuudet suhteeseen kuin hauiksia hipelöivällä mielistelijällä.

Kommentit (654)

Vierailija
1/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

No moniko niistä miehistä sai pesää? Eilen oli kyllä ensimmäinen päivä kun naiset sai kevättä päälle ja aivot kärvennettyä auringossa, että luulisi olleen hyvät silakkamarkkinat.

Vierailija
2/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Blaa blaa blaa lihaksia blaa blaa hauskaa blaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tuossa mitään uutta ole. Tätä teemaa av:llahan on jauhettu nyt ainakin viikon verran. 

Vierailija
4/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Unohdin vielä tarkentaa sen, että miehet kuulemma "testaavat" (jollain tasolla tiedostamattaan) naisia pyrkimällä sänkyyn. Jos nainen antaa liian pian, sen elämän rakkauden etsintä jatkuu.

Vierailija
5/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne mitään naista saa, ovat huoripukkeja yhden illan kaatoja harrastavia ja sellaisia myös vaan saavat! Eiväthän tähänkään mennessä ole muuta saaneet....hehheheeeeeee......      Arvoisensa saavat, eivät muuta.    Kaksinaismoralistisia vieläpä.  Miehet voi aikansa muka harrastaa yhden illan juttuja mutta sitten muka löytyy vakava suhde.  Naisen taas pitäisi heti tyytyä vaan vakavaan suhteeseen. Jokinhan tuossa  mättää ja vitusti! Ja se on se, että kakka mies saa oikeasti kakka-akan, ei muuta. Vaikka muuta unelmoivat. 

Vierailija
6/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minua eivät kiinnosta miehet, jotka testaavat naisia ja pyrkivät suunnilleen kaikkien vastaantulevien sänkyyn.

Iljettävän moraalittomia tautipesäkkeitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 00:57"]Eihän tuossa mitään uutta ole. Tätä teemaa av:llahan on jauhettu nyt ainakin viikon verran. 
[/quote]

Ajattelin kuitenkin jakaa tietoni, jotka pohjautuivat varsin laadukkaaseen otokseen avoimella päällä olleita aitoja ja oikeita pelimiehiä.

Vierailija
8/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 00:54"]

Miehet olivat avomieheni kavereita. Komeita, lihaksikkaita ja fiksuja (!) alfauroksia, joille naiset suorastaan tyrkyttävät itseään. Ja ovat he kaikki naisia myös kaataneet kuin heinää. Miehillä oli tänään harvinaisen avoimet ja syvälliset keskustelut, joissa ruodittiin tietenkin naisia. Kävi ilmi, että jokainen miehistä haluaisi löytää sen unelmiensa naisen, jonka kanssa voisi asettua aloilleen ja mahdollisesti perustaa perheen. Kaikki miehet olivat yksimielisiä siitä, että tämän unelmien naisen tulisi olla ulkonäöltään vähintään nätti ja pitää itsestään huolta, mutta tärkein oli luonne. Naisen on oltava kiltti, mukava, huumorintajuinen, lämmin ja empaattinen. Yksimielisiä oltiin myös siitä, että baarista mukaan lähtevät naiset eivät ole vaimomateriaalia, vaan heidän kanssaan vain pidetään hauskaa ja unohdetaan sen jälkeen. Miehet nauttivat naisten metsästyksestä, mutta liian helpot naiset torpedoivat mahdollisuutensa syvempään suhteeseen. Merkittävä huomio oli myös vastaavasti se, että miehet haluavat tulla hyväksytyiksi ja rakastetuiksi sellaisina kuin sisimmässään ovat. Naisella, joka pystyy näkemään todellisen miehen komean ulkokuoren ja lihasten takana, on paljon paremmat mahdollisuudet suhteeseen kuin hauiksia hipelöivällä mielistelijällä.

[/quote]

 

Eivät kuulosta kovinkaan fiksuilta, vaan aika vanhakantaista Madonna-Huora -asetelmaahan tuossa on ja naisten halveksintaa sekä hyväksikäyttöä.

Ikävä sulle että kyseessä on vain avomies. Sä et siis taida olla vaimomatskua?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Okei? Miksi miehet luulevat että itseään säästävät naiset kelpuuttavat miehiä jotka jakavat munaansa joka naiselle?

Vierailija
10/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 01:07"]Minua eivät kiinnosta miehet, jotka testaavat naisia ja pyrkivät suunnilleen kaikkien vastaantulevien sänkyyn.

Iljettävän moraalittomia tautipesäkkeitä.
[/quote][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 01:07"]Minua eivät kiinnosta miehet, jotka testaavat naisia ja pyrkivät suunnilleen kaikkien vastaantulevien sänkyyn.

Iljettävän moraalittomia tautipesäkkeitä.
[/quote]

Kaikki miehet testaavat naisia siten, se on pelkkää biologiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mä en tajuu tätä palstaa. Mun mielestä ap kirjoitus hyvä, asiallinen jne. ja pelkkää paskaa vastauksissa. Äh...

Vierailija
12/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä keskustelu varmasti tapahtui todellisessa maailmassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja silti joka toinen avioliitto päättyy eroon. Tiedoksi näille alfoille: Naisetkin voivat mennä baariin ihan vaan sänkyseuraa hakemaan, joten turha luulla, että siellä aina aviomiestä tosissaan etsitään. Jos joku vakavissaan puhuu "kaadoista", niin mun puolesta sais olla ihan keskenään. Naurettavaa, ihan kuin naisilla ei saisi olla normaaleja haluja lainkaan. Alkoholin alainen ihminen on aivan toinen selvin päin, joten saattaa alfalta onni kävellä ohitse. Ja se vaimoaineksellinen nirppanokka voi papin aamenen jälkeen pettää raskaimman kautta.

Nyt hyppy ylös keskiajalta ja ajatusmaailmaa uusiksi. Vois jo esim. kivikautinen huorittelu jo pikku hiljalleen loppua. 

 

Vierailija
14/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitää olla aika sairas, että nykyaikana oikein haluamalla haluaa vaimoksi . Ja vielä jollekin entiselle ja tulevalle huorintekijälle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ekan illan kaadon kanssa 27v naimisissa ollut ilmoittautuu, rakkautta ja onnea riittää edelleen! Miehet ei tajua sitä että naiset käyttää seksiä saadakseen rakkautta

Vierailija
16/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taitaa apn mieskin olla samanlainen peluri jos kaveriporukkakin sellaista sakkia. Varo vaan päästämästä sitä niiden mukaan, koska porukassa tyhmyys tiivistyy... tai lähde varuilta mukaan ettei mies mene muihin naisiin.

Vierailija
17/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Panen jos siltä tuntuu enkä kärvistele puutteessa jos nyt joskus tapaisin jonkun. Naisia muuten on kaikkialla enemmän kuin miehiä joten naisethan ne parhaat päältä valitsee ;-)

Vierailija
18/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 01:10"]

Siis mä en tajuu tätä palstaa. Mun mielestä ap kirjoitus hyvä, asiallinen jne. ja pelkkää paskaa vastauksissa. Äh...

[/quote]

Ehkä tässä ärsyttää se, että ap ei mitenkään kyseenalaista miesten puheita ja toimintaa vaan ikään kuin pitää sitä normaalina ja hyväksyttävänä toimintatapana. Samalla hän tavallaan asettaa nämä "pelimiesten" mukaan lähtevät naiset huonoon valoon. Tällaisen kuvan kirjoituksesta saa.

Oikeasti on todella oksettavaa tuollainen "pelimiesten" käyttäytyminen. Miettikää miten kaksinaamaista se on, itselle sallitaan käyttäytyminen, jonka perusteella naisia jaotellaan hyviin ja huonoihin. Yäk. 

Vierailija
19/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 12:24"][quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 09:40"] [quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 09:35"]Tehdäänpä nyt yksi asia selväksi: tällaiset treenatut, sänkyyn kiirehtivät pleijerit eivät tule naisten mielissä lajitelluiksi potentiaalisten pitkäaikaisten kumppanien lootaan. Siksikään parisuhteita ei synny. Eivät ne miehet ole valkkaamassa siellä baareissa sitä helmeä kaikkien "jakorasioiden" joukosta, vaikka luulevat niin. Varovaiset naiset eivät edes lähesty heitä, eivätkä halua olla missään tekemisissä. [/quote] Mistä sait päähäsi, ettei avomieheni kavereilla olisi erinomaisia parisuhdeominaisuuksia? Hyvä ulkonäkö ja baarinaisten suosio ei sulje niitä pois. [/quote] Avaa vähän mitä ne on ne mahtavat parisuhdeominaisuudet? [/quote] Älykkyys, huumorintaju, keskustelutaito, mukavuus, kuuntelutaito, kyky tehdä kompromisseja, kyky nähdä nainen tasavertaisena ihmisenä.

[/quote]

Sun kuvauksen perusteella heiltä puuttuu ainakin mukavuus, kyky tehdä kompromisseja sekä kyky nähdä nainen tasavertaisena ihmisenä. Tollainen yksioikoinen huora-madonna -ajattelu puhuu ihan päinvastaista kuin nuo sun väitteet miesten laatuominaisuuksista.

Matemaattis-looginen älykkyys taas ei pitkälle kanna ihmissuhteissa, jonkinlainen huumorintaju löytyy kaikilta ja moni k-pääkin osaa osaa puhua lipeviä.

Vierailija
20/654 |
14.06.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 01:07"]

[quote author="Vierailija" time="14.06.2015 klo 00:57"]Eihän tuossa mitään uutta ole. Tätä teemaa av:llahan on jauhettu nyt ainakin viikon verran.  [/quote] Ajattelin kuitenkin jakaa tietoni, jotka pohjautuivat varsin laadukkaaseen otokseen avoimella päällä olleita aitoja ja oikeita pelimiehiä.

[/quote]'

Ja sitten sä heräsit ja päästit kissan ulos.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä seitsemän