Miksi ystävä tekee näin? Peruu kanssani menoja mutta puhuu yksinäisyydestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella käyttäytyväni vähän kuin aloituksessa kuvattu henkilö. Ehkä taustalla on se, että ystäväsi ei koe sinun kanssasi riittävän aitoa ja luotettavaa yhteyttä. Jos hän kokee kuitenkin ystävyytenne pinnalliseksi saamatta siitä riittävää tukea tai vastakaikua ja kokee siksi olevansa yksinäinen. Nykyään monet ystävyydet ovat aika kosmeettista touhua. Otetaan kaverikuvia someen ja lällätellään kehuja ja tykkäyksiä, mutta oikea kuunteleminen ja välittäminen puuttuu.

Vähän väärään osoitteeseen meni kuitenkin avautumaan siitä yksinäisyydestä tässä tapauksessa jos juuri hänen seura ei kuitenkaan kelpaa, eikö?

Ehkä yrittää vihjata ap:lle, että ap:n tarjoama ystävyys ei riitä.

Ketjussa on nyt kahdenlaisia mielipiteitä. Sellaisia, että tämä ystävä haluaisi läheisempää ystävyyttä, ja sellaista että ei halua.

Tulee mieleen oma tilanne, kun rakkautta aiemmin julistellut tapailukumppani purkautui itkuun kuinka on niin surullista kun hänellä ei tule koskaan olemaan parisuhdetta. Tuli vähän sellanen olo, että jahas mitähän minä tässä sitten oikein toimittelen, kun ei selvästikään ole suhteeni kauhean pitkäjänteisiä visioita.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen oma tilanne, kun rakkautta aiemmin julistellut tapailukumppani purkautui itkuun kuinka on niin surullista kun hänellä ei tule koskaan olemaan parisuhdetta. Tuli vähän sellanen olo, että jahas mitähän minä tässä sitten oikein toimittelen, kun ei selvästikään ole suhteeni kauhean pitkäjänteisiä visioita.

Hän ei selvästikään luottanut sinuun tarpeeksi, että olisi voinut visioida kanssasi pidempää parisuhdetta. Surullinen tilanne. Olitko tuonut riittävästi esiin, että haluat olla hänen kanssaan pysyvästi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen oma tilanne, kun rakkautta aiemmin julistellut tapailukumppani purkautui itkuun kuinka on niin surullista kun hänellä ei tule koskaan olemaan parisuhdetta. Tuli vähän sellanen olo, että jahas mitähän minä tässä sitten oikein toimittelen, kun ei selvästikään ole suhteeni kauhean pitkäjänteisiä visioita.

Hän ei selvästikään luottanut sinuun tarpeeksi, että olisi voinut visioida kanssasi pidempää parisuhdetta. Surullinen tilanne. Olitko tuonut riittävästi esiin, että haluat olla hänen kanssaan pysyvästi?

Kyllä mielestäni aika selvästi toin asian esille. Mutta ilmeisesti olen kuitenkin se pahis tässä vaikka koin itseni väheksytyksi ja hyväksikäytetyksi ajanvietteeksi moisen purkauksen jälkeen.

Oletteko olleet pitkäänkin tuttuja?

Minulla on ystävä joka ei näytä pitävän tapaamistamme kovinkaan arvossa. Ei koskaan tule tapaamaan minua (asumme nykyään kaukana toisistamme) ja joskus keksii selviä tekosyitä kun olen siellä entisellä kotipaikkakunnalla.

Meillä on kuitenkin tosi hyviä keskusteluja ja viestitellään paljon. Minun on siis pitänyt hyväksyä ystävyys tälläiseksi. Tavallaan ei ollenkaan hyvä ystävyys kun hän ei juuri vaivaa ole valmis näkemään. Tavallaan taas ollaan sukulaissieluja ja hän on ollut tukenani. En halua häntä menettääkään.

Ihminen voi olla yksinäinen vaikka hänellä olisi ihmisiä elämässään. Ihminen ei ole välttämättä yksinäinen vaikkei hänellä olisi elämässään ketään läheisiä ihmisiä.

Kaikkien kanssa oleminen ei ole yhtä läheistä ja mukavaa. Olen joskus itse perunut sellaisia menoja ja näkemisiä joiden tiedän olevan mulle raskaita vaikkei mulla ole ollut mitään parempaa menoa tilalle, olen vain ollut sitten yksin. Yksinäisyydessä ei ole kyse siitä että riittää että on vain joku siinä.

Mutta eikö se ole vähän tahditonta kertoa siitä ihmiselle joka haluaisi olla enemmän tekemisissä ja hänen hyvä ystävä? Selvästi tarpeet ei jotenkin kohtaa, mutta miten sellaiselle voi sitten yksinäisyydestä puhua.

Minäkin kysyisin ihan suoraan. Olen itse enemmän ystäväsi kaltainen, eli kärsin yksinäisyydestä ja toisaalta koen sosiaalisten taitojeni heikentyneen varsinkin korona-aikana, mikä vaikeuttaa entisestään ihmisten kanssa ajan viettämistä. Saattaisin perua joskus menon, mutta syynä olisi pikemminkin se että jäisin kotiin ahdistuneena nyhjäämään syystä X. Sen takia, että tulee "jotain kivempaa" en koskaan peruisi! Ellei nyt tulisi oikeasti jotain todella ihmeellistä, luokkaa tätini tarjoaa minulle matkan ulkomaille juuri sillä viikolla tms. Tuntuisi todella haljulta perua tapaaminen sen vuoksi, että tapaisi sitten jotakuta toista.

Nuorempana tuli vastaan pari tämmöistä tapausta.

Toisen kohdalla kyllä jopa myönsi, että hakee sympatiaa näillä ”olen yksinäinen” itkuvirsillä vaikka ne ei ihan totta olekaan.

Minusta tuo on loukkaavaa. Vähän sama kuin joku valittaisi että on kääntymässä nälkään ja tarjoat sille aterian, mutta ei kelpaa. Ilmeisesti tarjottu seura ei ole riittävän hyvää, mutta murheet voi päälle dumpata? Seuraava!