Miksi ystävä tekee näin? Peruu kanssani menoja mutta puhuu yksinäisyydestä

Eikö kukaan osaa neuvoa?

Aina ihmettelen, miksi ihmiset ovat tuollaisten mulkvistien kavereita. Peruu tapaamisia, koska tulee jotain hauskempaa? Eihän tuollaista pidä sietää yhtään kertaa! Miksi haluaisit olla tuollaisen kanssa missään tekemisissä?

Minä sanoisin: "Miksi sinä puhut yksinäisyydestä ja perut menoja minun kanssani?" Siis aivan suora kysymys.

Minä en tosin jaksa olla tekemisissä perujien kanssa. Vaikka olisi kiva ihminen nähdessä, niin ei kaikkea tarvitse sietää ja våhän pitää itseäänkin arvostaa.

Ehkä hän haluaa seurustelukumppanin eikä kaveria. Siksi keskustelut riittää,ei kaipaa enempää kaverilta.

Oletko kysynyt ystävältäsi, miten hän haluaisi kanssasi aikaa viettää? Mukaan pyytäminen on eri asia kuin miettiä yhdessä yhteinen kiva tekeminen.

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoisin: "Miksi sinä puhut yksinäisyydestä ja perut menoja minun kanssani?" Siis aivan suora kysymys.

Minä en tosin jaksa olla tekemisissä perujien kanssa. Vaikka olisi kiva ihminen nähdessä, niin ei kaikkea tarvitse sietää ja våhän pitää itseäänkin arvostaa.

No niinpä, noin ajattelin itsekin mutta en vaan kehdannut kysyä! Tilanne oli vähän outo ja vaikea ja menin jäihin. Voi olla että hän tarkoitti sitten seurustelukumppania eikä niinkään esim. minun seuraani. Minustakin hän on tehnyt aika tylysti noiden perumisten kanssa, mutta olen yrittänyt olla ymmärtäväinen. Ehkä annan olla tai hänen ehdottaa jotain, jos minun ehdotukset ei oikein innosta.

Ja joo, itse olen ajatellut että onko oikeutta edes närkästyä jos menoja perutaan. Mutta kyllähän se aika töykeää on. Vaikka kuinka olisi joku yllätysmeno joka miellyttäisikin enemmän. Ehkei tämä ihminen osaa sanoa suoraan ei niihin ehdotuksiini. 

Narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Narsisti.

No se käytös tuntuu ikävältä mutta en sanoisi häntä kyllä narsistiksikaan sen perusteella mitä tunnen. Ehkä hän on pikemminkin ajattelematon/vähän välinpitämätön ja kylmä minua kohtaan. Tai jotenkin lukossa eikä osaa toimia suoraan. Mutta ei mikään kiero ihminen. Ja minä olen ollut liian joustava. Varmaan pitäisi ärähtää vähän jos perutaan.

Ap, minkä ikäisiä olette?

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä ikäisiä olette?

Siinä 30 tienoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä ikäisiä olette?

Siinä 30 tienoilla.

Kyllä pitäisi osata olla ja elää reilusti toista kohtaan tuossa iässä. Älä enää ole hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minkä ikäisiä olette?

Siinä 30 tienoilla.

Kyllä pitäisi osata olla ja elää reilusti toista kohtaan tuossa iässä. Älä enää ole hänen kanssaan.

Otetaan vinkistä vaari. En ainakaan aktiivisesti aio panostaa tähän ystävyyteen enää.

Ehkä et ole niin hyvä ystävä ystävällesi kuin hän sinulle. Hyväksy se. Ei ole pakko olla ystävä. Kaikkien kanssa ei voi syleillä maailmoja. Minä tein nuorena sen virheen, että yritin liikaa olla ystävä joidenkin kanssa. Yritin tosissaan etsiä sitä parasta kaveria. Sitä ei vaan ikinä tullut. Minusta tuntui, että olisin ollut valmis antamaan ystävilleni paljon enemmän kuin he minulle.

Nyt olen luovuttanut. Koitan nähdä ihmiset sellaisina kuin ovat ilman vaaleanpunaisia laseja.

Kaveri voi olla, vaikkei olisikaan ystävä.

Voisin kuvitella käyttäytyväni vähän kuin aloituksessa kuvattu henkilö. Ehkä taustalla on se, että ystäväsi ei koe sinun kanssasi riittävän aitoa ja luotettavaa yhteyttä. Jos hän kokee kuitenkin ystävyytenne pinnalliseksi saamatta siitä riittävää tukea tai vastakaikua ja kokee siksi olevansa yksinäinen. Nykyään monet ystävyydet ovat aika kosmeettista touhua. Otetaan kaverikuvia someen ja lällätellään kehuja ja tykkäyksiä, mutta oikea kuunteleminen ja välittäminen puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella käyttäytyväni vähän kuin aloituksessa kuvattu henkilö. Ehkä taustalla on se, että ystäväsi ei koe sinun kanssasi riittävän aitoa ja luotettavaa yhteyttä. Jos hän kokee kuitenkin ystävyytenne pinnalliseksi saamatta siitä riittävää tukea tai vastakaikua ja kokee siksi olevansa yksinäinen. Nykyään monet ystävyydet ovat aika kosmeettista touhua. Otetaan kaverikuvia someen ja lällätellään kehuja ja tykkäyksiä, mutta oikea kuunteleminen ja välittäminen puuttuu.

Vähän väärään osoitteeseen meni kuitenkin avautumaan siitä yksinäisyydestä tässä tapauksessa jos juuri hänen seura ei kuitenkaan kelpaa, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin kuvitella käyttäytyväni vähän kuin aloituksessa kuvattu henkilö. Ehkä taustalla on se, että ystäväsi ei koe sinun kanssasi riittävän aitoa ja luotettavaa yhteyttä. Jos hän kokee kuitenkin ystävyytenne pinnalliseksi saamatta siitä riittävää tukea tai vastakaikua ja kokee siksi olevansa yksinäinen. Nykyään monet ystävyydet ovat aika kosmeettista touhua. Otetaan kaverikuvia someen ja lällätellään kehuja ja tykkäyksiä, mutta oikea kuunteleminen ja välittäminen puuttuu.

Vähän väärään osoitteeseen meni kuitenkin avautumaan siitä yksinäisyydestä tässä tapauksessa jos juuri hänen seura ei kuitenkaan kelpaa, eikö?

Ehkä yrittää vihjata ap:lle, että ap:n tarjoama ystävyys ei riitä.

Ystävyys ei ole aina yhteisiä "menoja". Miksi pitää aina mennä jonnekin tai tehdä jotain? Kuinka usein vain olette yhdessä ja pelkästään juttelette? Taitaa olla katoavaa kansanperinnettä tälläinen.

Mä olin nuorena vähän tuollainen itsekäs valittaja. Ehkäpä se oli kotoota opittu malli, vanhemmat olivat onnettomia yhdessä ja valittivat jatkuvasti kaikesta sen sijaan että olisivat tehneet jotain, kuten esimerkiksi eronneet.

Kaverit kaikkosivat yksi toisensa jälkeen ympäriltäni ja siitäkös ahdistuin vain lisää.

Mutta jälkeen päin ajateltuna arvostan suuresti yhtä entistä kaveriani, sillä hän avautui oikein kunnolla siitä kuinka raskas ihminen olen ollut ja ettei jaksa mua enää.

Olihan se kamalaa kuultavaa, mutta sentään sain tietää mitä olin tehnyt väärin. En oikeasti ollut tarkoituksella loukannut, enkä koskaan ollut edes huomannut hänen loukkaantuneen ja se erityisesti pelästytti minut. Että olen ollut keskittynyt omiin ongelmiini huomaamatta, että kyllä muillakin voi olla ongelmia ja yksinäisyyttä vaikka eivät niistä ääneen paasaa. Valittamista on ollut todella vaikeaa lopettaa ja etenkin kun mielessäni valitan vieläkin, vaikken ääneen enää niinkään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin nuorena vähän tuollainen itsekäs valittaja. Ehkäpä se oli kotoota opittu malli, vanhemmat olivat onnettomia yhdessä ja valittivat jatkuvasti kaikesta sen sijaan että olisivat tehneet jotain, kuten esimerkiksi eronneet.

Kaverit kaikkosivat yksi toisensa jälkeen ympäriltäni ja siitäkös ahdistuin vain lisää.

Mutta jälkeen päin ajateltuna arvostan suuresti yhtä entistä kaveriani, sillä hän avautui oikein kunnolla siitä kuinka raskas ihminen olen ollut ja ettei jaksa mua enää.

Olihan se kamalaa kuultavaa, mutta sentään sain tietää mitä olin tehnyt väärin. En oikeasti ollut tarkoituksella loukannut, enkä koskaan ollut edes huomannut hänen loukkaantuneen ja se erityisesti pelästytti minut. Että olen ollut keskittynyt omiin ongelmiini huomaamatta, että kyllä muillakin voi olla ongelmia ja yksinäisyyttä vaikka eivät niistä ääneen paasaa. Valittamista on ollut todella vaikeaa lopettaa ja etenkin kun mielessäni valitan vieläkin, vaikken ääneen enää niinkään.

Molempi pahempi........ en anna arvoa myöskään sellaiselle "ystävyydelle", jossa ei sallita minkäänlaista negatiivisten tunteiden tai mielipiteiden ulosantia. Ihmisen pitää saada valittaa välillä ja purkaa omia huonoja fiiliksiään ja kokemuksiaan. Ja kuka muu niitä kuuntelee kuin hyvä ystävä? Tämä tietty toimii molemmin päin.

Sellaiset "hehhehhee - aina on vain kivaa ja mukavaa" -kaverit jätän elämästäni aika lailla saman tien. En arvosta tuollaista kaveruutta (ystävyydeksi sitä ei voi edes kutsua)  ollenkaan.