Kuinka nopeasti sait (auton) ajokortin?
Minulla ajokortin suorittamiseen meni kolme viikkoa, vuosi oli 1996. Ajaminen oli vaan jotenkin tosi luontevaa ja helppoa heti kättelystä, vaikka en ollutkaan auton ratissa ollut ennen ajokoulua.
Kommentit (7)
Aika hitaasti, meni melkein 18,5 vuotta
Eilen sain kortin ja vähän vajaa 2,5 kuukautta meni :D Nykyään autokoulussa pitää muuten olla ihan vähintään kuukausi, ei onnistu enää kolmessa viikossa. Ja meillä ei olisi edes kuukaudessa pystynyt mitenkään suorittamaan korttia, koska ajotunteja oli hankala saada varattua kun opettajan lukujärjestykset olivat niin täynnä kokoajan. Lisäksi teoriatunnit olivat välillä tosi typerästi, saattoi olla useampana päivänä samaa tuntia peräkkäin ja sitten monen viikon tauko sen tunnin järjestämisessä.
Voisitte laittaa paikkakunnankin. Mulla meni varmaan pari kuukautta, ajoin kortin 1990 Helsingissä. Silti mulla meni ajotunteja keskiarvoa vähemmän. Naiset ja miehet oli vielä eroteltu, mulla meni myös miesten keskiarvoa vähemmän ajotunteja. Minimiajotunnit ois ollut kylläkin noin puolet siitä. Ei Hesassa ihan riittänyt. Liikennettä paljon.
En ollut aiemmin ajanut autoa, mutta koin myös heti ajamisen omana juttunani. Inssistä ekalla kerralla läpi.
Seurustelin autokoulun opettajan pojan kanssa!
Se on autokoulu.