Lapsi ei tapaa isäänsä mutta tapaa isänsä vanhempia

Kerro ensiksi, että miksi ei tapaa isäänsä. 

Riippuu täysin siitä, miten tällaiseen tilanteeseen on ajauduttu. 

No onhan se hyvä että edes jotain isän puolelta. Kaikkea ei voi saada. Vaikka toki sitä kaikille toivoisin.

Minun pojalla tälläinen tilanne. On nyt 15. Isä ei ole halunnut olla missään tekemisissä, mutta onneksi isovanhemmat fiksumpia. Onhan se pahaa mieltä tuottanut, mutta on edes ne isovanhemmat jotka välittää, vaikka "isä" on täysin hyödytön.

Nelonen jatkaa... Ei tule mieleen kompastuskivistä muuta mieleen kuin se, kun pari kertaa yhtä aikaa "isä" ja poika ollut samassa tilassa/ sukujuhlassa ...  Hieman vaivaannuttavaa, ja inhottavaa pojalle :(   Mutta muuten poika itse sopii ja tapaa isovanhempiaan silloin kun haluaa, ilman ongelmia.

Sori 4, vahinkoalapeukku. Piti olla yläpeukku. 

Hei ap! Ikävä kuulla, että olet kinkkisten valintojen edessä. Itse en ole koskaan tavannut isääni, koska hän jätti perheemme kun olin muutaman kuukauden ikäinen. Äitini kasvatti minut ja sisareni yksin, mutta olimme silti yhteydessä isäni vanhempiin. 

Tapaamiset olivat aina lämminhenkisiä, isoisäni oli aina mielissään ja iloinen kun kävimme hänen luonaan ja ikinä emme puhuneet isästämme. Häntä hävetti, mitä poikansa oli tehnyt ja tiesi miten tiukkaa meillä oli rahasta. Hän kävikin aina kaupassa ja osti pussillisen herkkuja, mitä emme muuten olisi välttämättä saaneet. Pari kertaa muistan hänen itkeneen sitä miten ei pysty käsittämään poikansa tekoa. 

Isoäiti oli kuvioissa jonkun aikaa, mutta kun täytin 10 vuotta, hän lähetti kirjeen äidilleni, jossa haukkui tämän ja ihmetteli miten äitini ei anna meidän tavata isäämme. Tästä ei siis ollut todellakaan kysymys, koska isäni ei koskaan halunnut olla tekemisissä kanssamme. Juoppo, pelkuri ja narsisti. Isoäidin käyttäytymisen perusteella en yhtään ihmettele, että isästäni kasvoi sellainen. 

Isoäitiini meni siis välit nuorena ja isoisäni kuoli muutama vuosi takaperin. Vaikka en isääni tunne, niin olen hurjan onnellinen että kuitenkin sain mahdollisuuden luoda suhteen isoisääni, hän oli mahtava mies. Isoisän naisystävää näen nykyään säännöllisesti, koska hän täytti isoäidin roolin minulle. Hän ei ole mitään verisukua, mutta tärkeä ihminen lapsuudesta lähtien. 

Mutta niitä vinkkejä. Vältä mustamaalaamista lapselle (jos erotilanne?) antaa heidän itse kokeilla mikä tuntuu parhaalta. Kuitenkin sinun täytyy tehdä päätöksiä ja katsoa mikä tuntuu parhaimmalta. Vanhemmalta kuitenkin kaipaa sitä tukea ja turvaa eikä haihattelua että miten asia tehdään. Mutta jos mielenkiintoa riittää puolin ja toisin niin antaa mennä! Turhaa kieltää lapselta isovanhemmat jos he haluavat olla mukana elämässä. Jos tapaamiset tuntuvat hyvältä isovanhempien kanssa niin se on vain kiva lapsille, että he ovat kuvioissa. Näin ainakin itse koin :) Oma kokemukseni on tietenkin vain yksi monesta, ja sillä tiellä on ollut moniakin ongelmia. Suuriosa ongelmista kyllä johtui siitä, etten tiedä mistä tulen ja kuka isäni on (daddyissues, haha) mutta isovanhemmat paikkasivat tätä aika paljon. Askel kerrallaan ja mene sitä tietä, mikä tuntuu parhaimmalta :) Toivon sinulle kaikkea hyvää!

-N23