Äidit, jotka asutte lapsipuoltenne kanssa 24/7!

Rivitalot ei näköjään toimi, pahoittelut! -ap

Jätä sana lapsipuoli, se on LAPSI. Ja aikuinen huolehtii siitä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Rivälit!!! Hehheh.. ja tämä ihana tekstinkorjaus. -ap edelleen

No jos haluan selittää, että lapsi ei ole minun biologinen niin sanon silloin lapsipuoleksi. Ei se ole haukkumista. En itsekään pidä yhtään äitipuoli - sanasta, ihan kokonainen olen ja myös äiti. Se nyt vaan on se sana, joka tarkoittaa tätä kyseistä asiaa. Lähtihän se vihaposti sieltä tulemaan, kuten arvasin. -ap

Se, että käytät v..sanaa on surullista, sanotko sitä siellä ääneenkin lasten kuullen. Kukahan olisi esimerkkinä. Opettaja?

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:05"]

No jos haluan selittää, että lapsi ei ole minun biologinen niin sanon silloin lapsipuoleksi. Ei se ole haukkumista. En itsekään pidä yhtään äitipuoli - sanasta, ihan kokonainen olen ja myös äiti. Se nyt vaan on se sana, joka tarkoittaa tätä kyseistä asiaa. Lähtihän se vihaposti sieltä tulemaan, kuten arvasin. -ap

[/quote]Vihapostia? Jos on sinun kanssa erimieltä, niin kaikki se on vihapostia. Aha.

Se, että miehesi lapset eivät nyt tunnu sinua arvostavan, ei tarkoita, että et olisi heille tärkeä.

Heille voi olla aika kivuliasta tietää, että oma äiti ei halua heitä eikä ole läsnä. Sinuun he nyt purkavat kiukkunsa.

Jos lapset eivät ole patologisen tyhmiä, ja jos sinä todella välität, tilanne ei jää pysyväksi, vaan tule olemaan heille kuitenkin lopulta se "äiti". Ikävin tilanne on, jos teet kaiken velvollisuuden tunnosta, ja lapset aistivat sen. Heistä ei välitä oma äiti, eikä uusperheen äiti...

Annat lasten hoitaa itse lääkärinsä ja kaikki muut asiat jos ei apu kelpaa. En itse tuollaisia mielenvikaisia äpäräpentuja katselisi, kertoo paljon ettei oma äitikään heistä tykkää.

Voimia sulle! Minäkin erityislapsen lähiäitipuoli, lapsi tosin kaksi viikonloppua kuukaudessa äidillään. Pienenä meillä oli ihanat välit, sitten kun kasvoi alkoi tosi vaikee jakso kun saimme pikkusisaruksen. Nyt välimme ovat taas hyvät.

Lapsi rakastaa äitiään, kaipaa tätä kovin ja haluaisi olla enemmän hänen kanssaan. Äitinsä ei kuitenkaan halua, ja lapsi tietysti kiukuttelee usein minulle ja isälleen siitä. Mutta ajattelen että mennään päivä kerrallaan. Rakas hän joka tapauksessa on vaikka käytös on välillä erityisyytensä vuoksi tosi vaikeeta.

Miksi olet tuossa tilanteessa? Älkää ryhtykö noihin uusperhekuvioihin, ei niistä mitään hyvää seuraa.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:08"]

Annat lasten hoitaa itse lääkärinsä ja kaikki muut asiat jos ei apu kelpaa. En itse tuollaisia mielenvikaisia äpäräpentuja katselisi, kertoo paljon ettei oma äitikään heistä tykkää.

[/quote]Toimisit siis samoin kuin se oma äiti. Jopas olisi lapsilla turvallinen olo.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 18:59"]

Meillä siis miehen lapset asuvat pysyvästi luotamme ja lisäksi yhteisiä lapsia sekä minun lapseni. Äitiään näkevät pari kertaa vuodessa. Syynä se, että aikoinaan erossa ei ollut edes halunnut lasten huoltajuutta ja muutti melko pian toiselle puolelle Suomea. Pääsisi lapsia katsomaan milloin vain haluaisi, mutta ei tule. Soittelee kuitenkin ala-asteikäisille lapsilleen useamman kerran viikossa ja sekoittaa pakkaa. En ole yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään toista samassa tilanteessa olevaa äitipuolta eli joka ei saa juuri koskaan "lomaa" lapsipuolista. Onhan näitä vuoroviikko- ja viikonloppuäitipuolia, mutta minusta siinä pääsee jo helpommalla. Sanon siis suoraan, että välillä meinaa keittää, varsinkin kun vanhempi lapsista on todella haastava, on oppimisvaikeuksia, aggressiivisuutta jne. On ihan pikkulapsesta saakka ollut sellainen eli ei ole mitään "reagointia" mihinkään... Rasittaa välillä myös se, että vaikka näen yhtäpaljon näiden lasten eteen työtä ja vaivaa kuin ominpäin niin tiedän, että koskaan en tule saamaan mitään vastakaikua. Olen itsekin työelämässä, lasten isällä on sellainen työ, että hän ei voi työjakson aikana esim. kuljettaa lapsia harrastuksiin, laittaa kouluun, vahtia läksyjä, käyttää tarvittaessa lääkärissä tms. Eli aika usein arkiset tylsät jutut ovat minun heiniä, komentamiset, kieltämiset, ruuanlaitot, nukkumaanlaitot jne. En siis väkisin tyrkyttää itseäni vaan hoidan nämä Normi asiat niinkuin aikuisen kuuluu. Olen myös mennyt vanhempainiltoihin, jos miehellä este, setvinyt lasten pulmia esim. kaverisuhteissa, höpöttänyt ja yrittänyt jutella noh.. yleensä ottaen kaikesta, mistä äidit yleensä joutuvat neuvomaan. Lapsipuolille kuitenkin käytännössä vihaavat minua ja vanhin lapsi usein haukkuu ja huutaa. Saa toki siitä rangaistuksenkin, jos menee liian pitkälle. Poistuvat esim. huoneesta, jos minä olen siellä, haukkuvat kavereilleen, äidilleen ja isälleen, odottavat innolla töihinlähtöäni jne jne. Tiedän, että tulevat aina inhoamaan minua eivätkä oikeastaan koskaan tule tajuamaan, että tein kuitenkin aikarajan asioita heidän hyväkseen enkä pelkästään pakollista. Olen hyväksynyt tilanteen, hoidan vastuun ja yritän nauttia edes omista lapsistani. Yritin muutamana eka vuotena kovasti tehdä yhdessä juttuja ja muuta, mutta enää en jaksa ylimääräistä turhan takia. Mutta miten te muut jaksatte? Mihin puratte vitutusta? Mistä löytyisi muita samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa jutella? Omista lapsistaanhan saa tässä maassa urputtaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta auta armias, jos olet äitipuoli niin taatusti saat vihat päällesi. Siksi toivoisin kommentteja toisilta äitipuolilta!

[/quote] eikö ota lapsiaan edes (mikäli koulussa jo) lomilla, joulu, hiihto, pääsiäis, kesäloma, syysloma ja muuten vaan. Ihme äiti.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:13"]

Miksi olet tuossa tilanteessa? Älkää ryhtykö noihin uusperhekuvioihin, ei niistä mitään hyvää seuraa.

[/quote]Jos nyt vaan puhuttais tästä tapauksesta, eikä lähdetä yleistämään.

Minusta teillä on ollut ilmeisesti jo alun alkaenkin aivan väärä lähtökohta tilanteeseen. Lapset siis ovat isällään, joka ei heitä oikeasti hoida vaan sen perushoidon ja samalla kaiken kakan niskaan saa täysin ulkopuolinen. Miksi ikinä suostuit tuohon? Onko oikeasti niin ihanaa välttämättä asua rakkaansa kanssa samassa asunnossa (ja samalla pakottaa se omakin lapsi elämään aivan vieraiden ihmisten kanssa), että sen eteen jaksaa hoitaa kahta ylimääräistä lasta kuin omiaan ja kuunnella päälle haukkumiset?Ja vielä tähän soppaan oli pakko tehdä ne pari yhteistäkin lasta ihan vain, jotta ankkuroidut kiinni niihin epämiellyttäviin lapsiin ja heidän vastuuta välttelevään isään.

Mene lakkoon. Pitäkää ihan asiallinen perhekokous, jossa kerrot, että olet kyllästynyt jatkuvaan kakkaan lapsipuolten taholta ja että tästä eteenpäin heidän kevätjuhlansa, vaateostoksensa, harrastuskuskauksensa, lääkärikäyntinsä yms. on ihan heidän vanhempiensa kontolla ja että sinä vietät lakkoajan (esim. kaksi viikkoa noin alkuun) matkalla eli lapset, isä ja kännykkä-äiti handlaavat tilanteen keskenään.

Kun tulet takaisin, kieltäydyt orjan roolista. Pyydettäessä teet lapsipuolten eteen jotain, käskyttämällä et mitään. Opastaa toki voit, eli autat pesukoneen päällelaittamisessa tai ruoan laittamisessa mutta näissäkin taas kaunis pyyntö eikä yhtään ainoaa nyrpeää tai ilkeää ilmettä. Lasten isän tehtävänä on varmistaa, että lapset pysyvät ruodussa käytöksensä suhteen ja se kaukoäiti voisi puhelimessa kannustaa hyvään käytökseen eikä yrittää savustaa sinua ulos. Jos ei tähän pysty, on jälleen lasten isän velvollisuus vääntää rautalangasta, että lapset ovat tervetulleita äidille pysyvästi.

Yleensä muuten olen näissä äitipuolikeskusteluissa lasten puolella, mutta tässä tapauksessa en, koska teet kaiken noiden lasten eteen ja lasten biologiset vanhemmat luistelevat vastuusta tekosyillä ja antavat lastensa haukkua sitä ainoaa ihmistä, joka jotain konkreettista heidän lastensa eteen tekee. Siihen on oikeasti syytä tulla loppu!

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:05"]

No jos haluan selittää, että lapsi ei ole minun biologinen niin sanon silloin lapsipuoleksi. Ei se ole haukkumista. En itsekään pidä yhtään äitipuoli - sanasta, ihan kokonainen olen ja myös äiti. Se nyt vaan on se sana, joka tarkoittaa tätä kyseistä asiaa. Lähtihän se vihaposti sieltä tulemaan, kuten arvasin. -ap

[/quote] en ole äitipuoli mutta ymmärrän ja ihmettelen miksi biologinen äiti ei tapaa kunnolla lapsiaan???? Itse en kestäisi tilannetta sun asemassa.

Kuulostaa aika rankalta. En osaa muuta sanoa. Itse en olisi varmaan noin kauaa jaksanut.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:13"][quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 19:08"]

Annat lasten hoitaa itse lääkärinsä ja kaikki muut asiat jos ei apu kelpaa. En itse tuollaisia mielenvikaisia äpäräpentuja katselisi, kertoo paljon ettei oma äitikään heistä tykkää.

[/quote]Toimisit siis samoin kuin se oma äiti. Jopas olisi lapsilla turvallinen olo.
[/quote]

En koskaan joutuisi tuollaiseen tilanteeseen, lapselliset miehet ovat pilalla. Apn kannattaisi hylätä nuo riittämättömät paskiaiset ja huolehtia vain omista lapsistaan.

Kuinka usein sun mies saa lomaa sun lapsesta/lapsista joiden isä on joku muu kuin hän? Jos ei saa niin oletko ajatellut, että hänellä on samankaltaisia tunteita sun lapsia kohtaan kuin sulla on hänen lapsia kohtaan? 

Tuntuuko ajatus hyvältä vai tuleeko edes hieman paha mieli?

Kiittämättömät siis.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 18:59"]Meillä siis miehen lapset asuvat pysyvästi luotamme ja lisäksi yhteisiä lapsia sekä minun lapseni. Äitiään näkevät pari kertaa vuodessa. Syynä se, että aikoinaan erossa ei ollut edes halunnut lasten huoltajuutta ja muutti melko pian toiselle puolelle Suomea. Pääsisi lapsia katsomaan milloin vain haluaisi, mutta ei tule. Soittelee kuitenkin ala-asteikäisille lapsilleen useamman kerran viikossa ja sekoittaa pakkaa.

En ole yrityksistä huolimatta onnistunut löytämään toista samassa tilanteessa olevaa äitipuolta eli joka ei saa juuri koskaan "lomaa" lapsipuolista. Onhan näitä vuoroviikko- ja viikonloppuäitipuolia, mutta minusta siinä pääsee jo helpommalla.

Sanon siis suoraan, että välillä meinaa keittää, varsinkin kun vanhempi lapsista on todella haastava, on oppimisvaikeuksia, aggressiivisuutta jne. On ihan pikkulapsesta saakka ollut sellainen eli ei ole mitään "reagointia" mihinkään... Rasittaa välillä myös se, että vaikka näen yhtäpaljon näiden lasten eteen työtä ja vaivaa kuin ominpäin niin tiedän, että koskaan en tule saamaan mitään vastakaikua. Olen itsekin työelämässä, lasten isällä on sellainen työ, että hän ei voi työjakson aikana esim. kuljettaa lapsia harrastuksiin, laittaa kouluun, vahtia läksyjä, käyttää tarvittaessa lääkärissä tms. Eli aika usein arkiset tylsät jutut ovat minun heiniä, komentamiset, kieltämiset, ruuanlaitot, nukkumaanlaitot jne. En siis väkisin tyrkyttää itseäni vaan hoidan nämä Normi asiat niinkuin aikuisen kuuluu. Olen myös mennyt vanhempainiltoihin, jos miehellä este, setvinyt lasten pulmia esim. kaverisuhteissa, höpöttänyt ja yrittänyt jutella noh.. yleensä ottaen kaikesta, mistä äidit yleensä joutuvat neuvomaan. Lapsipuolille kuitenkin käytännössä vihaavat minua ja vanhin lapsi usein haukkuu ja huutaa. Saa toki siitä rangaistuksenkin, jos menee liian pitkälle. Poistuvat esim. huoneesta, jos minä olen siellä, haukkuvat kavereilleen, äidilleen ja isälleen, odottavat innolla töihinlähtöäni jne jne. Tiedän, että tulevat aina inhoamaan minua eivätkä oikeastaan koskaan tule tajuamaan, että tein kuitenkin aikarajan asioita heidän hyväkseen enkä pelkästään pakollista.

Olen hyväksynyt tilanteen, hoidan vastuun ja yritän nauttia edes omista lapsistani. Yritin muutamana eka vuotena kovasti tehdä yhdessä juttuja ja muuta, mutta enää en jaksa ylimääräistä turhan takia.

Mutta miten te muut jaksatte? Mihin puratte vitutusta? Mistä löytyisi muita samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa jutella? Omista lapsistaanhan saa tässä maassa urputtaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta auta armias, jos olet äitipuoli niin taatusti saat vihat päällesi. Siksi toivoisin kommentteja toisilta äitipuolilta!
[/quote]
kyllä ymmärrän sua täysin.samassa tilanteissa olen mäkin ja välillä tuntuu ettei kukaan tulisi koskaan arvostamaan eikä kiittämään mua kaikkien uhrauksien jälkeen , ei edea mun miestä