Suomen hallitus valmistelee maata sotaa varten!
"Suomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään.
Miljoonalle reserviläiselle lähetetään kirje heidän sodanaikaisesta sijoituspaikastaan. Poliitikot vakuuttavat, että ajoitus on sattumaa.
Uuden hallitusohjelman mukaan kouluissa lisätään liikuntaa niin, että sitä on tunti päivässä. Tätä ei perustella.
Hallitusohjelmassa luvataan myös käynnistää uusien sota-alusten ja Horneteja korvaavien hävittäjien hankinnat. Toimittaja Matti Virtanen arvioi (Talouselämä 22. 5.), että hallitusneuvotteluissa sovitut asehankinnat tulevat maksamaan noin kymmenen miljardia euroa. Summa on yhtä suuri kuin hallituksen kymmenen vuoden säästötavoite.
Hufvudstadsbladet tiivisti hallitusohjelman: "Militären och polisen får barnens pengar" (28. 5.). Armeija ja poliisi saavat lasten rahat.
Ja sokerina pohjalla: kansalaisia kielletään kovin äänenpainoin arvostelemasta budjettileikkauksia. Asiallinenkin kritiikki leimataan "marinaksi" ja "ininäksi".
Onko tällainen normaalia? Ei.
Voi kysyä, onko tämä ennemminkin sotaan valmistautuva kuin kansantaloutta tasapainottava hallitus?
Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1433733131735?ref=hs-art-suositellut
Kommentit (103)
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:58"]
No hei toi on Elina Grundströmin kirjoitus :D Nyt vähän sitä median lukutaitoa!
[/quote]mikä?
Aloitus on Putinin trollitehtaan väsäämä.
Minä menisin vain pakolaiseksi Ruotsiin tai Norjaan. Ne ovat niin mukavia valtioita, että elättävät kaikki kauempaakin tulleet. Saati sitten naapurit.
Tukholman profetia
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 23:10"]
Minulle on aivan sama mistä suunnasta hyökkäys tulee, mikäli se tulee Venäjältä olen mukana tuhoamassa heidän hyökkäyskoneistonsa, mikäli ultrakansallismielinen SS yrittää vallankumousta, olen mukana tuhoamassa heidät lopullisesti, mikäli englantilaisten FDL yrittää jotakin, olen mukana murskaamassa heidät, mikäli ruåtsalaisten natsi-luuserit hyppivät meidän suomalaisten silmille, niin nauraen olen mukana heidät listimässä kuin torakat.Tulen aina taistelemaan suvaitsevaisen ja monikulttuurisen Suomen puolesta, kuten sotiemme veteraanit taistelivat. Maassamme eivät pisulaiset tai vihulaiset hillu!
[/quote]
Mutta muslimien pulelle asettuisit jos he alkaisivat kyhäämään vallankumousta.
Noista nato maista senverran, että he eivät yleensä sodi omassa maassa vaan tiedä missä muualla ja sotiin liittyy yleensä taloudellisia intressejä. Eiköhän tämä eu ole ihan riittävä suoja.
No jos suomessa valmistaudutaan sotaan kysymys on kyllä vain puolustusvalmiuden lisääminen. Venäjälle ei kukaan varmasti tule hyökkäämään ja tuskinpa venäjäkään tänne kun ei ukrainaankaan ole menty kunnolla. Mitä nyt krimi poistettiin.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 23:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 23:10"]
Minulle on aivan sama mistä suunnasta hyökkäys tulee, mikäli se tulee Venäjältä olen mukana tuhoamassa heidän hyökkäyskoneistonsa, mikäli ultrakansallismielinen SS yrittää vallankumousta, olen mukana tuhoamassa heidät lopullisesti, mikäli englantilaisten FDL yrittää jotakin, olen mukana murskaamassa heidät, mikäli ruåtsalaisten natsi-luuserit hyppivät meidän suomalaisten silmille, niin nauraen olen mukana heidät listimässä kuin torakat.Tulen aina taistelemaan suvaitsevaisen ja monikulttuurisen Suomen puolesta, kuten sotiemme veteraanit taistelivat. Maassamme eivät pisulaiset tai vihulaiset hillu!
[/quote]
Mutta muslimien pulelle asettuisit jos he alkaisivat kyhäämään vallankumousta.
[/quote]
En tietenkään asettuisi muslimien, katolisten tai helluntalaisten puolelle, mutta miten todennäköisenä pidät tuota skenariota? Taistelisin myös kuun pimeältä puolelta ilmestyviä natseja vastaan. Pitikö tässä ketjussa mainita kaikki hömelöt uhkatekijät? Nuo minun mainitsemat ovat aivan mahdollisia ja puolustusvoimat ottavat onneksi nämä mahdollisuudet huomioon. Etkö sinä taistelisi pisulaisia vastaan?
Olen mukana taistelemassa suvaitsevaisen ja monikulttuurisen Suomen puolesta Venäjää, pisulaisia, natsi-luusereita ja kaikkea muuta vastaan, mikä maatamme uhkaa. Tulkoon Halla-ahon norjalaisterroristit, Putinit tai SS,IS,FDL tahi hompanssit. Me todelliset suomalaiset murskaamme teidät mennen tullen. Esimerkiksi pisulaisiin (SS) kuuluu vain pieni murto-osa suomalaisista ja valtaosa todellisista suomalaisista pitää Olli Immosta naurettavana pellenä. Te ette ikinä tule hallitsemaan ja raiskaamaan tätä meidän Suomenmaata
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:37"]
Tottakai valmistautuu, tosin aika löysästi mutta kuitenkin. Valmistautuminen on paras ennaltaehkäisy, ja vain tyhmä maa jättäisi tässä tilanteessa valmistautumatta.
[/quote]
Valmistaudutaan tai ei, Suomi häviää päivässä. Parasta olis liittyä Natoon tai luovuttaa heti sodan alkaessa, niin säästytään kuolonuhreilta.
[/quote]Paska puhetta, suomella on iso armeija. Kävin äsken kertaamassa. Kalusto oli uutta ja hienoa, aivan eri meininki kuin 90-luvulla. Oli huippu laitetta Israelista ja jenkeistä. F-18 on erittäin suorituskykyinen hävittäjä, pärjää helposti toppohousujen Suhoille. Uudet panssarivaunut on myös erittäin suorituskykyisiä. Toki parannettavaa löytyy.
[/quote]
Keep on dreaming. Venäjällä on 140 milj. ihmistä ja Suomessa 5 milj. Venäjällä on maailman toiseksi vahvin armeija ja Suomella on tällä hetkellä Euroopan surkein armeija, kun ei olla Natossa.
[/quote]
Suomen armeijan miesvahvuus on kokonaisuudessaan yksi Euroopan suurimpia ja Suomella on mm. Euroopan toiseksi suurin tykistö Venäjän jälkeen. Joten en sanoisi Suomen armeijaa Euroopan surkeimmaksi.
Muistakaa maastapoistujat, että poikkeustilassa täältä ei niin vain lähdetä sotaponnisteluihin velvoitetaan kaikki. Parempi siis alkaa pakkaileen kamoja jo jos mielii itselleen varman paikan jossain muualla sodan syttyessä.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 01:17"]
Olen mukana taistelemassa suvaitsevaisen ja monikulttuurisen Suomen puolesta Venäjää, pisulaisia, natsi-luusereita ja kaikkea muuta vastaan, mikä maatamme uhkaa. Tulkoon Halla-ahon norjalaisterroristit, Putinit tai SS,IS,FDL tahi hompanssit. Me todelliset suomalaiset murskaamme teidät mennen tullen. Esimerkiksi pisulaisiin (SS) kuuluu vain pieni murto-osa suomalaisista ja valtaosa todellisista suomalaisista pitää Olli Immosta naurettavana pellenä. Te ette ikinä tule hallitsemaan ja raiskaamaan tätä meidän Suomenmaata
[/quote]
Reservin luutnantti Suomen lain ja kansan,eli suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden puolesta, ilmoittautuu talkoisiin.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:37"]
Tottakai valmistautuu, tosin aika löysästi mutta kuitenkin. Valmistautuminen on paras ennaltaehkäisy, ja vain tyhmä maa jättäisi tässä tilanteessa valmistautumatta.
[/quote]
Valmistaudutaan tai ei, Suomi häviää päivässä. Parasta olis liittyä Natoon tai luovuttaa heti sodan alkaessa, niin säästytään kuolonuhreilta.
[/quote]Paska puhetta, suomella on iso armeija. Kävin äsken kertaamassa. Kalusto oli uutta ja hienoa, aivan eri meininki kuin 90-luvulla. Oli huippu laitetta Israelista ja jenkeistä. F-18 on erittäin suorituskykyinen hävittäjä, pärjää helposti toppohousujen Suhoille. Uudet panssarivaunut on myös erittäin suorituskykyisiä. Toki parannettavaa löytyy.
[/quote]
Keep on dreaming. Venäjällä on 140 milj. ihmistä ja Suomessa 5 milj. Venäjällä on maailman toiseksi vahvin armeija ja Suomella on tällä hetkellä Euroopan surkein armeija, kun ei olla Natossa.
[/quote]
Viime sodassa saimme avun rukouksen voimalla. Kädet ristiin jokainen kynnelle kykenevä, niin ehkäisemme suuren mahdollisesti tulossa olevan katastrofin. Niin selvä asia, mutta ei vain mene tajuntaan suurelle osalle kansaa. Salatut elämät ja BB kyllä uppoavat. Missä vika?
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 02:07"]

Voimme tietenkin rukoilla Jumalaa murskaamaan ja hävittämään kaikki rasistit maastamme. Kumpa Jeesus olisi läsnä, hän varmasti tuhoaisi äärikansallismieliset ja Halla-aholaiset ryhmittymät ja palauttaisi rauhan maan päälle.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:59"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:51"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:37"]
Tottakai valmistautuu, tosin aika löysästi mutta kuitenkin. Valmistautuminen on paras ennaltaehkäisy, ja vain tyhmä maa jättäisi tässä tilanteessa valmistautumatta.
[/quote]
Valmistaudutaan tai ei, Suomi häviää päivässä. Parasta olis liittyä Natoon tai luovuttaa heti sodan alkaessa, niin säästytään kuolonuhreilta.
[/quote]Paska puhetta, suomella on iso armeija. Kävin äsken kertaamassa. Kalusto oli uutta ja hienoa, aivan eri meininki kuin 90-luvulla. Oli huippu laitetta Israelista ja jenkeistä. F-18 on erittäin suorituskykyinen hävittäjä, pärjää helposti toppohousujen Suhoille. Uudet panssarivaunut on myös erittäin suorituskykyisiä. Toki parannettavaa löytyy.
[/quote]
Keep on dreaming. Venäjällä on 140 milj. ihmistä ja Suomessa 5 milj. Venäjällä on maailman toiseksi vahvin armeija ja Suomella on tällä hetkellä Euroopan surkein armeija, kun ei olla Natossa.
[/quote]Milloin te tajuatte sen ETTEI Venäjä VOI HYÖKÄTÄ koko voimallaan. Muuten oma maa jää ilman suojaa. Venäjä on käytännössä kokoajan jonkun kanssa sodassa. Jos kalusto lähtee sieltä, niin vihollinen hyökkää Venäjää vastaan.
[/quote]
Sun argumenttisi voisi olla merkityksellinen jos puhuttaisiin jostain 20 miljoonan valtiosta suhteessa 5 miljoonaan. Nyt on kuitenkin kyse siitä että siellä on yli 140 miljoonaa ja jo 10 % riittää kukistamaan yhden pikkuruisen Suomi-valtion. Aika vähän Venäjän rajoista on kuitenkin sellaisia joita sen tarvitsee aktiivisesti valvoa.
[/quote]
Talvisodassa oli 3,4 vs 250 miljoonaa...suhde oli paljon huonompi ja kaiken lisäksi silloin jokainen venäläinen meni rintamalle, tai sai kuulan kalloon. Sielläkin on eri ajat nyt. Noin 10% miehistä käy armeijan.
Jo silloin kuin nykyiset hävittäjät hankittiin 90-luvulla, tiedettiin että niiden elämänsykli on 30v, uusitaan kuitenkin 2020. Normi venäläisellä ei ole mitään Suomea vastaan, moraali olisi heillä heikkoa jos joutuisivat hyökkäämään. Toki Venäjällä on kovia joukkoja, VDV:t yms, mutta pääosin armeija on edelleen hidas ja mekanisoitu, tarvitsevat teitä ja järvi/suo/metsä heille epäedullinen maasto. Ja vaikka kuinka otettaisiin nekkuun, niin se että lähes joka jannu osaa ampua ja torrakoita riittää, tekisi maan valtaamisen vaan huonoksi diiliksi. Ja eivät todellakaan tulisi täydellä voimalla, Kiina yms. voisivat olla aika kiinnostuneita hakemaan luonnonrikkauksia jos Venäjän asevoimat ovat lähes kokonaan Uralin länsipuolella.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:07"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:30"]
Ei kyllä yllätä, että taas nainen ei ole aivan perillä maanpuolustuksellisista asioista.
[/quote]
Niin, miehet ovat ikuisia pikkupoikia ja saavat orgasemja hävittäjäkatalogia selatessaan? Minä en haluakaan ymmärtää.
[/quote]
Tämän allekirjoitan! Miehille pyssy on peniksen jatke ja ampuminen kuin orgasmi!
Kun kerran mieheni raivosi aivan mielipuolen lailla minulle ja itkien pakenin kotoa, niin mitä teki mies heti sen jälkeen? Meni katselemaan vanhoja filmejä, pommikoneiden yhteen lentämisiä: crash crash; ja niihin osumisia ja taivaalla hajoamisia. Niitä oli yli 20 filminpätkää. Kaikki ne ihmiset, jotka niitä koneita lensivät, kuolivat, ellei joku ehtinyt käyttää heittoistuinta. Varsin nautinnollista katsottavaa? Mutta millainen ihminen sellaisesta "viihteestä" nauttii? Eikö pidä olla melkoinen sadisti, tuo tapahtumaketju huomioiden?
Kuka ihannoi sotaa? Pommikoneita? Viattomien kuolemaa?
Ja kuinka voi Kristukseen uskova edes ajatella sotivansa pyssyin ja panssarivaunuin ja pommikonein? Jos kaikki uskovat ajattelisivat voivansa aivan hyvin tarttua aseeseen ja lähteä sotimaan, niin eikö tällainen riko Jumalan käskyä "Älä tapa!"? Tuolla periaatteella sen toisen puolen joukoissa olisi hänen rakkaita veljiään. Ja ylipäätään ihmisiä, joita tuo ampuja saattaisi iankaikkisuuteen omin käsin, ja minne nämä joutuisivat?
Jos taas kaikki ihmiset, tai edes suurin osa, olisivat aitoja oikeita sydämestään Kristukseen uskovia, ei mitään nimikristittyjä, niin mitään sotia ei olisi. Niin tulee vielä käymään, lopulta, kun itse Kunnian Kuningas astuu näyttämölle. "Miekat taotaan auroiksi, eikä kansat enää opettele sotimaan", tämä on Jumalan tahto. Rauha maassa ihmisten kesken.
Mutta monikaan ei HALUA Jumalaa pilaamaan elämäänsä. On niin mukava herkutella väkivallalla ja ihmisten alistamisella ja kaikella pahalla. Jopa oikein uhitella "verta nenästään" esim suurvaltanaapurin edessä pöyhkeilemällä esim homopropagandalla, jonka tietää olevan tuolle naapurille kuin punainen vaate härälle. No, härkähän hyökkää. Itsehän he niin haluavat! Härnäysvaate nyt vain hieman värikkäämpi ...
Asevarustelu syö lasten eväät, köyhdyttää kansan, johtaa kaikki pelon ilmapiiriin. Pian naapuri on vihollinen, jota vastaan on noustava, ellei halua joutua vallatuksi. Miksi kukaan HALUAA vallata, ryöstää ja riistää toisen omaa, maata, ihmisiä, saavutettua elintasoa, koulutettua pääomaa, varallisuutta? "Älä varasta!", "Älä himoitse mitään, mikä on lähimmäisesi omaa!" Sodan aikana kuitenkin kylmästi viedään "viimeisetkin tuhkat pesästä" rintamalle, taivaalle ammuttavaksi, tuhoa tekemään, "vihollisen" vallattavaksi. Sotaan valjastetaan tavan ihmisten "kaakit", kaikki ne sadat ja kymmenet, jotka konepeltien alla jyllää. Myös kaikki ohramoottorikäyttöiset. Ja leipä lasten suusta. Eihän ne ole mitään. Sota on!
Milloin ihminen viisastuu? Fiksuuntuu? Ei milloinkaan, ennenkuin tulee Hän, jolla ON kaikki valta, mutta joka sallii ihmisen lyödä päätään kiveen, kunnes on henkihieverissä. Se on ihmisen ihan oma tahto, ei Jumalan syy! Hänantoi rakaudessaan ihmiselle vapaan tahdon. Ei olisi pitänyt! Mitäpä teki ihminen? Tyhmyyksiä tyhmyyksien perään, syntiä synnin perään. Koska halusi Jumalan pois elämästään. Siinäpä sitten sotii. Ja kuolee. Ilman Jumalaa?
Olisiko nyt aika istahtaa, miettiä ja valita? Miten olisi Jumalan Rakkaus, kelpaisiko?
Sinä päätät!
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 01:27"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:37"]
Tottakai valmistautuu, tosin aika löysästi mutta kuitenkin. Valmistautuminen on paras ennaltaehkäisy, ja vain tyhmä maa jättäisi tässä tilanteessa valmistautumatta.
[/quote]
Valmistaudutaan tai ei, Suomi häviää päivässä. Parasta olis liittyä Natoon tai luovuttaa heti sodan alkaessa, niin säästytään kuolonuhreilta.
[/quote]Paska puhetta, suomella on iso armeija. Kävin äsken kertaamassa. Kalusto oli uutta ja hienoa, aivan eri meininki kuin 90-luvulla. Oli huippu laitetta Israelista ja jenkeistä. F-18 on erittäin suorituskykyinen hävittäjä, pärjää helposti toppohousujen Suhoille. Uudet panssarivaunut on myös erittäin suorituskykyisiä. Toki parannettavaa löytyy.
[/quote]
Keep on dreaming. Venäjällä on 140 milj. ihmistä ja Suomessa 5 milj. Venäjällä on maailman toiseksi vahvin armeija ja Suomella on tällä hetkellä Euroopan surkein armeija, kun ei olla Natossa.
[/quote]
Suomen armeijan miesvahvuus on kokonaisuudessaan yksi Euroopan suurimpia ja Suomella on mm. Euroopan toiseksi suurin tykistö Venäjän jälkeen. Joten en sanoisi Suomen armeijaa Euroopan surkeimmaksi.
[/quote]
Niin Suomella on länsi-euroopan suurin tykistö.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:50"]Miksi sitten puolustusmäärärahoja ei lisätä ja liitytä natoon?
[/quote]
Koska Natoon liittyminen on punainen vaate idästä katsottuna. Virallisesti Suomi on edelleen puolueeton ja hyvä niin. Suomen puolueettomuus on asia mitä arvostan ja mitä maailmalla arvostetaan. Natoon liittymisen jälkeen alkaisi heti terroriteot lintukodossamme, puolueettomana maana olemme niiltä välttyneet. Ei ikinä Natoon, amen!