Suomen hallitus valmistelee maata sotaa varten!
"Suomessa tapahtuu asioita, jotka eivät ole normaaleja, vaikka niitä sellaisiksi väitetään.
Miljoonalle reserviläiselle lähetetään kirje heidän sodanaikaisesta sijoituspaikastaan. Poliitikot vakuuttavat, että ajoitus on sattumaa.
Uuden hallitusohjelman mukaan kouluissa lisätään liikuntaa niin, että sitä on tunti päivässä. Tätä ei perustella.
Hallitusohjelmassa luvataan myös käynnistää uusien sota-alusten ja Horneteja korvaavien hävittäjien hankinnat. Toimittaja Matti Virtanen arvioi (Talouselämä 22. 5.), että hallitusneuvotteluissa sovitut asehankinnat tulevat maksamaan noin kymmenen miljardia euroa. Summa on yhtä suuri kuin hallituksen kymmenen vuoden säästötavoite.
Hufvudstadsbladet tiivisti hallitusohjelman: "Militären och polisen får barnens pengar" (28. 5.). Armeija ja poliisi saavat lasten rahat.
Ja sokerina pohjalla: kansalaisia kielletään kovin äänenpainoin arvostelemasta budjettileikkauksia. Asiallinenkin kritiikki leimataan "marinaksi" ja "ininäksi".
Onko tällainen normaalia? Ei.
Voi kysyä, onko tämä ennemminkin sotaan valmistautuva kuin kansantaloutta tasapainottava hallitus?
Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä."
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1433733131735?ref=hs-art-suositellut
Kommentit (103)
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:52"][quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:51"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:46"][quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:44"] [quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:37"] Tottakai valmistautuu, tosin aika löysästi mutta kuitenkin. Valmistautuminen on paras ennaltaehkäisy, ja vain tyhmä maa jättäisi tässä tilanteessa valmistautumatta. [/quote] Valmistaudutaan tai ei, Suomi häviää päivässä. Parasta olis liittyä Natoon tai luovuttaa heti sodan alkaessa, niin säästytään kuolonuhreilta. [/quote] Hävisikö Ukraina päivässä? Suomi ei todellakaan luovuttaisi, se olisi suurta typeryyttä. Natoa kannatan kyllä minäkin. [/quote] No eihän Ukrainaan ole vielä kertaakaan hyökätty valloitustarkoituksessa. [/quote] Ja miksi ihmeessä ajattelet, että Venäjä panostaisi Suomen valloittamiseen enemmän kuin Ukrainan valloittamiseen? :D
[/quote]
Suomi on paljon paljon pienempi maa kuin Ukraina. Ukrainassa on 40 milj. ihmistä ja Suomessa 5 milj.
[/quote]
Oletkos vähän yksinkertainen...... :D
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"][quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:30"] Ei kyllä yllätä, että taas nainen ei ole aivan perillä maanpuolustuksellisista asioista. [/quote] Mitä vitun puolustettavaa kohta enää on kun päätöksillä syöstään ihmiset vähitellen sellaiseen kurjuuteen että joko lähtevät maasta tai tappavat itsensä ihan itse. [/quote] No mitä täällä vielä sitten odottelet? Jos ei kiinnosta puolustaa maata, ja pitää maata täyspaskana, niin voi siirtyä kitinästä tekoihin ja hypätä lentokoneeseen.
[/quote]
Noh, eiköhän tässä taas 4 vuoden päästä saada paremmat oltavat kun "keisarinuudetvaatteet"-Soini ja hovikuntansa ovat painuneet maanrakoon häpeämään.
Hei Venäjän trollit, koittakaa vaan tulla tänne. Pistän rynkyllä sarjan naamaan, niin mieli muuttuu!
Suomella on tällä hetkellä tilastollisesti Euroopan toiseksi surkein armeija. Vain Ruotsilla vähän huonompi. Melkein kakki muut on Natossa.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:03"]
Suomella on tällä hetkellä tilastollisesti Euroopan toiseksi surkein armeija. Vain Ruotsilla vähän huonompi. Melkein kakki muut on Natossa.
[/quote]
Ja sitten porukat vielä uskottelee itselleen että Voitetaan Venäjä. Tyhmä kansa.
Miksei totuutta kerrota kansalle suoraan? Missä mennään?
Suomella ei ole varaa ostaa sukellusvenettä. Ei varaa ollut edes vuokraamiseen. Aika järkyttävän köyhää.
Laittakaa ihmiset kotivara kuntoon: säilykettä ja muuta kuivamuonaa, vettä kanistereihin, radio ja paristot, lääkkeitä, sidetarpeita, desinfioivaa suihketta. Vettä on oltava tarpeeksi, sekä juomiseen että peseytymiseen. Taskulamppuja ja paristoita, kynttilöitä, tulitikkuja.
Älä panikoi vaikka iltalehdet kirkuisi mitä otsikoita, teet vaan sen minkä pystyt ja keskityt rutiineihin.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:30"]
Ei kyllä yllätä, että taas nainen ei ole aivan perillä maanpuolustuksellisista asioista.
[/quote]
Niin, miehet ovat ikuisia pikkupoikia ja saavat orgasemja hävittäjäkatalogia selatessaan? Minä en haluakaan ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:03"]
Suomella on tällä hetkellä tilastollisesti Euroopan toiseksi surkein armeija. Vain Ruotsilla vähän huonompi. Melkein kakki muut on Natossa.
[/quote]
Ja sitten porukat vielä uskottelee itselleen että Voitetaan Venäjä. Tyhmä kansa.
[/quote]Ei tässä voittamassa, vaan estämässä hyökkäys ja tämä onnistuu kyllä. Ryssien aseet on vieläkin susi paskaa vaikka Putsukka on syytäny kasoittan rahaa aseteollisuuteen. Länkkärit kun ei suostu myymään tekniikkaa niille.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:56"]
Jos pelottaa niin menkää ruotsiin piiloon, me rohkeat soditaan ja voitetaan. Länsimaat seisoo Suomen takana.
[/quote]
Haluatko kuolla? Sodassa kuolemisessa ei muuten ole mitään kunniakasta, vaikka sulle on armeijassa niin väitetty.
[/quote]Mielummin kuolen sodassa kuin pelkurina, mutta ethän sinä pelkurina sitä voi ymmärtää.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:59"]
Minulle kuolema on voitto. Olen Kristuksen oma.
[/quote]
Mikset ole jo tappanut itseäsi?
[/quote]Ensinnäkin elämä ja kuolema on Jumalan käsissä. Minä en niistä päivistä päätä. Ja Jumala sanoi: älä tapa. Minulla on tietty aika täällä ja tekemistä, kunnes Jumala näkee hyväksi, että voin irrottaa aurasta käteni.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:08"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:03"]
Suomella on tällä hetkellä tilastollisesti Euroopan toiseksi surkein armeija. Vain Ruotsilla vähän huonompi. Melkein kakki muut on Natossa.
[/quote]
Ja sitten porukat vielä uskottelee itselleen että Voitetaan Venäjä. Tyhmä kansa.
[/quote]Ei tässä voittamassa, vaan estämässä hyökkäys ja tämä onnistuu kyllä. Ryssien aseet on vieläkin susi paskaa vaikka Putsukka on syytäny kasoittan rahaa aseteollisuuteen. Länkkärit kun ei suostu myymään tekniikkaa niille.
[/quote]
Ei Suomi mitään estä. Missä fantasiamaailmassa oikeen elät?
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:06"]
Suomella ei ole varaa ostaa sukellusvenettä. Ei varaa ollut edes vuokraamiseen. Aika järkyttävän köyhää.
[/quote]Suomi ei tarvitse samalla lailla sukellusveneitä kuin kuin muut maat. Suomen rannikko on matalaa joten vihollisen sukellusveneillä on siellä rajallisesti tilaa.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:59"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:51"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:42"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:37"]
Tottakai valmistautuu, tosin aika löysästi mutta kuitenkin. Valmistautuminen on paras ennaltaehkäisy, ja vain tyhmä maa jättäisi tässä tilanteessa valmistautumatta.
[/quote]
Valmistaudutaan tai ei, Suomi häviää päivässä. Parasta olis liittyä Natoon tai luovuttaa heti sodan alkaessa, niin säästytään kuolonuhreilta.
[/quote]Paska puhetta, suomella on iso armeija. Kävin äsken kertaamassa. Kalusto oli uutta ja hienoa, aivan eri meininki kuin 90-luvulla. Oli huippu laitetta Israelista ja jenkeistä. F-18 on erittäin suorituskykyinen hävittäjä, pärjää helposti toppohousujen Suhoille. Uudet panssarivaunut on myös erittäin suorituskykyisiä. Toki parannettavaa löytyy.
[/quote]
Keep on dreaming. Venäjällä on 140 milj. ihmistä ja Suomessa 5 milj. Venäjällä on maailman toiseksi vahvin armeija ja Suomella on tällä hetkellä Euroopan surkein armeija, kun ei olla Natossa.
[/quote]Milloin te tajuatte sen ETTEI Venäjä VOI HYÖKÄTÄ koko voimallaan. Muuten oma maa jää ilman suojaa. Venäjä on käytännössä kokoajan jonkun kanssa sodassa. Jos kalusto lähtee sieltä, niin vihollinen hyökkää Venäjää vastaan.
[/quote]
Sun argumenttisi voisi olla merkityksellinen jos puhuttaisiin jostain 20 miljoonan valtiosta suhteessa 5 miljoonaan. Nyt on kuitenkin kyse siitä että siellä on yli 140 miljoonaa ja jo 10 % riittää kukistamaan yhden pikkuruisen Suomi-valtion. Aika vähän Venäjän rajoista on kuitenkin sellaisia joita sen tarvitsee aktiivisesti valvoa.
[/quote]
Mitä nyt mm. omaa kansaa pitää pelätä koko ajan.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:05"]
Miksei totuutta kerrota kansalle suoraan? Missä mennään?
[/quote]Ei kai Putinin mielenliikkeitä kukaan etukäteen tiedä. Paitsi Jumala.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:59"]
Minulle kuolema on voitto. Olen Kristuksen oma.
[/quote]
Mikset ole jo tappanut itseäsi?
[/quote]Ensinnäkin elämä ja kuolema on Jumalan käsissä. Minä en niistä päivistä päätä. Ja Jumala sanoi: älä tapa. Minulla on tietty aika täällä ja tekemistä, kunnes Jumala näkee hyväksi, että voin irrottaa aurasta käteni.
[/quote]
Kyllä Thor ja Zeus nyt suuttuu kun uskot Jahveen.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:43"]
Ne Suomen hävittäjähankinnat on yhtä naurettavia kuin jos kävisi kärpäslätkällä leijonaa vastaan.
[/quote]
Tuo vaatii jo perusteluja..anna tulla.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:59"]
Minulle kuolema on voitto. Olen Kristuksen oma.
[/quote]
Mikset ole jo tappanut itseäsi?