Mieheni ei ole pieraissut kolmen vuoden aikana kertaakaan!
Eli, ollaan seurusteltu 3 vuotta ja olen kuullut mieheni pieraisseen vain muutaman kerran kun hän on nukkunut. Noh, mä en oo edes uskaltanut käydä pskalla sillon kun hän on kotona ja hereillä...
Kertokaas milloin te pääsitte "pieruvaiheeseen"?
Kommentit (46)
Joka pierua pidättää, sillä on muutakin salattavaa!
Mun eka pieru pääs miehen seurassa seurusteltuamme 1,5 vuotta. Istuimme toisia vastapäätä ammeessa. Päätin päästää salaa tuhnun , mutta pieru oikein kajahti pohjan kautta. Muistan vieläki miehen epäuskoisen ilmeen ja kysymyksen "MIKÄ toi oli" Sain tästä naurukohtauksen ja rentouduttuani päästin vahingossa muutaman samanlaisen kovan ammeen pohjan kautta kimpoavan äänekkään töräyksen. Enää kumpikaan ei pidättele jos on vatsa täynnä ilmaa
Noin vuoden yhessäolon jälkeen (asuimme jo yhdessä) sain järkyttävän paskataudin ja sen jälkeen ei ole kyllä enää hävettänyt mikään, vaikka normaalisti olenkin todella siveä näissä vessa-asioissa.
Toisten vieressä piereskely ja hengitysilman myrkyttäminen ei ole mielestäni kohteliasta ja kunnioittavaa käytöstä. Ei minua nolottaisi pieraista, en vaan halua. Enkä haluaisi, että mieheni pierisi vieressäni sohvalla. Meitä on moneen junaan.
Tosi surullista kuinka estoisia ihmiset voivat olla lähimmäistensä kanssa, ei hemmetti. Ei ihme ettei oikeasti tärkeistä tai vaikeista osata keskustella parisuhteissa.
Ei mun mies piereskele kuin unissaan ja varmaan yksin kotona ja vessassa. Minä piereskelen välillä vahingossa, mutta hälle ei satu vahinkoja:D seitsemän vuotta ollaan oltu yhdessä. Ei mua haittaisi vaikka välillä päästelisi ja olen sen sanonutkin, mutta toisaalta onhan se mukavaa ettei tarvii kärsiä toisen hajuista.
Mulla on ärtynyt suoli oireyhtymä ja joskus on vaan PAKKO pierasta vaikka missä olis, se kipu ja turvotus muuten mahassa ja tuntee ku suoli venyttyy kaasusta ja pakottaa suolistoa. En nyt kotonakaan voi wc:ssä asua jos mahakipua. Piereskelen siksi miehen kuullen reilusti.
Miehellä on taatusti joku toinen, jonka luona se pieree! JSSAP!
12 vuotta yhdessä eikä mies ole ikinä kaivanut nenää mun aikana. Rakastan!
Me ollaan oltu yhdessä yli viisi vuotta, joista naimisissa kolme. Eikä edelleenkään piereskellä toistemme seurassa. Kohteliaisuuden vuoksi. Totta kai vessassa käymme. Mutta ei luottamus ja piereskely ole sama asia!
Ei piereskellä jos esim. ollaan syömässä tai istutaan sohvalla vierekkäin, mutta muuten kyllä pierrään muuallakin kuin vessassa. Ei haittaa vaikka kuulisi mutta ei mennä varta vasten viereen haisemaan.
Mun mies ei ole KOSKAAN 15 vuoden aikana pieraissut kuulteni.
Ei meillä ainakaan piereskellä tarkoituksella muualla kuin vessassa. Vessapöräyttelytkin nolottavat minua, varsinkin ku mies ei oikeastaan ikinä piereskel. Itsellä valitettavasti tuntuu suunnilleen kaikki keräävän valtavasti ilmaa mahaan, joten vessassa on kyllä pakko päästellä.
Olisi inhottavaa, jos puolison takia joutuisi pidättelemään pierua vaikka vatsaa vääntää - ei sitä sentään toisen naamalle tarvitse pieraista. Mutta kyllä nyt pitäisi vuosia kestäneessä parisuhteessa olla jokin rentous sentään.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:45"][quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 22:06"]Hahhah! :D me päästiin pieruvaiheeseen jossain muutamassa kuukaudessa. Nyt 3 vuotta takana ja pieretään kilpaa. Mä rutkuttelen kyllä ehkä enemmän ku mies :D
[/quote]
Hyi olkoon! Outoa käytöstä tuollainen kilpaa piereskely. Itse en ole pieraissut elämäni aikana kertaakaan toisten kuullen, ja ikää on jo 67 v. Ei edes synnyttäessäni tullut yhtään tuhnua, vaikka lapsia olen synnyttänyt 5. Näin se on että pieru pidätys on taitolaji.
[/quote]
Etkös ole kuullut, että se joka pierua pidättää, niin sillä on jotain salattavaa? Ja on sillä jotain terveydellisiä vaikutuksia, siis pierun pidättämisellä.
Edellinen suhde kesti 13 v ilman pieruja. Tämä liitto, 3 v takana, sama homma. Ei tulisi mieleenkään piereskellä toisen läsnäollessa. Eipä kyllä omat murkkupojatkaan moista harrasta, siis piereskele perheen kuullen. Hyvä näin. Moukkamaista vaikka luonnollista onkin.
[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 21:27"]
Ei kettu teijjän näitä alotuksia....siiis ei hemmetti! Onko se piereminen toisen kuullen niin kauheeta...ja vieraissa ei voi käyä paskalla vaikka kuin paskattas...ku ei vaan kehtaa... ja sitten onnii ummetusta ja peräpukamia nami nam! :D
[/quote]
On täällä kyllä kaikenlaisia juttuja. Ei myöskään käydä paskalla töissä jne. Aika estynyttä porukkaa täällä pyörii.
Ja se, että ko aiheista tehdään aloituksia, huoh.