En pysty hyväksymään sitä, ettei yksi mies
aloittanut kanssani suhdetta, vaikka tuntuu, että hän oli minusta kuitenkin kiinnostunut. Olen häneen rakastunut, hän on ensimmäinen mies koskaan, jonka olen halunnut tehdä onnelliseksi. On mulla muita miehiäkin ollut (ja olen nytkin suhteessa), mutta niitä leimaa aivan erilainen kai sitten itsekkyys, kuin tunteitani tätä yhtä miestä kohtaan.
Tuntuu katkeralta, että kun olisin päässyt vihdoinkin sellaisiin fiiliksiin, että haluan tehdä toisen onnelliseksi ja se tekisi hyvää minulle saada olla siinä suhteessa, niin ei tietenkään onnistu. Onko minulla karmassani tai otsassani tai jossain kohta, jossa lukee: älä anna mitään hyvää tälle naiselle? Ainakaan mitä tulee seksuaalisuuteen tai rakkauteen. En ole saanut mitään hyvää koskaan niillä alueilla ja alan olla jo helvetin katkera. Tai olen aina ollutkin katkera, siksikö en saa?
Kommentit (22)
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:09"]
Ap, mulla on sama tilanne, tosin olen sinkku. Rakastuin mieheen ja halu on tehdä hänet onnelliseksi. Mun mielestä se on juuri sitä aitoa rakkautta. Mies kuitenkin vaan korkeintaan pitää musta ja soittelee juuri kun olen ajatellut jatkavani elämää. Ja mä en voi hänelle sanoa ei. Miksi tällaista edes tapahtuu? Unelmieni suhde niin lähellä, silti niin kaukana.
[/quote]
Mä koen aivan samoin. Olen päälle 40 enkä ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, jossa koen, että minäkin saan. Se, että haluaa tehdä toisen onnelliseksi on minusta SAAMISTA. Siinä olisin onnellinen. Haluaisin kokea oikean, kunnon rakkaussuhteen, enkä vain sellaisia, joissa kaikki muka hyvin, mutta kun ei tunnut miltään.
Minusta on saatanan epäreilua joutua elämään koko elämä ilman tunnetta, että mua rakastaa joku, jota itse rakastan. Onhan se kauhea tilanne, että mulla on tässä tavallaan kaksi miestä ja ajatuksissa varsinkin on, mutta en ole tätä tilannetta varsinaisesti valinnut.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:15"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:12"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 19:55"] aloittanut kanssani suhdetta, vaikka tuntuu, että hän oli minusta kuitenkin kiinnostunut. Olen häneen rakastunut, hän on ensimmäinen mies koskaan, jonka olen halunnut tehdä onnelliseksi. On mulla muita miehiäkin ollut (ja olen nytkin suhteessa), mutta niitä leimaa aivan erilainen kai sitten itsekkyys, kuin tunteitani tätä yhtä miestä kohtaan. Tuntuu katkeralta, että kun olisin päässyt vihdoinkin sellaisiin fiiliksiin, että haluan tehdä toisen onnelliseksi ja se tekisi hyvää minulle saada olla siinä suhteessa, niin ei tietenkään onnistu. Onko minulla karmassani tai otsassani tai jossain kohta, jossa lukee: älä anna mitään hyvää tälle naiselle? Ainakaan mitä tulee seksuaalisuuteen tai rakkauteen. En ole saanut mitään hyvää koskaan niillä alueilla ja alan olla jo helvetin katkera. Tai olen aina ollutkin katkera, siksikö en saa? [/quote] Onpa kumma, miten se nyt noin. HUHUH Kasva aikuseksi enen ku alatedes haaveileen rakkaudesta. [/quote] Nimenomaan. Miksi ap on suhteessa, jos ei ole rakastunut? Koska pitää olla joku vai mikä syy?
[/quote]
Meillä on jo lapsiakin. Eikä meillä huonosti mee. Ei tämä tunteilu siitä johdu, varsinaisesti, että menee huonosti. Vaan olin rakastunut tähän toiseen ennen kuin mun oli pakko ottaa joku muu, kun en häntä saanut. Luulin, etten enää koskaan rakastu muihin. Enkä rakastunutkaan. 9 vuotta meni ihan hyvin. Kunnes tapasin tän vanhan rakkauden.
Se rakkaus roihahti uudelleen, vaikka en varsinaisesti olis kaivannut.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:19"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:09"]
Ap, mulla on sama tilanne, tosin olen sinkku. Rakastuin mieheen ja halu on tehdä hänet onnelliseksi. Mun mielestä se on juuri sitä aitoa rakkautta. Mies kuitenkin vaan korkeintaan pitää musta ja soittelee juuri kun olen ajatellut jatkavani elämää. Ja mä en voi hänelle sanoa ei. Miksi tällaista edes tapahtuu? Unelmieni suhde niin lähellä, silti niin kaukana.
[/quote]
Mä koen aivan samoin. Olen päälle 40 enkä ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, jossa koen, että minäkin saan. Se, että haluaa tehdä toisen onnelliseksi on minusta SAAMISTA. Siinä olisin onnellinen. Haluaisin kokea oikean, kunnon rakkaussuhteen, enkä vain sellaisia, joissa kaikki muka hyvin, mutta kun ei tunnut miltään.
Minusta on saatanan epäreilua joutua elämään koko elämä ilman tunnetta, että mua rakastaa joku, jota itse rakastan. Onhan se kauhea tilanne, että mulla on tässä tavallaan kaksi miestä ja ajatuksissa varsinkin on, mutta en ole tätä tilannetta varsinaisesti valinnut.
ap
[/quote]
Näinpä. Itse elin kamalassa, narsistisessa 8 vuoden parisuhteessa ennen tuon rakkauteni löytymistä. Ja nyt roikkunut tässä paskaolotilassa vuoden, että rakastamani mies pitää mua jonain "ystävänä" tai minä lie, mutta hänkään ei päästä irti. Tämän lisäksi mulle on käynyt elämässäni kaksi kertaa aiemminkin niin, että olen itse rakastunut, mutta mies vaan tykännyt. Ihan helvetin epäreilua! Missä on mulle se mies, josta hullaannun mutta joka rakastaa myös mua?? Ei taida olla mulle tarkoitettu sellainen onni. T.tuon ylläolevan tekstin kirjoittanut, itsekin jo reilusti päälle 3-kymppinen
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:26"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:19"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:09"] Ap, mulla on sama tilanne, tosin olen sinkku. Rakastuin mieheen ja halu on tehdä hänet onnelliseksi. Mun mielestä se on juuri sitä aitoa rakkautta. Mies kuitenkin vaan korkeintaan pitää musta ja soittelee juuri kun olen ajatellut jatkavani elämää. Ja mä en voi hänelle sanoa ei. Miksi tällaista edes tapahtuu? Unelmieni suhde niin lähellä, silti niin kaukana. [/quote] Mä koen aivan samoin. Olen päälle 40 enkä ole koskaan ollut sellaisessa suhteessa, jossa koen, että minäkin saan. Se, että haluaa tehdä toisen onnelliseksi on minusta SAAMISTA. Siinä olisin onnellinen. Haluaisin kokea oikean, kunnon rakkaussuhteen, enkä vain sellaisia, joissa kaikki muka hyvin, mutta kun ei tunnut miltään. Minusta on saatanan epäreilua joutua elämään koko elämä ilman tunnetta, että mua rakastaa joku, jota itse rakastan. Onhan se kauhea tilanne, että mulla on tässä tavallaan kaksi miestä ja ajatuksissa varsinkin on, mutta en ole tätä tilannetta varsinaisesti valinnut. ap [/quote] Näinpä. Itse elin kamalassa, narsistisessa 8 vuoden parisuhteessa ennen tuon rakkauteni löytymistä. Ja nyt roikkunut tässä paskaolotilassa vuoden, että rakastamani mies pitää mua jonain "ystävänä" tai minä lie, mutta hänkään ei päästä irti. Tämän lisäksi mulle on käynyt elämässäni kaksi kertaa aiemminkin niin, että olen itse rakastunut, mutta mies vaan tykännyt. Ihan helvetin epäreilua! Missä on mulle se mies, josta hullaannun mutta joka rakastaa myös mua?? Ei taida olla mulle tarkoitettu sellainen onni. T.tuon ylläolevan tekstin kirjoittanut, itsekin jo reilusti päälle 3-kymppinen
[/quote]
Joo, ihan toivotonta. Mies, jota rakastan kyllä viekoitteli minua kovasti silloin aikoinaan rakastumaan itseensä, mutta miten lie jäätyi kun olinkin ihan että joo, haluan suhteen. Eli minusta ainakaan kyse ei ollut kaverina lähestymisestä. Oma mieheni on kaukana narsistista, mutta ei se nyt vain tee tilannetta yhtään sen helpommaksi. (tai no ehkä vähän.)
ap
Ainoa narsisiti, jonka kanssa ehkä olen elänyt on äitini. Hän on syyllinen siihen, ettei nämä rakkausjutut ole minulle mahdollisia. Olen jo sieltä asti todella katkera ihminen. Mutta en tiedä, miten jaksan elää ilman tätä rakastamaani miestä, tämä tuntuu ihan hirveälle, on niin hirveä ikävä, vaikka samalla olen vihainenkin hänelle, kun ei uskalla mitään!!!! ap
Avauksen otsikko sen jo kertoo, että miksi. Mulle kaikki mitä haluan. Fiksu mies kun hiffasi missä mennään.
Vähän nöyryyttä kehiin niin kyllä se mies sieltä löytyy.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:40"]
Avauksen otsikko sen jo kertoo, että miksi. Mulle kaikki mitä haluan. Fiksu mies kun hiffasi missä mennään.
Vähän nöyryyttä kehiin niin kyllä se mies sieltä löytyy.
[/quote]
Mitä se mies mielestäsi näki, tai sinä? Kiinnostaisi kuulla, koska itse olen varmaan sokea sille. ap
Huhhuh. Mee terapiaan ja jatka elämääsi.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:40"]
Avauksen otsikko sen jo kertoo, että miksi. Mulle kaikki mitä haluan. Fiksu mies kun hiffasi missä mennään.
Vähän nöyryyttä kehiin niin kyllä se mies sieltä löytyy.
[/quote]
Mielestäni en vaadi kaikkea itselleni. En vain ole saanut rakkautta. Onhan se aika iso puutos elämälle. En ymmärrä, miten sen kaipuu tekee minusta minä-minä ihmisen? En vain pysty hyväksymään sitä, että näin, mitä rakkaus on ja olen edelleen ilman.
ap
Miksi minun edes pitäisi hyväksyä? Olenko minä se, joka en ansaitse rakkautta?
ap
Ja se katkeroittaa, kun samaan aikaan se idiootti on vapaa ja yksin. Ei kykene suhteisiin vaikka halusi niitä!! Aaargghht. Miksi mun pitää/piti rakastua sellaiseen (tunne)vammaiseen, taidan olla itsekin joku ihan vitun vammainen.
ap
Taidat olla niitä tyyppejä, jotka vain kiinnostuu niistä, joita eivät voi saada. Eräs ysäväni on juuri sellainen. Aina jos joku mies kiinnostuu hänestä, niin hänen kiinnostuksensa lopahtaa kuin seinään. Jos jotain miestä taas ei kiinnosta tämä ystäväni pätkääkään, niin sillonkos kaverini oikein innostuu ja yrittää kuukausitolkulla saada juuri sen miehen itselleen. Ja tietenkin siinä onnistumatta.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:56"]
Taidat olla niitä tyyppejä, jotka vain kiinnostuu niistä, joita eivät voi saada. Eräs ysäväni on juuri sellainen. Aina jos joku mies kiinnostuu hänestä, niin hänen kiinnostuksensa lopahtaa kuin seinään. Jos jotain miestä taas ei kiinnosta tämä ystäväni pätkääkään, niin sillonkos kaverini oikein innostuu ja yrittää kuukausitolkulla saada juuri sen miehen itselleen. Ja tietenkin siinä onnistumatta.
[/quote]
Voi olla :/ Kauheeta. Mä kuitenkin rakastan sitä ihan hirveästi, mutta on totta, että jokin asiassa pelottaa aivan hirveästi. Että jos saisin tunteita minua kohtaan. Oon niin huono. Siksi tämä mies vois tulla kysymykseen. Hän ei niiiin paljon pelota. Eikä kauheasti tunteile. Mutta ei sit ymmärrä/osaa mitään muutakaan.
ap
Vaikeinta olisi löytää kettään muuta, joka olisi seksuaaliselta kannalta niin oikean tuntuinen mulle. Tämä asia kaivelee minua ihan mahdottomasti, kun oon ihan varma, että elän koko elämäni saamatta edes orgasmia tai nauttia seksistä. Kun en koskaan saa suhteita, joissa uskaltaisin rakastaa tai saada rakkautta tai ihan mitä vaan. Varmaan kaikki mun haukkujat ovat saaneet. ap
Mistä kumpuaa moinen halu tehdä joku jantteri onnelliseksi? Oliko hän sitten jotenkin surullinen vai mistä on kyse?
Jos oli hyvä mies niin on sanomattakin selvää ettei lähde edes sen kummemmin miettimään varattuja. Olet pettäjä lehmä ja vehtaat kumppanisi selän takana. Miksi kenenkään pitäisi tuollaiselle huoralle onnea antaa? Kohtelet nykyistä kumppaniasi huonosti, mutta oletat muiden haluavan kohdella sua hyvin? Järkeä saa käyttää. Kaikki sun ongelmat johtuu vaan susta itestäsi. Oma syysi ettet kelpaa. Lakkaa lehmäily ja ala kivaksi tyypiksi.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 19:56"]
Mistä kumpuaa moinen halu tehdä joku jantteri onnelliseksi? Oliko hän sitten jotenkin surullinen vai mistä on kyse?
[/quote]
En ymmärrä kysymystä, eikö se ole aika keskeistä parisuhteessa? Ja sanotaan, että on onneton. Mulla samaa. Muutakin samaa, esim. seksuaalisuudessa. Häpeää ja arkuutta. Kerrankin mies, joka ei käynyt päälle.
ap
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:03"]
Jos oli hyvä mies niin on sanomattakin selvää ettei lähde edes sen kummemmin miettimään varattuja. Olet pettäjä lehmä ja vehtaat kumppanisi selän takana. Miksi kenenkään pitäisi tuollaiselle huoralle onnea antaa? Kohtelet nykyistä kumppaniasi huonosti, mutta oletat muiden haluavan kohdella sua hyvin? Järkeä saa käyttää. Kaikki sun ongelmat johtuu vaan susta itestäsi. Oma syysi ettet kelpaa. Lakkaa lehmäily ja ala kivaksi tyypiksi.
[/quote]
Tapasimme ennen kuin olin parisuhteessa. En ole eronnut nyt, koska meillä ei ole suhdetta tai mitään tämän miehen kanssa.
ap
Ap, mulla on sama tilanne, tosin olen sinkku. Rakastuin mieheen ja halu on tehdä hänet onnelliseksi. Mun mielestä se on juuri sitä aitoa rakkautta. Mies kuitenkin vaan korkeintaan pitää musta ja soittelee juuri kun olen ajatellut jatkavani elämää. Ja mä en voi hänelle sanoa ei. Miksi tällaista edes tapahtuu? Unelmieni suhde niin lähellä, silti niin kaukana.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 20:12"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 19:55"]
aloittanut kanssani suhdetta, vaikka tuntuu, että hän oli minusta kuitenkin kiinnostunut. Olen häneen rakastunut, hän on ensimmäinen mies koskaan, jonka olen halunnut tehdä onnelliseksi. On mulla muita miehiäkin ollut (ja olen nytkin suhteessa), mutta niitä leimaa aivan erilainen kai sitten itsekkyys, kuin tunteitani tätä yhtä miestä kohtaan.
Tuntuu katkeralta, että kun olisin päässyt vihdoinkin sellaisiin fiiliksiin, että haluan tehdä toisen onnelliseksi ja se tekisi hyvää minulle saada olla siinä suhteessa, niin ei tietenkään onnistu. Onko minulla karmassani tai otsassani tai jossain kohta, jossa lukee: älä anna mitään hyvää tälle naiselle? Ainakaan mitä tulee seksuaalisuuteen tai rakkauteen. En ole saanut mitään hyvää koskaan niillä alueilla ja alan olla jo helvetin katkera. Tai olen aina ollutkin katkera, siksikö en saa?
[/quote]
Onpa kumma, miten se nyt noin. HUHUH Kasva aikuseksi enen ku alatedes haaveileen rakkaudesta.
[/quote]
Nimenomaan. Miksi ap on suhteessa, jos ei ole rakastunut? Koska pitää olla joku vai mikä syy?