Lue keskustelun säännöt.
Vuodatus parisuhdesolmusta -voiko sitä avata?
07.06.2015 |
Seuraa pitkä avautuminen!
Vähän taustaa: kolmikymppinen pariskunta, yksi 1,5-vuotias lapsi. Yhdessä olemme olleet reilut 2,5 vuotta, eli tulin raskaaksi hyvin pian seurustelun alettua. Lapsi ei ollut harkittu, mutta nyt kumpikaan ei tietenkään osaisi kuvitella elämää ilman ja rakastamme häntä valtavasti. Yhdessä olemme asuneet käytännössä koko ajan, virallisesti muutimme yhteen, kun olin jo ollut jonkin aikaa raskaana. Mies on töissä, itse palaan hoitovapaalta töihin kesän jälkeen.
-
Meillä on ollut todella vaikeaa jo jonkin aikaa. En osaa edes sanoa, milloin ja miksi tämä alkoi. Olen yrittänyt mennä itseeni ja löytää vikoja myös omasta käyttäytymisestäni, etten näkisi vain toista osapuolta syyllisenä kaikkeen.
-
Minä haluaisin enemmän huomiointia, yhteistä aikaa, seksiä, nukkua paremmin, tasa-arvoista vapaa-ajan käyttöä. Mielestäni tilanteen pitäisi olla se, että mieheni käy töissä, minä hoidan lapsen ja kodin sillä aikaa, muista menoista sovitaan erikseen. Niin, että molemmilla olisi mahdollisuus tehdä myös omia juttuja. Tällä hetkellä tuntuu, että mies vain ilmoittaa menevänsä sinne tai tänne ja pitää automaattisena oletuksena sitä, että minä tietysti olen silloin kotona. Minun taas pitää puhua omista menoistani jo hyvissä ajoin ja muistuttaa niistä säännöllisesti.
-
Haluaisin joskus nukkua hyvin. Lapsemme on kylläkin ihailtavan hyvä nukkuja, mutta haluaisin joskus olla se, joka kääntää kylkeä, kun lapsi herää aamulla tai itkee yöllä. Edes viikonloppuisin. Mies ei kuulemma vain voi sille mitään, ettei hän herää.
-
Haluaisin kauniita sanoja, haluaisin miehen tekevän aloitteen seksiin. Haluaisin, että hän ehdottaisi treffi-iltoja, en vain minä. Haluaisin yllätyslahjoja ja niskahierontaa. Tosiasia tällä hetkellä on se, etten enää itsekään uskalla tehdä näitä asioita miehelleni, koska pelkään torjumista niin paljon. Enkä halua olla jatkuvasti se ainoastaan antava osapuoli.
-
Kuukausi sitten riitelimme rajusti. Ero tuli puheeksi. Minä pohdin asiaa hetken itsekseni, jonka jälkeen otin asian puheeksi mieheni kanssa, puhuin siitä miten asiat järjestetään, jos nyt eroamme. Hän ei halunnut hätäillä eikä puhua asiasta ollenkaan. Niin se jäi käsittelemättä.
-
Riidan aikana kerroin, mitä minä haluan suhteelta, mitä ehdottomasti en halua. Mieheni kertoi oman näkökulmansa: hän haluaa, etten valita koko ajan ja että olisin iloisempi. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta otin itseäni niskasta kiinni. Tuon riidan jälkeen en ole valittanut mistään, en ole sanonut, jos olen pahoittanut mieleni jostain. Kaikki on mennyt ihan ok. Mutta mieheni vastaavasti ei ole muuttanut omassa käytöksessään mitään. Ei yhtään mitään. Mutta olen ollut hiljaa. Asiasta ei ole keskusteltu sen koomin.
-
Eilen hän lähti vanhojen opiskelukavereiden vuosittaiselle mökkireissulle viikonlopuksi. Laittoi monta tekstiviestiä, soitti pari kertaa. Viimeinen puhelu tuli yöllä, mies oli humalassa. Hän sanoi, että toivoo minun jäävän ja että rakastaa.
-
Mitä mieltä olette, oliko tuo puhelu positiivinen vai negatiivinen asia? Itse tässä synkässä mielentilassa käänsin sen päässäni niin, että hän on pohtinut asiaa koko kuukauden, mahdollisesti kavereiden kanssa mökillä ja viimein tullut siihen päätökseen, että jatkaa elämää kanssani. Niin kuin se olisi vain hänen yksipuolinen päätöksensä ja hänen ei tarvitse muuttaa omassa käytöksessään mitään.
-
Pyydän anteeksi pitkää vuodatusta. Kirjoitin varmaan enemmän itselleni kuin muille tällä palstalla. Mutta olen kovin kiitollinen, jos joku jaksoi lukea. Ja vielä kiitollisempi olen, jos joku osaa ja jaksaa sanoa tähän jotain järkevää.
Kommentit (68)
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:16"]Lapsi on tullut kuvioihin liian nopeasti. Itse lapsen saamisessa ei ole mitään vikaa vaan iinä, että et ole ehtinyt opetella tuntemaan miestäsi kunnolla ensin. Jos ehtii asua toisen kanssa yhdessä ennen lasta niin oppii kyllä tuntemaan toisen tavat ja asenteet ja sen miten kykenee kantamaan vastuuta ylipäätään ja ottamaan oman osansa kodinhoidossa.
Nyt sitten purnataan vähän myöhässä että miten tässä näin kävi. Itse eroaisin, ei pää kestäisi tuollaista vankilaa, koska tiedän paremman arjen olemassaolosta.
[/quote]
No ei auttanut meillä 12 vuoden harjoittelu. Eihän mies mitenkään rajoitellut mun menoja ennen lapsia. Eikä mua haitannut silloin jos nukkui mua enemmän/ vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:53"]
No jos mies ei tähän mennessä ole "muuttunut" tuskin tulee muuttumaan. Toisaalta ihmisiä ei voi pakottaa muuttumaan hönen tulisi olla ihan luonnostaan sellainenen että ottaa sinut enemmän huomioon. Olen kuullut samanlaisen tarinan niin monesti tämmöisiltä naisilta jotka ovat hommaanneet lapsen vuoden seurustelun jälkeen.
[/quote]
Ja ap:n tapauksessa lapsi on saanut alkunsa vain muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.
Ja sitten ihmetellään, kun miehet menee vieraisiin pikkulapsiaikana. Se ihana, villi nainen muuttuu marisevaksi valittajaksi kotona. Miks en saa yllätyslahjoja, miksi en saa niskahierontaa, miksi et tuo onnea minulle tänne kotiin. Naama väärässä valitetaan koko ajan ja uhkaillaan erolla.
Miksi naiset alkavat marttyyriksi ja uhriksi. Miksi sieltä neljän seinän sisältä ei voi lähteä pois. Miksi odottaa siellä' ja valittaa, että en pääse mihinkään ja mies ei herää ja miksi mies ei tuo yllätyksiä ja elämänsisältöä tuolta ulkopuolelta minulle.
En itse ikipäivänä olisi jaksanut tuollaista. Kun lapsi syntyi, en jäänyt kotiin odottamaan, että mies tuo elämän ulkopuolelta, vaan jatkoin elämää. Otin lapsen matkaan ja reissasin vähän siellä ja täällä. Hommasin lapselle ulkopuolisia hoitajia, jotta pääsin käymään päivälläkin jossakin. Lapsiparkki salilla ja hups, sain treenin tehtyä.
Se on elämän helpointa aikaa, kun on yhden lapsen kanssa äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Se kannataa hyödyntää ja nauttia helposta elämästä. Pysyy itsekin pirteänä, kun hommaa itse itselle elämän. Ei niin, että kotona ollaan tyytymättömänä ja valitetaan miehelle, että miksi sinä et koskaan sitä ja miksi et tätä ja miksi et tuota.
Olen ollut mieheni kanssa nyt 31 vuotta, lapset tehtiin vasta plus 10 v yhdessäolon jälkeen, eli kaikki lapset vielä alaikäisiä. Kokemusta siis parisuhteen ylä-, ala- ja tasamäistä on paljon.
Myös ympärillä seuranneena, meillä melko laaja ystäväpiiri vuosikymmenien takaa, yhteisiä ja omia kavereita.
Olen vahvasti sitä mieltä, että miehillä, varsinkin sellaisilla, joilla kotoa saatu "nainen pyörittää kotia" malli, ei yksinkertaisesti ole automaattista hahmotusta siitä, mitä kaikkea rumba vaatii. Sen oppiminen, hyväksyminen ja siitä rutiinin luominen vie vuosikausia.
Kun parisuhde on tuore, lapset pieniä ja kaikki on muuttunut totaalisesti muutamassa vuodessa, ei ole ihme, että miehellä kestää aikaa sopeutua - myös positiivisesti - uuteen elämään. Tilannetta ei helpota se, että nainen naputtaa, vaatii tiettyä toimintamallia, siisteystasoa jne. jne. Tukemalla ja kannustamalla ja pitämällä suun kiinni, mies alkaa löytää oman toimintamallinsa.
Siis otta pikkuhiljaa omaa aikaa, ilmoita, milloin menet ja laita ylimalkaiset ohjeet. Anna hänen olla isä omalla tavallaan.
Älä estä menemästä omia menojaan kokonaan, älä juputa, mutta kerro neutraalisti miltä sinusta tuntuu. Älä syytä. Älä kerro mitä mies tekee "väärin". Älä pelaa, äläkä vaadi vastapalveluksia - älä pelaa.
Minusta tilanne on ihan pelastettavissa, mies on vain "lost" ja tarvitsee pehmeää ohjausta ja aikaa sopeutua.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:54"]En kyllä ole ihan samaa mieltä siitä, että iltojen ja viikonloppujen suhteen pitäisi olla ihan samassa asemassa. Riippuu tietysti olosuhteista, mutta jos on yksi helpohkohoitoinen lapsi ja normaaleilla mukavuuksilla varustettu koti sekä normaaleilla kyvyillä varustettu äiti, niin oikeastiko olette sitä mieltä, että lapsen ja kodin hoitaminen miehen työpäivän ajan vastaa ihan täyttä työpäivää ja illat ja viikonloput hoitovastuu on jaettava 50/50? Mites sitten jos äiti olisikin perhepäivähoitaja ja siinä olisi viisi lasta päivän ajan, monenko miehen työpäivän panosta yksi arkipäivä silloin vastaisi?
Tietysti on aikoja ja päiviä, jolloin se helpohkohoitoinen lapsi on valvottanut koko yön, tiskikone on rikki ja/tai äidillä flunssa, tai miehellä töissä erityisen leppoisaa, mutta on se nyt kumma kansantaloudelliseltakin näkökannalta, jos yhden oman lapsen kanssa kotona oleminen on rankkuusasteeltaan täyden työpäivän veroinen suoritus.
En minä silti sano, että on ihan jees miehen mennä ne "vapaa-ajat" miten tykkää ja huikata vain ovelta moido tai aina nukkua pitkään viikonloppuisin, mutta ihmettelen miten miehille menee läpi se että jopa kotityöt pitää jakaa puoliksi, vaikka toinen on kotona.
[/quote]
No minä kyllä koen lapsen ja kodin hoidon ehdottomasti rankemmaksi kuin tutkijan työ (siis oma työni). Työni on sellaista epävarmuutta, eikä hyvä tutkija ole koskaan esim. lukenut kaikkea mitä pitää. Mutta voi veljet kun työpäivä tuntuu lomalta! Niin ihania kun nuo lapset ovatkin! Rakastan lapsiani, mutta VIHAAN jatkuvaa ruoanlaittoa, siivousta ja kaosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voih, miten kuulostaa tutulta.
Meillä oli myös noin. Olin kotona lasten kanssa reilut 14 vuotta ja mies kävi töissä. Koko aikana miehelle ei kuulunut mikään kotityö, ei edes lasten perään katsominen. Ja tietysti mies kiukutteli jos en ollut halukas seksiin tai en ollut meikannut. Miehen menoja ei saanut kyseenalaistaa, sillä ne olivat aina tärkeitä. Minulla ei saanut olla omia menoja ollenkaan tai ne saattoivat peruuntua kun joku lapsista sairastui. (Mies ei tietenkään voinut jäädä lapsen kanssa kotiin, jotta olisin päässyt sovittuun menooni.)
Vuodet vierivät, minä sopeuduin ja olin hiljaa - näin perhe-elämä saatiin sujumaan.
Lapset ovat nyt kaikki yli 18v ja aloittelevat opintojaan/ovat töissä. Äitiä ei enää tarvita. Käyn osa-aikatyössä, jotta miehen ei tarvitsisi tehdä kotitöitä (jotka eivät kuulu miehelle vaan vain naiselle). Minulla on huono palkka eikä työuraa ole kun olen vain ollut kotona lasten kanssa ja pokkuroinut miehelle.
Viimeisen vuoden aikana meillä on ollut parisuhde yhtä riitaa. Tämä johtuu siitä, että olen tajunnut olevani liian vanha (yli 40v) hyppimään miehen pillin mukaan. On vihdoin äidin vuoro. Olen alkanut sanoa miehelle vastaan kun hän valittaa, ettei kaikki treenikamansa ole oikeassa järjestyksessä kaapissa pestynä tai olen sanonut meneväni kaverini kanssa kahville.
Tiedän, ettei mieheni muutu. Minun pitää tehdä päätös, olenko tässä suhteessa vai olenko tarpeeksi arvokas tasa-arvoiseen suhteeseen (jonkun toisen kanssa tai vaikka olemaan yksin).
Neuvoni ap:lle on, että NYT sinulla on se aika, jolloin pelisäännöt tehdään selväksi. Jos tuolle tielle lähdet kuin minä aikoinaan, saat niellä kaiken, olla varuillasi, unohtaa omat tarpeesi ja ennen pitkää katkeroidut. Miten voi arvostaa ja kunnioittaa miestä, joka ei arvosta ja kunnioita puolisoaan?
Hyvin monessa perheessä näkyy olevan tilanne se, että mies määrää tahdin ja se on vain hänen itsekkyytensä mukaan järjestetty. Nainen vastaa kodista ja lapsista, ja on hiljaa, myöntyväinen, sopeutuva, ahkera, miestään kunnioittava, itsestään huolehtiva ja seksiin innokas. Ja käy kodin ulkopuolella töissä maksaakseen puolet kodin menoista, vaikka miehellä olisi 5 kertaa suurempi palkka.
Onko oikein? Ei ole!
Moniko mies seurustelee vapaa-aikanaan muiden naisten kanssa? Vaikka vain ihan kahvilassa kahvikupposen ääressä. Ei mitään kiirettä kotiin, vaikka tietää, että vaimo tarvitsisi apua lastenhoidossa ja on yliväsynyt. Mies ottaa itsekkäästi omaan elämäänsä sen tilan, minkä itse haluaa, muut tyytyköön rippeisiin.
Onko oikein? Ei ole!
Kukaan nainen ei ole miehen kotiorja, vaan häntä tulee kunnioittaa, rakastaa ja auttaa samalla tavoin kuin vaimo kunnioittaa miestää. Avioliitto/parisuhde ei ole sinkkuutta, eikä sooloilua, vaan yhdessä toimimista YHTEISIN säännöin, joissa KUMMANKIN tarpeet ja toiveet otetaan tasapuolisesti huomioon.
Onnellisin on se aviopari/parisuhde, jossa kumpikin toimii tietoisesti TOISTENSA PARHAAKSI, eli asettaa puolisonsa tarpeen ensisijaiseksi ja kun tämä taas asettaa puolisonsa tarpeet ensisijaiseksi, molempien tarpeet täyttyvät ja tasapaino ja onnellisuus vahvistuvat.
Tässä on se jutun juju! Alkakaapa toimia näin, niin huomaatte, että kitinät vähentyvät, tyytyväisyys lisääntyy, ilo palaa kaikille ja jopa perheen talous kohentuu, kun sitä käytetään yhdessä harkiten ja yhteiseksi hyväksi.
Sokerina pohjalla on LASTEN ONNELLISUUS ja tasapainoinen kasvu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:25"]Voih, miten kuulostaa tutulta.
Meillä oli myös noin. Olin kotona lasten kanssa reilut 14 vuotta ja mies kävi töissä. Koko aikana miehelle ei kuulunut mikään kotityö, ei edes lasten perään katsominen. Ja tietysti mies kiukutteli jos en ollut halukas seksiin tai en ollut meikannut. Miehen menoja ei saanut kyseenalaistaa, sillä ne olivat aina tärkeitä. Minulla ei saanut olla omia menoja ollenkaan tai ne saattoivat peruuntua kun joku lapsista sairastui. (Mies ei tietenkään voinut jäädä lapsen kanssa kotiin, jotta olisin päässyt sovittuun menooni.)
Vuodet vierivät, minä sopeuduin ja olin hiljaa - näin perhe-elämä saatiin sujumaan.
Lapset ovat nyt kaikki yli 18v ja aloittelevat opintojaan/ovat töissä. Äitiä ei enää tarvita. Käyn osa-aikatyössä, jotta miehen ei tarvitsisi tehdä kotitöitä (jotka eivät kuulu miehelle vaan vain naiselle). Minulla on huono palkka eikä työuraa ole kun olen vain ollut kotona lasten kanssa ja pokkuroinut miehelle.
Viimeisen vuoden aikana meillä on ollut parisuhde yhtä riitaa. Tämä johtuu siitä, että olen tajunnut olevani liian vanha (yli 40v) hyppimään miehen pillin mukaan. On vihdoin äidin vuoro. Olen alkanut sanoa miehelle vastaan kun hän valittaa, ettei kaikki treenikamansa ole oikeassa järjestyksessä kaapissa pestynä tai olen sanonut meneväni kaverini kanssa kahville.
Tiedän, ettei mieheni muutu. Minun pitää tehdä päätös, olenko tässä suhteessa vai olenko tarpeeksi arvokas tasa-arvoiseen suhteeseen (jonkun toisen kanssa tai vaikka olemaan yksin).
Neuvoni ap:lle on, että NYT sinulla on se aika, jolloin pelisäännöt tehdään selväksi. Jos tuolle tielle lähdet kuin minä aikoinaan, saat niellä kaiken, olla varuillasi, unohtaa omat tarpeesi ja ennen pitkää katkeroidut. Miten voi arvostaa ja kunnioittaa miestä, joka ei arvosta ja kunnioita puolisoaan?
[/quote]
Ja 20 vuoden päästä ajattelet, että olisitpa lähtenyt vielä silloin.
Hanki kalenteri, johon merkkaat kahdella eri värillä jokaisen sinun ja miehesi menon, sekä myös sen, jos joku meno ei olekaan toteutunut. Luulisi miehenkin hahmottavan viimeistään parin kuukauden jälkeen, onko teillä yhtä paljon vapaa-aikaa.
Tämä oli minulle aikoinaan toimiva keino saada mieheni huomaamaan, kuinka paljon enemmän kotitöitä minä tein, kun mieheni mielestä jaoimme kotityöt aikalailla tasan. Kävi ilmi, että minä tein päivässä enemmän kotitöitä kuin mies koko viikon aikana. Ja olimme siis molemmat työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 08:35"]
Itse heitit kuukasi sitten pommin eroajatuksistasi! Haloo. Mies on koko kuukauden miettinyt asiaa ja pelännyt tulevansa jätetyksi. Tuo eilinen puhelu oli hänen yrityksensä osoittaa sinulle, että hän todellakin välittää sinusta ja haluaa teille yhteisen tulevaisuuden!
Vinkki: hanki itsellesi muutakin elämää, jotta et ole niin ripustautuva ja vaativa suhteessa mieheesi! (Mene siis lapsen kanssa ihmisten ilmoille!!!) Ja tänään kun hän tulee kotiin, laita valmiiksi hyvää ruokaa / pukeudu nätisti / ole innokas sängyssä. Pienen ajan päästä huomaat, että hänellä ei ole niin paljon kiinnostusta kodin ulkopuolisiin asioihin. Tadaa - koska kotona on juurikin se nainen, joka ei valita ja on iloinen! Silloin hänellä on myös intoa haluta tehdä asioita sinun hyväksesi - vaatimalla et tule niitä saamaan!
[/quote]
Tämä on sellaisen ihmisen settiä ettei tajua ollenkaan mitä suustaan päästää ja mihin kohtaan.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:54"]En kyllä ole ihan samaa mieltä siitä, että iltojen ja viikonloppujen suhteen pitäisi olla ihan samassa asemassa. Riippuu tietysti olosuhteista, mutta jos on yksi helpohkohoitoinen lapsi ja normaaleilla mukavuuksilla varustettu koti sekä normaaleilla kyvyillä varustettu äiti, niin oikeastiko olette sitä mieltä, että lapsen ja kodin hoitaminen miehen työpäivän ajan vastaa ihan täyttä työpäivää ja illat ja viikonloput hoitovastuu on jaettava 50/50? Mites sitten jos äiti olisikin perhepäivähoitaja ja siinä olisi viisi lasta päivän ajan, monenko miehen työpäivän panosta yksi arkipäivä silloin vastaisi? Tietysti on aikoja ja päiviä, jolloin se helpohkohoitoinen lapsi on valvottanut koko yön, tiskikone on rikki ja/tai äidillä flunssa, tai miehellä töissä erityisen leppoisaa, mutta on se nyt kumma kansantaloudelliseltakin näkökannalta, jos yhden oman lapsen kanssa kotona oleminen on rankkuusasteeltaan täyden työpäivän veroinen suoritus. En minä silti sano, että on ihan jees miehen mennä ne "vapaa-ajat" miten tykkää ja huikata vain ovelta moido tai aina nukkua pitkään viikonloppuisin, mutta ihmettelen miten miehille menee läpi se että jopa kotityöt pitää jakaa puoliksi, vaikka toinen on kotona. [/quote] No minä kyllä koen lapsen ja kodin hoidon ehdottomasti rankemmaksi kuin tutkijan työ (siis oma työni). Työni on sellaista epävarmuutta, eikä hyvä tutkija ole koskaan esim. lukenut kaikkea mitä pitää. Mutta voi veljet kun työpäivä tuntuu lomalta! Niin ihania kun nuo lapset ovatkin! Rakastan lapsiani, mutta VIHAAN jatkuvaa ruoanlaittoa, siivousta ja kaosta.
[/quote]
Hassua, kun lukee koti-isien haastetteluja, he sanovat, että ihana pitää lepotauko työelämästä ja elää hidasta ja rauhallista elämää lasten kanssa kotona hoitovapaalla. Naisille se on maailman rankinta urakointia.
Pitäisikö lakia muuttaa niin,että äitiysloma kestäisi vain 3 kuukautta ja sitten naiset töihin, kun siellä on heidän mielestään helpomaa ja isät nauttimaan kotiin vauva-ja taaperoajasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:54"]
En kyllä ole ihan samaa mieltä siitä, että iltojen ja viikonloppujen suhteen pitäisi olla ihan samassa asemassa. Riippuu tietysti olosuhteista, mutta jos on yksi helpohkohoitoinen lapsi ja normaaleilla mukavuuksilla varustettu koti sekä normaaleilla kyvyillä varustettu äiti, niin oikeastiko olette sitä mieltä, että lapsen ja kodin hoitaminen miehen työpäivän ajan vastaa ihan täyttä työpäivää ja illat ja viikonloput hoitovastuu on jaettava 50/50? Mites sitten jos äiti olisikin perhepäivähoitaja ja siinä olisi viisi lasta päivän ajan, monenko miehen työpäivän panosta yksi arkipäivä silloin vastaisi?
[/quote]
Työnjako joudutaan miettimään jokaisessa parisuhteessa erikseen. Jollekin on ok että se menee 50/50 jossakin toisessa suhteessa jotakin muuta. Minusta "omaa aikaa" ja aikaa jolloin lapset tai vastuu lapsista ei rajoita sitä ajankäyttöä tarvitsee molemmat vanhemmat. Se kuka sitä tarvitsee ehkä enemmän kuka vähemmän riippuu enemmän ihmisestä kuin siitä mitä hän tekee muuten, hoitaako lapsia kotona vai tekeekö työtä kodin ulkopuolella.
Itse en koe lasten kanssa olemista läheskään niin rankana fyysisesti kuin ansiotyötä. Sitovuus ja vastuu esim. kasvatuksesta taas on huommattavasti rankempaa kuin töissä. Myös töissä jaan vastuuta jaan muille, miksi en tekisi sitä myös kotona.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 08:43"][quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 00:38"]
Seuraa pitkä avautuminen! Vähän taustaa: kolmikymppinen pariskunta, yksi 1,5-vuotias lapsi. Yhdessä olemme olleet reilut 2,5 vuotta, eli tulin raskaaksi hyvin pian seurustelun alettua. Lapsi ei ollut harkittu, mutta nyt kumpikaan ei tietenkään osaisi kuvitella elämää ilman ja rakastamme häntä valtavasti.
[/quote]
Teidän ongelmanne johtuvat siitä, että olette hankkineet lapsen. Ongelmien setviminen alkaa siitä, että tunnustatte tämän tosiasian. Ja muiden kannattaa laittaa merkille, miten lapsen hankkiminen paitsi aiheuttaa parsuhdeongelmia, myös hankaloittaa niiden ratkaisemista. Koska eihän lapsesta nyt voi seurata mitään pahaa, ku se on niin pieni ja suloinen, tuitui.
[/quote]
Kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi kuulostaa persoonallisuushäiriöiseltä. Per.häiriölle on ominaista se, ettei henkilö ymmärrä muiden ihmisten tunteita, eikä omiaankaan, mutta omat tarpeet on aina etusijalla, mutta toisen henkilön tarpeita ei ymmärrä eikä suostu niihin vastaamaan.
Miehesi tarpeet on siis siinä, että sinä hoidat kodin ja olet hiljaa. Miehesi ei ymmärrä miksi avaat suusi, eikä ymmärrä tunteitasi eikä pysty tulemaan vastaan. Nyt kun sinä olet 'parantanut' tapasi ja ollut kuukauden kiltisti ja hiljaa niin kuin miehesi haluaa, hän ilmoittaa että voikin jatkaa elämistä kanssasi (olettaen että alistut hänen vaatimuksiinsa jatkossakin). Miehesi tasapaino järkkyy heti kun vaadit itsellesi jotain, ja hän joutuisi itsestään jotain antamaan. Persoonallisuushäiriöinen ei taivu.
Minkälaiseksi miehesi heittäytyisi jos eroaisitte? Veikkaan että hän hankaloittaisi asioita paljon, koska laittaa kaikki sinun syyksesi (koska hänen perspektiivistään katsottuna sinä yrität riistää häntä). Kumpi saisi lapsen huoltajuuden? jne.
Sinun kannattaa mennä jutteleen jollekin ammattitaitoiselle psykologille, tarvitset apua. Tee suunnitelmat sitä kautta. Persoonallisuushäiriöiset saattavat laittaa uhrinsa ansaan juuri noin, että tekevät lapsen jonka kautta sitovat kumppanin itseensä.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:36"]
Hassua, kun lukee koti-isien haastetteluja, he sanovat, että ihana pitää lepotauko työelämästä ja elää hidasta ja rauhallista elämää lasten kanssa kotona hoitovapaalla. Naisille se on maailman rankinta urakointia.
[/quote]
Ehkä naisten pitäisi nykyistä paremmin osta jakaa vastuuta kotona myös miehille. Aika monet isät osaa sen vastuun jakamisen puolisolle luonostaankin varsin hyvin.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:54"]En kyllä ole ihan samaa mieltä siitä, että iltojen ja viikonloppujen suhteen pitäisi olla ihan samassa asemassa. Riippuu tietysti olosuhteista, mutta jos on yksi helpohkohoitoinen lapsi ja normaaleilla mukavuuksilla varustettu koti sekä normaaleilla kyvyillä varustettu äiti, niin oikeastiko olette sitä mieltä, että lapsen ja kodin hoitaminen miehen työpäivän ajan vastaa ihan täyttä työpäivää ja illat ja viikonloput hoitovastuu on jaettava 50/50? Mites sitten jos äiti olisikin perhepäivähoitaja ja siinä olisi viisi lasta päivän ajan, monenko miehen työpäivän panosta yksi arkipäivä silloin vastaisi? Tietysti on aikoja ja päiviä, jolloin se helpohkohoitoinen lapsi on valvottanut koko yön, tiskikone on rikki ja/tai äidillä flunssa, tai miehellä töissä erityisen leppoisaa, mutta on se nyt kumma kansantaloudelliseltakin näkökannalta, jos yhden oman lapsen kanssa kotona oleminen on rankkuusasteeltaan täyden työpäivän veroinen suoritus. En minä silti sano, että on ihan jees miehen mennä ne "vapaa-ajat" miten tykkää ja huikata vain ovelta moido tai aina nukkua pitkään viikonloppuisin, mutta ihmettelen miten miehille menee läpi se että jopa kotityöt pitää jakaa puoliksi, vaikka toinen on kotona. [/quote] No minä kyllä koen lapsen ja kodin hoidon ehdottomasti rankemmaksi kuin tutkijan työ (siis oma työni). Työni on sellaista epävarmuutta, eikä hyvä tutkija ole koskaan esim. lukenut kaikkea mitä pitää. Mutta voi veljet kun työpäivä tuntuu lomalta! Niin ihania kun nuo lapset ovatkin! Rakastan lapsiani, mutta VIHAAN jatkuvaa ruoanlaittoa, siivousta ja kaosta.
[/quote]
Pidätkö tuota objektiivisena arviona yhden lapsen ja kodin huollon raskaudesta, vai omana ominaispiirteenäsi? Totta kai, hienoa jos kanssasi lapset tehnyt mies haluaa osallistua työpäivänsä jälkeen tasapuolisesti tai jopa sen yli lapsen ja kodin hoitamiseen ollakseen tärkeä osa perheensä elämää ja helpottaakseen sinulle erityisen rankkaa elämänvaihetta, mutta ei sen perustelu voi olla se, että on oikeasti niin rankkaa duunia tai psyykettä hajottavaa olla kotona yhden lapsen kanssa.
Kotona olo voi olla puuduttavaa tai epätyydyttävää, jolloin on aikuisen ihmisen omalla vastuulla kehittää sitä sisältöä ja vaihtelua arkeensa, tilanne ei siinä eroa vaikka siitä että on kotona työttömänä, paitsi että oma vauva on hyvä syy olla kotona. Huomaavainen puoliso tukee siinä, tietysti, mutta jos ei niin ei sitä sen puolison syyksi voi laittaa, jos oma pää ei kestä ihan tavallista ja vapaaehtoista elämänvaihetta. Lapsen hoito voi olla rutiineja kammoavalle tai aamu-uniselle tms. rankkaa, mutta taaskin sen hankaluuden kestäminen on osa vanhemmuutta.
Hyvä perustelu iltojen ja viikonloppujen työnjakoon on se, että mies haluaa osallistua ja kun haluaa, niin löytää vielä työpäivän jälkeen energiaa tehdä niin. Ihan kuten joku sanoi, että naiselle yleensä (ei aina) on itsestään selvyys viettää työpäivän jälkeen aikaa lasten kanssa. Sekin on varmasti ihan totta, että osallistumaton mies on tottunut siihen, että hänen ei tarvitse vaatia itseltään sitä panostusta kotiin työpäivän päätteeksi. Kun ei ole sitä tehnyt, tuntuu että ei jaksaisikaan. Ihminen kummasti löytää voimia ja aikaa tehdä asioita joihin on motivoitunut tai jotka on pakko tehdä, vaikka aiemmassa elämässään ei olisi sitä osannut kuvitella. Oikeasti jos kova paikka tulisi, niin yllättävästi jaksaisi. Mutta yhtälailla nainen, joka syyttää miestä omasta raskaasta kotonaolostaan, on siinä tilanteessa tottunut olemaan vaatimatta itseltään sitä panostusta oman tilanteensa parantamiseen, ja jos tiukka paikka tulisi, vaikka puolison kuolema ja jäisikin yksin lapsen kanssa, sen vaihtelun ja varahoitajat joutuisi järjestämään itse ja yllättäen se sitten onnistuisikin.
Ei sitä miehen osallistumisen tarvetta voi perustella sillä, että vaimo on burnoutin partaalla muuten. Voi olla burnoutin partaalla, jos on vaikka synnytyksen jälkeinen masennus tai sairaat lapset tms., mutta yhtälailla miehen työtaakka voi vetää miehen piippuun ja vaimolla voi olla hyvinkin helpoa kotona.
Nää pakkoliitot lapsen takia harvoin onnistuvat. Näin se vain menee
Kiitoksia todella paljon kaikille ajatuksiaan jaksneille! Kaikki kirjoitukset herättivät ajatuksia ja olen kiitollinen niistä.
-
Kuukauden takaisen riidan aikana molemmat olivat sitä mieltä, että tämä ei voi jatkua näin seuraavaa 50 vuotta. Kumpikaan ei ole tyytyväinen. Mies ei halua nalkuttavaa vaimoa, minä en halua miestä, joka tekee niitä asioita, joista nalkutan. Minä pohdin asiaa itsekseni, suunnittelin, miten toimin, jos eroamme. Esitin nämä ajatukset miehelleni, mutta hän ei halunnut hätäillä eikä puhua erosta. Asia jäi siihen.
-
Tiedostan paremmin kuin hyvin, että me saimme lapsen aivan liian aikaisin. Ikinä ennen en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni lasta ihmisen kanssa, jonka olen tuntenut muutaman kuukauden! Niin vain kävi ja päätimme yhdessä hänet pitää. Abortista ei edes keskusteltu realistisena vaihtoehtona. Me rakastamme tuota lasta yli kaiken, mutta totta on, että ilman häntä parisuhteemme voisi olla superonnellinen. Tai sitten olisimme eronneet jo aikoja sitten. Tätä asiaa ei voi tietää.
-
Olen aiemmin ollut täysin tasa-arvoisessa parisuhteessa ja vannonut, etten ikinä suostuisi muuhun. Tiedostan sen, että monessa perheessä asiat ovat varmasti huonommin. Minun mieheni vaihtaa vaippoja ja antaa lapselle ruokaa, mutta tasa-arvoinen suhde tämä ei tällä hetkellä ole. Varmasti minun pitäisi oppia röyhkeämmäksi ja toimia jonkin aikaa kuten mies. Luonne-erot vähän pistävät vastaan, koska minulle tulee lapsen takia huono omatunto omista menoistani ja huolehdin, että onko heillä kaikki hyvin. Mieheni tuskin näitä asioita pyörittelee mielessään.
-
Kyllä, parisuhde on solmussa ja niin on oma päänikin. Pohdin, mietin ja analysoin jatkuvasti, että missä mennään. Pitäisi oppia tuo monen kirjoittajan ehdottama tyyli ja vain mennä ja elää selittelemättä. Ainakin jonkin aikaa.
Kesällä varmaan miehelläkin on kesälomaa? Silloin sinulla on viimeistään hyvä mahdollisuus järjestää niitä omia menoja.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:53"]
No jos mies ei tähän mennessä ole "muuttunut" tuskin tulee muuttumaan. Toisaalta ihmisiä ei voi pakottaa muuttumaan hönen tulisi olla ihan luonnostaan sellainenen että ottaa sinut enemmän huomioon. Olen kuullut samanlaisen tarinan niin monesti tämmöisiltä naisilta jotka ovat hommaanneet lapsen vuoden seurustelun jälkeen.
[/quote]
Samaa mieltä- Kolmikymppinen nainen, biologinen kello ja heti "vahinkolapsi". Mitä tuosta voi edes tulla, jos mies ei ole edes ollut valmis perhe-elämään.
Erotkaa pois,helpompaa kaikille. Mies ei opi uusia temppuja, keksimään yllätyksiä, tarjoamaan elämyksiä, suutelemaan kiihkeästi ja olemaan unelmien mies. Tavallinen suomalainen äijä, joka on joutunut perhe-elämään vahingossa, kun "ehkäisy petti"
Eroa ja elä lapsen kanssa ja nauti elämästä, kun saat lapsen miehelle joka toinen viikko. Jonain päivänä löydät vielä miehen, joka arvostaa ja rakastaa sinua naisena ja haluaa pitää sinua kuin kukkaa kämmenellä ja palvoo maatakin jalkojesi alla.