Lue keskustelun säännöt.
Vuodatus parisuhdesolmusta -voiko sitä avata?
07.06.2015 |
Seuraa pitkä avautuminen!
Vähän taustaa: kolmikymppinen pariskunta, yksi 1,5-vuotias lapsi. Yhdessä olemme olleet reilut 2,5 vuotta, eli tulin raskaaksi hyvin pian seurustelun alettua. Lapsi ei ollut harkittu, mutta nyt kumpikaan ei tietenkään osaisi kuvitella elämää ilman ja rakastamme häntä valtavasti. Yhdessä olemme asuneet käytännössä koko ajan, virallisesti muutimme yhteen, kun olin jo ollut jonkin aikaa raskaana. Mies on töissä, itse palaan hoitovapaalta töihin kesän jälkeen.
-
Meillä on ollut todella vaikeaa jo jonkin aikaa. En osaa edes sanoa, milloin ja miksi tämä alkoi. Olen yrittänyt mennä itseeni ja löytää vikoja myös omasta käyttäytymisestäni, etten näkisi vain toista osapuolta syyllisenä kaikkeen.
-
Minä haluaisin enemmän huomiointia, yhteistä aikaa, seksiä, nukkua paremmin, tasa-arvoista vapaa-ajan käyttöä. Mielestäni tilanteen pitäisi olla se, että mieheni käy töissä, minä hoidan lapsen ja kodin sillä aikaa, muista menoista sovitaan erikseen. Niin, että molemmilla olisi mahdollisuus tehdä myös omia juttuja. Tällä hetkellä tuntuu, että mies vain ilmoittaa menevänsä sinne tai tänne ja pitää automaattisena oletuksena sitä, että minä tietysti olen silloin kotona. Minun taas pitää puhua omista menoistani jo hyvissä ajoin ja muistuttaa niistä säännöllisesti.
-
Haluaisin joskus nukkua hyvin. Lapsemme on kylläkin ihailtavan hyvä nukkuja, mutta haluaisin joskus olla se, joka kääntää kylkeä, kun lapsi herää aamulla tai itkee yöllä. Edes viikonloppuisin. Mies ei kuulemma vain voi sille mitään, ettei hän herää.
-
Haluaisin kauniita sanoja, haluaisin miehen tekevän aloitteen seksiin. Haluaisin, että hän ehdottaisi treffi-iltoja, en vain minä. Haluaisin yllätyslahjoja ja niskahierontaa. Tosiasia tällä hetkellä on se, etten enää itsekään uskalla tehdä näitä asioita miehelleni, koska pelkään torjumista niin paljon. Enkä halua olla jatkuvasti se ainoastaan antava osapuoli.
-
Kuukausi sitten riitelimme rajusti. Ero tuli puheeksi. Minä pohdin asiaa hetken itsekseni, jonka jälkeen otin asian puheeksi mieheni kanssa, puhuin siitä miten asiat järjestetään, jos nyt eroamme. Hän ei halunnut hätäillä eikä puhua asiasta ollenkaan. Niin se jäi käsittelemättä.
-
Riidan aikana kerroin, mitä minä haluan suhteelta, mitä ehdottomasti en halua. Mieheni kertoi oman näkökulmansa: hän haluaa, etten valita koko ajan ja että olisin iloisempi. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta otin itseäni niskasta kiinni. Tuon riidan jälkeen en ole valittanut mistään, en ole sanonut, jos olen pahoittanut mieleni jostain. Kaikki on mennyt ihan ok. Mutta mieheni vastaavasti ei ole muuttanut omassa käytöksessään mitään. Ei yhtään mitään. Mutta olen ollut hiljaa. Asiasta ei ole keskusteltu sen koomin.
-
Eilen hän lähti vanhojen opiskelukavereiden vuosittaiselle mökkireissulle viikonlopuksi. Laittoi monta tekstiviestiä, soitti pari kertaa. Viimeinen puhelu tuli yöllä, mies oli humalassa. Hän sanoi, että toivoo minun jäävän ja että rakastaa.
-
Mitä mieltä olette, oliko tuo puhelu positiivinen vai negatiivinen asia? Itse tässä synkässä mielentilassa käänsin sen päässäni niin, että hän on pohtinut asiaa koko kuukauden, mahdollisesti kavereiden kanssa mökillä ja viimein tullut siihen päätökseen, että jatkaa elämää kanssani. Niin kuin se olisi vain hänen yksipuolinen päätöksensä ja hänen ei tarvitse muuttaa omassa käytöksessään mitään.
-
Pyydän anteeksi pitkää vuodatusta. Kirjoitin varmaan enemmän itselleni kuin muille tällä palstalla. Mutta olen kovin kiitollinen, jos joku jaksoi lukea. Ja vielä kiitollisempi olen, jos joku osaa ja jaksaa sanoa tähän jotain järkevää.
Kommentit (68)
Lapsi on tullut kuvioihin liian nopeasti. Itse lapsen saamisessa ei ole mitään vikaa vaan iinä, että et ole ehtinyt opetella tuntemaan miestäsi kunnolla ensin. Jos ehtii asua toisen kanssa yhdessä ennen lasta niin oppii kyllä tuntemaan toisen tavat ja asenteet ja sen miten kykenee kantamaan vastuuta ylipäätään ja ottamaan oman osansa kodinhoidossa.
Nyt sitten purnataan vähän myöhässä että miten tässä näin kävi. Itse eroaisin, ei pää kestäisi tuollaista vankilaa, koska tiedän paremman arjen olemassaolosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:06"]
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:02"]Niin, noinhan siinä helposti käy, kun lapsia hankkii. Myönnän olevani aidosti vahingoniloinen, kun luen tällaisia aloituksia. [/quote] Minulla oli tuollainen paska suhde miehen kanssa ilman lapsia. Nykyisen kanssa on useampikin lapsi ja elämä on oikein ihanaa. Eli turha tulla trollailemaan mistään lapsista. Niillä ei ole miehen älyllisen kyvykkyyden kanssa mitään tekemistä.
[/quote]
Ilman lapsia tuollainen ongelma on mahdottoman helppo ratkaista: sen kun nostaa kytkintä. Kun kuvioissa on lapsia, kaikki on paljon paljon vaikeampaa.
Millaisia kynnysmattoja täällä on? Ei se tasa-arvo mikään urbaani legenda ole, vaan normaali parisuhde ja normaali suhtautuminen vanhemmuuteen. Tietysti äiti tekee enemmän ollessaan kotona lapsen kanssa, mutta työpäivän ulkopuolinen aika voidaan jakaa tasa-arvoisesti. Ja ihan naurettavaa joku "en ole lapsen kanssa, jos se kiukuttelee" - oletteko aikuisia?
Miksi edes lähdette tuolle tielle, että "annatte" miehen tehdä mitä haluaa, olla lapsen kanssa vain hetken, suostutte minimoimaan kaikki omat menot, mahdollistatte miehen omat jutut aina jne.?
Vaikeampi niitä sitten on muuttaa, kun on jo opittu tietyt käytännöt. Miehelle olette ilmaisseet käytöksellänne, että on ok toimintaa tuollainen.
Itse en pystyisi olemaan tuollaisessa suhteessa.
mistä asioista siis valitat miehelle?
Kuulostaa vallankäytöltä miehen osalta! Ja kuten joku aikaisempi vastaaja tuossa kirjoittikin, niin ette tunne toisianne kunnolla, koska kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Ja valitettavasti hyvin usein kuulee tuosta, että mies siirtää lastenhoidon automaattisesti naiselle ja itse jatkaa normaalia arkeaan ottamatta huomioon naisen tarvetta myös omalle vapaa-ajalle. Toki päivät meneekin niin, kun mies on palkkatyössä, niin naisen tehtävä on hoitaa lasta. Mutta kyllä arki-illat ja viikonloput ovat aikaa, jossa olette lastenhoidon ja muun rilluttelun suhteen samassa tilanteessa. Jos molempien tahtotila suhteen jatkamiseen on riittävä, niin keskustelujen ja pariterapian kautta eteenpäin. Mutta hyssytellä sinun ei tarvitse, se on selvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 08:35"]Itse heitit kuukasi sitten pommin eroajatuksistasi! Haloo. Mies on koko kuukauden miettinyt asiaa ja pelännyt tulevansa jätetyksi. Tuo eilinen puhelu oli hänen yrityksensä osoittaa sinulle, että hän todellakin välittää sinusta ja haluaa teille yhteisen tulevaisuuden!
Vinkki: hanki itsellesi muutakin elämää, jotta et ole niin ripustautuva ja vaativa suhteessa mieheesi! (Mene siis lapsen kanssa ihmisten ilmoille!!!) Ja tänään kun hän tulee kotiin, laita valmiiksi hyvää ruokaa / pukeudu nätisti / ole innokas sängyssä. Pienen ajan päästä huomaat, että hänellä ei ole niin paljon kiinnostusta kodin ulkopuolisiin asioihin. Tadaa - koska kotona on juurikin se nainen, joka ei valita ja on iloinen! Silloin hänellä on myös intoa haluta tehdä asioita sinun hyväksesi - vaatimalla et tule niitä saamaan!
[/quote]
Eli ole enemmän kynnysmatto ja käytä kaikki aikasi ja tarmosi miellyttääksesi miestä? Sekö sitä tasa-arvoa siten on? Että jos on raskasta, niin tee miehesi eteen enemmän, miellytä häntä kaikin keinoin? Olipa siinä neuvo.
Voi apua näitä parisuhteita.
ongelmiin.. Meillä oli myös tuollIaista ja nyt lapsen ollessa 5, paljon helpompaa ja parisuhde kukoistaa.. Ilmoita säkin muutamana päivänä omista menoista, jos mieskin niin tekee. Mitä jos joku päivä järjestät lastenhoitajan ja menette vaikk syömään ja juttelemaan parisuhteesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa aika normaalilta. Olet aika hyvin analysoinut asiaa. Olette ehkä tilanteen yllättämiä vielä ja lapsen kanssa tilanne kärjistyy. Se että koko ajan toivot mieheltäsi jotain (yllätyksiä tms) ei toimi. Mies ei pahuuttaan ole niitä tekemättä, hän ei vain ajattele asiaa samoin kuin sinä.OLen itse ollut 18 v naimisissa enkä ole ikinä mieheltäni jotain tuollaista odottanut. Järjestän itse mielläni ne yllärit ja molemmat niistä nautimme, en siitä kynnyskysymystä.
Heräämisasiam oli meillä sama. Lapsi olisi voinut karjua kurkku suorana vieressä ja mies ei olisi herännyt, minä heräsin pienimpään ääneen. Päätin että en anna tuon asian nousta keskiöön, se on hyvin ohimenevä vaihe. Jos joskus jouduinkin heräämään miestäni enemmän en tehnyt sitä kiukkuisena. Kiukkuhan olisi vain minut myrkyttänyt.
Ainoa asia joka minusta on keskustelun arvoinen teillä on tuo omat menot ja olettamus että sinä olet kotona. Se ota nätisti esiin. MIes ei selkeästi ole vielä hokannut perhe-elämän ydintä ja sen käyttäytymisääntöjä.
No, en tiedä olenko jäävi sanomaan, mutta minustakin pitää ensinnä hyväksyä se, että ette ole ns. tavallinen pariskunta, vaan melko lyhyen tuttavuuden jälkeen tulit vahingossa raskaaksi, muutitte yhteen aika myöhään, siihen tuli nopeasti vauva ja nyt lapsi on 1,5 v. ja olet kotona, eli ei vielä mitenkään normaalielämä ole alkanut. (Minulla ollut aika samanlainen tilanne, nytkin 1,5-vuotias tuossa ja vielä yksi lapsi tulossa, en siis moralisoi vaan totean vaan faktat. Munkin mies sanoi tänä aamuna ettei pysty heräämään.) Ok. Kuitenkin tuo teidän kuvio ei ole mitenkään tavaton. Eli teillä on parisuhde/perhekuvio jossa paljon haasteita ja niinhän siinä on käynyt, että asiat ei ole menneet niin kuin parhaassa mahdollisessa tapauksessa olisi mennyt, vaan niin kuin monessa muussakin parisuhteessa.
Tuon oli tarkoitus lohduttaa sinua sikäli, että vaikka tilanne on inhottava niin ei kuitenkaan ihan järkyttävä ylläri eikä sietämätön. "Lieventäviä" asianhaaroja on että et itsekään ole tehnyt sitä elettä, että olisit vain ottanut oman aikasi ja jättänyt miehen lapsen kanssa keskenään, sekä se että mies nyt ainakin kännissä soitti että rakastaa ja kaipaa, surullisemmassa tilanteessa ukosta ei mökkiviikonlopun aikana olisi juuri kuulunut mitään. Lisäksi ilmeisesti kumpikaan ei kadu lapsen saamista ja vielä sekin että lapsia on 1 kpl eikä hän ole hirveän raskashoitoinen.
Et sinä ainakaan nyt kesää vasten ota eroa, ethän, jos syksyllä olet palaamassa töihin? Silloin on taas uusi mahdollisuus onnistua työnjaossa toisenlaisen arjen koittaessa, ja vauva-aika voi jäädä historiaan ikävänä poikkeustilana. Eihän se kokonaan unohdu, mutta voitpa päättää että uutta lasta ei ainakaan tule mikäli asiantilassa ei tapahdu suuria mullistuksia miehen taholta. Huonossa tapauksessa taas sinun työhönmeno ei muuta mitään (kummankaan teidän käytöksessä) ja huomaat talvella että hoidat yhä työn ohellakin lapsen ja kodin yksin. Sitten mietit uusiksi, että mitä teet, olisiko pariterapian aika tai pitäisikö siihen hakeutua jo nyt, tiedostaen sen että teidän perheen muodostuminen on vielä alkutekijöissään.
Ulkopuolisen on mahdoton sanoa, onko yhdessä pysymisessä enemmän hyviä vai huonoja puolia. Lapsi tietysti kasvaa koko ajan, niitä uusia elämänvaiheita ja uusia mahdollisuuksia järkyttää status quoa tulee vielä ensi syksynkin jälkeen vaikka kuinka monta. Miehelle tulee uusia mahdollisuuksia ottaa isompaa roolia (siis ihan oikeastikin, jos hän ei ole paljon osallistunut vauvan hoitoon, niin hänen voi olla helpompi olla isomman lapsen kanssa) ja lapsen hoito helpottuu, eli vaikka mitään radikaalia muutosta ei tapahtuisikaan, voi tilanne pikkuhiljaa tasapainottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostaa siltä että suhde on hyvinkin pelastettavissa. Pieni lapsi usein pistää parisuhteen koetukselle ja monilla pariskunnilla kestää aikansa että löytävät roolinsa paitsi vanhempina myös puolisoina.
Moni on jo sanonutkin että on tärkeää että otat sitä omaa aikaa. Mä aloin käymään itsekseni leffassa kun lapset oli pieniä. Kävin sunnuntaisin päivänäytöksessä, ostin lipun etukäteen joten siellä oli oltava tiettyyn aikaan ja suljin puhelimen leffan ajaksi.
Voisit myös mennä itseksesi yöksi hotelliin tai yökylään jollekin kaverille niin mies saa hoitaa varhaisen aamun ja yöheräämiset ja sinä nukkua kunnolla.
Tsemppiä.
Hanki oma elämä! Lähde siitä, että perhe olette sinä ja lapsi, mies on siinä sivussa mukana, mutta kykenemätön muutokseen. Hanki lapselle tilapäinen hoitaja - kummi, mummi, MLL:n hoitaja tms. ja ryhdy elämään omalla tavallasi. Ei sinun ja lapsen tarvitse olla kotona, kun mies tulee sinne, te voitte olla viikonloppureissussa, kavereilla tms. tai lapsi on mummolassa, sinä jumpassa. Älä kerro näistä miehellesi etukäteen, jos hän ei ole kiinnostunut sinun menoistasi. Senkun menet!
Aurinko paistaa, mies lähtee golfaamaan: heippa ovella eikä selittelyjä puolin tai toisin, sinä otat lapsen ja lähdette mummolaan, jossa saat toivottavasti täyden palvelun ja palaat ehkä tiistaina. (en tarkoita, että mummolassa pitää aina passata lapsiaan, mutta tässä tilanteessa se voisi olla hyväksi).
Kaikki tämä ei estä sinua olemasta ystävällinen miehellesi, mutta ei sinun tarvitse ottaa huomioon yhtäkään miehesi aikataulua. Jos mies esimerkiksi tähän asti on viettänyt lauantai-iltapäivät lapsen kanssa sinun siivotessasi, niin sinä ryhdyt olemaan lauantaisin lapsen kanssa jossain muualla. Mies voi jättää jonkun harrastuksensa väliin, jos kaipaa perheaikaa. Sinun ei tarvitse puolustella menojasi ja tekojasi, eihän mieskään perustele omiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:22"]Millaisia kynnysmattoja täällä on? Ei se tasa-arvo mikään urbaani legenda ole, vaan normaali parisuhde ja normaali suhtautuminen vanhemmuuteen. Tietysti äiti tekee enemmän ollessaan kotona lapsen kanssa, mutta työpäivän ulkopuolinen aika voidaan jakaa tasa-arvoisesti. Ja ihan naurettavaa joku "en ole lapsen kanssa, jos se kiukuttelee" - oletteko aikuisia?
Miksi edes lähdette tuolle tielle, että "annatte" miehen tehdä mitä haluaa, olla lapsen kanssa vain hetken, suostutte minimoimaan kaikki omat menot, mahdollistatte miehen omat jutut aina jne.?
Vaikeampi niitä sitten on muuttaa, kun on jo opittu tietyt käytännöt. Miehelle olette ilmaisseet käytöksellänne, että on ok toimintaa tuollainen.
Itse en pystyisi olemaan tuollaisessa suhteessa.
[/quote]
Just näin. Tietty helpommin sanottu kuin tehty, mutta ei siihen muu toimi kuin olla itse yhtä kusipää ja ajattelematon kuin mies. Kannattaa kokeilla edes tehdä mitä huvittaa vähän aikaa.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:26"]Kuulostaa vallankäytöltä miehen osalta! Ja kuten joku aikaisempi vastaaja tuossa kirjoittikin, niin ette tunne toisianne kunnolla, koska kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Ja valitettavasti hyvin usein kuulee tuosta, että mies siirtää lastenhoidon automaattisesti naiselle ja itse jatkaa normaalia arkeaan ottamatta huomioon naisen tarvetta myös omalle vapaa-ajalle. Toki päivät meneekin niin, kun mies on palkkatyössä, niin naisen tehtävä on hoitaa lasta. Mutta kyllä arki-illat ja viikonloput ovat aikaa, jossa olette lastenhoidon ja muun rilluttelun suhteen samassa tilanteessa. Jos molempien tahtotila suhteen jatkamiseen on riittävä, niin keskustelujen ja pariterapian kautta eteenpäin. Mutta hyssytellä sinun ei tarvitse, se on selvä!
[/quote]
Mun ex ihan tosissaan selitti joskus että kun naisilta nyt vaan tulee se hoitovietti luonnostaan niin nainen saa hoitaa lapset, mies sitten vaan "kasvattaa". Voi herran jumala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa niin tutulta. Meillä tosin mies hoiti lapsia siihen tyyliin, jos minnekään ilman niitä suvaitsin mennä, että huusivat kuukausia paniikissa, jos meinasin heidät isänsä hellään hoitoon jättää (tämä niille jotka kuvittelevat, että mene omiin menoihisi ja jätä lapset isän hoitoon olisi kusipääisän kanssa toimiva vaihtoehto).Erosta ei oikein voinut haaveilla, koska pistin lapset etusijalle.
Odotin pari vuotta ja kun tilanne vihdoin salli, erosin.
No jos mies ei tähän mennessä ole "muuttunut" tuskin tulee muuttumaan. Toisaalta ihmisiä ei voi pakottaa muuttumaan hönen tulisi olla ihan luonnostaan sellainenen että ottaa sinut enemmän huomioon. Olen kuullut samanlaisen tarinan niin monesti tämmöisiltä naisilta jotka ovat hommaanneet lapsen vuoden seurustelun jälkeen.
En kyllä ole ihan samaa mieltä siitä, että iltojen ja viikonloppujen suhteen pitäisi olla ihan samassa asemassa. Riippuu tietysti olosuhteista, mutta jos on yksi helpohkohoitoinen lapsi ja normaaleilla mukavuuksilla varustettu koti sekä normaaleilla kyvyillä varustettu äiti, niin oikeastiko olette sitä mieltä, että lapsen ja kodin hoitaminen miehen työpäivän ajan vastaa ihan täyttä työpäivää ja illat ja viikonloput hoitovastuu on jaettava 50/50? Mites sitten jos äiti olisikin perhepäivähoitaja ja siinä olisi viisi lasta päivän ajan, monenko miehen työpäivän panosta yksi arkipäivä silloin vastaisi?
Tietysti on aikoja ja päiviä, jolloin se helpohkohoitoinen lapsi on valvottanut koko yön, tiskikone on rikki ja/tai äidillä flunssa, tai miehellä töissä erityisen leppoisaa, mutta on se nyt kumma kansantaloudelliseltakin näkökannalta, jos yhden oman lapsen kanssa kotona oleminen on rankkuusasteeltaan täyden työpäivän veroinen suoritus.
En minä silti sano, että on ihan jees miehen mennä ne "vapaa-ajat" miten tykkää ja huikata vain ovelta moido tai aina nukkua pitkään viikonloppuisin, mutta ihmettelen miten miehille menee läpi se että jopa kotityöt pitää jakaa puoliksi, vaikka toinen on kotona.
Paljon saa tehdä töitä että tuo tilanne tuosta muuttuu. Monet miehet on lapsellisia, ne toivoo että "nainen olisi iloinen" ja tämä iloisuus toivotaan yleensä tulevan itsestään, ilman että mies tekee mitään tai muuttaa itsessään mitään. Ne saattaa mielessään miettiä ihan tosissaan, että "miksi vaimoni on muuttunut, kaikki oli hyvin silloin ennen" näkemättä tilannetta, että heidänkin pitää kasvaa.
Olen nainen, ja kun mieheni oli lasten kanssa kotona minun ollessani töissä, voin kertoa että ei ollut temppu eikä mikään raskaan työpäivän jälkeen hoitaa puolet kotitöistä ja päästää mies omille menoilleen. Silloin tajusin että jos mies sanoo ettei työpäivän jälkeen jaksa hoitaa kotia tai lapsia, hän valehtelee. Kyse on siitä ettei hän vain halua tai pidä siitä. Ja se onkin jo toinen keskustelu.
Kaikki solmut ovat avattavissa, jos vain kumpikin tahtoo sitä. Jos tahtoa ei löydy, niin sitten ei kyllä ole toivoa. Mites, olisiko teidän mahdollista mennä vaikkapa parisuhdeterapiaan tai hankkia muuta keskusteluapua? Ulkopuolinen näkee asiat hieman eri kantilta ja osaisi ohjata keskustelua niin ettei lähde niin sanotusti lapasesta.
[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 09:02"]Niin, noinhan siinä helposti käy, kun lapsia hankkii.
Myönnän olevani aidosti vahingoniloinen, kun luen tällaisia aloituksia.
[/quote]
Minulla oli tuollainen paska suhde miehen kanssa ilman lapsia. Nykyisen kanssa on useampikin lapsi ja elämä on oikein ihanaa. Eli turha tulla trollailemaan mistään lapsista. Niillä ei ole miehen älyllisen kyvykkyyden kanssa mitään tekemistä.