Tuossa kun päikkäreitä aloin nukkumaan...
...aloin kuvitella että kissani kävelee kohta jostain, muistelin millaista oli halata sitä kesken unien hellästi ja pussata suoraan suulle ennen kuin se ehtii suuttua. En vain pääse yli sen kuolemasta. On tässä ollut pieni ajanjakso, kun olen välillä jopa unohtanut koko asian hetkeksi (se oli lopussa erittäin eristäytyvä eli totuin sen näkymättömyyteen), mutta heti kun alan muistella niin rintaa puristaa tämä tuska. Itken taas.
Kommentit (7)
Voimia <3 Meidän koiravanhus kuoli kohta kuukausi sitten, viikon päästä tasan kuukausi sitten, ja yhä haen katseellani missä se koira on. Kerkesin kymmenen vuoden ajalta tottumaan myös siihen, että koira tuli aina päikkäreille samaan aikaan ja yöksi viereen. Välillä tunki tyynylle, mutta asettui useimmiten syliin kerälle tai selkä selkää vasten. Nyt antaisin varastaa tyynypaikan itselleen, tai ihan mitä tahansa, jos vain saisin koiran takaisin :(
Kiitos kaikille. Minäkin tekisin ihan mitä vain saadakseni rakkaani takaisin :'( Onneksi voin sanoa rehellisesti, että loppuajan omistauduin sille ja olin lähes joka hetki kotona katsomassa, että se pärjää vaivojensa kanssa. Se oli rankkaa, raskasta ja stressaavaa aikaa, mutta en ikinä kadu että tein kirjaimellisesti kaikkeni sen vuoksi. :( ap
[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 19:20"]Kissa, siis maatiais kissa?
[/quote]
Se on yhdyssana ja maatiaiskissa joo, mutta miten se liittyy tuskaani?
Hankkikaa hyvät ihmiset uusi lemmikki!
[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 19:33"]Hankkikaa hyvät ihmiset uusi lemmikki!
[/quote]
Varmasti hankin jossain vaiheessa enkä edes koe että siinä on mitään väärää. Mutta olen polttanut itseni loppuun huolehtiessani sairaasta kissavanhuksestani joten nyt on pakko levätä.
Otan osaa <3