Jätevedet paljastavat – Suomi yksi amfetamiinin käytön kärkimaista
"Suomi on tuoreen huumeraportin mukaan yksi eniten amfetamiinia käyttävistä maista Euroopassa heti Belgian ja Hollannin jälkeen. EU:n huumeviraston EMCCDA:n jätevesitutkimusten perusteella Suomi on rinta rinnan muun muassa Saksan ja Norjan kanssa.
– Amfetamiinin kanssa ollaan keskitason yläpuolella, mutta muissa aineissa voidaan sanoa, että ollaan keskitasolla tai sen alapuolella, THL:n Oikeustoksilogiayksikön päällikkö Teemu Gunnar tiivistää tuloksia. "
Linkin kautta pääsee katsomaan tuloksia paikkakunnittain. Lahdessa käytetään useimpia mitattuja huumeita paljon, mutta Savonlinnan edustus metamfetamiinin käytössä oli silmiinpistävän suurta. Osaako joku selittää miksi savonlinnalaiset käyttävät metaa moninkertaisesti muihin kaupunkeihin verrattuna?
Kommentit (30)
Mutta miksi nimenomaan metaa? Esim. Oulussa käytetään jätevesien mukaan kokaa ja piriä suunnilleen saman verran kuin Savonlinnassa, mutta savonlinnalaiset käyttävät metaa n. 19-kertaisesti oululaisiin verrattuna. Oulussa tosin ekstaasia käytetään n. 30-kertaisesti Savonlinnaan verrattuna.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:22"]Mutta miksi nimenomaan metaa? Esim. Oulussa käytetään jätevesien mukaan kokaa ja piriä suunnilleen saman verran kuin Savonlinnassa, mutta savonlinnalaiset käyttävät metaa n. 19-kertaisesti oululaisiin verrattuna. Oulussa tosin ekstaasia käytetään n. 30-kertaisesti Savonlinnaan verrattuna.
[/quote]
Koska kunnon amfetamiinia on vaikeampaa saada. Tätä metaa myydään siis "pirinä" vaikkei sitä oikeastaan ole. Voisin ehkä jopa sanoa, että metaamfetamiinia tulee Suomeen enemmän, kuin puhdasta piriä (en kuitenkaan tiedä tilastoja, mutta puhun kokemuksesta). Ja silloin, kun sitä puhdasta piriäkin tulee, niin siihen yleensä mennään sotkemaan jotain muita aineita, eikä se enää olekaan pelkkää amfetamiinia.
Nelonen oli se Ex-Savonlinnalainen.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:22"]Mutta miksi nimenomaan metaa? Esim. Oulussa käytetään jätevesien mukaan kokaa ja piriä suunnilleen saman verran kuin Savonlinnassa, mutta savonlinnalaiset käyttävät metaa n. 19-kertaisesti oululaisiin verrattuna. Oulussa tosin ekstaasia käytetään n. 30-kertaisesti Savonlinnaan verrattuna. [/quote] Koska kunnon amfetamiinia on vaikeampaa saada.
[/quote]
Kristalli on nimenomaan sitä kunnon piriä. Kilahtaa paljon voimakkaammin kuin tavallinen piri.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:32"][quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:30"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:22"]Mutta miksi nimenomaan metaa? Esim. Oulussa käytetään jätevesien mukaan kokaa ja piriä suunnilleen saman verran kuin Savonlinnassa, mutta savonlinnalaiset käyttävät metaa n. 19-kertaisesti oululaisiin verrattuna. Oulussa tosin ekstaasia käytetään n. 30-kertaisesti Savonlinnaan verrattuna. [/quote] Koska kunnon amfetamiinia on vaikeampaa saada.
[/quote]
Kristalli on nimenomaan sitä kunnon piriä. Kilahtaa paljon voimakkaammin kuin tavallinen piri.
[/quote]
Kunnon pirillä tarkoitin nimenomaan amfetamiiniä. Metamfetamiini on eri asia kuin pelkkä amfetamiini. Tiedän kyllä miten nuo aineet ihmiseen vaikuttavat.
T. Ex-Savonlinnalainen
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 02:30"]
Koska kunnon amfetamiinia on vaikeampaa saada. Tätä metaa myydään siis "pirinä" vaikkei sitä oikeastaan ole. Voisin ehkä jopa sanoa, että metaamfetamiinia tulee Suomeen enemmän, kuin puhdasta piriä (en kuitenkaan tiedä tilastoja, mutta puhun kokemuksesta). Ja silloin, kun sitä puhdasta piriäkin tulee, niin siihen yleensä mennään sotkemaan jotain muita aineita, eikä se enää olekaan pelkkää amfetamiinia.
[/quote]
Vielä vähän jankkaan asiasta, mutta jos amfetamiinia on vaikeampi saada kuin metaa, niin miksi Savonlinnaa lukuunottamatta kaikissa muissa jätevesimittauksessa mukana olleissa kaupungeissa amfetamiinin pitoisuudet olivat kymmeniä kertoja metamfetamiinia suurempia? Voisiko vaikka itärajan läheisyydellä olla vaikutusta savonlinnalaisten metamieltymykseen?
Miettikää et subu on viel isompi ongelma ku piri suomessa, ja jos senki käytös ollaa aika kärkisijoilla nii mites ku ottaa sen subunki mukaaa. Unohtamatta tietenkään kuningas alkoholia... Surullista :(
Savonlinna on aika pieni paikka, ja jos siel on vaa yks isompi tekijä (siis sellane isompi diileri jol on enemmä kamaa ja vastaa kokonaan sen alueen myynnistä) nii selittäis paljon. En keks muutakaa syytä
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 03:02"]
Savonlinna on aika pieni paikka, ja jos siel on vaa yks isompi tekijä (siis sellane isompi diileri jol on enemmä kamaa ja vastaa kokonaan sen alueen myynnistä) nii selittäis paljon. En keks muutakaa syytä
[/quote]
Tämä oli täysin järkeenkäypä selitys, kiitos siitä. Nyt on vähän tyhmä olo, kun en sitä itse hoksannut. :)
Tuosta jutusta nyt ei pikavilkaisulla käynyt ilmi, että kuinka pitkällä aikajänteellä niitä pitoisuuksia on mitattu. Jos on otettu yhtenä viikkona näytteet, niin sehän on ihan sattumankauppaa mitä sieltä löytyy. Jos on joku isompi metalasti tullut kaupunkiin, niin sitähän siellä sitten näkyy, koska sitä samaa satsia on joka diilerilllä tarjolla siihen asti että seuraava satsi saapuu, ja valtaosa pirinisteistä ostaa sitä mitä sattuu helpoimmin ja halvimmalla saamaan, oli se sitten metaa tai amfetamiiniä.
Olisiko kysymyksessä esimerkiksi metamfetamiinin tuotanto Savonlinnassa? Jos mitataan jätevedestä nimenomaan huumeiden hajoamistuotteiden sijaan nimenomaan huumepitoisuuksia niin siinä näkyy salakuljetuksen yhteydessä pakkaustarvikkeista ja huumeen tuotannosta tulevat päästöt.
Nämä on taas näitä pietarilaisen trollitehtaan tutkimuksia. Ryssien jätevesiä ei kukaan tutki niin sen vuoksi eivät voi olla huumeiden käytön kärkimaa?
Ei taida moneen upota että Suomi on huumeiden käytön kärkimaita. Uskon että 95% maailman maissa käytetään enemmän huumeita kuin suomessa.
He eivät ole vieläkään toipuneet Olavinlinnan menetyksestä venäläisille vuonna 1743 ja joutuvat sen takia turruttamaan mielensä.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 03:28"]
Nämä on taas näitä pietarilaisen trollitehtaan tutkimuksia. Ryssien jätevesiä ei kukaan tutki niin sen vuoksi eivät voi olla huumeiden käytön kärkimaa?
Ei taida moneen upota että Suomi on huumeiden käytön kärkimaita. Uskon että 95% maailman maissa käytetään enemmän huumeita kuin suomessa.
[/quote]
Koetapa lukea se artikkeli ennenkuin kommentoit. Siellä lukee näin:
"Suomi on tuoreen huumeraportin mukaan yksi eniten amfetamiinia käyttävistä maista Euroopassa heti Belgian ja Hollannin jälkeen. "
Tutkimukseen todennäköisesti kuului noin 30 maata. Maailmassa maita on kaikkiaan noin 200 maata, joten Euroopassakin on noin 27 valtiota, joissa huumeita käytetään vähemmän kuin Suomessa. Jos kaikki muut maailman maat olisivat niitä huumeidenkäytön pahiksia niin silloin 85 % maailman maissa käytettäisiin enemmän huumeita kuin Suomessa. Ei siis 95% vaan 85 %.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 03:28"]
Nämä on taas näitä pietarilaisen trollitehtaan tutkimuksia. Ryssien jätevesiä ei kukaan tutki niin sen vuoksi eivät voi olla huumeiden käytön kärkimaa?
Ei taida moneen upota että Suomi on huumeiden käytön kärkimaita. Uskon että 95% maailman maissa käytetään enemmän huumeita kuin suomessa.
[/quote]
Tämä oli EU:n huumeviraston EMCCDA:n tutkimus.
http://www.emcdda.europa.eu/topics/pods/waste-water-analysis#panel2
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 03:28"]Nämä on taas näitä pietarilaisen trollitehtaan tutkimuksia. Ryssien jätevesiä ei kukaan tutki niin sen vuoksi eivät voi olla huumeiden käytön kärkimaa?
Ei taida moneen upota että Suomi on huumeiden käytön kärkimaita. Uskon että 95% maailman maissa käytetään enemmän huumeita kuin suomessa.
[/quote]
Suomessakin on aivan järkyttävän suuri huumeongelma nykyään. Lisää käyttäjiä tulee jatkuvasti. Pirin ja varsinkin subun käyttö laajenee ja laajenee. Se on aivan järkyttävää, miten paljon luottotiedottomia, syrjäytyneita ja huumeriippuvaisia nuoria Suomessa on nykyään. Tähän ongelmaan pitäisi puuttua vielä paremmin. Pitäisi saada joitain paikkoja nuorille, mistä olisi helppo hakea apua ilman häpeää. Onneksi sellaisia sosiaalityöntekijöitäkin on, jotka käyvät esim. viikottain (riippuen kyllä kaupungista ja resursseista) nuoren luona juttelemassa ja auttavat käymään kaupassa ja siivoamisessa. Mutta sellaisen asiakkaaksikaan ei ole kovin helppo päästä. Samoin mielenterveyshuolto toimii aivan liian huonosti ja asiakkaita on liikaa resursseihin nähden.
T. Ex-Savonlinnalainen
Eihän tuossa mitään uutta ole, Suomessa on ollut piripainotteinen huumeskene jo vuosikymmeniä. Samoin kokaiini on ollut lähinnä tietyn pääkaupunkiseudun pintaliitoporukan juttu jo ainakin 90-luvulta, se kun ei hintansakaan puolesta ole oikein mitään peruspuskanarkkarikamaa.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 03:37"]
[quote author="Vierailija" time="05.06.2015 klo 03:28"]
Nämä on taas näitä pietarilaisen trollitehtaan tutkimuksia. Ryssien jätevesiä ei kukaan tutki niin sen vuoksi eivät voi olla huumeiden käytön kärkimaa?
Ei taida moneen upota että Suomi on huumeiden käytön kärkimaita. Uskon että 95% maailman maissa käytetään enemmän huumeita kuin suomessa.
[/quote]
Tämä oli EU:n huumeviraston EMCCDA:n tutkimus.
http://www.emcdda.europa.eu/topics/pods/waste-water-analysis#panel2
[/quote]
Propagandaa. Saa olla sokea joka ei tuota näe. Minne nyt sitten pitäisi suomalaisten veronmaksajien rahat laittaa? Eu:n sosiaalirahastoihin?
Koska savonlinna on aivan järkyttävän masentava pikkukylä, jossa on todella pienet piirit. Ihmiset vetävät toisensa helposti touhuihinsa mukaan. + Savonlinnaan ei aiemmin tullut oikeastaan mitään huumeita, huomattiin että kysyntää kuitenkin oli. Kun huumeita on vähän ja kysyntä suurta, käy niin että ihmiset ovat valmiita maksamaan todella suuria summia, että saisivat satsin itselleen. Hinnat nousivat pilviin ja diilerit huomasivat hyvän markkinaraon. Ja sen takia niitä alettiin sinne tuomaan ja paljon.
T. Ex-Savonlinnalainen