Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhempani ovat aina käyttäytyneet näin??
04.06.2015 |
Kun olen saavuttanut jotain, valmistunut ammattiin tmv., he saattavat ehkä onnitella mutta muuten sivuuttavat asian hyvin nopeasti, eivät muista millään lahjalla myöskään. Eli on kuin ei mitään arjesta kummempaa olisi tapahtunut. Ihan kuin saavuttamani asia ei olisi yhtään mitään.
Kommentit (8)
Mulla appivanhemmat käyttäytyy näin, eivät aina edes onnittele. Olen tulkinnut niin, että he eivät vaan osaa, eivät tiedä kuinka ko. tilanteessa menetellä, mitä sanoa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi, että sitä olisi todella iloinen toisen, ja varsinkin OMAN LAPSEN menestymisestä! Vaan ei.
ap
Todennäköisesti ovat iloisia ja ylpeitä. Heillä on vaan oma tausta sellainen, että asioista "ei tehdä numeroa". Eivät oikein osaa.
Olen nro 3.
Minä en usko että ovat iloisia tai ylpeitä. Koskaan eivät ole iloinneet menestyksestäni, hyvistä arvosanoista tai mistään kivasta mitä minulle on tapahtunut. Kaikki vaan sivuutetaan. Itse koen sen tietynlaisena kiusaamisena.
ap
Kateus. Omat saavuttamattomat tavoitteet tulevat mieleen. Tämähän on yksi suurimpia tabuja. Esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen kokenut vähän samaa. Toki yo-juhlat oli, mutta ne järjestelytkin piti hoitaa suurelta osin itse (kustansivat kyllä ne). Arvosanojani eivät erityisemmin kehuneet kuten eivät aikoinaan oikein kilpailumenenstyksiänikään tms. Sinällään eivät omista saavutuksistakaan suurta ääntä pidä, ja jotenki he ymmärtääkseni arvostavat vaatimattomuutta ja karsastavat ylpeilyä (vaikka ei minusta saavutuksista mainitseminen tutuille tai onnitteleminen ole ylpeilyä, kunhan sitä ei koko ajan siitä jauha mitä ite tai oma lapsi on tehnyt). Ja ehkä myös eivät halua kehua minua liikaa, ettei sisarukselleni (joka ei ole niin menestynyt) tulisi paha olo.. Ja toisen vanhempani masennus voi myös vaikuttaa hänen käyttäytymiseen... ja voihan se tosiaan olla, etteivät pidä saavutuksiani mitenkään merkittävinä (ja onhan se totta, että en minä mikään ihmelapsi ole). Vaikea sanoo, mikä on omassakaan tilanteessa se merkittävin syy.. Jotenkin eniten siinä ärsyttää se, etten oikeen itsekään ole oppinut arvostamaan itseäni (monesti tulee huomaamatta vähäteltyä itseä ja kaverit huomauttaa siitä jne.) Ja jotenki on joskus itseluottamus vähä hukassa. Mutta mahdoton sanoo, joutuuko se vaan omasta luonteesta vai perheen (ja suvun) käyttäytymisestä. Mutta tsemppiä sulle ja muista ite arvostaa ittees!
Millainen on vanhempiesi koulutus ja tausta?