Lue keskustelun säännöt.
Miten joku voi oikeasti olla näin herkkä? Hävettää!
15.08.2008 |
Kyse on siis minusta itsestäni. Itken jopa katsoessani olympialaisia. Esim. naisten voimistelu ja miesten uimahypyt saavat alahuuleni väpättämään ja silmät kostumaan. Tai mikä tahansa laji, jossa joku on todella hyvä ja onnistuu täydellisesti. Pistääkö joku "paremmaksi" vai olenko ainoa tällainen?
Kommentit (40)
voisi olla minun sormillani näpytelty.. :) ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken kun katselen olympialaisten avajaisia tai palkintojenjakoa - enkä edes tykkää urheilusta, enkä mitään kisoja seuraa!
Elokuvat on lähes kaikki jossain kohtaa itkettäviä. Kyllä, myös toimintafilkat ja pähkähullukomediat.
Se Soneran "äiti kyllä mä pärjään"-mainos: Vesiputous! Sekä monet muut mainokset.
Suvivirsi, koulussa luokalta toiselle siirtyminen, kevätjuhlat, stipendien jako jne. Menin sitten valitsemaan ammatikseni opettajan. Tyhmä!
Raskaana ihan mikä tahansa jugurtti- tai pesuainemainos vetää alahuulen väpättämään.
oikeesti minulle tämä itkuherkkyys on ihan ongelma. En nyt itke olympialaisia, mutta esim. lasten ristiäiset on paikka jossa itken varmaan ainakin yhtä paljon kuin hautajaisissa. Ja minut saisi viedä ihan kenen tahansa hautajaisiin, niin itkisin varmaan eniten. Olen sairaanhoitaja, ja kyllä joskus tosissaan pelottaa mennä asukkaan hautajaisiin, koska tiedän että itken varmaan enempi kuin omaiset, ja vaikken edes olisi pitänyt tästä asukkaasta yhtään.
kiva että löytyy muitakin. Minä ole myös nyyhkyttänyt olympialaisten takia jo monesti. Nytkin kosteat silmät kun tämän ketjun luin.
Juuri olimme miehen sukulaisen hautajaisissa jonka olen tavannut muutamia kertoja. Minä olin ainoa moni kymmenpäisestä vieraslaumasta joka itki niin että kyyneleet valuivat ja niiskutus täytti kirkon..
kiva että on muitakin, aloin jo ajatella että tarvitsen lääkitystä tähän itkuherkkyyteen.. :)
mutta onhan se kai parempi olla yliherkkä kun paatunut..
toivoopi vierailija
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Televisiosta kaikki synnytysjutut saavat itkemään, kun äiti saa vauvan rinnalleen tai isä pitää nyyttiä sylissään... Myös jos joku kertoo minulle raskaudestaan, vauvan potkuista, kyselee omasta raskaudestani/synnytyksestäni tai keskustellaan lasten oppimista asioista tms. niin tippa on linssissä. Ja kaikki muutkin isot ja onnelliset asiat "läikäyttävät" :) MUTTA en itke kuolemaa, en hautajaisissa, en ikäviä uutisia, sairauksia tms. Niiden kohdatessa olen todella hiljaa ja ilmeetön.
mainoksista monet itkettävät. Itken monesti, kun naapurin vauva itkee :S
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suorastaan parun, kun ne hyvintreenatut naiset tempaisevat kuulan piiiitkälle nurmikentän taakse :-( Myös uimahyppääjien saumaton yhteistyö (niissa parihypyissä) saa silmäni kostumaan. Onneksi en ole hiljattain nähnyt opaskoiria sokeain kera; varmasti tikahtuisin kyyneliin. Huoks.
Herkkyys ja tunteiden näyttäminen on hyvä asia mutta jatkuva vuolas kyynelehtiminen on pirun ärsyttävää. Nyyhkin itsekin esim. joskus muinoin kun näin dokumentin jossa kuutteja nyljettiin elävältä tai jos uutisissa näkyy hiiltynyt 3v:n ruumis mutta rajansa kaikella... TOMAATTI? DELFINAARIOESITYS? TÄMÄ KETJU?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meinaa itkettää jo tämän ketjun lukeminenkin.. ap
ja raskaana kun olin niin itkin sitä, kaupass ei ollut viinirypäleitä, tuijotin vaan tyhjää laatikkoa ja itkin itkin ja itkin.
Sitten vein esikoisen rahalipasta pankkiin. ja menin sinen tiskille ja ne osoitti mut sille rahantalletuskoneelle. Mulla oli rahalipas lukossa, enkä saanut auki. Ihan hysteerinen itku. Mie en saa näitä rahoja pois täältä. Juoksin autoon ja itkin koko matkan kotia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken jopa kauniita ja rohkeita, kun Ridge ja Brooke menevät ties monennenko kerran naimisiin.
Täällä yksi vollottaja! Kun Satu Mäkelä-Nummela ampui kultaa itkin niin, että päähän sattui, kurkkua kuristi ja oli huono olo.
Tai avajaisissa, näytös ja urheilijoiden innostus saivat minut itkemään, ei ollut yllätys.
Eräänä päivänä istuin bussissa ja pieni poika tuli viereeni, hän sanoi "hei" minulle ja hymyili ihanaa pientä hymyäään. Jep, ja minä porasin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin vuolaasti itkin minäkin eilen k-kaupassa, kun siikli-perunat olivat loppuneet. Onneksi ystävällinen kaupan-täti tuli lohduttamaan.
t. 39
Ja kummilapseni ristiäiset meni ihan niistämiseksi, kun olin kuin Niagara.
Minä! Itkin Särkänniemessä Delfinaarioesityksessä!! Voi kun ne delfiinipojat oli niin taitavia, että ihan itketti! Onneksi siellä oli pimeää.
joutuvat raukat liian ahtaissa ja ankeissa tiloissa elämään :((.
Ja mä en itke urheilua katsoessa vain voittajia (vaikka niitäkin voimakkaasti, kun joku suorituu hienosti), vaan heti perään myös häviäjiä, kun ne näyttävät aina niin surkealta.
Itku voi tulla ihan mistä vain. Elokuvat, luonto-ohjelmat, kaikki vauvajutut, urheilu, takuuvarmoja itkettäjiä. Muitakin on. Joskus ajattelen itseni kyyneliin, eikä tartte edes olla mitään kuolema/menetys-ajatuksia.
Huh, kovilla on mun kyynelkanavat!
tällainen välillä. Olin juuri miehen veljen lapsen ristiäisissä ja vollotin koko tilaisuuden alusta loppuun kun pappi puhui niin kauniisti ja lapsi oli niin viaton. KUkaan, ei edes lapsen vanhemmat tuolla tavoin nyyhkineet. Noloa! Jotenkin vaan menee niin tunteeseen. Ja omien lasten ristiäiset ne vasta vollottamista olivatkin....
oikeesti minulle tämä itkuherkkyys on ihan ongelma. En nyt itke olympialaisia, mutta esim. lasten ristiäiset on paikka jossa itken varmaan ainakin yhtä paljon kuin hautajaisissa. Ja minut saisi viedä ihan kenen tahansa hautajaisiin, niin itkisin varmaan eniten. Olen sairaanhoitaja, ja kyllä joskus tosissaan pelottaa mennä asukkaan hautajaisiin, koska tiedän että itken varmaan enempi kuin omaiset, ja vaikken edes olisi pitänyt tästä asukkaasta yhtään.
..hieman pelottaa kun olen nyt raskaanakin, nyyh!
Onneksi on sisko, joka muistuttaa:"Nyt hei vähän kovuutta!" ;)
Istuttiin autossa ja mies ihmetteli, että mitä pillitän. Se oli minusta vain niin hienoa, kun heidän yhteistyönsä oli niin saumatonta. Mies piti minua ihan hassuna ja vitsailee vieläkin tästä.