11 v haukkuu idiootiksi
Olen todellä kyllästynyt siihen, että poikani 11 v haukkuu vanhempiaan idiootiksi, kun hermostuu. Jos muistuttelen häntä hammaspesulle, jotta ehtii kouluun tmvs., kuulemma valitan ja "olen idiootti". Millä saan poikani kuriin?! Hän myös toisinaan suuttuessaan satuttaa veljeään.
Rangaistuksia on annettu. On otettu puhelin ja pelit pois. Laitettu juoksemaan taloa ympäri. Laitettu ulos jäähdyttelemään ja miettimään. Mutta en tunnu saavan tuota käytöstä loppumaan kuin korkeintaan hetkellisesti. Kaipaan konkreettisia vinkkejä.
Kommentit (27)
Meillä on myös tietyllä tavalla käytöshäiriöinen poika, nyt jo kohta 16-vuotias. Rangaistuksia on jaeltu mielin määrin, mutta lopulta lopetin ne. Ei mitään tehoa, uhma kasvaa vaan kovemmaksi. Koita vaihtaa keppi porkkanaan. Eli hyvästä käytöksestä saa jotain hyvää. Kehu kun on aihetta, palkitse kun on aihetta. Koita sitä kautta.
Kyllä noiden nuorten kanssa on aika ajoin tosi vaikeeta. Teillä on selkeästi jo teini-iän kriisit alkamassa. Voimia!
22, totta, yleensä nämä asiat opetellaan ensimmäistä kertaa siellä hiekkalaatikolla.
Ketään ei saa satuttaa ja nimittely on rumaa. Mutta mitähän meidän työpaikalla homma olisi, jos täällä käytettäisiin samoja keinoja kuin tuolla äiti lapseensa?
Työt tietysti pitäisi tehdä, joten puhelinta tai tietokonetta ei voisi ottaa pois. Pomo muistuttaa deadlinesta, vastaan että joo joo ja pyörittelen silmiäni. Moisesta ylimielisyydestä rangaistukseksi voitaisiin viedä vaikkapa tuoli.
Tai laitettaisiin käytävälle tekemään kolmekymmentä punnerrusta, haaraperushyppyä tai kykkyynmenoa, ihan vaan sen takia, että asenne ei ole kohdillaan.
En tiedä mitä tuo työpaikalla olisi. Kenties sen voisi myös naamioida työpaikkaliikunnaksi, huoleksi työntekijän fyysisestä voinnista?
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:11"]
On nää hauskoja. Säälitään jotain 11-vuotiasta joka nimittelee vanhempiaan ja satuttaa veljeään! Säälikää sitä veljeä! Jumalauta tuon ikäinen tasan voi kävellä pari kierrosta talon ympäri vaurioitumatta siitä sen enempää. Mikä himputin oikeus tuolla pennulla on noin käyttäytyä? 11-vuotias jo! Mitä helvetin lampaita te kasvatatte? (Anteeksi nämä voimasanat, mutta kun en ymmärrä) Meillä ei kukaan nimittele ketään, eikä varsinkaan tuon ikäiset käyttäydy ketään kohtaan väkivaltaisesti ja jos käyttäytyy vien niskavilloista omaan huoneeseen miettimään muutamaksi tunniksi! Ja mitä täällä lässytetään tuosta keskustelusta mitä saa tehdä ja mitä ei? Nuohan lapsille kerrotaan jo 3-vuotiaina. Nämä lapset on varmaan just näitä jotka koulussakin käyttäytyvät aggressiivisesti muita kohtaan kun ei muuta kotona tehdä kun lässytetään sitä mikä olisi pitänyt lässyttää jo monta vuotta aikaisemmin.
[/quote]
Luultavasti näiden rakentavaa keskustelua kannattavien perheissä ei ole tarvetta laittomaan henkiseen tai fyysiseen kurittamiseen. Lapsia on kunnioitettu ja he kunioittavat muita. Ei ole häiriökäyttäytymistä kotona tai muuallakaan.
Kiitos kannustavista ja ymmärtävistä kommenteista (tiedätte varmasti, keitä tarkoitan :) )
Ja minä en koskaan nimittele ketään - en lapsiani, kavereitani tai ketään muutakaan edes suuttuneena. Kerron joka ikinen päivä rakastavani lapsiani, vähintään joka ilta. Keskustelua ja aikaa, sitä pitäisi jaksaa antaa. Sitä on vain itselläkin yh:na varsin monta asiaa ja välillä voimat vähissä.
ap
Jos olisin niin äärettömän paska äiti, niin on se kumma, että toisen lapsen kanssa ei ole vastaavia ongelmia lainkaan ollut? Voisko ne lapset olla jopa ihan erilaisia?!
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 10:26"]
Jos olisin niin äärettömän paska äiti, niin on se kumma, että toisen lapsen kanssa ei ole vastaavia ongelmia lainkaan ollut? Voisko ne lapset olla jopa ihan erilaisia?!
[/quote]
Voisitko olla kohdelut lapsiasi jopa eritavalla?