Juopon miehen jättäminen, tekee pahaa!

Olen jo päättänyt jättää alkoholisoituneen aviomieheni, mutta lykkään asioiden toteuttamista säälistä ja pelosta. Tiedän, etten mitenkään voi enää elää valehtelevan ja osan aikaa omassa todellisuudessaan viettävän ihmisen kanssa. Välillä olemuksessa kuitenkin pilkahtelee se ihana mies, johon 12 vuotta sitten rakastuin. Meillä on edelleen toisinaan hauskaa yhdessä ja hänen katseensa sulattaa edelleen sydämeni. En kuitenkaan enää voi kuvitellakaan luottavani hänen lupauksiinsa lopettaa juominen. Mies ei haluaisi erota ja hän tuntuu aidosti kuvittelevan, että pystyisi raitistumaan. Minä en tähän enää usko.

Leikittelin tänään ajatuksella, että entä jos tietäisin varmasti, että hän lopettaisi juomisen kahden vuoden päästä. Jäisinkö? Kun tajusin, etten silti jäisi odottelemaan, tuli oikeastaan helpottava olo. On tässä jo useamman vuoden ajan odotettu huolesta sairaana, kuunneltu katteettomia lupauksia, uskottu ja toivottu. Jätetty oma elämä syrjään, kun on autettu miestä. Jätetty menemättä sukujuhliin tai tapaamaan ystäviä, kun umpihumalainen puoliso on valvottanut koko yön ja juo vielä aamullakin. Käyty noutamssa putkasta pahanjahuinen ja ärtyisä juoppo, joka vielä joskus on ollut komea, kohtelias ja työssään arvostettu mies.

Sattuu sydämestä, että tulen jättämään hänet oman onnensa nojaan, mutta ehkä käyn kaikesta huolimatta viemässä huomenna avioeropaperit.