Lue keskustelun säännöt.
Valvon iltain(öisin) ja suren kun en saa rakkautta
01.06.2015 |
En pysty olemaan onnellinen menetetyn rakkauden takia. En halua käydä nukkumaan, koska nukkumaan meneminen muistuttaa minua siitä, että menetin rakkauden, se oli pieni kuolema, kuten nukkumaan meneminenkin on.
Päivisin en tee mitään, olen kuin zombi, ja vain kestän elämää. En siis kärsi enää aktiivisia sydänsuruja, olen hyväksynyt, ettei se ihminen tule luokseni, mutta rakkauden saamattomuus tuntuu maailmanlopulta, koska olen parisuhteessa, enkä saisi rakastua uudestaan. Joudun kitumaan tässä lasten takia loppuelämäni, tai siis about 55-vuotiaaksi. Haluaisin elää jo nyt, mutta enhän mä edes ketään toista löytäisi, vaikka eroaisin, ei sellaisia rakkauksia ole muita, kuin mies, jonka halusin. Ja jota en saanut. Siksi valvon joka yö ja kärsin päivät. Ei tämä ole elämää, ei ole. Mitä mä teen?!
Kommentit (4)
Äh, lapsia pitää kasvattaa, en mä tunne, että saisin lapsilta erityisemmin rakkautta. Yksin pitää itseäni rakastaa eikä siitä tuu mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, olen samanlainen uneton ja onneton. Olen vain parisuhteessa... Toivoisin voivani olla vähän vähemmän herkkä, etten masentuisi yksinäisyydestä tunnetasolla ja läheisyyden suhteen muutenkin.
Turpaan teitä herkkiä pitäisi pistää. T. Se unelmoimasi, mutta nyt jo muuttunut mies.
Keskity niihin lapsiin?