Tuntuuko sinusta että puoliso elää sinun kustannuksellasi?
Tästä on esimerkki itselläni.
Ottaa niin kaaliin kun puolisoni ja perhe elää minun tuloillani.
Toisinaan tekis mieli lyödä hanskat naulaan ja sanoa että potut pottuina ja lapsista puolet molemmilta. Muuten parisuhde toimii normaalisti.
T. M38
Kommentit (28)
Tuntuu, ja niin elävätkin, se on ihan totta. Lisäksi se on minulle täysin ok. Vastineeksi saan siistin kodin, valmista ruokaa, puhtaat pyykit ja iloiset lapset, syystä että heitä "hoidetaan", vaikka isoja jo ovatkin.
Rahataloutemme on yhteinen, enkä siis varsinaisesti ajattele että jokin osuus olisi erityisesti minun, vaikkakin suurin osa taloon tulevasta rahasta on minun tuomaa.
Ei. Mutta kyllä läheisessä tuttavapiirissä on pariskuntia joissa tilanne on niin. Ja ovat nuo elätettävät vielä jotenkin kierosti ylpeitä siitä.
Ei tunnu. Vaimo on tällä hetkellä kotona ja minä maksan viulut mielelläni siitä ilosta ettei pienempiä tarvitse laittaa vielä hoitoon.
Tämä perhe on meidän yhteinen projekti ja tällä hetkellä minä olen se jolla on taloudellinen vastuu, kun itse vielä opiskelin työssäkäyvä vaimo maksoi suurimman osan meidän menoista.
Ota ero, jos noin rassaa. Pääset eroon perheestä ja saat tuhlata kaiken vain itseesi. Älä sitten vaan ota uutta naista tai puske lisää pentuja, muuten olet taas nollapisteessä.
Ei tunnu. Meille perhe on yhteinen yritys, jossa kumpikin tekee parhaansa. Tällä hetkellä minä olen se, joka tuo leivän pöytään (mies on siis työtön ja minä töissä) mutta on meillä ollut sekin tilanne, että minä olin se työtön ja mies töissä.
.
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 22:48"]
Tästä on esimerkki itselläni. Ottaa niin kaaliin kun puolisoni ja perhe elää minun tuloillani. Toisinaan tekis mieli lyödä hanskat naulaan ja sanoa että potut pottuina ja lapsista puolet molemmilta. Muuten parisuhde toimii normaalisti. T. M38
[/quote]
Miten parisuhde toimii normaalisti? Sinä teet puolet kaikista kotitöistä ja lasten hoidosta ja muusta vastaavasta, vai oletko niitä miehiä joiden kotitöihin kuuluu autonrenkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa?
Meillä ollaan molemmat opiskelijoita, joten aika tasan menee, kun on molemmilla yhtä mitättömät tulot. Joskus oon maksanut hiukan enemmän. Kustannuksellani en kovin helpolla antaisi elää, jos rahaa olisikin. Ainakaan silleen, että kaikkia huvituksia maksaisin. En halua mitään gold diggereitä kimppuun.
Meillä menee kaikki puoliksi. Miehen palkka 2200e, minun 3400e.