Lue keskustelun säännöt.
Toivotko koskaan olevasi taas nuori?
31.05.2015 |
Näin kesän kynnyksellä minut valtaa aina pieni haikeus ja palaan mielessäni nuoruuden kesiin. Kun tuntui, että edessä on loputon loma, valoisia kesäöitä, jolloin saattaa tapahtua mitä tahansa.
Kun pelkkä pojan kädestä pitely sai aikaan koko kropan läpi käyviä väreitä. Kun jokainen suudelma tuntui pysäyttävän ajan. Kun kesäöiden kuutamouinnit olivat kuin matkoja toisiin, satumaisiin maailmoihin. Kun oli niin nuori ja viaton ja tulevaisuus näytti vain valoisalta ja avoimelta, eikä takana ollut vuosien tuomia pettymyksiä ja kyynistymistä.
Onko noita tunteita mahdollista tavoittaa näin 20 vuoden jälkeen? Vai ovatko ne kadonneet iäksi, ja aina vain sen hetkisen nuoren sukupolven ulottuvilla?
Kommentit (13)
Kyllä olen jo kohta vuoden toivonut, että olisin 20 vuotta nuorempi ja siinä elämäntilanteessa. Silloin kosisin ihmistä, joka on ihanin, jonka olen koskan tavannut. Tällä elämänkokemuksella tiedän, että sellainen ihminen tulee vain kerran elämässä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole nuoruuteen 20 vuotta, mutta haluaisin silti olla taas 15-kesäinen, viettää kunnon kesälomaa ja elää ilman huolia. Tää biisi:
Mitä muistoja...
Nyt oon "aikuinen", opiskelen ja koko kesä menee töissä. Elämä on jatkuvaa stressiä rahan riittämisestä, opintojen etenemisestä ja paskaduunista. Tuntuu, että elämä on jotain, mitä tapshtuu sitten, kun valmistuu eikä trvitse vain kituuttaa...
[quote author="Vierailija" time="31.05.2015 klo 19:34"]
En ole kokenut koskaan mitään tuollaista. Minulle nuoruuden kesät olivat pakoa koulukiusaamisesta ja aikaa, jolloin sain vain olla ja uppoutua kirjoihin. Mutta kyllä, vieläkin, 35-vuotiaana, haluaisin kipeästi kokea jotain tuollaista, olla nuori ja kokea ensirakkauden.
[/quote]
Tuo olisi voinut olla minun kirjoittamani.
Näen joskus unta, että olen nuori ja rakastunut, ja olen silloin herätessäni aina vähän pettynyt, että se oli vain unta.
Voi kyllä.
Oltiin eilen sukulaisen ylppäreissä, ja kotiin ajellessa heitin miehelle, että mitä jos ajettaisikin lähijärvelle katsomaan maisemia (pussailemaan). Jotenkin niitä nuoria katsellessa tuli kauhea haikeus ja halusin kokea taas sellaisen kutinan mahanpohjassa.
Mies oli vaan että siellähän on kylmä. Ajettiin kotiin, mies vaihtoi verkkareihin, avasi kaljan ja upposi sohvaan, kuten aina lauantai-iltaisin.
Haluaisin jotain muuta, toisenlaisen elämän.
No itse asiassa ei. Ehkä siitä on liian lyhyt aika? (Olen kolmekymppinen.) Kesät oli tuppukylässä helvetin tylsiä, yksinäisiä ja puuduttavia. Odotin aina syksyä, että jotain tapahtuisi. Kesät oli pyhitetty vanhempien projekteissa työorjana toimimiseen, kasvimaan kitkemiseen, mökin hoitamiseen jne. Parasta oli ympärillä oleva luonto, siitä nautin kyllä kesissä edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei yleensa iske haikeus, mutta nyt parin viikon aikana on selvasti ollut juuri tuollainen nuoruuden kaipaus paalla. Luulen, etta johtuu tuosta koulujen loppumisesta ja siihen liittyvista uutisista. On jotenkin itsellanikin ollut lukioajat ja kirjoitusten jalkeiset viikot mielessa, vaikka niista on jo aikaa. Asun ulkomailla ja nyt on ollut todella kova kaipaus Suomen kesaan. En ajatellut, etta se liittyisi nuoruuden kaipaukseen, mutta lukaistessani taman ketjun mieleen tulikin, etta tasta juuri taitaakin olla kyse... Yottomista oista ja uusien ihmisten tapaamisesta ja tulevaisuuden jannitykseen liittyvasta kihelmoinnista. Voi etta.
En. Olin nuorena ruma, onneton ja yksinäinen. Haluan mielummin unohtaa ne ajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä toisinaan kaipaa sitä fiilistä, kun ei vielä tiedä mitä on edessä ja mieli on avoimen optimistinen. Toisaalta jos muistelen, kuinka vähän lopulta tiesinkään asioista ja niiden yhteyksistä, niin loppuu ne haikailut.
En koskaan haikaile nuoruutta, vaikka se ihan kiva olikin. Silti se oli suurimmaksi osaksi epävarmuutta ja jännittämistä, ei ollut mitään itsevarmuutta eikä tuntenut itseään ollenkaan, koko ajan yritti olla jotain muuta, parempaa muka. Kaikki ne romanttiset kuutamouinnit ja suudelmat kevätsateessakin oli enemmän kännistä sähläämistä ja pelkoa siitä, että kelpaako ja joutuuko jätetyksi tai naurunalaiseksi. Myös epävarmuus tulevaisuudesta, opiskelusta, ammatista, kaikesta. Ei se tosiaankaan mitään ihanaa ollut. Olen mieluumin 45-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kyllä! Mitä lähemmäs neljäkymppiä tulee, sitä enemmän kaipaan nuoruutta, huolettomuutta, ihastumisen tunnetta, tunnetta siitä että kaikki ovet on auki jne. Täytän tänä vuonna 34v., elän onnellista perhe-elämää, on hyvä mies ja terveet lapset, molemmilla hyvä työ ja elo on onnellista. Mutta välillä hiukka tylsää suorittamista. Silloin iskee se nuoruudenkaipuu. :)
En ainakaan kaipaa mihinkään yläasteikään. Kiusattuna, itsetunto paskana koko yläasteen ja vielä kauan sen jälkeenkin. Jäi teinirakkaudet kokematta kun kuvittelin päässäni etten kelpaa kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan toivo. Se oli kamala elämänvaihe.
En ole kokenut koskaan mitään tuollaista. Minulle nuoruuden kesät olivat pakoa koulukiusaamisesta ja aikaa, jolloin sain vain olla ja uppoutua kirjoihin. Mutta kyllä, vieläkin, 35-vuotiaana, haluaisin kipeästi kokea jotain tuollaista, olla nuori ja kokea ensirakkauden.