Ilta-sanomien juttu: Ilman lapsenlapsia jääminen voi olla suuri suru. Vapaaehtoisesti lapsettomat, ymmärrättekö ollenkaan, mitä te aiheutatte?

Mun elämä on just näin hyvää, ei lapsia ja ei tietenkään niitä lapsenlapsiakaan. Mistään en tunne jääneeni paitsi.

Se että tekee lapsia ei ole mikään tae siitä, että tulee saamaan lapsenlapsia. Se on täysin tuuripeliä. Tiedän että oma äitini olisi halunnut mummoksi, mutta ikävä kyllä kukaan meistä hänen kolmesta tyttärestään ei ole halunnut omia lapsia, joten eipä sille mitään voi. Onhan se kurjaa, mutta en minä nyt tee lasta vain sen takia, että äitini saisi olla isovanhempi.

Jos olisin aikanani lisääntynyt, ne lapset olisi otettu minulta pois aika pian sen jälkeen kun sairastuin henkisesti, ihan omaksi turvakseen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se aiheuttaa lapselle, jos hän syntyy perheeseen, johon häntä ei haluta?

Tämä juuri. Mieluummin otan riskin omien vanhempien surusta, kuin riskeeraan yhdenkään lapsen elämän.

Olisihan se toki aika mielenkiintoista, että lapsi tehtäisiin väkisin toisen mieliksi. Aina voisi sitten perustella kaikki laiminlyönnit muksulle sillä, että "sut kuule tehtiin ihan vaan mummon ja papan mieliksi".

Vierailija kirjoitti:

Jos joku haluaa mun vanhemmille lapsenlapsia niin saa jakaa omansa. Minulla ei niitä ole eikä tule. Ei veljillänikään. Ollaan vanhempien kanssa asiasta avoimesti puhuttu, he ovat surutyönsä läpi käyneet. Serkuistakaan ei kukaan ole vielä lisääntynyt vaikka tosin vanhinkin heistä on vasta vähän vajaa kolmekymppinen, minä ja veljeni neljänkympin molemmin puolin.

Serkku on vähän vajaa kolmikymppinen, mutta itse ollaan reiluja nelikymppisiä xD

Kaikki eivät saa iloa lapsenlapsista, vaikka niitä tulisikin.

Minä synnytin anopille kolme lasten lasta. Mutta minua ei todellakaan arvosteta, sen kuulee puheissa ja näkee teoissa. Kaikki on vaan mieheni sitä tai tätä, miehen auto, miehen lapset, miehen talo jne. Ja olen kyllä maksanut niihin osuuteni esimerkiksi. Lapsista on onnitellut miestäni muttei minulle sanaakaan.

No, viimeisimpänä sitten valitus siitä että kun ei näe lapsia tarpeeksi usein koska asuvat niin pitkän matkan päässä (tai siis me asutaan liian kaukana kun työpaikat jne elämä täällä). Kommentti minulle sitten oli että no toivoo ettei omatkaan lapseni käy sitten minua katsomassa kun olen vanha, että siinäpä sitten tiedän miltä tuntuu. Kiitos vaan.

Vierailija kirjoitti:

Se että tekee lapsia ei ole mikään tae siitä, että tulee saamaan lapsenlapsia. Se on täysin tuuripeliä. Tiedän että oma äitini olisi halunnut mummoksi, mutta ikävä kyllä kukaan meistä hänen kolmesta tyttärestään ei ole halunnut omia lapsia, joten eipä sille mitään voi. Onhan se kurjaa, mutta en minä nyt tee lasta vain sen takia, että äitini saisi olla isovanhempi.

Minkä ikäisiä te siskokset olette?

Itse olen kolmen lapsen vanhempi ja salaa toivon, etteivät he hankkisi lapsia tulevaisuudessa. Jotenkin tuntuu, että juuri kun on saanut omat lapset kasvatettua aikuisiksi ja "pois jaloista", niin sitten alkaisi näitä lapsenlapsia ilmestymään ja tulevat tietenkin mummolle hoitoon milloin mistäkin syystä. Toki mieleni saattaa muuttua tässä vuosien varrella, mutta näin keskellä ruuhkavuosia olen kuitenkin huomannut etten ole kovinkaan lapsirakas ihminen. Omia lapsiani kyllä rakastan, mutta lapset yleisesti ovat useimmiten melko raskasta seuraa.

Toinen syy tälle salaiselle haaveelleni on perinnölliset sairaudet ja muut haasteet, joita suvussamme kulkee. En haluaisi lasteni kokevan sitä tuskaa ja murhetta vanhempana, kun oma lapsi sairastaa.

Minun äidilläni oli (äiti on kuollut jo) yksi lapsenlapsi, joka tekaisi alle kaksikymppisenä kaksi poikaa vajaan puolentoista vuoden ikäerolla. Mies oli täys hunsvotti, narsisti-psykopaatti, joka kävi kyllä töissä ja sai hyvää palkkaakin, mutta tuhlasi ne rahat itseensä, autoihinsa, ryyppäämiseen ja taksimatkoihin. Äidin lapsenlapsen piti sitten poikiensa hengenpitimiksi käydä siivoamassa aikaisin aamulla niitä samoja ravintoloita, joissa hänen miehensä oli illalla ja yöllä remunnut. Kuuden aikaan aamulla tuli puhelinsoitto seitsemänkymppiselle äidilleni, että tuletko vahtimaan poikia, ja äiti meni (ja isä ja minä olimme raivoissamme). Pojat olivat silloin alle kouluikäisiä ja villejä kuin viidakon villit. Muutaman vuoden äiti sitä jaksoi, kunnes isä vihdoin tuli järkiinsä ja pisti sille stopin.

No, kymmenisen vuotta tästä eteenpäin äiti ja minä kävimme kerran keskustelun. Äiti huokaisi minulle syvään, että kyllä on hyvä, kun sinulla ei ole lapsia (olen siis vela), ei hän olisi jaksanut yhtään enempää jälkeläisiä kuin mitä hänellä oli ollut, ja niitä olemassaoleviakin usein tuntui olevan turhan paljon.

Rehellisesti, minä toivon koko sydämestäni että saisin edes yhden lapsenlapsen. 2 lasta on itselläni ja voi kunpa jompi kumpi haluaisi hankkia edes sen yhden! Rakastaisin olla isoäiti. Äitiys on ollut parasta koko tähän astisessa elämässä, uskoisin, että isovanhemmuus olisi myös minun juttuni.

Tiedän vaipuvani suureen suruun, jos lapseni osoittautuvatkin veloiksi, molemmat. Tästä huolimatta olen aina korostanut, että lasten hankkiminen on jokaisen oma valinta, eikä siihen saa vaikuttaa kenenkään painostus (ei puolison eikä vanhempien painostus). Jokainen syntyvä lapsi ansaitsee vanhemmat, jotka ovat molemmat häntä toivoneet.

Sowing the seed, hoping for a crop failure.

Olen viisikymppinen ja kyllä toivon saavani lastenlapsia kymmenen vuoden sisään. Olisi mulle todella ihana juttu.

Toki ymmärrän, sisarukseni ovat kuitenkin hommanneet lapsia joten vanhempani ovat saaneet useamman lapsenlapsen. Vanhempani myös ymmärtävät valintaani eikä siitä ole koitunut surua kellekään. Tai no, vapaa-ehtoisesti lapseton en ole, mutta sairauteni estää minua tekemästä lapsia ja olen sen asian hyväksynyt, puoliso taas ei halunnut lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Minä synnytin anopille kolme lasten lasta. Mutta minua ei todellakaan arvosteta, sen kuulee puheissa ja näkee teoissa. Kaikki on vaan mieheni sitä tai tätä, miehen auto, miehen lapset, miehen talo jne. Ja olen kyllä maksanut niihin osuuteni esimerkiksi. Lapsista on onnitellut miestäni muttei minulle sanaakaan.

No, viimeisimpänä sitten valitus siitä että kun ei näe lapsia tarpeeksi usein koska asuvat niin pitkän matkan päässä (tai siis me asutaan liian kaukana kun työpaikat jne elämä täällä). Kommentti minulle sitten oli että no toivoo ettei omatkaan lapseni käy sitten minua katsomassa kun olen vanha, että siinäpä sitten tiedän miltä tuntuu. Kiitos vaan.

Anoppisi kuulostaa kyllä semmoiselta ettei paljon ansaitsekaan että lapset kävisi kylässä.

Voisin avata uuden ketjun aiheesta, isovanhemmiksi haluavat älkää painostako lapsianne!

Meillä takana vuosien hoitojaksot tahattomasti lapsettomat syyn takia sis syytä ei ikinä löydetty mikä mättää, kun ei onnistu.

Olen kuullut ja mieheni on kuullut useasti äidinsä sanovan ,että hän ei ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa saada lapsia. Hänellä ei ollut mitään ongelmaa!

Anopille on tästä sanottu suoraan, että olemme käyneet lääkärissä ja IVF-hoidoissa, alkionsiirroissa ja ei vaan onnistu. Hän tietää, että ei onnistu mutta siltikin puhuu asiasta...

Seki on suuri suru jos saa lapsen mitä ei halua. Ihan lapsenkin kannalta.

Narsistivanhemmille tekeekin hyvää katsoa peiliin ja miettiä, mikä mahtoi aiheuttaa moisen.

Kukaan jårkevä ei enää synnytä tähän totalitaristiseen,kommunistiseen ja fasistiseen maailmaa,maailma alkaa tulla kohti loppuaan.