Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Joskus emme lähde kaikkien lasten kanssa ulos, vaan katsomme, että ulkoilu ja energian purkaminen siellä on tärkeintä adhd- ja muille vilkkaille, rauhattomille ja äänekkäille lapsille. Keskittymiskykyisten kanssa voi toinen kasvattaja jäädä sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Läheiseni oli starttiluokan opettaja.
Hän joutui opettamaan lapsia juoksemaan, koska nämä eivät osanneet.
Ilmeisesti vanhemmat ovat istuttaneet heidät näytön eteen vauvasta lähtien.Kompuroivat myös metsäpoluilla, koska eivät ole tottuneet kulkemaan kuin tasaisilla alustoilla.
Osa lapsista ei osannut pukea tai riisua, koska vanhemmat ovat tehneet kaiken valmiiksi. Se kun on vanhemmille helpompaa.
Ei osata ottaa vettä kun on jano. Ei osata voidella leipää.Koulussa ei opettaja voi enää jokaiselle voidella leipää.
Siis onko tämä jokin kehitysvammaisten luokka? Vai onko nykyään ns. normilapsetkin osittain tuolla tasolla??
Vierailija kirjoitti:
Huhuh, onneksi nuo ajat ovat perheessä ohi. Ja toivottavasti tilanne on muuttunut. Sydäntä kylmäsi aina töissä, kun näki, että sataa kauheasti tai talvella on todella kylmä. Niin monta kertaa lapsi oli ilman hanskoja, kaula paljaana ilman kaulaliinaa, pelkässä t-paidassa ja sukkahousuissa toppahaalarin alla kovalla pakkasella. Toivon todella, että nykyisin 4-5-vuotiaille vielä sanottaisiin, tai katsottaisiin pukiessa, että laita se villahaalari tai collegepaita päälle, eikä jätettäisi omalle vastuulle. Kerrankin lapsi on aivan jäässä, koska hän oli aivan läpimärkä alushousuihin ja sukkiin saakka, kun ei ollut kaatosateessa sadetakkia, eikä kurahousujakaan. Kysyttäessä miksi näin, sain vastauksen, että kun lapsi ei laittanut niitä päälleen. Ei siis niin, että olisi kiukutellut että ei haluaisi laittaa, vaan ei vaan itse ollut muistanut.
No jos tuon ikäinen ei osaa itse pukea, on hänellä varmaan jo oikeus jonkilaiseen henk.koht.avustajaan. Kyllä normi tuon ikäinen jo ymmärtää, missä vaatteissa ulkoillaan, jos yhtään on pohjia kotoa saanut ja vanhempi on aamulla lapsensa kanssa asiasta puhunut ja varusteet ovat mukana.
Näitä kommentteja lukiessa tulee mieleen, että olisi ehkä helpompaa, jos olisi normaaleille vanhemmille oma päiväkoti ja selkopäiväkoti niille, joilta ei oikein suju. Voisi sitten kerrata siellä pukeutumista, ulkoilua ja muuta vanhempien kanssa vaikka ihan ryhmänä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä riittää, ketkä narisevat, kun ei ole varaa vaatteisiin tai ei tiloja säilytellä.
Edullisesti löytää kyllä lämpimät villavaatteet ja haalarit, hatut ja rukkaset, jos vain viitsii vähän nähdä vaivaa. Tilaakaan ei pienten vaatteet paljoa oikeasti vie.
Rahaa on kyllä pelivehkeisiin ja makeaan mielinmäärin, mutta villahaalari on käytettynäkin liian kallis.
Ekan omani ollessa ehkä neljä, sisällä nyhjöttävä tuttavani valitti, miten hän ei osta lapselleen talvivaatteita ollenkaan, kun niin kallista touhua. He ulkoilevat vaan lämpimään vuodenaikaan ja vähän silloinkin. Kysyin, paljonko hän ajattelee minulla menneen muksuni vaatetukseen. Sanoi, ettei kiinnosta. Laskin sitten itsekseni. Kuomat, rukkaset, karvahattu, lapaset, kypärämyssy, kauluri, villahaalari, toppahaalari, villasukat... Kaikki siistejä, nättejä ja hyväkuntoisia. Yhteensä 27€. Heillä meni se karkkiin jo puolessa viikossa...
No juu mutta kun pitää välittää muistakin lapsista kuin vain omistaan. Siihenkö ei kyvyt riitä?
No eikö tuossa juuri yritetty välittää sen karkinmussuttajaperheen lapsesta? Vai etkö nyt oikein ymmärtänyt lukemaasi?
Niin?.. eli pistätkö lapsen ilman pelastusliiviä veneeseen koska olet asiasta vauvafoorumilla jäkättänyt?... Miten tuo sinun jäkätyksesi sitä hukkuvaa lasta auttaa? ....
Onko paha päivä? 😄
Tiesin että et keksi enää mitään vastausta.
Onko sinulla joku tarve riidellä jonkun kanssa, vai mikä repii?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheiseni oli starttiluokan opettaja.
Hän joutui opettamaan lapsia juoksemaan, koska nämä eivät osanneet.
Ilmeisesti vanhemmat ovat istuttaneet heidät näytön eteen vauvasta lähtien.Kompuroivat myös metsäpoluilla, koska eivät ole tottuneet kulkemaan kuin tasaisilla alustoilla.
Osa lapsista ei osannut pukea tai riisua, koska vanhemmat ovat tehneet kaiken valmiiksi. Se kun on vanhemmille helpompaa.
Ei osata ottaa vettä kun on jano. Ei osata voidella leipää.Koulussa ei opettaja voi enää jokaiselle voidella leipää.
Siis onko tämä jokin kehitysvammaisten luokka? Vai onko nykyään ns. normilapsetkin osittain tuolla tasolla??
Ikävä kyllä,on. Koskee kaikenmaailman lapsia,ei erotella.
Säälittävää. Yhdelle äidille yritin vääntää rautalangasta että ei,älä. MUTTA kun se kuului heidän kulttuuriin.ei edes housuja saanut itse ylös!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheiseni oli starttiluokan opettaja.
Hän joutui opettamaan lapsia juoksemaan, koska nämä eivät osanneet.
Ilmeisesti vanhemmat ovat istuttaneet heidät näytön eteen vauvasta lähtien.Kompuroivat myös metsäpoluilla, koska eivät ole tottuneet kulkemaan kuin tasaisilla alustoilla.
Osa lapsista ei osannut pukea tai riisua, koska vanhemmat ovat tehneet kaiken valmiiksi. Se kun on vanhemmille helpompaa.
Ei osata ottaa vettä kun on jano. Ei osata voidella leipää.Koulussa ei opettaja voi enää jokaiselle voidella leipää.
Siis onko tämä jokin kehitysvammaisten luokka? Vai onko nykyään ns. normilapsetkin osittain tuolla tasolla??
Kyllä näitä on yhä enemmän ihan normilapsissakin.
Vanhemmat ei älyä, miten noloa on sille lapselle, kun hän vaikuttaa vauvalta tai tosiaankin vammaiselta. Ei osata mitään, kaikki on tehty kotona valmiiksi ja viety autolla joka paikkaan.
Olisi hyvä, että päiväkodissa tulisi pukeutumisohjeistus, kun tuntuu monella olevan perusasiat ihan hakusessa. Talvella ihoa vasten pitää olla kerrasto tai villaa. Puuvilla iholla on ihan pirun kylmä, vaikka sen päälle pukisi mitä toppaa ja villaa. Erityisesti sukissa kannattaa huomata, että laittaa sen puuvillasukan vaikka mieluummin villasukan päälle.
Koulussakin näkee näitä mitään osaamattomia lapsiraukkoja, joiden kotona ei ilmeisesti opeteta lapsille mitään.
Koulussa nähtyä ja koettua:
oppilas ei osaa syödä haarukalla ja veitsellä, joku ei ole koskaan edes pitänyt veistä kädessään
oppilas ei osaa pukea eikä laittaa kenkiä jalkaan
oppilas ei jaksa kävellä edes sataa metriä
oppilas ei ole koskaan hiihtänyt, saati luistellut
oppilas ei osaa edes alkeita uimisesta
oppilas ei osaa heittää palloa
listaa voisi jatkaa loputtomiin...
Onneksi meillä on päiväkotiajat takana. Ne pitkät iltapäivät ulkona, kun me pääsimme hakemaan lasta aikaisintaan 16.30 ja yleensä lähempänä 17.
Auringonpaahteessa tuo oli kidutusta. Juu, aurinkorasvat ja hatut oli pk:ssa, mutta silti. Kaksi tuntia siinä suojattomalla pikkupihalla, jossa ainoa varjo on liukumäen alla.
Kovalla pakkasella oli yllättäen helpointa, koska silloin lapsella todella oli ne kaikki vaatteet mitä oli laitettu kotoa.
Kevättalvi ja kevät olivat pahimpia, koska aamulla saattoi olla pakkasta ja iltapäivällä lämmintä. Muistan kerran, kun menin hakemaan lasta aurinkoisena iltapäivänä ja ihmettelin kun hän paleli. Kotona huomasin, että hänellä ei ollut välikausihaalarin alla housuja lainkaan. Pelkät lyhyet kalsarit (ja t-paita)! Kysyin muilta vanhemmilta että oliko heilläkin näin. Juu, oli. Kysyin päiväkodilta, että mitä ihmettä, miksei ulkovaatteiden alla ollut kuin alusvaatteet, niin selitys oli että hiki siellä tulee. En tajua. Miksei voinut mennä ulos niissä verkkareissa ja collegessa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuule siksi ovat ulkona, että melusaaste jakautuu vähän laajemmalle alueelle kuin sisällä. Ja on ihan terveellistä olla ulkona ja pihan telineet ja luonnossa liikkuminen kehittävät motoriikkaa. Korona-aikana myöskään korona ei leviä niin hyvin. Lisäksi monet nykyvanhemmat ovat laiskoja olemaan lastensa kanssa ja varsinkaan viemään heitä ulos eli se jää varhaiskasvatuksen kontolle. Lisäksi nykyäänhän on näitä virikelapsukaisia eli etenkin heidän kohdallaan.
T. Vakaope
Eivät kaikki lapset metelöi eikä heitä voi rankaista vilkkaampien metelöinnistä. Ja kuten sanoin, pihalla ei välttämättä ole ensimmäistäkään telinettä tai juurikaan mitään aktiviteettia. Tylsistyminen, liukastelu ja kaatuilu ei varmastikaan kehitä enempää kuin järkevät sisäpuuhat.
Lapsi ei aina tarvitse telineitä tai valmiita teollisia leluja vaan voi itse keksiä vaikka kivistä tai kepeistä mielikuvituksensa avulla leluja ja leikkejä. Oikeastaan nykylapsista on tullut turhankin laiskoka tässä, kun nykyään on niin paljon valmiina kaikkia leluja heille suunniteltu. On siis ihan tervettä olla välillä keksimässä niitä virikkeitä ja leluja itsekin. Kehittää mielikuvitusta.
T. Vakaope
Mutta entä jos tämä ei tapahdu vain VÄLILLÄ vaan aina ja joka päivä??... kyllähän päiväkodissa Nyt on tarkoitus myös sisäaktiviteetteja ja leluja olla! Seisotko itse lasten kanssa ulkona 5 tuntia päivässä???
Haha, oletko kuullut luontopedagogiikasta ja metsäeskareista, joissa ollaan aina ulkona? Tutkimusten mukaan erittäin laadukasta ja monipuolisesti kehittävää.
Ei niissä olla aina samalla tylsällä virikkeettömällä pihalla! Päiväkodin piha on harvemmin metsä!
Meillä.on :)
Ulkona motoriikka paranee. Sisäjuttuja ehtii koulussa riittävästi.
Meillä oli se onni, että lapset olivat perhepäivähoidossa. Sillä todellakin on etunsa, jos vain hoitaja on normaali ihminen.
Laiska henkilökunta ei jaksa työllistää lapsia askareilla.
Sais aika moni läski palstamamikin ottaa mallia... Tarhaikäisen lapsen yksi tärkeimpiä asioita on juuri ulkoilu ja hyvä niin... Kylläkait kotonakin lapset haluavat aamupalan jälkeen ulos, on jo kiire hiihtämään jne. Sisällä päiväkotien homeisessa ilmassako heitä pitäisi pitää? M36v
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli se onni, että lapset olivat perhepäivähoidossa. Sillä todellakin on etunsa, jos vain hoitaja on normaali ihminen.
Pitää sielläkin ulkoilla, joka päivä olivat ulkony vähintään tunnin satoi tai paistoi. -30 ja ulos jäivät hetkeksi aamulla. Aika huono perhepäivähoitaja jos siitä luistaa...
Ulkoilu on hyvä tapa kannustaa aktiivisuuteen ilman pakonomaista kilpailumentaliteettia. Koululiikunta on konseptina paljon epäonnistuneempi. Ymmärrän kyllä senkin, että jotkut mieluummin istuisivat sisällä kaiket päivät, mutta ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa ei ole suunniteltu passiiviseen elämään.
Vierailija kirjoitti:
Koulussakin näkee näitä mitään osaamattomia lapsiraukkoja, joiden kotona ei ilmeisesti opeteta lapsille mitään.
Muutaman vuoden ikäisissä erottaa isojen perheiden lapset niistä, jotka ovat koko elämänsä saaneet vanhemman täyden huomion. Suuressa sisarusparvessa kasvanut on saanut oppia tekemään paljon itse jo varhain, kun toinen samanikäinen on vielä aivan avuton vauva, jolle on tehtävä kaikki puolesta.
Tätä keskustelua lukiessani tunnen mieletöntä kiitollisuutta omien lasteni päiväkotiajoista. Päiväkodin pihalla oli monipuolisesti leikkitelineitä, mutta myös metsäpiha, jossa sai seikkailla ja talvella oli jopa oma pieni luistelurata. Henkilökunta välitti aidosti ja jaksoi touhuta niin sisällä kuin ulkona. Talvella luisteltiin, hiihdettiin käytiin pulkkamäessä. Usein tekivät kävelyretkiä eri leikkipuistoihin. Lämmöllä muistelen myös sitä, että eskarilaisille järjestettiin erityisiä pyöräilypäiviä erilaisine taitoratoineen, jolloin lapsille opetettiin turvallista liikennekäyttäytymistä ja siinä sivussa varmistettiin, että jokainen eskari osaa pyöräillä riittävän hyvin.
Olihan ne muksut usein noudettaessa kuraisia tai räkä poskella, mutta kaikin puolin tyytyväisiä. Ja kotona ruoka maistui ja illalla uni tuli äkkiä.
Kiitos <3
Nämä Suomen säät ovat suurimman vuotta niin inhottavia (kylmää, märkää, pakkasta, liukasta, kuraa....), että en itsekään pihalla viihtyisi. Muksut temmeltää täällä kurassa ja loskassa, kun muualla euroopassa tehdään jotain kehittävämpää. Vaatteet pidetään siisteinä jne. Ei ihme, että flunssat jyllää täällä aina, kun iso osa päivästä palellaan pihalla räät poskella. Vastenmielistä. Tarhatädit eivät ainakaan täälläpäin lasten kanssa touhua pihalla mitään, juoruavat ringissä keskenään. Lapset istuu vesilätäköissä tai hangessa, ihan pienetkin myörii jossain kuran keskellä yksinään.
Tutun lapset on Tanskassa päiväkodissa, jossa syödäänkin ulkona. Joka päivä on joku luontoretki ja -aihe tai sitten mennään taputtelemaan poneja tai paijaamaan koiria. Tietysti ei kurjimmilla säillä, mutta luontoteema jatkuu sisälläkin.