Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Omituinen keskustelu. Näin Pohjois-Suomesta käsin tuntuu aivan vieraalta ajatus, että joku ei hanki päiväkoti-ikäiselle lapselle kunnon varusteita jokaiseen vuodenaikaan ja säähän. Eikö lapsilisää makseta juuri siksi, ettei tällaisista asioista tarvitse kenenkään jäädä paitsi? Sillä yhden kuun lapsilisällä saa kyllä halutessaan hankittua koko vaatekerran, jolla pärjää läpi talven.
En myöskään tunne yhtään tuon ikäistä lasta, joka ei tykkäisi ulkoilla. Eikä tosiaan tarvi olla ihmeempiä virikkeitä. Lumikasa tai kuralätäkkö ja lapio, niin johan on leikki pystyssä. Kuulostaa äärettömän surulliselta, jos jossain on pikkulapsia, jotka seisovat pihalla tumput suorana ja odottavat aikuista aktivoimaan.
Itse nostan hattua suomalaisille päiväkodeille, jotka pitävät kiinni ulkoilusta, vaikkei sää aina niin täydellinen olisikaan. Vanhemman tehtävä on sitten huolehtia sellaiset vehkeet, että niillä pärjää. Jos ei itse tiedä, mitä se tarkoittaa, niin kannattaa kysyä apua. Miellyttävä ulkoilu on pukeutumiskysymys, mutta sen ei tarvitse olla kallista.
Vierailija kirjoitti:
Asun kunnallista päiväkotia vastapäätä. Päiväkoti on pienehkö. Päiväkotiin kuuluu aidattu hiekkapiha, jolla ei ole leikkivälineitä.
Päiväkodin lapset ovat ulkona aamupäivällä klo 8-10. Kahdeksaan lapsensa tuovat vanhemmat jättävät lapset pihalle. Pihalla on jo 7.30 työntekijä ottamassa vastaan lapsia. Jotkut lapset ovat ulkona siis 7.30-10.00 ja siihen tietty matka kotoa päiväkotiin. Seitsemäksi tulleet lapset tuodaan ulos klo 8. Pihalla ei ole mitään aktiviteettejä. Lapset istuvat kylmässä märässä maassa tai nahistelevat keskenään. Työntekijät (yleensä 3 kpl) seisovat sisäänkäynnin lipan alla juttelemassa tai selaamassa kännyköitä. Työntekijöiden ulkovuoro kestää tunnin, sitten porukka vaihtuu. Kymmeneltä lapsia aletaan viedä sisälle.
Lapset tulevat taas ulos klo 14. Ulkoilu on samaa maassa istumista ja pikku nahistelua. Työntekijät seisoskelevat lipan alla tunnin, sitten vaihto. Vanhemmat hakevat lapsensa aina pihalta. Viimeiset lapset haetaan klo 17 mennessä, eli “ulkoilua” on iltapäivällä tullut kolme pitkää tuntia.
Tällâiset rutiinit täällä ollut 10 vuotta, eli ei liity mitenkään pandemiaan.
Mainitsemassasi päiväkodissa ei ilmeisesti tarjota aamupalaa ja välipalaa ollenkaan? Vai voisiko olla, että sinä et ulkopuolisena ole kuitenkaan ihan niin tarkkaan perillä heidän systeemeistään kuin kuvittelet olevasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei hullut, jos olette viemässä lapsia veneretkelle ja yhdeltä lapsista puuttuu pelastusliivi, niin ette te sitä lasta veneeseen pistä ilman pelastusliivejä vaikka se olisi vanhemman kömmähdyksestä unohtunut. Tai jos pistätte ja lapsi hukkuu teidän takianne, niin te menette vankilaan eikä ne vanhemmat. Ihan prikulleen sama juttu on lapsen riittävän talvivaatetuksen kanssa. Et sinä Pistä lasta pakkaseen tuntikausiksi seisomaan riittämättömissä vaatteissa, tai olet kyllä ihan itse vastuussa hänen sairastumisestaan kun muitakin vaihtoehtoja on, esim. pitää lapsi sisällä. Enkä puhu tätä vanhempana joka haluaa pitää omaa lastaan vähissä vaatteissa, omilla lapsillani on aina kunnon varusteet ollut mutta kun osaan ajatella myös niitä muita lapsia.
Vertaat sitten pelastusliiviä villahaalariin? Jos se veneretki on 2x päivässä, niin kyllä oletus on, että joka tenavalta se pelastusliivi löytyy.
Enkä nyt ihan kyllä vertaisi hukkumista ulkoiluun - vaikka en olekaan siellä päikyssä töissä... 😁
Normaali, tervepäinen, vastuullinen aikuinen, joka ei halua pitää lasta hukkumaan ei halua pistää häntä myöskään kärsimään ja sairastumaan ja palelemaan turhaan. Ja on iloinen, jos näkee lapsen onnellisena viihtymässä ja oppimassa sisäaktiviteettien parissa. Tällaisia vastuullisia aikuisia meillä Toivottavasti on töissä päiväkodeissa. Niin kuin haluat muiden tekevän sinulle, tee sinä heille. Vanhempi, joka ei tuo lapselleen kunnon talvi- ja sadetamineita päiväkotiin, älköön odottako, että lapsensa ulkoilee siellä.
Tässäkin käytännöt vaihtelee päiväkodista toiseen. On taloja joissa ulkoillaan maximaalisen paljon ja taloja joissa ulkoillaan minimaalisen vähän.
Vierailija kirjoitti:
Omituinen keskustelu. Näin Pohjois-Suomesta käsin tuntuu aivan vieraalta ajatus, että joku ei hanki päiväkoti-ikäiselle lapselle kunnon varusteita jokaiseen vuodenaikaan ja säähän. Eikö lapsilisää makseta juuri siksi, ettei tällaisista asioista tarvitse kenenkään jäädä paitsi? Sillä yhden kuun lapsilisällä saa kyllä halutessaan hankittua koko vaatekerran, jolla pärjää läpi talven.
En myöskään tunne yhtään tuon ikäistä lasta, joka ei tykkäisi ulkoilla. Eikä tosiaan tarvi olla ihmeempiä virikkeitä. Lumikasa tai kuralätäkkö ja lapio, niin johan on leikki pystyssä. Kuulostaa äärettömän surulliselta, jos jossain on pikkulapsia, jotka seisovat pihalla tumput suorana ja odottavat aikuista aktivoimaan.
Itse nostan hattua suomalaisille päiväkodeille, jotka pitävät kiinni ulkoilusta, vaikkei sää aina niin täydellinen olisikaan. Vanhemman tehtävä on sitten huolehtia sellaiset vehkeet, että niillä pärjää. Jos ei itse tiedä, mitä se tarkoittaa, niin kannattaa kysyä apua. Miellyttävä ulkoilu on pukeutumiskysymys, mutta sen ei tarvitse olla kallista.
Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin unohtelu? Itse päiväkodissa työtä tekevänä tiedän, että usein lapsella on kunnon kamppeet unohtuneet kotiin, vaikka hänellä ne siellä ovatkin hankittuna. Mitäs silloin tehdään sinun mielestäsi? Sairastutetaan lapsi tuntien ulkoilulla kylmässä?...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuule siksi ovat ulkona, että melusaaste jakautuu vähän laajemmalle alueelle kuin sisällä. Ja on ihan terveellistä olla ulkona ja pihan telineet ja luonnossa liikkuminen kehittävät motoriikkaa. Korona-aikana myöskään korona ei leviä niin hyvin. Lisäksi monet nykyvanhemmat ovat laiskoja olemaan lastensa kanssa ja varsinkaan viemään heitä ulos eli se jää varhaiskasvatuksen kontolle. Lisäksi nykyäänhän on näitä virikelapsukaisia eli etenkin heidän kohdallaan.
T. Vakaope
Eivät kaikki lapset metelöi eikä heitä voi rankaista vilkkaampien metelöinnistä. Ja kuten sanoin, pihalla ei välttämättä ole ensimmäistäkään telinettä tai juurikaan mitään aktiviteettia. Tylsistyminen, liukastelu ja kaatuilu ei varmastikaan kehitä enempää kuin järkevät sisäpuuhat.
Lapsi ei aina tarvitse telineitä tai valmiita teollisia leluja vaan voi itse keksiä vaikka kivistä tai kepeistä mielikuvituksensa avulla leluja ja leikkejä. Oikeastaan nykylapsista on tullut turhankin laiskoka tässä, kun nykyään on niin paljon valmiina kaikkia leluja heille suunniteltu. On siis ihan tervettä olla välillä keksimässä niitä virikkeitä ja leluja itsekin. Kehittää mielikuvitusta.
T. Vakaope
No tuon tason korkeaa varhaiskasvatusta pystyy tarjoamaan myös jokainen koti. Jos on työssäkäyvä, niin palkkaa pihalle pihavahdin lasten seuraksi. Eväät vaan kylmälaukkuun ja lämmintä päälle.
Vierailija kirjoitti:
Hommaa sille kakaralles kunnon kamppeet, niin ei kastu eikä palele.
Valtakunnassa tarvittaisiin myös myöhäiskasvatusta pahatapaisille lapsimoodissa viihtyville aikuisille. Eikös?
Valitettavasti aloittajalla on hyvä pointti. Useamman kerran olen hakenut lapseni hoidosta huonosti puettuna, esimerkiksi siten, että kuravaatteita ei ole ollut päällä ja ulkona satanut, jolloin lapsi on pihalla läpimärkänä. Lapselle ei katsota niitä haalarin jalkarenksuja kengän alle ja pakkasella kaivetaan lunta nilkat paljaana tai haalarin vetskari auki. Olen antanut palautetta. Välillä tuntuu, että hoitajat tahallaan palelluttaa lapsia, että olisi useampi pois hoidosta. En keksi muuta syytä tälle. Kiva, että ulkoilevat, mutta kyllä välillä voisi sisälläkin leikkiä. Lisäksi ne oikeat vehkeet ei löydä päälle, tämä on siis ihan inhimillistä, mutta välillä ne oman lapsen pipot ja kaulurit vaan putoaa korista tms, eikä hoitajilla ole aikaa etsiä.
Toinen esimerkki ei ole omasta, vaan tutun perheen päiväkodista, missä lapset kuulemma pukevat itse ilman aikuisen apua (en tiedä, että minkä iän jälkeen). Lapsilla käytännössä joka päivä vaatteet miten sattuu, kengät auki ja nilkat paljaana. Ei voi ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen keskustelu. Näin Pohjois-Suomesta käsin tuntuu aivan vieraalta ajatus, että joku ei hanki päiväkoti-ikäiselle lapselle kunnon varusteita jokaiseen vuodenaikaan ja säähän. Eikö lapsilisää makseta juuri siksi, ettei tällaisista asioista tarvitse kenenkään jäädä paitsi? Sillä yhden kuun lapsilisällä saa kyllä halutessaan hankittua koko vaatekerran, jolla pärjää läpi talven.
En myöskään tunne yhtään tuon ikäistä lasta, joka ei tykkäisi ulkoilla. Eikä tosiaan tarvi olla ihmeempiä virikkeitä. Lumikasa tai kuralätäkkö ja lapio, niin johan on leikki pystyssä. Kuulostaa äärettömän surulliselta, jos jossain on pikkulapsia, jotka seisovat pihalla tumput suorana ja odottavat aikuista aktivoimaan.
Itse nostan hattua suomalaisille päiväkodeille, jotka pitävät kiinni ulkoilusta, vaikkei sää aina niin täydellinen olisikaan. Vanhemman tehtävä on sitten huolehtia sellaiset vehkeet, että niillä pärjää. Jos ei itse tiedä, mitä se tarkoittaa, niin kannattaa kysyä apua. Miellyttävä ulkoilu on pukeutumiskysymys, mutta sen ei tarvitse olla kallista.
Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin unohtelu? Itse päiväkodissa työtä tekevänä tiedän, että usein lapsella on kunnon kamppeet unohtuneet kotiin, vaikka hänellä ne siellä ovatkin hankittuna. Mitäs silloin tehdään sinun mielestäsi? Sairastutetaan lapsi tuntien ulkoilulla kylmässä?...
Jaa-a. Yhä enemmän alkaa tuntua siltä, että vika on lähinnä aikuisissa, ei ulkoilussa. Itselläni on tapana huolehtia, että päiväkodilta löytyy lapselle esim. ylimääräiset sukat, sisävaatekerta ja tumput. Ilman pipoa, haalaria ja kenkiä on vaikea kuvitella, että kotoa päästäisiin matkaan. Ja jos on pakkasta, niin kyllä se villahaalarin poimiminen tarhakassiin on niin selkärankaan juurtunut refleksi, että ei vielä tähän mennessä ole päässyt unohtumaan. Jos joku ihan jatkuvalla syötöllä unohtelee lapsensa tärkeitä tavaroita, niin kyllä vanhempi sitten voisi ihan vaan katsoa peiliin ja miettiä, missä se vika on. Ja tarhasta on ehkä jossain vaiheessa hyvä harkita jonkinlaista huoli-ilmoitusta, jos unohtelu on toistuvaa...
Omien lasteni tarhassa on myös varavaatteita, joista voidaan tarvittaessa lainata. Ketään lasta ei tarvitse palelluttaa pihalle.
Päiväkoti pitää siivota päivän aikana. Se ei onnistu jos lapset on tiellä.
Ulkoilu ehkäisee likinäköisyyden kehittymistä.
Suomessakin jo iso ongelma koska luonnonvaloa saadaan lapsuus- ja nuoruusvuosina liian vähän.
Läheiseni oli starttiluokan opettaja.
Hän joutui opettamaan lapsia juoksemaan, koska nämä eivät osanneet.
Ilmeisesti vanhemmat ovat istuttaneet heidät näytön eteen vauvasta lähtien.
Kompuroivat myös metsäpoluilla, koska eivät ole tottuneet kulkemaan kuin tasaisilla alustoilla.
Osa lapsista ei osannut pukea tai riisua, koska vanhemmat ovat tehneet kaiken valmiiksi. Se kun on vanhemmille helpompaa.
Ei osata ottaa vettä kun on jano. Ei osata voidella leipää.
Koulussa ei opettaja voi enää jokaiselle voidella leipää.
Vierailija kirjoitti:
Omituinen keskustelu. Näin Pohjois-Suomesta käsin tuntuu aivan vieraalta ajatus, että joku ei hanki päiväkoti-ikäiselle lapselle kunnon varusteita jokaiseen vuodenaikaan ja säähän. Eikö lapsilisää makseta juuri siksi, ettei tällaisista asioista tarvitse kenenkään jäädä paitsi? Sillä yhden kuun lapsilisällä saa kyllä halutessaan hankittua koko vaatekerran, jolla pärjää läpi talven.
En myöskään tunne yhtään tuon ikäistä lasta, joka ei tykkäisi ulkoilla. Eikä tosiaan tarvi olla ihmeempiä virikkeitä. Lumikasa tai kuralätäkkö ja lapio, niin johan on leikki pystyssä. Kuulostaa äärettömän surulliselta, jos jossain on pikkulapsia, jotka seisovat pihalla tumput suorana ja odottavat aikuista aktivoimaan.
Itse nostan hattua suomalaisille päiväkodeille, jotka pitävät kiinni ulkoilusta, vaikkei sää aina niin täydellinen olisikaan. Vanhemman tehtävä on sitten huolehtia sellaiset vehkeet, että niillä pärjää. Jos ei itse tiedä, mitä se tarkoittaa, niin kannattaa kysyä apua. Miellyttävä ulkoilu on pukeutumiskysymys, mutta sen ei tarvitse olla kallista.
Tämä. Minä ihmettelin kun päiväkodin työntekijät kehuivat kuinka ikätasoisesti hyviä liikkujia lapsemme ovat, itse pidän heitä ihan tavallisina lapsina joiden kanssa käydään metsäretkellä, luistelemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä... Mutta sen jälkeen en ole ihmetellyt yhtään kun yksi vanhempi valitti kuinka kehtaavat päiväkodissa vaatia, että 6-vuotiaalla olisi sukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä riittää, ketkä narisevat, kun ei ole varaa vaatteisiin tai ei tiloja säilytellä.
Edullisesti löytää kyllä lämpimät villavaatteet ja haalarit, hatut ja rukkaset, jos vain viitsii vähän nähdä vaivaa. Tilaakaan ei pienten vaatteet paljoa oikeasti vie.
Rahaa on kyllä pelivehkeisiin ja makeaan mielinmäärin, mutta villahaalari on käytettynäkin liian kallis.
Ekan omani ollessa ehkä neljä, sisällä nyhjöttävä tuttavani valitti, miten hän ei osta lapselleen talvivaatteita ollenkaan, kun niin kallista touhua. He ulkoilevat vaan lämpimään vuodenaikaan ja vähän silloinkin. Kysyin, paljonko hän ajattelee minulla menneen muksuni vaatetukseen. Sanoi, ettei kiinnosta. Laskin sitten itsekseni. Kuomat, rukkaset, karvahattu, lapaset, kypärämyssy, kauluri, villahaalari, toppahaalari, villasukat... Kaikki siistejä, nättejä ja hyväkuntoisia. Yhteensä 27€. Heillä meni se karkkiin jo puolessa viikossa...
No juu mutta kun pitää välittää muistakin lapsista kuin vain omistaan. Siihenkö ei kyvyt riitä?
No eikö tuossa juuri yritetty välittää sen karkinmussuttajaperheen lapsesta? Vai etkö nyt oikein ymmärtänyt lukemaasi?
Niin?.. eli pistätkö lapsen ilman pelastusliiviä veneeseen koska olet asiasta vauvafoorumilla jäkättänyt?... Miten tuo sinun jäkätyksesi sitä hukkuvaa lasta auttaa? ....
Onko paha päivä? 😄
Vierailija kirjoitti:
On terveellistä juu olla JONKUN VERRAN ulkona, mutta rajansa silläkin! Lastensuojelun pitäisi tarkkailla päiväkoteja siinä missä vanhempiakin. Samat säännöt molemmille!
Niin että lastensuojelu puuttuu siihen että vanhemmat on lastensa kanssa ulkona tai päiväkodissa ulkoillaan? Hah hah.
On kuule olemassa ihan luontopäiväkotejakin jossa ollaan koko ajan ulkona ja niihin on kova tunku. Se on ihan vanhempien vika, jos lapelleen ei hanki asianmukaista vaatetusta ja pennuilla on sen takia kylmä. Päiväkotiin kuuluu viedä kuravaatteet, saappaat ja välikerrosta josta päiväkodin henkilökunta kokoaa oikeanlaiset varusteet ulkoiluun. Omilla ipanoilla on alubody ja sukkahousut, sukat, pitkähihainen trikoopaita ja housut kun vien päikkyyn. Siihen päälle villa tai fleecehaalari, kunnollinen kypärämyssy, villasukat ja aluslapaset. Toppahaalari, lämpösaappaat ja vuoratut kurarukkaset sekä kunnollinen lakki. Tarvittaessa kunnon henkelikurahousut. Ei tuu kylmä eikä märkä ja rakastavat olla ulkona. Yleensä kun iltapäivästä haen päiväkodista niin ovat kerenneet olla jo hetken ulkona ja jatketaan ulkoilua sitten kotona. Aamuisin aamupalan ja lounaan välissä ulkoilevat, 1,5 tuntia suurinpiirtein on siihen varattu aikaa. Ainakin puoli tuntia menee kun lapsia puetaan ja käytetään vessassa, eli tunti ehkä ulkoilua. Iltapäivällä sama. Enemmänkin saisivat olla.
Lapsille (ja kaikille) ulkoilu tekee hyvää ja on vaatteista (vanhempien vastuulla) kiinni miten siellä viihtyy. Olen erittäin tyytyväinen, että lapset on ulkona monta tuntia päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituinen keskustelu. Näin Pohjois-Suomesta käsin tuntuu aivan vieraalta ajatus, että joku ei hanki päiväkoti-ikäiselle lapselle kunnon varusteita jokaiseen vuodenaikaan ja säähän. Eikö lapsilisää makseta juuri siksi, ettei tällaisista asioista tarvitse kenenkään jäädä paitsi? Sillä yhden kuun lapsilisällä saa kyllä halutessaan hankittua koko vaatekerran, jolla pärjää läpi talven.
En myöskään tunne yhtään tuon ikäistä lasta, joka ei tykkäisi ulkoilla. Eikä tosiaan tarvi olla ihmeempiä virikkeitä. Lumikasa tai kuralätäkkö ja lapio, niin johan on leikki pystyssä. Kuulostaa äärettömän surulliselta, jos jossain on pikkulapsia, jotka seisovat pihalla tumput suorana ja odottavat aikuista aktivoimaan.
Itse nostan hattua suomalaisille päiväkodeille, jotka pitävät kiinni ulkoilusta, vaikkei sää aina niin täydellinen olisikaan. Vanhemman tehtävä on sitten huolehtia sellaiset vehkeet, että niillä pärjää. Jos ei itse tiedä, mitä se tarkoittaa, niin kannattaa kysyä apua. Miellyttävä ulkoilu on pukeutumiskysymys, mutta sen ei tarvitse olla kallista.
Oletko kuullut sellaisesta asiasta kuin unohtelu? Itse päiväkodissa työtä tekevänä tiedän, että usein lapsella on kunnon kamppeet unohtuneet kotiin, vaikka hänellä ne siellä ovatkin hankittuna. Mitäs silloin tehdään sinun mielestäsi? Sairastutetaan lapsi tuntien ulkoilulla kylmässä?...
Päiväkodissakin olisi hyvä olla edes yksi fiksu työntekijä. Olen ollut töissä useissa päiväkodeissa. Osassa on ollut jo mennessä käytössä sellainen varavaatelaatikko, missä on hylättyjä tai kierrätettyjä vaatteita. Jos vanhemmat "unohtavat" ulkovaatteet pakkasella tai kuravaatteet sateella, niin sieltä löytyy. Pesevät sitten illalla ne ja tuovat aamulla puhtaana takaisin. Jännästi unohtelut vähenee, kun ei ne niin suosittuja aina ne lainavaatteet ole.
Niissä päiväkodeissa, missä tuollaista laatikkoa ei ollut mennessäni sinne, oli viimeistään jo lähtiessä.
Ja koska täällä vaikuttaa olevan yksi, joka riitelee apinana sisällä olemisen puolesta ja veikkaan hänen saavan hepulin siitä, miksi olen ollut useissa päiväkodeissa, vastaan jo suoraan. Olen tehnyt harjoitteluja ja sijaistanut myöhemmin äitiyslomia, sairauslomia useampia vuosia lisätyönä.
Suosittelen ap:tä menemään vaikka viikoksi päiväkotiin töihin ja pysymään koko sen viikon ajan sisällä lasten kanssa.
Ehkä tulee jotain uutta näkökulmaa asiaan.
Huhuh, onneksi nuo ajat ovat perheessä ohi. Ja toivottavasti tilanne on muuttunut. Sydäntä kylmäsi aina töissä, kun näki, että sataa kauheasti tai talvella on todella kylmä. Niin monta kertaa lapsi oli ilman hanskoja, kaula paljaana ilman kaulaliinaa, pelkässä t-paidassa ja sukkahousuissa toppahaalarin alla kovalla pakkasella. Toivon todella, että nykyisin 4-5-vuotiaille vielä sanottaisiin, tai katsottaisiin pukiessa, että laita se villahaalari tai collegepaita päälle, eikä jätettäisi omalle vastuulle. Kerrankin lapsi on aivan jäässä, koska hän oli aivan läpimärkä alushousuihin ja sukkiin saakka, kun ei ollut kaatosateessa sadetakkia, eikä kurahousujakaan. Kysyttäessä miksi näin, sain vastauksen, että kun lapsi ei laittanut niitä päälleen. Ei siis niin, että olisi kiukutellut että ei haluaisi laittaa, vaan ei vaan itse ollut muistanut.
Lue aloitus ja vastaa siihen imbesilli.