Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuule siksi ovat ulkona, että melusaaste jakautuu vähän laajemmalle alueelle kuin sisällä. Ja on ihan terveellistä olla ulkona ja pihan telineet ja luonnossa liikkuminen kehittävät motoriikkaa. Korona-aikana myöskään korona ei leviä niin hyvin. Lisäksi monet nykyvanhemmat ovat laiskoja olemaan lastensa kanssa ja varsinkaan viemään heitä ulos eli se jää varhaiskasvatuksen kontolle. Lisäksi nykyäänhän on näitä virikelapsukaisia eli etenkin heidän kohdallaan.
T. Vakaope
Pitäkää se melusaasteenne siellä omassa karsinassanne vain. Tosi reilua pistää koko lähialueen asukkaat kärsimään siitä mielipuolisesta kiljunnasta. Kakarat pihalle vasta kun osaavat leikkiä nätisti ja ulkopuolisia terrorisoimatta.
Tähänkö on tultu? Asun itse päiväkodin vieressä ja lasten leikkien äänet pääasiassa tekee vain hyvän mielen, vaikka pihalta äänet kantautuvat asuntooni kuin olisivat korvan vieressä. Harmittaa lasten puolesta, että kasvavat lapsivihamielisessä yhteiskunnassa.
Lapset eivät tosiaankaan ole mitään passivoituneita tuolla ulkona. Siellä on menoa ja meininkiä kelistä tai kielen perusteella kansallisuudesta riippumatta.
Ulkona oleminen tuo mielekkyyttä kaikkeen tekemiseen lapsena. Meillä oli sääntö, että kahdesta pihallaolo tunnista sai puoli tuntia ruutuaikaa. Ja tämä kosketti siis vasta kotiin tullessa pihallaoloa. Olihan se aina välillä vähän pstä, että piti pihalle mennä, mutta näin aikuisena olen ollut kiitollinen siitä. Muistan, että se puolisen tuntia tai jos oikein säästi, niin tunnin ruutuaika oli todella merkityksellistä ja palkitsevaa aikaa. Nykyään vietti netissä sitten viisi tai sata minuuttia niin fiilis on ihan sama.
Hei peelo, nyt oli puhe tylsästä ja liian kylmästä ja vetisestä pihasta, missä ei ole mitään tekemistä, vaatteet hetkessä märät ja paleltaa! Näillä talviliukkailla ei edes niitä keppejä tai käpyjä löydy! Moneksiko tunniksi pistät lapsesi tuollaisiin olosuhteisiin???...
En pistä ollenkaan, ei ole yhtäkään. Mutta tuota meininkiä ulkopuolisena seuranneena, niin hyvin näyttää viihtyvän oli keli mikä tahansa.
Jotain vanhoja muistikuvia on päiväkotiajasta, jolloin leikki sateella jollain tikuilla tai kävyillä sen ainoan säälittävän pihlajan alla. En siitä muista mitenkään kärsineeni. .Ja valvojilla oli sateenvarjot. Nohevimmilla lapsilla taisi olla kunnon sadevaatteet. Ainut milloin keli oli jotenkin tosi paha, niin kovat yli 25 pakkaset, silloin joutu käymään tosi usein lämmittelemässä.
No ei siinä nyt ole mitään helevatun järkeä jos tämän on joku pakko olla päivän ainoa leikki.
Ja kuten sanoin, jäisellä pihalla ei ole käpyjä eikä keppejä. Tämä ei nyt näytä jostain syystä menevän joillakin kalloon, minkälaisesta kelistä ja olosuhteista oikein olen koko ajan puhunut. Monestikko se oikein pitää sanoa, että en vastusta kaikkea ulkoilua tietenkään!

Ooksä ajanut lapsesta mielikuvituksen pihalle, jos se ei keksi leikkejä? Tai päikyn leikit on tyhmiä.
Niin ja korkki kiinni, jos menee noin tunteisiin.

Niin koska sulla on yksinoikeus vittuilla? Vittuiluun on velvollisuus vastata vittuilulla ja korkin pistävät kiinni vittuilun aloittajat ja keskustelujen tuhoajat.
... mutta tuotahan minä tässä juuri olen valittanut, että päikyn leikit on tyhmiä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea ketjua enempää. Kommentoin vain, että tämä ADHD-diagnosoitujen demonisointi saisi jo riittää. Ei liity tähänkään "ongelmaan" millään tavalla.
Näinpä. Päiväkotien aliresursointi ei ole millään tavalla nepsylasten vika. Syy on ihan jossain muualla. Ihan ensimmäisenä voisi pienentää lapsiryhmiä ja nostaa alan palkkoja.
Jäisellä pihalla on jäätä ja lunta, ehkä puoliksi jäätyneitä lammikoita, joita on kiehtovaa rasautella rikki. On lumipalloja; isoja ja pieniä. Jääkimpaleita, jotka näyttävät timanteilta. Lumikasoja. Pieniä luolia ja labyrintteja. Erilaisista kengänpohjista jääneitä jälkiä. Pinnanmuotoja. Värejä. Ääniä. Aistimuksia. Kavereita. Lintuja ja eläimiä.
Ainakin meidän päiväkodissamme lapset nauttivat näistä, vaikka on myös varasto täynnä välineitä ja piha täynnä härveleitä. Joka viikko pidämme päivän, jolloin leluja ei oteta esiin, eikä lapsilla ole yhtään tylsää.
We don't see things as they are. We see them as we are.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuten sanoin, jäisellä pihalla ei ole käpyjä eikä keppejä. Tämä ei nyt näytä jostain syystä menevän joillakin kalloon, minkälaisesta kelistä ja olosuhteista oikein olen koko ajan puhunut. Monestikko se oikein pitää sanoa, että en vastusta kaikkea ulkoilua tietenkään!
Ooksä ajanut lapsesta mielikuvituksen pihalle, jos se ei keksi leikkejä? Tai päikyn leikit on tyhmiä.
Niin ja korkki kiinni, jos menee noin tunteisiin.
Niin koska sulla on yksinoikeus vittuilla? Vittuiluun on velvollisuus vastata vittuilulla ja korkin pistävät kiinni vittuilun aloittajat ja keskustelujen tuhoajat.
Koko tämän keskustelun aloitus otsikkoa myöten on pelkkää vittuilua. Vittuilua nepsylapsille, vittuilua muuten vaan vilkkaille lapsille, vittuilua päikkyhenkilökunnalle jotka työskentelevät ihan minimiresursseilla. Kasvata tenavasi kotihoidossa niin ei tarvitse mennä päiväkotiin. Suosittelen myös kotikoulua, niin ei joudu menemään koulussa välitunneille/ulkoliikuntatunneille. Itse asiassa, parempi että muutatte jonnekin etelään kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Joskus emme lähde kaikkien lasten kanssa ulos, vaan katsomme, että ulkoilu ja energian purkaminen siellä on tärkeintä adhd- ja muille vilkkaille, rauhattomille ja äänekkäille lapsille. Keskittymiskykyisten kanssa voi toinen kasvattaja jäädä sisälle.
En usko että olet oikeasti varhaiskasvattaja. Jos olisit, niin tietäisit että ADHD ei ole keskittymiskyvyttömyyttä. Se on aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden säätelyn häiriö. Itse asiassa monilla on kyky keskittyä niin vahvasti itseään kiinnostaviin asioihin ettei silloin näe ja kuule enää mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Jäisellä pihalla on jäätä ja lunta, ehkä puoliksi jäätyneitä lammikoita, joita on kiehtovaa rasautella rikki. On lumipalloja; isoja ja pieniä. Jääkimpaleita, jotka näyttävät timanteilta. Lumikasoja. Pieniä luolia ja labyrintteja. Erilaisista kengänpohjista jääneitä jälkiä. Pinnanmuotoja. Värejä. Ääniä. Aistimuksia. Kavereita. Lintuja ja eläimiä.
Ainakin meidän päiväkodissamme lapset nauttivat näistä, vaikka on myös varasto täynnä välineitä ja piha täynnä härveleitä. Joka viikko pidämme päivän, jolloin leluja ei oteta esiin, eikä lapsilla ole yhtään tylsää.
We don't see things as they are. We see them as we are.
Ei isot lapset tällaisesta moneksi tunniksi innostu todellakaan, vielä vähemmän joka päivä. Lukekaa aloitus.

...varsinkaan jos palelee ja kädet on jo märät. Kurakinttaat pitävät vettä hetken kun kunnolla läiskytellään.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkotien pihalla pitäisi mielestäni olla aina pieni metsä. Jos nyt ei ihan metsää niin ainakin puita ja pensaita, joiden alle voisi rakennella majoja annetuista aineksista ja jotka toisivat vähän suojaa ja virikkeitä. Eikä niiltä main tarvitsisi luntakaan luoda niin tarkasti, voisi kahlata ja leikkiä lumessa ilman liukastumisen vaaraa.
Ihan turha sitten tulla kärjistämään ja meuhkaamaan tähän viestiin. En tarkoita, että lapset jätetään heittelle erämaahan, jossa voivat hukkua lumeen. Omat lapset kävivät päiväkodissa, jonka piha oli turvallisuussyistä parturoitu paljaaksi eikä siellä ollut kuin tavalliset liukumäki ja keinut. Ei mitään mikä olisi saanut mielikuvitusta liikkeelle.
Muistan lukeneeni jostain uutisesta että jonkun päiväkodin pihalta oli jonkun pikkupiltin mamma käynyt yöllä salaa sahaamassa puusta oksan pois ettei lapset voi keikkua siinä :D
Ja sitten ihmetellään kun lapsukaisen motoriset taidot on nollassa. Missähän vika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuten sanoin, jäisellä pihalla ei ole käpyjä eikä keppejä. Tämä ei nyt näytä jostain syystä menevän joillakin kalloon, minkälaisesta kelistä ja olosuhteista oikein olen koko ajan puhunut. Monestikko se oikein pitää sanoa, että en vastusta kaikkea ulkoilua tietenkään!
Ooksä ajanut lapsesta mielikuvituksen pihalle, jos se ei keksi leikkejä? Tai päikyn leikit on tyhmiä.
Niin ja korkki kiinni, jos menee noin tunteisiin.
Niin koska sulla on yksinoikeus vittuilla? Vittuiluun on velvollisuus vastata vittuilulla ja korkin pistävät kiinni vittuilun aloittajat ja keskustelujen tuhoajat.
Koko tämän keskustelun aloitus otsikkoa myöten on pelkkää vittuilua. Vittuilua nepsylapsille, vittuilua muuten vaan vilkkaille lapsille, vittuilua päikkyhenkilökunnalle jotka työskentelevät ihan minimiresursseilla. Kasvata tenavasi kotihoidossa niin ei tarvitse mennä päiväkotiin. Suosittelen myös kotikoulua, niin ei joudu menemään koulussa välitunneille/ulkoliikuntatunneille. Itse asiassa, parempi että muutatte jonnekin etelään kokonaan.
Tähän se aina menee, kun vauvafoorumilainen vittuilija häviää väittelyn; alkaa katkera huuto ja älämölö ja valehtelu kun ei enää muuta aivokopasta löydy. Tyhjeni jo se "aarrevarasto".
Vierailija kirjoitti:
Vakkarityöntekijät eivät myöskään itse viihdy pihalla vaan siellä jäköttävät sijaiset ja keikkalaiset, samalla kun vakiporukka porisee sisällä. Muutenkin ikävät hanttihommat annetaan sijaisille. Ja sitten ihmetellään kun sijaisia on niin vaikea saada.
Sama kokemus. Vakkarit odottavat muiden katsovan ulkona lasten perään. Kerrankin yliopiston käynyt (kasvatustieteet) hoitaja valitti naama vääränä, kuinka hänenkaltaistensa yliopiston käyneiden tulisi saada parempaa palkkaa. Teki mieli vastata, että pitäisikö tehdä ensiksi töitä sen palkkansa eteen. Tämä hoitaja ei koskaan edes hymyillyt lapsille eikä ottanut heihin kontaktia. En ymmärrä, miksi valitsi alan.
Niin, ja itse en jäänyt alalle. Naispuoliset työntekijät aivan kamalia suustansa lasten vanhempien selkien takana. Varsinkin äitejä arvosteltiin välillä törkeillä kommenteilla.
Lähes kaikki ap:ta puolustelevat viestit on kirjoittanut ap itse. Mistä tiedän? Kirjoitustyylistä. Kukaan normaali kieliopin oppinut ihminen ei pistä huutomerkin/kysymysmerkin jälkeen pisteitä. Useimmiten hänen viesteissään on jossain kohtaa:
?...
Kuten otsikossakin, kysymysmerkki ja kaksi pistettä.

Tähän listaan voisi lisätä myös kommentoijien haukkuminen lukutaidottomiksi, imbesilleiksi, "lukekaa ensin aloitus", tai "ulkoilu aiheuttaa vilustumista".
Vierailija kirjoitti:
Lähes kaikki ap:ta puolustelevat viestit on kirjoittanut ap itse. Mistä tiedän? Kirjoitustyylistä. Kukaan normaali kieliopin oppinut ihminen ei pistä huutomerkin/kysymysmerkin jälkeen pisteitä. Useimmiten hänen viesteissään on jossain kohtaa:
?...
Kuten otsikossakin, kysymysmerkki ja kaksi pistettä.
Mene kirjoittamaan jonnekin rekisteröitymistä vaativalle foorumille, jos kirjoittajien henkilöllisyydet ovat sinun pääasiallinen kiinnostuksen kohteesi. En missään ole väittänyt olevani kukaan muu kuin oma itseni.
Mitkäs kaikki viestit sinä itse olet kirjoittanut? ..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä leimataan asenteellisesti adhd-lapsiksi kaikki ne jotka ei istu omaan muottiin tai joiden temperamentti eroaa oman Pirkko-Liisan temperamentista. Erilaisuutta on näemmä vaikea sietää. Lapset ovat eri tahtiin kehittyviä yksilöitä. Hirvittavää, miten lapsivihamielisyys kohdistuu myös päiväkoti-ikäisiin ja leimat annetaan jo varhain jos on yhtään vilkkaampi luonne. Ilmeisesti täällä on kohtuullisen vähän kouluja käyneitä ihmisiä, mikä ei kommenttien perusteella ollenkaan yllätä.
Niinpä.
Liisa Keltinkangas-Järvinen on puhunut todella fiksuja erilaisista temperamenteista. Ei ole olemassa hyviä tai huonoja temperamentteja, on vain erilaisia temperamentteja. Jokaiselle työyhteisöllekin on eduksi että siellä on monenlaisia ihmisiä töissä eikä vain toistensa klooneja. Opetellaan arvostamaan toistemme erilaisuutta ja mietitään mitä voidaan itse siitä oppia. Se jonkun haukkuma "vilkas" lapsi voi olla tulevaisuudessa vaikka esiintyjä, urheilija tai keksijä. Tai esimerkiksi aurinkoinen ja ystävällinen asiakaspalvelija.
<3
Siis ISON lapsilauman vahtimista.