Olen äärettömän vihainen kaljan välittäjälle
Siis sille, joka osti alaikäiselle pojalleni tänään ison laatikon olutta. Tai sitten hän osti itse eikä kassa tarkistanut ikää. Tuolla nyt poika on nukkunut sängyssään humalaansa 3 tuntia jo eikä mistään tiedä mitään.
Mutta olen äärettömän kiitollinen pojan koulukavereille, jotka etsivät netistä minun numeroni ja soittivat minulle. Kertoivat rehellisesti, että nyt on poika juonut liikaa eivätkä voineet jättää häntä yksin. Eivät halunneet soittaa poliisia tai ambulanssia ensimmäisenä apuun.
Huomenna on sitten vakavan keskustelun paikka pojan kans. Eipä ollut mukava kesäloman aloitus.
Kommentit (55)
Tässäkö suurin kasvatusongelmasi? Olet päässyt aika vähällä.
Se välittäjä olin minä. Sain niin hyvän korvauksen vaivoistani etten voinut olla välittämättä :)
Tiesittekö muuten että Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa alle 18-vuotias ei saa juoda alkoholia (Tanskassa sitä saa jopa ostaa 16-vuotiaana)? Silti täällä alle 18-vuotiaat kuluttavat enemmän alkoholia kuin muissa Pohjoismaissa. Kieltolaki toimii tai sitten ei...
Positiiviset asiat: pojallasi on fiksuja kavereita
Itsekkin kävin tänään Alkossa ja taisin tienata jotain 30e. On nuo nykyajan lapset hulluja viinan perään, mitenköhän ne on tuon oppinu tai mistäköhän ovat mallia ottaneet? :D
Ei ole meillä saaneet lapset alkoholia eivätkä ole alaikäisenä juoneet. Alkoholin käyttö parikymppisenä on hillittyä, toinen ei juuri käytä kuin satunnaisen siiderin ja toinen muutaman oluen välillä pelatessa ja joskus harvoin kotibileissä yms. Säästyin näiden kahden kohdalla tuolta teinikännivaiheelta jonka muka jokainen kokee.
Kiitos sinulle viestistä 43. Jostain syystä en saa viestiä lainattua tähän. Tässä on juurikin niitä asioita ja ajatuksia, joista pojan kanssa aion puhua. Olemme kotona puhuneet alkoholista usein ja varsinkin silloin kun tulee puhetta sukulaisista, jotka ovat raitistuneet minnesota-hoidon tai rehappin käytyä. Huuto ei auta vaan sulkee pojan suun. Rakentavaa keskustelua tapahtuneesta ja tulevaisuudesta. ap
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 22:58"]
Jokainen joskus kokeilee. Tämä ei menny ihan putkeen mutta hyvä oppitunti pojallesi. Kaljaa ei pitäisi välittää mutta välittäjä tässä nyt vähiten on syyllinen. Jos on halu vetää pää sekaisin niin sehän tehdään...
[/quote]
T. Välittäjä?
En ole itse ikinä välittänyt alaikäiselle tippaakaan. Se ei vaan ole oikein. Vastuu on aikuisella, mutta ymmärrän kyllä, että kyllä sitä alkoa saadaa jos tarpeeksi tahdotaan. Ja yleensä tahto on kova.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 23:01"]
Kotikasvatuksesta tälläiset asiat riippuu, aika katsoa peiliin ja kohdata ikävä totuus.
[/quote]
Kerropa sinä miten kasvatetaan lapsi, joka ei tule kokeilemaan alkoholia ystäviensä kanssa.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 23:01"]
Kotikasvatuksesta tälläiset asiat riippuu, aika katsoa peiliin ja kohdata ikävä totuus.
[/quote]
Ei riipu aina kotikasvatuksesta. Itse menin kokeilemaan kun teki mieli ja hyvin vanhemmat kasvatti aikoinaan. Nuoret haluaa kokeilla känniä ja panemista. Ei niitä oikein voi estaa, ellei laita kahletta jalkaan ja sekään ei taida toimia.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 23:20"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 23:13"][quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 22:58"] Jokainen joskus kokeilee. Tämä ei menny ihan putkeen mutta hyvä oppitunti pojallesi. Kaljaa ei pitäisi välittää mutta välittäjä tässä nyt vähiten on syyllinen. Jos on halu vetää pää sekaisin niin sehän tehdään... [/quote] Jos kukaan ei hae sitä kaljaa niin miten ne nuoret vetää pään sekaisin? Ihan turha vähätellä välittäjän syyllisyyttä, välittäjähän mahdollistaa sen pään sekaisin vetämisen. Siinä on vanhempienkin ihan turha kasvattaa nuoria kun aina on joku joka hakee kaljaa. Ja sitten toiset vähättelee, että ei se välittäjän vika ole. Tasan on. [/quote] Nuoria pitää vslistaa ja kasvattaa niin että ne ei pyydä ketään hakemaan. Suomen alkoholipolitiikan ongelma on se että vastuuta ei anneta sinne minne se kuuluu
[/quote]
Ai että oikein valistaa ja kasvattaa! Kas kun vanhemmat eivät sitä tajua. Kun teiniä vaan kasvattaa tarpeeksi, ni ei se koske alkoholiin ollenkaan...
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 23:22"]
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 23:18"]Taitaa olla useampi välittäjä ketjussa, kun vähätellään hakijan syyllisyyttä. Totta helvetissä hakija on eniten syyllinen, koska ilman häntä ei kakara olisi saanut kaljaa ja tajuaan kankaalle! Jos kymmenvuotias sanoo haluavansa kaljaa, niin mammat senku ostaa ja syyttää sitten naperoa vai? Sehän itse halusi! [/quote] Tottakai olis saanu viina. Varastanut huoltoasemalta, kaupasta tai kotoa
[/quote]
Ei voi kyllä vetää johtopäätöstä, että kaikki teinit alkaisivat varastelemaan juomia. Luulen, että moni olisi vaan sitten ilman ja kynnys rikosten tekemiseen olisi liian korkea.
Ohis vaan, mutta alkoholistin ja absolutistin välillä on välimuotoja. Minusta on todella turhaa ekaa kertaa kokeileville jauhaa sukulaisen alkoholiongelmasta..,
Nuoret ei ole oikeastaan ikinä muuttuneet. Jos valistaa ja kieltää niin se toimii juui käänteisesti. Näin on ollut jo ties kuinka monta vuosisataa. Antiikin aikoina ei taidettu välittää jos nuori otti vähän viintä ja persettä.
Mä myös näen, että sormella osottelu ja syyllisen etsiminen ei tilannetta muuta, vaan avoin, rakentava keskustelu. Jos huudat naama punaisena poika sulkeutuu ja peittelee juomisensa paremmin. Tietenkään alaikäiseltä ei tarvitse juomista hyväksyä ja toki joku rangaistus olisi ihan paikallaan. Kuitenkin syyt ja pojat omat ajatukset olisi hyvä selvittää ihan avoimesti ja rauhallisesti. Maailman loppuhan tämä ei ole, vaan ihan teinin kapinaa ja kokeilunhalua sekä rajojensa testausta. Voipi olla ryhmäpaine, näyttämisenhalu kavereille ja uteiliaisuus tähän syynä. Oletteko keskustelleet ennen tätä alkoholinkäytöstä. Ja totaali absolutistilinjalle sinun ei kuulu poikaa patistaa loppuelämäkseen vaan just täysi-iköisyytren asti. Viina tappaa ja kohta olet juoppo ei nyt ehkä ole se tapa, muten saat ciestin nuorelle perille.