Ennen kun oli maatiloilla hevonen ja tuli vanhaksi ja lopetettiin, niin syötiinkö se hevonen

Vierailija kirjoitti:

Omaa hevosta ei kukaan syönyt. Ei myöskään lopettanut vaan suorittajaksi tuli vieras, "hevosennylkijä".

https://kaino.kotus.fi/sms/?p=article&sms_id=SMS_64323375249c9a3f4678c2…

” Hevosenliha, varsinkin oman hevosen, on ollut tabu Suomessa ainakin 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle. Hevonen oli usein omistajilleen paitsi arvokas työntekijä, myös perheenjäsen, joka kuoltuaan saatettiin haudata hevosten hautausmaalle pellon laidalle. Hautapaikalle voitiin tuoda kynttilöitäkin. Hevosta ei kuitenkaan yleensä raaskittu tai tabuaseman vuoksi voitu lopettaa itse, joten vanha ja sairas hevonen saatettiin myydä teurastajalle sen tuskien päättämiseksi. Maanviljelijät saattoivat pitää hevosten teurastajia saastaisina. Hevosen teurastamisesta ei sopinut puhuakaan, ei ainakaan hevosen itsensä kuullen. Toisaalta paremman väen keskuudessa hevosenlihan syönti tuli suositummaksi jo 1800-luvun loppupuolella, kuten muuallakin Euroopassa.”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa on jengi pihalla kun luulee, että mitään ruokaa olisi heitetty hukkaan. Liha oli arvokasta ja talonpojan pöydässä sitä oli harvoin. Parhaat osat myytiin ja omaan pöytään jäi ne osat, jotka ei myyntiin kelvanneet.

Ootpa sä pihalla että aina olis ollut jotenkin köyhää.

Olet pihalla jos et tiennyt että melkein aina oli. Tavallinen rahvas on elänyt hyvin yksipuolisella ravinnolla välillä nälkää nähden ja pettuleipää syöden. Ei todellakaan hyvää lihaa heitetty hukkaan.

Eihän tämmöisillä köyhillä edes ollut omaa hevosta, jota olisi voinut syödä.

No jaa. Isäni osti jokusen kerran vanhan, notkoselkäisen suomenhevosen. Pienen torpan pienet työvälineet sopivat vanhankin hevosen vedettäviksi. Hevonen teki töitä aikansa. Joihinkin isä kiintyi, ja silloin lopetuksen hoiti naapuri ja liha myytiin pois. Jos hevonen ei ehtinyt olla pitkään, niin isä pystyi itsekin lopettamaan kopukka-paran. 

Lihaa saatiin vain jouluna ja salametsästettynä, joten hevonen oli tärkeä lisä ruokavalioon. Kalaa toki useammin. Pohjanmaalta olen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa on jengi pihalla kun luulee, että mitään ruokaa olisi heitetty hukkaan. Liha oli arvokasta ja talonpojan pöydässä sitä oli harvoin. Parhaat osat myytiin ja omaan pöytään jäi ne osat, jotka ei myyntiin kelvanneet.

Laihialla oli jopa puujalka hevosia ja possuja kun otettiin kinkku kerrallaan.

  leikkaapa  sialta tai varsinkin hevoselta jaka, niin elukka ei  pääse pystyyn tuskin pysyy päivää pitempään hengissä. Miksi muuten hevonen tapeteaan jos siltä jalka murtuu, ei siis pystytä edes kipsaamalla uita korjaamaan saati sitten tekojalkaa asettamaan

Syödäänkö vetohärkiä siellä jossakin.

On ekoteko syödä kaikki. Ihmisetkin pitäisi syödä niin ei tarvita hautuumaita.

Vaari oli hevoskauppias. Suvussa paljon hevosmiehiä. Sukukirjassakin mainitaan 1800 luvulla syntyneen vaarin isän kohdalla että oli tunnettu hyvästä hevosten kohtelusta ja hoitamisesta. Ollut myös hollihevos majatalon pitäjiä pitemmällä ajalla suvussa sekä ihan maanviljelystä. Ikinä eivät olisi hevosia syöneet. Jos piti viedä hevonen teuraaksi niin naapurit tai tutut veivät. Itse ei viety koskaan omaa hevosta. Nykypäivänä tilataan kaivinkone ja lopetus kotiin ja haudataan.

Valtaosa hevosista muuntui makkaraksi. (Lainaus oli osuuteurastamon juhlavuosikirjasta. )

Varmaan moni veisi työttömiä makkaratehtaalle, mutta silloin vähenisivät pilkattavat.

Vanhoissa 1800 luvulla eläneiden kirjoissa hevonen oli työjuhta. Niitä myytiin ja vaihdettiin. Vanha sairaalloinen hevonen nuijattiin eli lopetettiin lyömällä nuijalla päähän ja laskemalla veri. Jos oli varaa uuteen hevoseen. Ei tuottamattamattomaan hevoseen tuhlattu rehuja. Hevonen ainakin nyljettiin. Eikä köyhässä Suomessa varmasti lihojakaan heitetty hukkaan.

Vaarilla oli useita rakkaita hevosia. Ne olivat mukana maatalon töissä. Kun oli aika luopua vanhasta ystävästä, vaari vei itkien hevosen teuraaksi. Hän oli mukana loppuun asti varmistaen, että hevonen varmasti kuolee eikä joudu vanhuudenvaivoineen mihinkään kiertolaiseksi. Lihoja vaari ei pystynyt syömään, vaan ne menivät myyntiin.

Ainakin omat isovanhempani kertoivat, että hevoset haudattiin eikä niitä syöty. Hevosen kuolema saattoi olla koko perheelle todella raskas asia.

Tuskin sitä ainakaan kohdeltiin näin:

https://www.elaintehtaat.fi/kuvat-videot.html

Jos ennen vanhaan maaseudulla saatettiin tehdä musti ystävävästä koirannahkarukkaset niin hevosetko laitettiin hautaan? Eiköhän nekin ole hyödynnetty ja mustille viskattu luut -sillon kun se eli.